Näytetään tekstit, joissa on tunniste häät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste häät. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. elokuuta 2017

Hääpäivän kulku: tunnelmia juhlapaikalta osa 1/2

Kun saavuimme juhlapaikalle, viimeiset vieraat olivat ehtineet juuri ennen meitä perille. Ihan liian kauan kukaan ei siis toivottavasti joutunut odottelemaan. Meillä oli perinteinen onnittelujono, vaikka se ehkä joidenkin mielestä tönköltä tavalta saattaa tuntua. Musta oli kuitenkin ihana vihdoin vaihtaa muutama sana jokaisen vieraan kanssa, kun se alkupäivä oli kuitenkin mennyt aikalailla omassa kuplassa kaasojen ja sitten myöhemmin myös Antin kanssa. Ulkona oli kaunis ilma, joten nostimme juhlapaikan pihalla maljat ja bestman avasi puheenvuoron. Siirryimmekin pian sisälle, jossa juhlapaikan väki toivotti vieraat tervetulleeksi, kertoi ruoka- ja juomajärjestelyistä ja muista käytännön asioista. Sitten vihdoin päästiin syömään, mulla kuitenkin jännitys ja hääkuplafiilis vaikutti ruokahaluun huonosti, vaikka ruoka olikin erittäin hyvää.

7587-edit

Tunnelma juhlapaikalla tuntui vapautuneen todella nopeasti ja hääbingo toimi kivana jäänmurskaajana. Meidän vanhemmat näkivät toisensa ekan kerran ja sukupöydässä sekoitettiin vähän pakkaa, mutta oltiin onnistuttu tekemään just hyvä ja toimiva istumajärjestys.

Ruokailun jälkeen meillä oli vuorossa potrettien ottaminen. Ajateltiin, että siinä on hyvä väli käydä ottamassa kuvat, kun juhlapaikan miljöö antoi ihanat puitteet kuvauksille, eikä kenenkään tarvinnut odotella meidän kuvaussessioita nälkäisinä. Fiksattiin kaasojen kanssa meikki ja hiukset kuntoon ja lähdettiin kuvailemaan. Potrettien ajaksi vierailla riitti tekemistä polaroid -vieraskirjan kanssa, joka näytti olevan onnistunut ohjelmanumero. Vierailla näytti olevan hauskaa kuvatessa. Oltiin nakitettu bestmanit ja osa kaasoista auttamaan vieraita, erityisesti vanhempaa väkeä polaroid -kameran kanssa, että saadaan varmasti kaikista vieraista muisto vieraskirjaan.

8002-edit


7831-edit


7777-edit

Kun potretit oli otettu, oli vihdoin aikaa seurustella vieraiden kanssa ihan kunnolla. Käytiin jututtamassa ihmisiä ja oli vain niin ihanan onnellinen fiilis - kaikki rakkaat samassa paikassa! :) Vapaan seurustelun ja oleskelun, sekä hääbingon lisäksi ohjelmanumeroina oli kenkäleikki, hääkakku ja kahvit sekä puheet.

Kenkäleikissä oltiin melko yksimielisiä ja viimeisen kysymyksen kohdalla saatiin vieraiden hämmästyksestä kuuluva "OOO!" ääni kajahtamaan. Kysymyksenä oli, että kumpi teki aloitteen ja kummatkin nosti kummankin kengän ylös. Meillä kumpikaan ei koskaan tehnyt varsinaisesti aloitetta, vaan tilanne eteni omalla painolla niin hyvin, että tässä sitä ollaan: naimisissa. ;)

8323-edit

Hääkakkua leikatessa emme polkaisseet, heitimme sen sijaan yläfemmat. Kaapin paikasta ei tässä talossa päätä kukaan yksin, vaan asioista keskustellaan yhdessä. ;) Olin muuten todella tyytyväinen PS Puistolta yhteistyössä saatuun kakkukoristeeseen, joka oli aivan ihana. Ja muistatteko kermakakkukriisin? Meidän kermakakku oli TÄYDELLINEN! Onneksi päätettiin ottaa juhlapaikan kakku, koska se oli todella hieno ja ihan mielettömän hyvää. Monet vieraat kehuivat ja kävi santsikierroksella.

kakkukollaasi


Kahvien loppupuolella oli puheiden aika. Puheet meille piti minun isä, kaaso ja bestman. Huomasi, että puheenpitäjät kyllä tunsivat meidät pariskuntana ja meidän tarinan aika hyvin. Puheista paljastui myös, että kihlauksen ajankohta oli ollut ihan täysin selvä asia sekä bestmanille että kaasolle, vaikka Antti ei siitä ollut kenellekkään etukäteen puhunut. Miten niin itsestään selvä vuosipäiväkylpyläviikonloppu? :D

Ja jottei tästä tulisi ihan metripostausta, niin postaus jatkuu seuraavassa osassa... :)

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Suurin niistä on rakkaus

Täällä kirjoittelee tuore vaimo! Ja tämä tuore vaimo on väsynyt, tällä hetkellä myös sairas mutta kaikesta huolimatta myös onnellinen. Oon käynyt mielessäni monta kertaa elämäni onnellisinta päivää ja katse hakeutuu koko ajan vasempaan nimettömään ihastelemaan vihkisormusta. Ja aina, kun katson Anttia, mun mielessä käy, että mulla on maailman ihanin aviomies. Oon niin rakastunut.

ido


Häät onnistui todella hyvin! Mistään ei ole mitään valitettavaa. Kaikki vain toimi niin hyvin ja palveluntarjoajien kanssa ei ollut mitään ongelmia - päinvastoin, kaikki sujui loistavasti! Vieraat näyttivät viihtyvän, näin ympärilläni vain iloisia ja onnellisia ihmisiä lauantaina ja tunnelma oli rento ja hyvä. Oon saanut monilta kuulla, että oli ihanat häät ja oon itse täysin samaa mieltä. Vielä en ala asioita tarkasti käymään läpi, tämä oli nyt vain tällainen pikapäivitys, että kaikki sujui hyvin ja että kaikki on hyvin.

Nyt en malta odotella, että saan hääkuvat käsiini ja pääsen fiilistelemään kuvien kautta päivää uudestaan. Hääpäivä meni aivan liian nopeasti ohi, mutta nautin joka hetkestä täysillä. Olo on nyt ehkä hieman tyhjä ja haikea, mutta sehän kertoo vain onnistuneista juhlista. Ei auta, kuin suunnata katse kohti tulevaisuutta ja nauttia nyt avioelämästä sekä tästä stressittömyydestä.

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Se on kuulkaas HÄÄVIIKKO nyt!

Apua, niin se aika koitti. Häät on tällä viikolla! Päivä, jota ollaan suunniteltu, haaveiltu ja odotettu ainakin sen 1,5 vuotta. Kuumeisesti olen miettinyt, että olenko nyt muistanut varmasti kaiken, kun näin viimeiselle viikolle ja edeltäneelle viikonlopulle jäi todella vähän tekemistä. Ihan pikku juttuja, kuten instagramkylttien kirjoittamista ja karkkibuffet sommitelman miettimistä. Mutta me ollaan tehty niin hyvissä ajoin asioita pois alta, että pakko se nyt on vaan uskoa, että ei ole mitään muuta tärkeää tehtävää, kuin hääpaikan saaminen kuntoon.

Mulla ei jännittänyt ollenkaan ennen viime viikon torstaisia vihkiharjoituksia. Semmonen jännä tunne tuli, että ihan kuin olisin vain suunnitellut joitan häitä, mutta silti ei tuntunut, että olen tosiaan menossa naimisiin. Mutta kun käytiin kirkossa keskustelemassa papin kanssa ja käytiin vihkikaava ja kirkkoharjoitukset, niin siitä se lähti - koko homma jotenki konkretisoitui. Sen jälkeen mulla on ollut perhosia vatsan pohjassa. Pyöriiköhän ne siellä koko tämän viikon?

weddingweekkollaasi

Tällä viikolla vietän iltojani sekä kampaamossa, että kosmetologilla. On ripsihuoltoa, hiusten värjäystä, kynsien geelausta... Vain yhtenä iltana ei ole perjantain lisäksi mitään, joten olen joutunut delegoimaan monia viime heten juoksevia asioita ja yhteydenpitojaAntin vastuulle. Antti kun aloitti loman perjantaina, viikko lomaa ennen ja jälkeen häiden. Minulle irtosi töitä vain yksi vapaapäivä, mutta ei auta. Tilanteen mukaan mennään. Toivon vain, että jossan vaiheessa irtoaisi sen verran vapaapäivä, että päästäisiin häämatkalle. Voi olla aika ankeaa palata maanantaina töihin häiden jälkeen, mutta käyn tekemässä pakollisen liukuma-ajan töitä ja sitten taidan tulla levähtelemään aviomieheni seuraan kotiin. Hih, kylläpäs tuo sana aviomies kuulostaakin hyvältä. ;)

Seuraavan kerran postailen sitten vaimoihmisenä, hih! :D Oon niin innoissani, kun pääsen esittelemään teille sormukset, mekon, kutsut... Kaiken sen, mitä en ole tänne paljastanut!

torstai 15. kesäkuuta 2017

Vain YKSI kuukausi häihin!

Apua, nyt alkaa jo todenteolla lennellä perhosia vatsassa - meidän päivään on enää kuukausi!

Päätin muuten lopettaa stressaamisen häistä ja paljon positiivisemmalla mielellä olen suunnitellut ja järjestänyt häitä tämän loppuvaiheen. Kaikki tuntui alkuun sekavalta kaaokselta, mutta tein to do -listan sekä ostoslistan ja sekamelskaan alkoi pikkuhiljaa tulla järjestykseen. Stressiä en jaksa muutenkaan ottaa esimerkiksi pienistä yksityiskohdista. Ainoa asia, jossa tulee tehtyä hieman pikkutarkkaa hommaa, on paikkakortit, joista pian kaikki on jo valmiina. Yritämme saada hommat sille mallille, että hääviikko olisi mahdollisimman stressivapaa. Itse vietän arki-iltoja hääviikolla töiden jälkeen kampaamossa ja kosmetologilla, mutta onneksi ne on ihan omaa aikaa, mukavaa ja rentouttavaa aikaa. Ehkä mä olen nuo kaikki kauneushoidot ansainnut. ;)

onemontcountdown
Kuva: Pexels

Paljon on vielä kuitenkin tehtävää ja muistettavaa kuukaudessa, mutta onneksi olemme mielestäni tärkeimmät palaverit ja yhteydenpidot jo sopinut. Ehkä tärkeimpänä asiana to do -listalla on hommata juomat häihin. Täytyisi tehdä tilaus Alkon nettikauppaan ja ajattelimme kuitenkin vielä pyörähtää Haaparannassa ja ostaa myös sieltä oluita ja siidereitä. Jos tämän to do -asian saisi hoidettua viimeistään kuukauden vaihteessa.

Oon saanut paljon kysymyksiä, että jännittääkö. No ei tavallaan jännitä, mulla on enemmän malttamaton olo! Ehkä jännittävin osuus on vihkiminen, mutta mun mielestä päädyttiin ehdottomasti oikeaan ratkaisuun siinä, että kävellään alttarille tosiaan yhdessä. Se vain tuntuu kaikista luonnollisimmilta vaihtoehdolta. Voi olla, että lähempänä jännitys alkaa tuntua ihan erilailla. Uskomatonta, että aika on mennyt niin nopeasti. Kyllä mulla kävi tänään mielessä aamupalalla, että tasan kuukauden päästä aamupala syödään jännittyneemmissä tunnelmissa...

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin... Päivät sen kun vaan vähenee. ;)

lauantai 15. huhtikuuta 2017

3 kuukautta häihin ja pinna kiristyy...

Huh, nyt tuntuu, että H-hetki on ihan ovella. Ja se kyllä tuntuu mielenpäällä, eikä pelkästään positiivisessa mielessä. Tässä kolmen kuukauden postauksessa tulee valitettavan rehellistä tekstiä häiden järjestelyn varjopuolista.

Häiden järjestäminen on ollut tähän asti ihanaa ja oon ottanut kaiken todella rennosti. Mental breakdowneja ei ole oikeastaan tullut. Mutta nyt mun mieleen on hiipunut ihan mieletön stressi. Tässä on niin monta palasta, mitkä pitää saada toimimaan. Kaiken onnistuminen vaatii yhteydenpitoa eri palveluntarjoajiin ja tahoihin, eikä niitä vain pysty delegoimaan muille. Antille voisin delegoida yhteydenpidot kuljetuspalveluihin, mutta toisaalta mun sisäinen kontrollifriikki pelkää, että mitä jos asiat eivät hoidu oikein, kun niitä ei itse tee... Mutta pakko delegoida, muuten on liikaa vastuuta omilla harteilla. Lisäksi olen delegoinut hääohjelman kokonaan kaasojen ja bestmanien harteille. Sanoin, että mitä saa olla ja mitä ei saa olla, sen pohjalta saavat itse lähteä suunnittelemaan.

Lisäksi olen muutamaan otteeseen pysähtynyt miettimään, että ollaanko varmasti tarpeeksi mietitty sitä, että viihdytäänkö me omissa juhlissa, kun on pitänyt ajatella niin paljon vieraiden viihtymistä. Kun sanoin, että breakdowneja ei oikeastaan ole tullut, niin yhden kompromissin tekeminen tuli niin hampaat irvessä tehtyä omalta osalta, että oikein ärsytti. Haluan, että vieraat viihtyy ja että kaikilla on hyvä fiilis, mutta en halua tehdä kompromisseja niin paljoa, että lopulta omasta mielestä omat häät on ihan "plaah". Mutta tästäkin Antin kanssa puhuttiin ja tultiin siihen tulokseen, että nyt ajatellaan enemmän sitä, mitä me halutaan. Ihan esimerkkinä: jos yleinen käsitys on, että häissä täytyy olla paritanssia, mutta jos itsestä tuntuu lähinnä teeskentelyltä tanssia paritanssia musiikin tahdissa, josta en pidä, niin miksi meidän häissä niin edes tehtäsi?

Oon alkanut ihannoimaan ihan hirveästi naimisiin "karkaamista" ja pidän todella romanttisena tilanteita, joissa kaksi ihmistä ilman stressiä ja kauheita valmisteluita sanoo tahtovansa vain pakollisten todistajien läsnä ollessa. Se tärkein ei jää kaiken muun hässäkän varjoon. Kompromisseja ei tarvisi tehdä, voisi nauttia päivästä keskenään sellaisen illallisen parissa, johon ei arjessa olisi ikinä varaa ja panostaa yhteiseen matkaan.

3monthstogo
Kuva: Pexels

Tässä vaiheessa, kun kutsut ovat perillä ja kaikki niin lähellä, on turha enää perääntyä. Antilla on ollut koko ajan ihan eri fiilis. Se jaksaa hokea mulle, että tuskin jälkeenpäin kaduttaa ja että varmasti meidän päivä on ihan mahtava, ikimuistoinen ja me viihdytään.

Älkää ymmärtäkö kuitenkaan väärin. Kyllä mulla on kutkuttavia ja ihania ajatuksia häistä, vaikka häiden järjestäminen on tällä hetkellä lähinnä stressaavaa ja ärsyttävää. :D Tiedän, että mun häälook on upea ja omanlainen, enkä malta odottaa, että näemme ensimmäistä kertaa 15.7.2017 toisemme. Tänään kävimme ostamassa Antille puvun ja ai että, miten komean miehen kanssa saan kävellä alttarille. Sulhanen tuntuu edelleen parhaalta mahdolliselta ja meillä on niin huippu porukka kasassa häiden avustajien suhteen, joiden ansiosta saamme olla hääpäivänä stressaamatta ja joiden kanssa on huippua jakaa meille tärkeä päivä. Ja varmasti se, kun seisotaan alttarilla ja sanotaan tahtovamme, tuntuu se tilanne sitten ainoalta oikealta ja parhaalta mahdolliselta.

Miten muut morsiamet? Alkaako pinna jo kiristyä? :D Onko kellään muulla tullut tai ollut häiden lähestyessä samanlaista stressipöljäilyä, kuin mulla?

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

4 KUUKAUTTA HÄIHIN!

Taas on aika mennyt ihan siivillä. Häihin on aikaa tasan 4 kuukautta!

4months

Häiden järjestely on edennyt nyt rytinällä. Viime viikonloppu käytettiin A:n kanssa kutsuprojektin parissa. Meidän kutsut ovat mun käsialaa, suunnittelin ne photoshopilla. Tavoitteena oli yksinkertainen mutta kaunis kokonaisuus ja onnistuin mielestäni siinä hyvin. Harmi, että kutsut kuuluvat siihen osa-alueeseen, jonka esittelen teille vasta häiden jälkeen. ;) Olimme jo helmikuun puolella teettäneet kutsut Monistolla ja voin vain suositella kyseistä paikkaa ja palvelua! Yhteydenpito oli todella nopeaa sähköpostitse ja kärsivällisesti neuvottiin kaikki mahdolliset asiat, joita halusin huomioida, ettei lopputulokseksi tule pikselimössöä. Ja täytyy sanoa, että lopputulos oli todella laadukasta, paljon parempaa, kuin edes uskalsin kuvitella! Hintaa yksipuoliselle A5 -kokoiselle kutsulle tuli 0,90€/kpl, eli todella edullista oli myös korttien teettäminen Monistolla. Ja nämä kaikki kehut eivät ole mainosta, vaan täysin omakohtaisia asiakaskokemuksia.

Kutsujen suhteen selvittiin siis räpeltämättä, mutta hääinfoprojekti oli oma työnsä. Mulla oli tarkka visio ja A oli ihana, kun hän ei turhautunut missään vaiheessa mun vision suhteen, vaan kokeiltiin yhdessä kärsivällisesti kaikki keinot ja saatiin mun ajatus lopulta onnistumaan. Halusin siis kaksipuolisena A5 kokoiset hääinfot ja koska meillä ei ole tulostinta, jolla saa kaksipuolista jälkeä automaattisesti, niin vaati vähän kokeiluja ja säätämistä tuo mun idean toteuttaminen. Ja seuraava homma oli puolittaa kutsut suoraan juuri keskeltä. A joutui maanantaina hakemaan meille paperileikkurin ja halvimman mahdollisen leikkurin kanssa sai muutaman kerran kokeilla, että löytyi se kohta, jolla se leikkaa A4 paperin suoraan keskeltä. Ja nämä hääinfot tulivat helmiäispaperille, joten voitte varmaan kuvitella, että muutama normaali paperi uhrattiin, ennen kuin siirryttiin tyyriimmän paperin käyttöön. ;)

kutsut


Ja olihan se käsin kuorien kirjoittaminenkin pieni työmaa! Mutta eilen saatiin kutsut maailmalle ja taas voidaan hengähtää. Loppuviikosta mennään katsomaan, että löytyisikö A:lle vihkisormusta! Meidän häiden järjestelyiden etenemistä pystyy seuraamaan tosiaan To Do -sivulehdeltä, josta voikin huomata, että asiat ovat häiden järjestelyiden suhteen hyvällä mallilla.

Tällä hetkellä tärkeimmät asiat, jotka puuttuu, ovat morsiamen ja sulhasen asusteet sekä sulhasen puku. Mutta nuo nyt ehtii hoitamaan vaikka huhtikuun aikana. :) Onneksi on vielä 4 kuukautta aikaa. Samalla alkaa tulla vähän haikea olo, mitä sitten, kun meidän pitkään odotettu päivä on ohi ja jäljellä on vain muistot? Uskon, että 15.7.2017 tulee kiitämään ohi todella nopeasti.

Miten teillä hääjärjestelyt etenee?

tiistai 21. helmikuuta 2017

Häitä voi suunnitella varastoon

Kun maaliskuussa 2016 aloitimme häiden suunnittelun, sain kuulla hieman naljailuja siitä, kuinka aikaisessa olemme, kun häihin on vielä yli vuosi aikaa. Itse olen monet kerrat ollut kiitollinen siitä, että olemme olleet häiden järjestelyissä ajoissa.

Puhumattakaan siitä, että Oulun kokoisessa kaupungissa kannattaa olla ajoissa mieluisan juhlapaikan, kirkon tai esimerkiksi pitopalvelun suhteen, on mun mielestä häiden rauhassa järjestely ollut kokoajan kaikin puolin hyödyllistä. Mitään päätöksiä häiden suhteen ei ole joutunut tekemään hätiköidysti, ollaan saatu punnita vaihtoehtoja sekä suunnitella ja inspiroitua rauhassa. Jos suunnittelisimme häitä tiukalla aikataululla, saisin varmaan hermoromahduksen. En kestäisi tehdä tiukalla aikataululla päätöksiä ja hoitaa asioita to do -listalta. Varsinkin, kun elämässä on niin paljon muutakin, kuin häät.

bridepexels
Kuva: Pexels

Esimerkiksi tällä hetkellä itellä on sen verran isoja asioita mielen päällä, että häiden ajattelulle ei ole hirveästi jäänyt tilaa, eikä häiden järjestely hirveästi edes kiinnosta. Arviolta kolmisen viikkoa menee, että häät ei tule olemaan tärkeysjärjestyksessä korkealla. Mutta kunhan näistä muista asioista selvitään, niin sitten toivottavasti voidaan keskittyä huoletta loppukevät häiden suunnitteluun ja odotteluun.

Ja taas kerran: onneksi ollaan oltu ajoissa. Maaliskuun lopulla olisi tarkoitus huolehtia kutsut postiin, Onneksi kutsut on jo suunniteltu ja painatettu, hääinfo on valmiina koneella ja tilaus Sinelliin tehty. Enää täytyisi soittaa juhlapaikalle ja varmistaa muutama asia. Mitään kiireellisiä asioita ei ole hoidettavana, eli mitään hätää ei ole, vaikka suurin osa maaliskuusta menee ihan muiden ajatusten ja asioiden parissa. Kannatti siis suunnitella ja tehdä asioita niin sanotusti varastoon. Ja eipähän mene missään vaiheessa fiilis koko häistä, kun ei tarvitse tehdä asioita kiireen keskellä silloin, kun ei vaan huvita.

Kaikesta huolimatta blogissa pysyn silti aktiivisena. On hyvä olla harrastuksia, joilla pääsee irtaantumaan mieltä painavista asioista ja opiskelukiireiltä.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Alkoholit: Virosta, Ruotsista vai Suomesta?

Täällä Pohjoisessa asuvalle ja häitään järjestävälle juomien hakeminen säästömielessä Tallinnasta ei ole ihan läpihuutojuttu ja meidänkin on täytynyt punnita, että mikä on meille edullisin ja fiksuin vaihtoehto hankkia juomat. Ollaan käyty kaikki mahdolliset vaihtoehdot läpi ja loppujen lopuksi tultiin siihen tulokseen, mihin varmaan hyvin harva päätyy. Meidän juomat hankitaan Suomesta.

Ihan ensimmäisenä ajatuksena mellä oli se, että totta kai juomat haetaan Virosta - sieltähän ne saa halvalla. Mutta Virossa on ilmeisesti tulossa muutoksia alkoholiverotukseen ja sen myötä hinnat tietenkin nousee. Edelleen alkoholi on kuitenkin halvempaa, kuin Suomessa, mutta kun tähän laskee automatkan Oulusta Helsinkiin ja takaisin, laivamatkan, yöpymiset ja ruokailut, niin yllättävän nopeasti käy niin, että säästöä tulee hyvin vähän jos ollenkaan. Toki Viron reissun voisi ottaa ihan hupimatkana ja yhteisenä lomana, mutta meillä kummallakin on sen verran tiukka kevät, että ihan huvikseen ei noin pitkää automatkaa tehdä.

wine


Toinen vaihtoehto oli hakea juomat Haaparannasta, eli Ruotsin puolelta. Haaparantaan ei ole pitkä matka Oulusta ja siellä käy ihan ohimennen esimerkiksi matkalla Rovaniemelle, jossa meillä tulee A:n kanssa vierailtua yhdessä ja erikseen. Eli toisaalta voidaan ajatella, että osan juomista haetaan Haaparannasta jonkin muun reissun yhteydessä, mutta missään nimessä ei varta vasten viinanhakureissua Ruotsiin tehdä, koska loppujen lopuksi hintaero alkoholissa Suomen ja Ruotsin välillä ei ole suuri.

Joten lopulta pitkien laskutoimitusten jälkeen heitin A:lle ajatuksen, että mitäs jos hankittaisiin juomat ihan vaan Suomesta ja meidän kummankin mielestä ajatus oli hyvä. Suomalaisista tyhjistä pulloista ja tölkeistä saa kuitenkin pantin ja koska tyhjät pullot ja tölkit pitää joka tapauksessa kierrättämällä hävittää, niin miksipä siitä ei sitten ottaisi rahaa pantin verran takaisin. Ja ajatellaan myös asiaa muka fiksusti sen kannalta, että saapahan oma valtio alkoholiverot meidän juomatarjonnan häiden osalta.

drink-beer

Ja tuon vielä esille, että meillä on kuitenkin aika pienet häät, eli tämä on meille varmasti kannattava ja fiksu vaihtoehto. Meidän häissä ruuan kanssa viiniä juovia on noin 54, nuorta ehkä niin sanotusti enemmän juhlajuomalla juhlivaa väkeä on noin 30 ja noin 7 sellaista, jotka juo todella vähän tai ei ollenkaan. Ja loput juo jotain siltä väliltä. Eli budjettia ei oikeastaan joutunut kasvattamaan juuri ollenkaan alkoholin suhteen, vaikka tähän ratkaisuun päädyimme. Lisäksi vapun ja juhannuksen aikaan Suomessa on edes jonkinlaisia tarjouksia oluesta ja siideristä, joten täytyy näitä tarjouksia sitten hyödyntää. Ja meillä alkoholin määrä on arvioitu yläkanttiin, koska hyvissä juhlissa juoma ei lopu kesken.

Seuraavaksi pitäisikin ratkaista seuraavat ongelmat: mitkä viinit valitsemme? Täytyy varmaan käydä Alkossa kyselemässä suosituksia, valita muutamaa sorttia valkkaria ja punkkua ja kutsua kaasot ja bestmanit istumaan iltaa viinejä maistellen. ;)

Mistä te haette juomat häihin? Miksi päädyitte kyseiseen ratkaisuun?

Kuvat: Pexels

torstai 2. helmikuuta 2017

Hääauto: problem solved!

Huh. Nyt on taas yksi päänvaiva vähemmän, nimittäin hääauto. Hääauto on meille sellainen asia, että haluttiin pihistellä sen suhteen. Tietenkin sillä on jotain väliä, että miten kirkolta poistuu. Mun mielestä parhaita on kaikki vähän persoonallisemmat keinot, kuten riksat tai vastaavat, mutta meidän hääpaikalle on matkaa kirkolta se 30 kilometriä, joten moottoriajoneuvo on ainoa vaihtoehto ja auto tuntui meille omimmalta tavalta poistua kirkolta juhlapaikalle. Mutta meillä oli vakaa päätös pihistellä budjetissa hääauton suhteen, koska mieluiten panostetaan itse hääjuhlaan. Musta olisi ollut paras, että oltaisiin menty omalla/sukulaisen laina-autolla ja säästetty, mutta käytännön syistä päädyimme kuitenkin toiseen ratkaisuun.

Lähinnä käytännönongelmana meillä oli kuljettajan rooli ja auton kohtalo: kuka ajaa, millä autolla ja miten auto saadaan juhlapaikalta pois? Toki nämä kaikki olisi ollut ratkaistavissa, mutta haluamme päästä häiden suhteen helpolla, enkä muutenkaan tykkää epävarmuudesta. Todennäköisesti omalla autolla/laina-autolla kuljetukset olisi hoitanut joku häiden avustajista, mutta juhlajuomien vuoksi auto jäisi yöksi juhlapaikalle ja seuraavana päivänä pitäisi säätää kyytejä auton poishakemista varten. Esimerkiksi vuokra-autojen kohdalla onnistuisi auton poisnouto juhlapaikalta samana päivänä 50€ lisämaksusta, mutta auton vuorokausihinnat, mahdolliset lisäturvat, bensat ja lisämaksut eivät pärjänneet tarjoukselle, johon lopulta päädyttiin.

haakuljetus
Kuva: Pexels
Eli päädyttiin käytännön kannalta helpoimpaan vaihtoehtoon: otamme hääkuljetuksen Taksi Kadeniukselta. Kuljetus sisältää auton, kuljettajan sekä pullon kuohuvaa. Taksi Kadenuis on oululainen perheyritys, joka hoitaa taksipalveluiden lisäksi muun muassa hää- ja edustuskuljetuksia. Olin bongannut kyseisen yrityksen instagramissa ja alustavaa tarjousta kyselin jo elokuun puolella. Kuitenkin nyt hääpäivän aikataulu on tarkentunut, joten kysyin sen mukaista tarjousta ja hinta oli meidän mielestä erittäin kohtuullinen, varsinkin kun vertaa palvelun käytännöllisyyteen. Lisäksi viesteihin on vastattu nopealla aikataululla ja tarpeeksi selkeästi. Ollaan kumpiki taas kerran helpottuneita, että yksi asia on saatu ratkaistua ilman, että budjetti kasvaisi hirveästi.

Plussaa oli myös se, että Taksi Kadeniuksen autoissa toteutuu mun toivoma speksi hääautosta: yksinkertaisen tyylikäs. Mun mielestä klassinen, musta auto on paras vaihtoehto hääautoksi. Toki vanhan ajan hääautot näyttävät hienolta, mutta itse tykkään enemmän klassisesta tyylikkyydestä.

Hääauton koristeista ei hirveästi välitetä. Hääauton koristeiden suhteen mun mielestä less is more. Ja esimerkiksi mauttomat kyltit, joissa lukee "game over/kauan naineet, vasta vihityt" on vielä vähemmän meidän juttu. :D

Millainen hääauto/kuljetus teille on tulossa?

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Oletko bridezilla?

Sanalla bridezilla tarkoitetaan morsianta, joka käyttäytyy hirviömäisesti. Sanahan juontaa juurensa sanasta bride, eli morsian ja Godzilla, eli elokuvasta tuttu hirviö. Varmaan jokaisen sulhasen, kaason, bestmanin tai kenen tahansa morsiamen läheisen pahin painajainen on, että morsian muuttuu bridezillaksi.

Kokosin vähän bridezillan tunnusmerkkejä, jonka kautta kuka tahansa morsian voi pohtia, että onko muuttumassa hirviömorsiameksi... ;)

bridezilla2

Tavoittelet täydellisyyttä häiltäsi. Pakkomielteisesti. Eikä päähäsi mahdu juuri mitään muuta, kuin häiden suunnittelu. Värien on mätsättävä keskenään täydellisesti, koristeiden on oltava just, eikä melkein. Kaiken täytyy olla täydellisesti suunniteltuna, eikä mikään saa olla pielessä. Menetät suhteellisuuden tajusi siitä, että mikä on yksinkertaisesti vain liikaa. Pian myös budjetti venyy ja paukkuu suunnitellusta, koska jos olet keksinyt jotain, mitä häissä on olla, niin se on sinne myös saatava. Maksoi mitä maksoi. Sinulla on tietyt visiot häiltäsi ja näistä visioista et halua päästää irti.

Liiallinen täydellisyyden tavoittelu menee ihan liian stressaavaksi, mutta tämä on varmaan bridezillan tunnusmerkeistä sellainen, mihin morsiamet menevät helpoiten, jopa huomaamattaan. Itse luovutin jo ajat sitten täydellisyyden tavoittelusta. Panostamme suuriin linjoihin ja muutamaan mukavaan yksityiskohtaan, mutta muuten en mieti värien mätsäilyä, täydellisten vessakorien kasaamista, tai mitään muuta ylimääräistä turhaa.

Tunteesi ja mielialasi ovat voimakkaita tilanteissa, joissa kaikki ei mene mielesi mukaan. Eli kun täydellisyyden tavoittelussa tulee vastustuksia, hermostut. Tiuskit, kiukkuilet ja raivoat. Olet ylidramaattinen suhteessa asioiden vakavuuteen.

Mä olen onneksi noilta välttynyt. Ehkä oon onneksi onnistunut omaksumaan tämän rennon asenteen ja olen säilyttänyt kaikin puolin järjen häiden järjestelyn suhteen. Mutta voin sanoa, että heittäytyisin varmaan ylidramaattiseksi, jos hääpäivänä tulisi joku iso, juhlien kannalta merkittävä ongelma.

bridezill

Vaatimuksesi ovat kohtuuttomia. Oletat, että teidän (tai bridezillan tapauksessa sinun) häät ovat kaikille prioriteetti numero 1. Jos kaasoillasi on muka parempaa tekemistä, kuin askarrella viikosta toiseen häitäsi varten tarkkaan suunnittelemiasi pöytäkoristeita tai jos kaasot eivät vastaa nopeasti jatkuvasti lähettelemiisi hääaiheisiin kysymyksiisi, niin uhkailet heitä kaasonpestistä erottamisella ja manaat heidät surkeimmiksi kaasoiksi ikinä. Tai vaihtoehtoisesti vaadit kutsuissasi sitovan ilmoittautumisen neljä kuukautta ennen häitä. Ja lahjatoiveeksi, tai oikeastaan vieraaksi osallistumisen edellytykseksi mainitset vähintään 100€/henkilö.

Nämä kaikki bridezillan tunnuspiirteet on tullut vastaan internetin ihmeellisessä maailmassa (toki hieman väritin esimerkkejä), enkä voi muuta, kuin ihmetellä isosti. Tietenkin häät ovat sinulle itselle yksi elämäsi tärkein päivä, mutta muut ihmiset ympärilläsi elävät omaa elämäänsä ja yrittävät suorittaa oman elämänsä velvollisuuksia. Itse en edes oleta, että mun kaasoilla olisi aikaa jatkuvasti miettiä meidän häitä, olla antamassa mielipidettä joka ikiseen pikkuasiaan saatikka olla askartelemassa sekä palaveeraamassa. Musta tuntuu, että kaasoilla on jo aika kova homma polttareiden järjestämisessä ja kaasojen tärkeimmät tehtävät sijoittuu mun mielestä hääviikolle, varsinkin hääpäivään. Ja mitä tulee kaason pestistä "irtisanomiseen": oletko todellakin valmis uhraamaan ystävyytesi häiden vuoksi?

Lisäksi itse kummastelen noita todella aikaisia, joskus jopa sitovia ilmoittautumisia... Usein on niin, että monella työ sanelee aika pitkälle asioita. Kaikilla ei ole lomat päätettävissä ja itse vuorotyöläisenä tiedän myös sen, että joillakin viikonloppuvapaat ovat hyvin tiukassa. Tietenkin läheiset, joille on tärkeää päästä viettämään tekevät kaikkensa saadakseen päivän vapaaksi, mutta kannattaa säilyttää järki noissa ilmoittautumisissa, vaikka itsestä olisikin kivaa saada kaikki mulle, nyt HETI!

Saat muut häihin osallistuvat olemaan varpaillaan seurassasi. Olet huomannut, että joko häiden avustajat ja sulhanen tai kaikki edellä mainitut välttelevät hääaihetta, ovat vaisuja tai ignoraavat asian kokonaan. Kaikilla kun on se tietty mitta, eikä häiden järjestäminen saa olla syy väsyttää ja hermostuttaa muita.


Tunnistiko kukaan siellä itsestään bridezillan tunnusmerkkejä? ;) Itse voin käsi sydämelläni sanoa, että tämä morsmaikku on vielä tällä hetkellä kaukana bridezillasta (toivottavasti sulhanen ja kaasot ovat samaa mieltä :D). Toivottavasti myös häiden lähestyessä pidän pääni kylmänä, enkä omaksu bridezillan tunnusmerkkejä. Haluan järjestää häitä hyvällä fiiliksellä ja olla aiheuttamatta ylimääräistä stressiä kenellekään muulle meidän häiden vuoksi.

Pysytäänhän kaikki mahdollisimman antibridezilloina?

Kuvat: Pexels

lauantai 21. tammikuuta 2017

Mitä jos raha-asiat olisivat toisin?

Raha on asia, joka on aina melko isossa roolissa häiden järjestelyssä. Sen enempää budjettia avaamatta voin kertoa, että meidän alustavasti mietitystä budjetista ollaan jouduttu kasvattamaan budjettia runsaasti. Alkuun ei osannut edes kuvitella, mitä kaikkea hääbudjettiin pitää huomioida. Toki myönnän, että monen asian suhteen olisi voitu säästellä, mutta kaikesta ei haluta kuitenkaan tinkiä.

Toisaalta on hauska pyöritellä mielessään, että miten sitä tekisi toisin, jos budjetti olisi todella rajallinen, tai jos pätäkkää riittäisi kaikkien mahdollisten ideoiden toteuttamiseen...

Jos rahaa olisi todella rajallinen määrä...

budjettileikittely1
Kuva: Pexels
Todennäköisesti päätyisimme menemään naimisiin pienemmässä tilassa, esimerkiksi pienemmässä kirkossa tai esimerkiksi Oulun tuomiokirkon kryptassa ihan lähimpien perheenjäsenten kesken. Tämän jälkeen varmaan olisi kahvitusta/ruokailua sukulaisten kesken esimerkiksi minun vanhempieni luona. Ruoka olisi tietenkin itse tehtyä, semmoinen perus isommalle porukalle helposti tarjoiltava ruoka, kuten kinkkukiusaus/makaronilaatikko ja kakkukahvit.

Illalla pitäisimme bileet omassa kodissa ystäville. Ystävät olisi kutsuttu hääbileisiin helposti ja näppärästi Facebookin kautta. Tarjolla olisi jonkin verran boolia, mutta facebook-kutsussa olisi ollut maininta siitä, että jos kovin haluaa alkoholia nautiskella, niin omat juomat on suotavaa ottaa mukaan. Tarjolla olisi jotain pientä suolaista ja makeaa. Pääasia olisi, että saataisiin juhlia päivää meille tärkeiden ihmisten kanssa.

Emme olisi käyttäneet rahaa koristeisiin. Itse olisin ostanut lyhyen juhlamekon, en välttämättä edes valkoisena. Myös A olisi pukeutunut pukua rennommin. Musiikkipuoli hoituisi Spotifyn kautta.

Eli hyvinkin rajallisella budjetilla olisi mahdollista juhlia tärkeää päivää läheisten ihmisten kanssa. Emme karsisi vierasmäärästä juuri ollenkaan, toki kauempaa kutsutut vieraat tuskin jaksaisi kotibileiden vuoksi tulla, mikäli muuta menoa tänne päin ei olisi.

Jos rahaa olisi runsaasti enemmän...
budjettileikittely2
Kuva: Pexels
Vierasmäärä pysyisi siitä huolimatta samana, kuin nyt. Meille on ehdottoman tärkeää viettää juuri meille läheisten ihmisten kanssa, eli vaikka rahaa olisi enemmän, ei kutsuttaisi ihmisiä vain velvollisuudentunteesta. Vaikka vieraslistaa ollaan rajattu, niin ei olla jätetty yhtään sellaista henkilöä vieraslistan ulkopuolelle, jonka poisjättäminen harmittaisi. Myöskään esimerkiksi morsiusparin pukeutumiseen ja ulkonäköön emme käyttäisi enempää rahaa, mitä nykyisessä tilanteessa.

Jos rahaa olisi runsaasti enemmän, todennäköisesti panostaisimme juhliin ja ohjelmaan ihan erilailla. Järjestäisimme häät varmaan jossain ravintolassa, keskustan tuntumassa lähellä meidän vihkikirkkoa. Jos rahaa olisi oikeasti runsaasti, niin ravintolassa juomien hankkimisen kannalta pääsisi myös helpommalla. Ruokana olisi varmaan harkitusti koottu kolmen ruokalajin illallinen suositusviineineen. Jälkiruokapöytä olisi runsas ja myös herkut olisi visuaalisesti upeita. Ja totta kai meidän häissä olisi baarimikot tekemässä drinkkejä. Valokuvien lisäksi häät tallentuisivat videolle.  Musiikista vastaisi bändi JA DJ. Juhlien loppuhuipentumana voisi olla ilotulitus-show.

pexels-photo-136422
Kuva: Pexels
Mutta näistä haaveiluista huolimatta olemme kummatkin erittäin tyytyväisiä meidän tämänhetkisiin suunnitelmiin. Totta kai ollaan joitain haaveita ja ajatuksia jouduttu hyllyttämään, mutta mistään meille oikeasti tärkeästä ei olla tingitty. Mulla on pelkästään positiiviset ajatukset ja odotukset meidän päivästä, siitä tulee just meidän näköinen juhla tällä budjetilla, johon ollaan päädytty.

Miten te tekisitte toisin, jos häitä varten rahaa olisikin runsaasti vähemmän tai enemmän?

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

TJ Puolivuotta!

Meidän päivään on jäljellä tasan puolivuotta! Ihan uskomatonta. Aika on kulunut todella nopeaa. Maaliskuun alussa alettiin miettiä hääjärjestelyitä ja silloin häät tuntuivat vielä kovin kaukaisilta, häihin oli melkein 1,5 vuotta. Tämä jäljellä oleva puolivuotta tulee menemään varmaan vielä nopeammin?

Ennen joulua en juuri jaksanut hääasioilla vaivata päätäni, keskityin lähinnä inspiraation hakemiseen. Mutta nyt vuoden vaihtuminen häävuoteen ja tämä puolenvuoden päivämäärä on antanut ihan uutta innostusta hääasioiden miettimiseen.

Lisäksi olen joutunut aloittamaan vuoden sairastelemalla, eli mulla on ollut aikaa hoitaa ja miettiä hääasioita. Olen saanut varattua hääkampaukseen ajan (ja vihdoin päättänyt inspiraatiotulvasta sen kampauksen, mistä lähdetään liikkeille suunnittelemaan mun kampausta!), hoitanut myös häämeikki- ja A:n ehostusvaraukset kuntoon ja viestitellyt valokuvaajan kanssa sekä selvitellyt muita käytännön asioita. Lisäksi tulostin netistä löytyneen hääplannerin ja olen sinne tehnyt ajantasaista budjettilaskelmaa, vieraslistaa ja to do -listaa. Mä oon tosiaan sellainen ihminen, joka rakastaa kaikkia mahdollisia listoja ja organisoimista ihan minkä tahansa asian suhteen. :D

tjpuolivuotta
Kuva: Pexels
Paljon on varmasti tietenkin asioita, joita ei osaa vielä edes ajatella, mutta nyt on ainakin taas tällä hetkellä tärkeimmät asiat ylhäällä ja hoidettuina.

Sattuipa muuten sopivasti, että tänään 15.1. on myös käytä hääpukuasi -päivä. Teemapäivään osallistuminenhan ei edes edellytä naimisissa olemista. Teemapäivänä voit pukea yllesi myös hääasusteesi, kuten esimerkiksi hääkengät tai hääkorvakorut. Teemapäivästä voit lukea lisää täältä. Itse en taida hääpukua pukea ylleni tänään, sen pukeminen ylle on aika vaikeaa ilman apua ja tällä hetkellä ainoa apukäsi lähettyvillä on A. Ajattelin kuitenkin säilyttää mekon A:lta salaisuutena vielä sen puolivuotta. ;)

HUOM! Tänään on myös viimeinen päivä äänestää vuoden hääblogi 2017 ehdokkaita! Blogini on ehdokkaana uusi hääblogi -kategoriassa, joten vielä ehtii käydä klikkaamassa Give me a ring! -blogilleni ääniä! TÄSTÄ pääset äänestykseen! Suuret kiitokset äänestäneille. :)


Pppst! Blogiani voi seurata nyt myös instagramissa blogin virallisella instagramkanavalla @givemeenvyblog!

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

HÄÄVUOSI 2017

Se on täällä, meidän vuosi! Jotenkin itellä tänä vuonna "new year, new me" -jutut ei tunnu pyörivän yhtään niin mielenpäällä, kuin ajatus siitä, että tämä on todellakin se vuosi, jolloin sanon tahdon elämäni miehelle. Sattuipa muuten sopivasti, että Suomi 100 -juhlavuoden teema on yhdessä.

haavuosi

Otettiin vuosi 2017 vastaan rennoissa merkeissä. Alun perin oli tarkoitus mennä viettämään uutta vuotta kaveripariskunnalle, mutta flunssa-aalto haittasi suunnitelmia. Loppujen lopuksi myös A sairastui flunssaan, eli vietettiin rauhallista uutta vuotta kotona kahdestaan. Käytiin kuitenkin kaupungilla pyörähtämässä ja katsomassa Oulun kaupungin järjestämä ilotulitus. Rento uusi vuosi sopi hyvin kyllä minulle, koska nyt joulun alla olen saanut tehdä töitä ja olo oli työputken jälkeen aika väsynyt.

Otin vuoden 2017 ilolla vastaan. Vuosi 2016 oli alkanut tuntua jo aika raskaalta loppua kohti. Alkuvuosi sisälsi kyllä paljon ihania ja onnellisia hetkiä, mutta kieltämättä loppuvuosi tuntui melkoiselta rämpimiseltä. Toki loppuvuosi ei mitenkään täysin epäonnistunut ja ankea ollut, oon kiitollinen niistä huipuista ihmisistä, jotka tekivät ankeammistakin hetkistä kelpoja. Mutta jotenkin on ollut sellainen fiilis, että ehkä vuosi 2017 kohtelee mua paremmin, kuin vuosi 2016.

haavuosi2017

Vuosi 2017 tulee sisältämään ainakin ensimmäisen puolenvuoden ajan paljon uusia asioita ja suunnitelmia. Häiden lisäksi mulla on tarkoitus saada maisterin paperit kasaan ja jos kaikki menee hyvin, niin olen terveystieteiden maisteri 18.5.2017. Eli tekemistä riittää gradun puurtamisessa ja häiden järjestämisessä. Loppu puolivuotta on täysi arvoitus - toiveena olisi, että löytyisi joku uutta koulutusta vastaava työpaikka ja saisin uusia haasteita työrintamalle.

Miten teillä meni vuodenvaihde? :)

maanantai 12. joulukuuta 2016

Häiden TO DO -lista

Sain lukijatoiveena katsauksen To Do -listaan, eli mitä on tehty, ja mitä on tekemättä. Aika vasta samoilta tiimoilta postailinkin ja totesin, että nyt on ihanaa aikaa vain inspiroitua, kun mitään akuutteja asioita ei ole hoidettavana. Tällä kertaa luvassa hieman kattavampi postaus siihen, missä mennään.

ASIAT, JOTKA OVAT KUNNOSSA (edes jossain määrin)...

Hääpäivän päättäminen, kirkon ja juhlapaikan varaus
Nämä asiat ovat kunnosta - näistähän ollaan lähdetty liikkeille. Hääpäivän päättämisessä ei oikeastaan ollut mitään erityisiä syitä taustalla. Itse olin ajatellut, että syyshäät olisi ihanat, mutta päädyttiin A:n toiveesta kuitenkin kesähäihin. Kesäkuuta ei ajateltu vaihtoehtona ollenkaan ja heinäkuun ja elokuun ajankohdissa mulle oli tärkeetä, että joko häät juhlitaan ennen Qstockia (festarit Oulussa) tai tarpeeksi paljon sen jälkeen. Kun kirkko varattiin, niin meidän päivämääräehdotuksille oli hyvin aikoja jäljellä. Jotenkin sitten vain päädyttiin tuohon 15.7.2017.

Alustavan vieraslistan laatiminen ja budjetti
Kun hääpäivä oli päätetty, niin mietittiin sitä, että millaiset juhlat halutaan: paljonko kutsutaan vieraita, ketkä haluamme mukaan meidän tärkeään päivään. Päätettiin, ettei haluta laittaa 10 000€ yhteen päivään, joten tultiin siihen tulokseen, että pidetään suhteellisen pienet häät, kutsutaan vain ne läheisimmät ystävät ja sukulaiset. Meidän vieraslistassa taitaa tällä hetkellä olla 52 nimeä.

En halua hirveästi budjettia avata tänne, mutta voin paljastaa, että harmittavan paljon se on alustavasta budjetista noussut ja varmasti yllättäviä kuluja, joita ei ole edes osannut huomioida, tulee sitten lähempänä häitä.

Kaasojen ja bestmanien valitseminen
Meidän häiden avustajat on valittu jo ajat sitten - meillä on ihan huippu porukka kasassa! :) Mulla on kolme kaasoa ja A:lla on kaksi bestmania.

kaasomiitti14

Pitopalvelun, valokuvaajan ja bändin varaaminen
Juhlapaikka meillä on niin hyvä, että sieltä saa myös ruuat, eli pitopalvelusta ei tarvitse stressata erikseen. Valokuvaaja varattiin aika alkuvaiheissa, meidän häät tulee kuvaamaan Sarianna Valkama. Bändikin varattiin elokuun lopulla. Alun perin oltiin jo varattu DJ, mutta oltiin kuitenkin kumpikin sitä mieltä, että ehdottomasti halutaan livemusiikkia, joten peruttiin DJ varaus ja varattiin Matkalla -bändi.

Hääyö ja majoituspalvelut
Mietin kesällä, että ollaankohan liian aikaisessa, jos kysellään hääyötä ja majoituspalveluita. Ei todellakaan oltu liian aikaisessa! Oulussa on tuolloin Rotuaari piknik, joten kyllä sitä extraporukkaa varmasti täällä pyörii ja majoittuu hotelleihin. Me ajateltiin, että ei tarvita sviittiä, joten varattiin Sokos hotel Arinasta muistaakseni superiorhuone, jossa on poreamme ja sauna. Otetaan hääyö pidemmällä huoneluovutuksella, niin saadaan heräillä ihan rauhassa avioparina.

Samasta hotellista pyydettiin myös kiintiömäärän huoneita. Pitäis varmaan kysellä vielä toisesta hotellista lisäksi huoneita, niin on vierailla valinnan varaa. Toivottavasti ei olla tällä kertaa liian myöhässä...

sokoshotelarina
Kuva: sokos hotels

Morsiuspuku ja morsiamen asusteet
Morsiuspuku löytyi käytettynä huhtikuussa. Se on aivan täydellinen! Käytiin yhden kaasoista kanssa sovittamassa 3 eri mekkoa ja sen jälkeen kävin vielä liikkeessä sovittamassa mekkoja toisen kaasoni kanssa. Yksi tori.fi kautta löydetyistä kolmesta mekosta oli kuitenkin täydellinen, eikä mikään mekko näyttänyt sen jälkeen miltään. Löysin siis täydellisen mekon suhteellisen edullisesti käytettynä. Tori.fistä löytyi myös vannehame mekolleni. Todennäköisesti maalis-huhtikuussa vien mekkoni korjausompeluun. Sitä täytyy lyhentää ja saa nähdä, ehkä vähän kaventaa. Riippuu lähteekö tissit tässä morsiuskuntoprojektissa. :D

Asusteista minulla on jo kahdet hääkengät: korkkarit ja balleriinat. Korut on vielä suuri kysymysmerkki, toki mulla on visio niistä. Huntua en todennäköisesti halua, mutta joku hiuskoru voisi olla kiva.¨

morsiamenasusteet

Vihkisormukset
Mun vihkisormus odottaa jo lipastossa. Ostetaan myös A:lle uusi sormus vihkiksi, koska A ei rahallisesti jaksanut panostaa omaan sormukseensa, kun mentiin kihloihin. A:lla on tällä hetkellä hopeinen kihlasormus, mutta ajateltiin, että ehkä keltakultainen/valkokultainen pysyy paremmin hyvänä. Ihan vasta A sanoi, että voitais heti alkuvuodesta mennä katselemaan hänelle sormusta. Mun mieltä muuten lämmittää aina se, että myös A on kiinnostunut meidän häistä ja kaikkeen siihen liittyvästä. Oon kuullut liikaa kauhutarinoita, joissa miehiä ei hirveenä jaksa kiinnostaa.

vihkisormus2

Kampaajan ja meikkaajan varaaminen
Meikkiin minulla on jo varaus, menen meikkiin Zaparoon Tanialle. Todennäköisesti laitan myös Tanialla ripsienpidennykset häitä varten.

Kampaajalle en ole vielä varannut aikaa, mutta ehdottomasti Elisan käsiin luotan hiukseni hääpäivänä. Oon käynyt Elisan asiakkaana jo kaksi vuotta ja aina olen lähtenyt tyytyväisenä kampaamosta pois. Olen saanut myös aika paljon kivaa palautetta mun hiuksista kavereilta ja tutuilta. Elisan kanssa ollaan vähän väriasioita jo fiilistelty, täytyis kohta kerätä lisää inspiraatiota kampauksestakin.

Save The Date -ilmoitus ja kutsut
Save The Date -kortteja meille ei tule. En näe niitä tarpeellisina. Kutsut ovat ajatuksen ja suunnittelun tasolla kunnossa, mutta tarkemmin uhraan niille aikaa maaliskuun lopulla.

Häiden paperituotteet
Nämäkin on ajatuksentasolla jo kunnossa, toteutus tulee olemaan aika helppoa ja ajoittuu vasta kesä-heinäkuulle. Ei stressiä. ;)

Häiden kukat
Saamme juhlapaikaltamme myös kukat pöytiin ja noutopöytään, eli siitä ei tarvitse stressata. Morsiuskimppuun ja sulhasen vieheeseen sekä avustajien kukkiin olen hakenut jo inspiraatiota, mutta tähän palataan varmaan vasta touko-kesäkuussa.

neilikat


ASIAT, JOTKA OVAT TEKEMÄTTÄ...

Häämusiikin suunnittelu ja häätanssi
Vielä ei jakseta näitä edes stressata, mutta meillä ei ole vielä yhtään selvillä, että mikä valitaan häätanssiksi. Mua lisäks vähän stressaa, kun ei olla A:n kanssa mitenkään hyviä tanssimaan... Mutta tuskin jaksetaan ottaa erillistä tanssikurssia.

Bändi on valikoitunut meidän toiveiden kannalta, että saadaan sen tyyppistä musiikkia, mistä tykätään. Mutta tietenkin pitää tehdä Spotify -listoja eri tilanteisiin, kuten ruokailu/loppuillan bileet ym.

Sulhasen asu ja asusteet
Tämä ei ole vielä todellakaan hoidossa. :D Katsellaan sitten keväällä. En itse jaksa tuohon tuhlata ajatuksia, mutta mielelläni menen mukaan, kun A menee katsomaan pukuja.

sulhasenasusteet
Kuva: Pexels

Kuljetukset hääpaikalle
Vieraille ollaan varattu juhlapaikalle bussikyyti, mutta se, että millä kyydillä ja millä autolla ja miten mennään hääpaikalle, on vielä iso arvoitus...

hääauto
Kuva: Pexels

Koristeet ja hääkattaus
Koska juhlapaikalta saa koristeita, niin ei olla hirveästi jaksettu ajatuksia näillä vaivata. Kuitenkin jotain pieniä yksityiskohtia täytyy miettiä (kakunkoriste, vieraskirjapöytä, tienvarsikyltit ym.)

Hääohjelma
Se me tiedetään, mitä ei haluta. Mutta ei olla tarkemmin mietitty, että mitä halutaan.

Häämatka
Häämatkaa ei ole ihan hetkeen ajankohtainen. Mun tulevaisuus on vielä toistaiseksi sen verran epäselvä. Valmistun keväällä terveystieteiden maisteriksi ja tulevaisuus on vielä ihan auki. En halua buukata viikon matkaa kesälle tai syksylle, koska haluan olla käytettävissä, mikäli eteen tulee hyvä työtarjous. Jotenkin nolottaisi olla silleen, että "pystyn aloittamaan, mutta olen tuolloin heti viikon poissa". Katsotaan A:n kanssa häämatkaa sitten myöhemmin...

häämatka
Kuva: Pexels

+ Kaikki muu, mitä ei kannata edes ajatella tässä vaiheessa...
Kuten juomat (mistä, miten paljon, milloin), esteettömyystodisteet, lopullinen vieraslista ym...


Eli aika hyvällä mallilla on tämä, vai mitä? :D

lauantai 3. joulukuuta 2016

Shake it like a Polaroid picture!

Vietettiin eilen A:n työpaikan pikkujouluja. Oli tosiaan ihan huikeat puitteet pikkujouluille, ensinäkin hauska, että myös avecit olivat tervetulleita. Pikkujoulut starttas ravintola Hugosta, jossa tarjoiltiin neljän ruokalajin menu suositusviineineen - oli kyllä ihan mielettömän hyvää ruokaa. Jatkot oli yökerho Ilonan vip-tilassa. Oli kyllä hauska ilta - toki nyt on semmonen fiilis, että ihan hetkeen ei taas tarvi juhlia. Onneksi pikkujoulut on vain kerran vuodessa.

Pikkujouluissa jaettiin myös joululahjat - oli aika ihanaa, että myös avecit sai jotain pientä. Mutta vitsit, että hihkuin A:n lahjasta. A:n paketista paljastui nimittäin Polaroid-kamera! Näytin A:lle parit kuvat Pinterestistä ja A oli mun kanssa samaa mieltä, että toihan on hyvä idea.

polaroidkamera1

Arvaatte varmaan, mitä käyttöä me kameralle keksittiin? Meille tulee Polaroid-kuva vieraskirja!

Mun mielestä nuo Polaroid-kuvalliset vieraskirjat on aivan ihania, mutta kuitenkin kuulunut sarjaan: kiva ajatus, mutta ei tuhlata rahaa tuohon. On kuitenkin aika kalliita nuo Polaroid-kamerat ja filmit siihen päälle. Mutta nyt kun on kamera, niin tottakai me tuo idea toteutetaan. Katsottiin jo hintoja Polaroid-filmeille, eikä tule edes kalliiksi.

polaroidkamera2
Hienot testiotokset meidän kissoista

Ihanaa, että saadaan mukavat muistot vieraista ja myös vierailla on varmaan ihan mukavaa täyttää tuota vieraskirjaa. Nyt vain täytyy inspiroitua, että miten me tuo vieraskirja toteutetaan.

polaroidkamera3
Kuvat: Pinterest

Mitä mieltä te olette Polaroid-kuva vieraskirjoista? :)

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Häät ja kuningas alkoholi

Mun silmiin osui mtvn lifestyle sivustolta teksti, jossa aiheena oli alkoholittomat häät ja se, että pitääkö häissä tarjoilla alkoholia. Ilmeisesti alkoholittomien häiden suunnittelu oli aiheuttanut jupakan hääsivustolla. Tämä teksti sai minut miettimään samaa aihetta, eli häät ja alkoholi.

Meidän häissä on alkoholitarjoilu ja juhlapaikalle saa tuoda omat juomat - eli jippii, vieraille ilmaisen viinan bileet. :D Toki mua inhottaa ajatus siitä, jos joku ajattelee häitä ilmaisen viinan bileinä, kun tulee mieleen heti kunnon känniörvellys. Mun suhtautuminen on taas kerran ehkä hieman ristiriitainen.

Haluttiin kuitenkin ehdottomasti se vaihtoehto, että tuodaan juhlapaikalle omat juomat. Musta on kurjaa, jos vieraat joutuu kustantamaan juhlajuomat itse ja varmaan moni pyörisi sitten suuren osan ajasta piilopullolla autojen takakontilla. Me halutaan, että sekä alkoholia että alkoholittomia juomia on tarjolla vieraille niin, että ne takaavat hyvän juhlatunnelman ja että juomat ei lopu kesken. Sen verran meillä juomista "rajoitetaan", että baari aukeaa suunnilleen hääkakun aikoihin.

pexels-photo-132765

Suomalaisessa kulttuurissa juhlat+alkoholi kuuluu kuitenkin aika vahvasti yhteen, ihan missä tahansa juhlassa. Ite en voi käsittää, että suurin osa suomalaisista juoksee läpi joulupyhienkin baarissa, kun itselle se on enemmän rauhoittumisen aikaa, kun taas joulunpyhistä viikon päästä uusi vuosi on enemmän bilehilejuhla. Mutta pointti oli se, että koska myös häät on juhla, niin kyllä myös sinne se juhlajuoma ja hiprakka kuuluu. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu myös jokseenkin jähmeä käyttäytyminen, jota alkoholi rentouttaa. Musta olis kamalan kiusallinen tilanne, että kaikki istuis haudanvakavina, eikä kukaan tutustuis toisiinsa.

Ja kyllä. Mun mielestä kuohuvalla kilistely kuuluu tilanteisiin, joita tulee juhlia ja mulle meidän häät on sellainen. Ehdottomasti haluan juoda skumppaa onnittelumaljana ja kilistellä hotellilla A:n kanssa yöllä kahden kesken, ehkä jopa kilistellä ensimmäisenä aamuna avioparina. Ja mun mielestä juhlissa hyvän ruuan kanssa kuuluu juoda hyvää viiniä. Ja jos joku haluaa kilistellä pommacilla tai juoda ruuan kanssa vettä tai maitoa, niin se ei ole yhtään huonompi vaihtoehto.

man-couple-people-woman-large

Mulla on vuosien aikana alkoholinkäyttö muuttunut todella paljon. Vielä viisi vuotta sitten juoksin lähes joka viikonloppu baareissa - oli harvinaista jos olin kotona viikonloppuna. Kaksi vuotta sitten alkoholinkäyttö väheni huomattavasti ja nyt viimeisen vuoden sisään se on vähentynyt merkittävästi. Kännissä oon ollut varmaan viimeksi toukokuussa ja baarissa en ole käynyt neljään kuukauteen. En vain saa kännissä heilumisesta enää oikein mitään irti, muuta kuin kahden päivän krapulan ja kamalan morkkiksen. Ja mitä tulee häissä juomiseen, niin en todellakaan halua olla humalassa, vaan pienessä hiprakassa sitten iltaa kohti.

Ilmeisesti alkoholittomissa häissä on tarkoituksena, että ne ovat hääparin näköiset. Ja jos hääpari ei itse käytä alkoholia, niin ilmeisesti sen takia halutaan järjestää alkoholittomat häät. Siitä huolimatta, vaikka itse juhlin nykyään vähemmällä määrällä alkoholia enkä välitä heilua hulluna humalassa, niin en halua rajoittaa muiden tapaa juhlia. Mulle on oikeastaan ihan sama, miten paljon tai vähän vieraat meidän häissä juovat.

...Vaikkakin ehkä salaa mielessäni toivon, etten mieletöntä örvellystä joutuisi häissäni näkemään.

Mitä sinä ajattelet asiasta häät+alkoholi?



Kuvat: Pexels

torstai 3. marraskuuta 2016

Miten hääjärjestelyt etenee?

Multa monesti kysytään, että miten hääjärjestelyt etenevät. Tällä hetkellä tilanne on se, että ei juuri mitenkään. Tämä johtuu ihan siitä, että häihin on aikaa 8,5 kuukautta ja kaikki asiat, jotka tässä vaiheessa pitää olla hoidossa, on jo kunnossa. Kun vilkaiset meidän häiden To Do -listaa, niin ymmärrät varmaan.

Nyt on mukavaa aikaa vain fiilistellä mielessään häitä ja häiden tyyliä sekä inspiroitua. Ja aion nauttia tästä rennosta vaiheesta täysillä, koska varmaan viimeistään keväällä voi vähän stressiäkin pukata.

weddingpexels
Kuva: Pexels
Moni häiden järjestelyyn liittyvä asia tuntuu tässä vaiheessa vain liian aikaiselta. Välillä kummastelen, kun facebookin hääryhmissä kesällä naimisiin menevät askartelevat jo kovaa vauhtia kutsuja. Itse en aio tuhlata vielä resursseja tai ajatuksia moisille, koska esimerkiksi kutsua ja hääinfoa ja mahdollisia hääohjelmalappusia varten tarvittavat tiedot tarkentuu vasta keväällä. Uskoisin, että viimeistään maaliskuussa täytyy aktivoitua häiden konkreettisissa järjestelyissä. Onneksi häähumu ei pääse kuitenkaan unohtumaan, kun Oulussa on kaksi kivaa häätapahtumaa luvassa ennen maaliskuuta. :)

Tällä hetkellä suurimmat häiden järjestelyjä koskevat ajatukset pyörii lähinnä tämän morsiamen navan ympärillä. :D Kuten esimerkiksi koruissa: mulla on tarkka visio korvakoruista ja tiedän, mistä sen mukaiset korvakorut saan, mutta käsikoru on yksi iso arvoitus, joten välillä pläräilen netistä ja katson korukaupoista tarjontaa. Ja totta kai tuo morsiuskuntoprojekti on ajankohtainen, kun kesän morsiuskuntohan rakennetaan talvella.

Miten muilla morsmaikuilla häiden järjestelyt etenee? :)

maanantai 26. syyskuuta 2016

Save the Date - kun kutsukortit ei enää riitä?

Tällä kertaa jälleen luvassa hämmästelyjä häidenjärjestelyistä ja aiheena on Save the Date -kortit. Jos joku ei tiedä että mistä on kyse (epäilen... :D), niin Save the Date -kortithan Jenkeistä omaksuttu tapa lähetetään vieraille kortti ennen virallisia kutsuja, jotta vieraat osaavat varata päivän vapaaksi.

Itse en ihan hiffaa tuota STD-perinnettä. Missä vaiheessa on käynyt niin, että pelkkä kutsu ei enää riitä? STD -kortit lähetetään yleensä n 6-12 kk ennen häitä ja jos itse sattuisin vastaavan kortin saamaan, niin en voisi olla varma, että pääsenkö päivän varaamisesta huolimatta osallistumaan. Vaikka kuinka päivämäärä olisi tiedossa, niin vuorotyöt, lomien sumplimiset ja muut juhlat ei ole vielä niin pitkälle tiedossa. Totta kai, jos kyseessä olisi hyvän ystävän häät, niin tekisin tietenkin kaikkeni, että päivä on varattu vapaaksi, mutta todennäköisesti olisin päivämäärän jo mieleeni pistänyt ilman STD-korttia... ;)

...Koska kulkeehan se tieto ilman STD-korttejakin! Meillä ainakin läheisimmät ja tärkeimmät sukulaiset tietää jo päivän ja se riittää. Ja ainakin mun puolelta myös kaverit tietää päivämäärän. Ja ne, jotka saattavat olla epävarmoja kutsun suhteen vinkkaan sitten lähempänä, että pistää päivämäärän ylös. Mutta teen tämän ihan vain Whatsappissa tai facebookissa.

std

Ymmärrän kyllä, että jos kyseessä on isot häät ja haluaa varmistaa, että mahdollisimman moni pääsee, niin STD-kortit on ihan fiksu keino. Mutta itselle riittää, että suurin osa kutsuttavista on jossain vaiheessa ainakin kuullut häistä ja totta kai toivon, että mahdollisimman moni pääsee juhlimaan meidän kanssa. Mutta häiden peruutukset taitaa koostua enimmäkseen niistä viimehetken peruutuksista vaikka vieraat olisivat kuinka tietoisia päivämäärästä ja olisivat sen varanneet vapaaksi.

Olen myös kuullut, että STD-kortit aiheuttaa hieman hämmennystä vanhemmissa ihmisissä, koska eivät ole ihan kartalla, että mistä on kyse. Tuntuis, että tulisi vaan lisää vaivaa siitä selittämisestä, että mistä korteissa oli kyse. :D

Toki STD-kortit on ihan näppäriä yhdistää esimerkiksi joulukortin yhteydessä ja samalla säästää postimerkkikuluissakin. Mutta jotenkin en vain siltikään syty idealle (olen muutenkin aika huono lähettämään joulukortteja...). Meidän häiden suhteen saa riittää suusta suuhun tieto häistä sekä tarpeeksi ajoissa lähetettävä kutsu.


Tuleeko teille Save the Date kutsut?

maanantai 19. syyskuuta 2016

Hääaiheinen kuvahaaste

Sain I said yes -hääblogin Lauralta  hääaiheisen haasteen, jonka otin ilolla vastaan. :) Myös Latohäiden Mia-Sofia ja Lakeside loven Suvi haastoi minut samaan kuvahaasteeseen, kiitos paljon haasteesta kaikille kolmelle.

Oletteko nähneet blogeissa haasteita, jossa kirjoittaja haastetaan ottamaan kuvia erilaisista asioista tyyliin...
Kuva lempilaukustasiKuva kodistasiKuva matkaltaKuva sinusta urheilemassa

Mielestäni kuvahaasteet ovat hauskoja ja halusinkin kehittää uuden, juuri hääbloggaajille suunnatun kuvahaasteen! Vastaan siis ensimmäisenä itse kuvahaasteeseen ja lopuksi haastan viisi hääbloggaajaa toteuttamaan saman!

OHJEET:Lisää blogiisi nämä ohjeet ja yhdeksän kuvaa teihin ja häihinne liittyen. Kuvat voivat olla omiasi - vanhoja tai uusia tai netistä lainattuja. Kuvien aiheet ovat:

1. Lempikuvasi teistä kahdesta.
2. Mitä teette mieluiten yhdessä.
3. Yhteinen lempipaikkanne.
4. Paras lomamuistonne.
5. Jokin häitänne varten tehty hankinta.
6. Ajatuksesi hääsuunnittelusta.
7. Sulhasen ajatukset hääsuunnittelusta.
8. Onnistuineiden häiden salaisuus.
9. Häidenne teema.

Haasta lopuksi kolme muuta hääbloggaajaa tekemään samoin...

1. Lempikuvasi teistä kahdesta.


lempikuva

Tämä on yksi mun kaverin ottamista kihlajaiskuvista. Piti ottaa yks imelä pusukuva, mutta hoksattiin, että tuli vähän vaikeuksia 30 cm pituuseron vuoksi. :D Istahdin sillan kaiteelle, niin se olikin ihan hyvä idea.

2. Mitä teette mieluiten yhdessä.

amarillo5

Syödään? :D Haha. Siis jos tehdään jotain arjesta poikkeavaa ja vietetään treffipäivää, niin yleensä päivän aikana treenataan yhdessä, syödään ravintolassa ja katsotaan leffaa.

3. Yhteinen lempipaikkanne.

lempipaikka

Kyllä se koti on. Ihana ottaa ihan rauhassa kiireisen päivän jälkeen toisen kainalossa sohvalla pötkötellessä.

4. Paras lomamuistonne.

IMG_8722

IMG_8791

Kyllä se taitaa Barcelonan matka olla! Kummatkin ollaan palattu muistelemaan kyseistä reissua. Oli vain niin ihana paikka, hyvät ilmat ja ihana yhteinen viikko. Vaikka olihan se vuosipäivän kunniaksi tehty kylpyläviikonloppu Flamingossa ikimuistoinen, kun takaisin Ouluun tultiin kihlaparina, mutta Barcelona vie silti voiton. :)

5. Jokin häitänne varten tehty hankinta. 

vihkisormus2

Tämä näkyi jo omassa postauksessaan, mutta vihkisormus! Edessä vielä kymmenen kuukauden odottelu, että saan tuon sormeeni...

6. Ajatuksesi hääsuunnittelusta.


erin
Kuva: Warnermusic
Tahdon päästä jo sun viereen seisomaan, miettii minne me vanhana muutetaan...

7. Sulhasen ajatukset hääsuunnittelusta.

sulhasenajatuksia


8. Onnistuineiden häiden salaisuus.

this-is-your-wedding-do-what-you-love-invite-the-people-you-want


9. Häidenne teema.

Apua! Ei meillä oikeastaan ole mitään teemaa, värisuunnittelukin meni ihan uusiksi silloin, kun paikka vaihtui! :D



Ja haastan Marin, Iiriksen ja Lindan. :)

torstai 4. elokuuta 2016

PANOSTUS&PIHISTYS

Kun päätettiin, että naimisiin mennään ja häät järjestetään, oli tarkoitus, että pidetään budjetti suhteellisen pienenä. Jo tässä vaiheessa budjetti on venynyt, mutta vielä ei onneksi puhuta viisinumeroisesta luvusta. Budjetin suhteen voi onneksi tehdä valintoja, että mihin törsäilee ja mihin ei. Tämä häiden suunnittelu on jo tässä vaiheessa tuonut esille yllättäviä kuluja, josta kertyy salakavalasti lisää euroja budjettiin. Tässä valoitan teille vähän meidän panostus ja pihistys -listaa häiden suhteen.

PANOSTUS

Juhlatila
Me haluttiin, että häiden juhlatila on hieno. A ei syttynyt yhtään nuorisoseurojen tyyppisiin saleihin, joista hänelle tuli mieleen koulujen liikuntasalit. Tahdottiin tyylikäs juhlapaikka mielellään veden lähettyviltä (meri♥).

Ruoka&Juoma
Mun mielestä häät on sen verran hieno juhla, että halutaan panostaa ruokaan ja juomaan. Tahdotaan, että on tarjolla jotain parempaa, kuin halvinta mahdollista kinkkukiusausta tai sitä perinteistä lohikeittoa, jota tarjotaan joka ikisessä tilaisuudessa Oulussa. :D Halutaan monipuolinen salaattipöytä, herkullinen pääruoka ja myöskin monipuolinen kahvipöytä. Meidän ruuat tulevat juhlapaikalta ja tulee olemaan kova arpominen kahden parhaimman vaihtoehdon kanssa, että kumpaan päädytään. Juomapanostuksella tarkoitan sitä, että haluttiin ehdottomasti paikka, jonne saa tuoda omat juomat, eikä vieraiden tarvitse alkaa kaivelemaan lompakoita häissä esiin tilatakseen juhlajuomaa. Toivottavasti saadaan myös monipuolinen juomatarjonta niin alkoholillisia kuin alkoholittomia juomia.

Valokuvaus
Vaikka mun kaveripiirissä onkin hyviä kuvaajia, niin haluttiin silti panostaa valokuvaajaan. Haluan, että meidän häät kuvaa ihminen, joka valokuvaa ihan työkseen. Samalla annan näille mun kavereille täyden vapauden nauttia häistä vieraana ilman stressiä. Hääpäivä menee varmaan hetkessä ohi, niin halutaan panostaa laadukkaisiin, hyviin valokuviin, jotta saadaan muistoja. Meidän häitä tulee kuvaamaan Sarianna Valkama. Oon Sarkkuun törmännyt blogipiiriessä ja näkemieni kuvien perusteella tykkään tosi paljon Sarkun kuvaustyylistä. Ja itselle ehkä vähän rennompi olla kuvattavana, kun ainakin tietää jollain tasolla valokuvaajan (terkuin, neiti alkukankeus). :D

wedding-day-1-1561013


weddingcuest

Vieraiden viihtyminen ja ohjelma
Meille on tärkeää, että vieraat viihtyvät meidän häissä. Pähkäillään varmasti loppuun asti istumajärjestys, mietitään tarpeeksi ohjelmaa, mutta ei liikaa ja ainakin pienenä viihdytyksenä ja jäänmurskaajana tulee toimimaan hääbingo.

Sormukset
Koska sormukset ovat valokuvien lisäksi se, mitä häistä jää käteen (kirjaimellisesti!), niin tahdotaan panostaa sormuksiin. A:lle hankitaan nykyisen hopeisen kihlasormuksen tilalle valko- tai keltakultainen vihkisormus. Itse metsästän täydellistä, mun kihlasormukseen sopivaa yksikivistä valkokultaista kauneutta. Sormusten metsästäminen tuntuu melkein mieluisimmalta puuhalta koko häiden suunnittelussa, enkä malta odottaa, että viitsii mennä ensimmäistä kertaa katsomaan sormustarjontaa.


PIHISTYS

Kukat ja koristeet
Meidän juhlapaikka mahdollistaa pihistyksen tässä kohdassa ja olen niin helpottunut tästä! Juhlapaikka on jo itsessään niin hieno, että se ei vaadi paljoakaan koristeluja. Ja kaiken lisäksi meidän juhlapaikalla on ihan hirveästi koristeita ja pöytäsomisteita, joita saa käyttää. Juhlapaikalta saadaan myös pöytiin sekä noutopöytään kukat. Hääkimppuun panostan sen verran, että tulee keskikokoinen kimppu juuri niillä kukilla, joilla haluan (päätös tulee olemaan vaikea, liikaa inspiraatioita!). Kimpun lisäksi tulee heittokimppu. Sulhaselle ja bestmaneille tulee viheet ja kaasoille joko rannekukat tai hiuskukat. Häiden avustajien kukkien linja tulee pysymään melko simppelinä.

Hääauto
Tiedän, että on kiva poistua tyylikkäästi hääpaikalta, mutta hääauto on sellainen asia, missä me säästetään. Joko omalla, tai laina-autolla mennään kirkosta juhlapaikalle ja auton koristeetkin pysyy varmaan melko minimissä.

wedding-flowers-1312772

rover-white-1-1543376
Häiden avustajien pukeutuminen ja asusteet
Vaikka kuinka ihanan näköistä olisikin, että kaasot seisoisivat rivissä täysin samanlaisissa mekoissa, niin olemme päättäneet, että emme kustanna kaasojen tai bestmanien asuja. Tämä tarkoittaa käytännössä myös sitä, että kaasot saavat itse valita pukunsa. Toki olen esittänyt väritoiveita ja kukaan kaasoista ei ainakaan tyrmännyt minun väritoiveita. Bestmaneiltä varmasti tummat puvut löytyy valmiiksi ja mikäli keksin lopullisen väriteeman, niin todennäköisesti solmiot hankitaan bestmaneille.

Häämatka
Mun sydän itkee vähän verta tän kohdalla, mutta me joudutaan olosuhteiden pakosta pihistämään häämatkasta. Ei todellakaan tiedetä, että koska tulee sopiva sauma lähteä häämatkalle. Tämäkin asia varmaan selviää omalla ajallaan, mutta ainakaan kovin pian häiden jälkeen häämatkalle ei lähdetä. Valmistun koulusta keväällä, mikä tarkoittaa sitä, että työkuviot on mahdollisesti ihan auki. En viitsi buukata viikon matkaa kesälle/syksylle, jonka vuoksi työtarjouksen vastaanottaminen voisi olla vaikeampaa. Haluan olla vapaa aloittamaan oman alan työt heti, jos sellainen mahdollisuus tarjotaan. Toki mikäli olen lähihoitajana kesän ja pyydän parin viikon palkatonta lomaa (viikko ennen ja viikko jälkeen häiden), niin ehditään käydä lyhyellä reissulla kotimaassa/Virossa/Latviassa/jossain muualla lähellä.

PANOSTUS JA PIHISTYS

Musiikki
Musiikin suhteen ajateltiin panostaa siten, että meillä ei ole pelkkää Spotify-listaa. Ollaan jo päädytty varaamaan DJ budjettisyistä, mutta ollaan kokoajan pyöritelty mielessä sitä, että kyllä se varmaan kuitenkin täytyy panostaa musiikkiin vielä enemmän, koska bändi luo niin hyvän tunnelman. Tuntuu,että jos pysytään alkuperäisessä vaihtoehdossa, niin me sittenkin pihistetään musiikissa. Nyt olen kovalla työllä lähetellyt bändeille tarjouksia. Vinkkejä hyvistä suht. edullisista hääbändeistä Oulussa otetaan vastaan!

Morsiusparin asut
Me halutaan panostaa asuihin siten, että kummallakin on hyvin istuva ja juuri sellainen asu, missä viihtyy ja missä on itsevarma olo. Mutta tavallaan myös pihistetään tässä, eli ei valita sitä kalleinta mahdollista vaihtoehtoa. Itse löysin aivan täydellisen hääpuvun käytettynä, eli todellakin pihistin hinnassa ison summan, mutta en missään nimessä pihistänyt mekon upeudessa.


Mihin asioihin te panostatte ja missä pihistätte? Tai missä panostitte ja pihistitte jo vietetyissä häissä?