Näytetään tekstit, joissa on tunniste hääkakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hääkakku. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. elokuuta 2017

Hääpäivän kulku: tunnelmia juhlapaikalta osa 1/2

Kun saavuimme juhlapaikalle, viimeiset vieraat olivat ehtineet juuri ennen meitä perille. Ihan liian kauan kukaan ei siis toivottavasti joutunut odottelemaan. Meillä oli perinteinen onnittelujono, vaikka se ehkä joidenkin mielestä tönköltä tavalta saattaa tuntua. Musta oli kuitenkin ihana vihdoin vaihtaa muutama sana jokaisen vieraan kanssa, kun se alkupäivä oli kuitenkin mennyt aikalailla omassa kuplassa kaasojen ja sitten myöhemmin myös Antin kanssa. Ulkona oli kaunis ilma, joten nostimme juhlapaikan pihalla maljat ja bestman avasi puheenvuoron. Siirryimmekin pian sisälle, jossa juhlapaikan väki toivotti vieraat tervetulleeksi, kertoi ruoka- ja juomajärjestelyistä ja muista käytännön asioista. Sitten vihdoin päästiin syömään, mulla kuitenkin jännitys ja hääkuplafiilis vaikutti ruokahaluun huonosti, vaikka ruoka olikin erittäin hyvää.

7587-edit

Tunnelma juhlapaikalla tuntui vapautuneen todella nopeasti ja hääbingo toimi kivana jäänmurskaajana. Meidän vanhemmat näkivät toisensa ekan kerran ja sukupöydässä sekoitettiin vähän pakkaa, mutta oltiin onnistuttu tekemään just hyvä ja toimiva istumajärjestys.

Ruokailun jälkeen meillä oli vuorossa potrettien ottaminen. Ajateltiin, että siinä on hyvä väli käydä ottamassa kuvat, kun juhlapaikan miljöö antoi ihanat puitteet kuvauksille, eikä kenenkään tarvinnut odotella meidän kuvaussessioita nälkäisinä. Fiksattiin kaasojen kanssa meikki ja hiukset kuntoon ja lähdettiin kuvailemaan. Potrettien ajaksi vierailla riitti tekemistä polaroid -vieraskirjan kanssa, joka näytti olevan onnistunut ohjelmanumero. Vierailla näytti olevan hauskaa kuvatessa. Oltiin nakitettu bestmanit ja osa kaasoista auttamaan vieraita, erityisesti vanhempaa väkeä polaroid -kameran kanssa, että saadaan varmasti kaikista vieraista muisto vieraskirjaan.

8002-edit


7831-edit


7777-edit

Kun potretit oli otettu, oli vihdoin aikaa seurustella vieraiden kanssa ihan kunnolla. Käytiin jututtamassa ihmisiä ja oli vain niin ihanan onnellinen fiilis - kaikki rakkaat samassa paikassa! :) Vapaan seurustelun ja oleskelun, sekä hääbingon lisäksi ohjelmanumeroina oli kenkäleikki, hääkakku ja kahvit sekä puheet.

Kenkäleikissä oltiin melko yksimielisiä ja viimeisen kysymyksen kohdalla saatiin vieraiden hämmästyksestä kuuluva "OOO!" ääni kajahtamaan. Kysymyksenä oli, että kumpi teki aloitteen ja kummatkin nosti kummankin kengän ylös. Meillä kumpikaan ei koskaan tehnyt varsinaisesti aloitetta, vaan tilanne eteni omalla painolla niin hyvin, että tässä sitä ollaan: naimisissa. ;)

8323-edit

Hääkakkua leikatessa emme polkaisseet, heitimme sen sijaan yläfemmat. Kaapin paikasta ei tässä talossa päätä kukaan yksin, vaan asioista keskustellaan yhdessä. ;) Olin muuten todella tyytyväinen PS Puistolta yhteistyössä saatuun kakkukoristeeseen, joka oli aivan ihana. Ja muistatteko kermakakkukriisin? Meidän kermakakku oli TÄYDELLINEN! Onneksi päätettiin ottaa juhlapaikan kakku, koska se oli todella hieno ja ihan mielettömän hyvää. Monet vieraat kehuivat ja kävi santsikierroksella.

kakkukollaasi


Kahvien loppupuolella oli puheiden aika. Puheet meille piti minun isä, kaaso ja bestman. Huomasi, että puheenpitäjät kyllä tunsivat meidät pariskuntana ja meidän tarinan aika hyvin. Puheista paljastui myös, että kihlauksen ajankohta oli ollut ihan täysin selvä asia sekä bestmanille että kaasolle, vaikka Antti ei siitä ollut kenellekkään etukäteen puhunut. Miten niin itsestään selvä vuosipäiväkylpyläviikonloppu? :D

Ja jottei tästä tulisi ihan metripostausta, niin postaus jatkuu seuraavassa osassa... :)

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Täydellinen ja persoonallinen kakkukoriste

Postaus toteutettu yhteistyössä PS Puiston kanssa

Lupasin kertoa teille tällä viikolla asiasta, joka pelastaa jopa tylsän kermakakun. Kyse on nimittäin täydellisestä kakkukoristeesta, joka on meille personoitu! Saimme aivan upean kakkukoristeen blogiyhteistyön merkeissä PS Puistolta.

PS Puisto on saanut alkunsa kahden naisen puutyöharrastuksesta, josta lopulta on tullut heille heidän unelmiensa työ. PS Puiston tuotteet ovat suomalaista käsityötä ja tuotteissa käytetään materiaalina pääasiassa kestävää koivuvaneria - tuotteet sekä leikataan että maalataan käsin. Tuotevalikoimaan kuuluu kylttejä ja koristeita, joita voi hyödyntää esimerkiksi sisustuksessa tai sitten juurikin somisteina häissä!

kakkukoriste2

Olinkin haaveillut persoonallisesta kakkukoristeesta, jossa meidän nimet tai sukunimi on jotenkin esillä. PS Puiston kakkukoristevalikoimaa selatessa oli jopa hieman valinnanvaikeuksia sen suhteen, että mihin kakkukoristeeseen päädytään. Lopulta päädyimme kakkukoristeeseen kahdella nimellä/sanalla, tuotteeseen pääset tästä linkistä.

Tuotteen väriksi valikoimme valkoisen ja halusimme nimien väliin tulevasta sydämestä vaaleanpunaisen. Näihin kakkukoristeisiin oli erilaisia värivaihtoehtoja paljon. Lisäksi halutessaan voi valita glitteröinnin. Eli omilla valinnoilla saa juuri itsellesi mieluisan ja personoidun kakkukoristeen.

pspuistokakkukoriste
Tässä se on! Ja samalla "mystisen" A:n nimi paljastui. ;) Tästä lähtien A tuttavallisemmin blogissa ihan Antti vaan.

Lopulta kakkukoriste tuli viime viikolla postissa ja se oli juuri niin täydellinen, kuin olin ajatellutkin! Tämä jos jokin pelastaa kermakakkukriisin. ;) Taas yksi aivan ihana yksityiskohta meidän häihin. Kiitos PS Puisto! ♥ 

Minulla on myös teille kivoja uutisia! Eli sain PS Puistolta arvottavaksi 40€ lahjakortin!

Arvontaan voit osallistua seuraavilla ehdoilla...

1. Tutustu PS Puiston valikoimaan ja kerro tämän postauksen kommentissa, että mihin hyödyntäisit lahjakortin. PS Puiston nettisivuille pääset tästä linkistä!

2. Liitä kommenttiin sähköpostiosoitteesi!
3. Jos olet blogini lukija bloggerissa/bloglovinissa, sinulla on käytössä kaksi arpaa arvonnassa. Muistathan mainita myös tästä kommentissa!

Arvontaan voi osallistua 27.3.2017 asti! Onnea arvontaan! :)

Arvonta on päättynyt ja voittajalle ilmoitettu henkilökohtaisesti! Kiitos osallistuneille. :)

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Kompromissi hääkakku- ja karkkibuffetdilemmaan

Mulla vihdoin välähti viime viikolla! Mulla on häiden makeiden tarjoiltavien suhteen ollut ongelmia, joista olen myös tänne postaillut. Olen pohtinut, että tuleeko meille karkkibuffet vai ei tässä postauksessa ja kertonut kehittelemästäni kermakakkukriisistä.

Kun sain viime viikolla gradun pois kuvioista, niin mulla on vapautunut päähän vähän liikaa tilaa käydä läpi näitä elämän tärkeitä kysymyksiä. Ja olen tullut siihen tulokseen, että jos häiden tulee olla hääparin näköiset, niin sitten me panostetaan huippuun karkkibuffaan ja tylsään hääkakkuun!

cakepexels
Kuva: Pexels

candypexels
Kuva: Pexels

Ajattelin, että näin on helpointa. Kun kerran saadaan se hääkakku juhlapaikalta, niin päästään tavallaan helpolla. Ei tarvitse tilata kakkua muualta eikä miettiä kakkujen kuljetuksia ja mahdollisia kuljetuksesta aiheutuvia lisäkuluja ja/tai vaivaa. Vaikkakin se nyt tulee olemaan se tylsin mahdollinen mansikkakermakakku. Mutta mansikat ovat heinäkuussa parhaimmillaan ja tuo tylsä kakku on loppujen lopuksi monien mieleen. Ja tosiaan, itse en edes ole kakkuihminen. Söisin maksimissaan yhden palan kakkua ja tavallaan mulle on ihan sama, mitä kakkua on, kunhan se ei ole liian makeaa, eikä siinä ole marsipaania.

Sen sijaan, kaason lausahdusta lainaten mun erään ravintolaillan päätteeksi pohtimaan jälkkäridilemmaan,"sä olet kyllä aina ollut irtokarkkityttöjä" :D Kyllä. Mä olen karkki-ihmisiä. Mistään muista herkuista en niinkään välitä, mutta karkit... Eli päädyttiin siihen, että budjetoidaan hieman lisää karkkibuffetiin, mutta ei kuitenkaan lähellekään niin paljoa, mitä olisi kakun muualta tilaamiseen mennyt. Saadaan semmoinen mieluisa karkkibuffet, missä on sopivasti eri vaihtoehtoja ja minkä suunnittelu sai jo kuolan valumaan.

lightboxjuhlahumua3

Uskon, että tämä oli paras mahdollinen ratkaisu. Ensi viikolla paljastan yhden jutun, jonka avulla voin muistella tylsää kermakakkuakin lämmöllä. ;)

torstai 16. helmikuuta 2017

Vain toinen morsian voi ymmärtää: kermakakkukriisi

En olisi osannut arvatakaan, mitä kaikkia pakkomielteitä sitä häiden järjestämisessä itselle kehittyy. Asiat, joista alkuun ajatteli, että ihan sama, on lopulta just niitä asioita, joista kehittelee kriisin. Mä veikkaan, että tämäkin on vain niitä asioita, joita vain toinen morsian voi ymmärtää. ;) Tämän minun kriisini nimi on tällä kertaa kermakakkukriisi!

Tilanne on siis se, että meidän juhlapaikalta saa kyllä kakun, mutta se on sitten perinteinen kermamansikkakakku, eli minun makuuni ehkä tylsin kakku ikinä! Kakun saa tilata myös muualta ja silloin menun hintaa pudotetaan tietyllä määrällä, mutta sillä hinnalla ei saa sellaista kakkua, mistä unelmoin ja budjettia emme halua kakun vuoksi venyttää kovinkaan paljoa - tässä budjetin venyttämisessä puhutaan nyt siis 150-200 lisäeurosta. Sen verran kustantaisi, mikäli tilaisimme muualta kakun.

haamessut2

Alun perin tosiaan mulle piti olla ihan sama, että mikä kakku meille tulee. Mä en edes ole leivos- tai kakkuihmisiä ja sen vuoksi päädyin lopulta siihen, että kyllä meille se karkkibuffet tulee. Ajattelin, että jos karkkibuffet on tarpeeksi hyvä, niin kyllä se TYLSÄ kermakakku sitten menee. Mutta sitten menin keksimään, että mikä tahansa muu kakku, kuin kermakakku olisi myös visuaalisesti hienompi. Mun unelma olisi joku marjaisa moussekakku kauniilla koristeilla. Kerroskakkuna aina vain parempi!

haamessut3

Mutta nyt varmaan täytyy laittaa jäitä hattuun ja ajatella järjellä. Suurin osa vieraista tykkää tylsästä kermakakusta ja itse söisin kuitenkin vain yhden palan kakkua, eli ainakaan toiselta yritykseltä ei tilata kakkua. Olen kyllä saanut tietoon kaksi ihmistä, jotka tekevät harrastuksena kakkuja, mutta kun meidän häät ajoittuu kuitenkin lomakaudelle, niin voi olla, että ihmisillä on parempaakin tekemistä, kun tehtailla kakkuja. Mutta on hyvä tietää, että vaihtoehtoja on, mutta en kestä, kun nämä asiat on niitä, jotka ratkeavat lähempänä kesää.

Oletteko te muut morsiamet keksineet yhtä typeriä kriisejä? Ja millainen hääkakku teille tulee tai millainen hääkakku teillä oli?