Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakkaus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. helmikuuta 2017

Kuusi vuotta rakkautta, kohta vuosi kihloissa

Ajatella. Jo kuusi vuotta yhteiseloa takana, kuusi rakkauden täytteistä vuotta. Täytyy sanoa, että enpä olisi uskonut, että kun lähdin hiihtolomaviikolla baarista pitkän komistuksen matkaan, että noin 6,5 päästä siitä päivästä meillä olisi sama sukunimi. ;)

Olen kertonut aikaisemmin blogissa tässä postauksessa siitä, kuinka kaikki sai alkunsa. Mutta huomasin, että kihlauksesta en ole kertonut mitään! Koska maanantaina tulee kihlauksesta vuosi täyteen, on mun mielestä ihan hyvä aika kertoa kihlauksestakin jotain.

Täytyy sanoa, että olin tehnyt kosinnan melko helpoksi A:lle. Olin sanonut A:lle, että mikäli joku päivä päätät kosia mua, niin älä tee sitä julkisella paikalla, äläkä hanki sormusta. Julkisen paikan olin kieltänyt, koska tunsin itseni sen verran, että tiesin kosinnan aiheuttavan mulle tunnekuohun. Ja käskin olla hankkimatta sormusta, koska halusin suoraa mieluisan, sellaisen jota katselisi mielellään loppuelämän. En siis todellakaan odottanut mitään spektaakkelia kosinnan suhteen.

love
Kuva: Pexels
Tavallaan olin pyöritellyt viikkoa aiemmin päässäni ja ääneen tytöille, että josko nyt olisi se hetki, jota on jo pitkään odotettu. Tiesin, että jos A joku päivä kosii, niin se tapahtuu vuosipäivänä. Viides vuosipäivä oli tavallaan semmonen sopiva aika. A ei todellakaan ole joulupyhä-, uusivuosi-, ystävänpäivä- tai syntymäpäiväkosijatyyppiä. ;) Mutta toisaalta tiesin, että A on myös hyvin pihi, joten tavallaan en kuitenkaan odottanut kosintaa tosissaan, koska sitten olisi täytynyt laittaa rahaa sormuksiin JA häihin. :D

Vuosi sitten lähdettiin viettämään vuosipäiväviikonloppua Vantaalle kylpylähotelli Flamingoon. Meillä oli ollut melko kiireinen loppu- ja alkuvuosi ja oltiin ehditty viettämään todella vähän yhteistä aikaa. Tarvittiin siihen väliin vähän yhteistä laatuaikaa ja rentoutumista. Varsinainen vuosipäivähän meillä oli vuosi sitten torstaina ja se päivä meni mulla ensin töissä ja sitten reissuun tavaroita pakkaillessa.

Vietettiin reissussa perjantaina todella ihana yhteinen päivä. Jouduttiin skipata A:n kanssa kylpylä perjantailta, sillä A:lla oli flunssa. Ja tämän flunssan takia olin "pusulakossa" (saan todella helposti kaikki taudit). Alkupäivä shoppailtiin ja illasta käytiin hohtominigolfissa ja jatkettiin syömään. A oli päättänyt, että kosii mua reissun aikana, mutta ei ollut miettinyt enempää sopivaa ajankohtaa. Meidän ravintolaillallisella mulla tuli kuitenkin huoli vanhempien luona hoidossa olevista kissoista. kun siellä oli joku episodi ollut ja sen myötä sitten mulla tuli vähän paha mieli. Muutenkin oltiin ihan täynnä ruuasta, joten mentiin vain nukkumaan illallisen jälkeen.

Ja aamulla olin saanut viestin puhelimeen, että ei mitään hätää kissoilla, kaikki hyvin. Huomattavasti keveämmillä mielillä jatkettiin viikonloppua. Mentiin ihanalle hotellin aamupalalle ja sen jälkeen huoneeseen hetkeksi pötköttelemään ja valmistautumaan shoppailureissuun.

Pötköteltiin siinä sängyllä ja rupesin miettimään, että pitäiskö alkaa meikkaamaan. A sitten siinä oli vähän semmonen vaisu. Sitten se vaan nousi sängyltä ja sanoi, että sillä olis yks asia mulle, otti mua kädestä ja nosti mut sängystä ylös ja polvistui mun eteen.

Mun mielestä kosinta oli täydellinen ja siinä oli kaikki, mitä kosinnalta odotin. Vain me kaksi. A kertoi rakastavansa mua ja haluavansa mennä mun kanssa naimisiin. Ja paljon muutakin, mutta nämä oli ne tärkeimmät.

instakihla

Ja mä vastasin kyllä, toki ensin nyökyttelin kun en onnenkyyneleiltäni saanut sanotuksi. Ja pusulakko loppui - alkuviikosta olin sitten flunssainen, mutta onnellinen.

Alkuperäisten suunnitelmien mukaan meidän oli tarkoitus lähteä tänään viettämään vuosipäivää, mutta A joutui laskea tänään mummonsa haudan lepoon ja on nyt isänsä luona reissussa. Siirrettiin suunnitelmia ensi viikonlopulle, mutta myös sen suhteen tuli mutkia matkaan. Menemme siis maanantaina, meidän kihlavuosipäivänä, juhlistamaan kuuden vuoden rakkautta ja vuoden kihlausta.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Myötä- ja vastoinkäymisissä

Se, miksi A on juuri se oikea mulle ja paras mahdollinen elämänkumppani korostuu monessa tilanteessa. Avioliittoon siunaamisessa on kohta, jossa luvataan osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä.

Meidän pian 6 vuoden suhteen aikana on ollut ehdottomasti enemmän sitä myötäkäymistä, mutta välillä niitä vastoinkäymisiäkin on tullut vastaan, välillä elämä vain potkii niskaan. On ollut kuitenkin ihana huomata, että sen lisäksi, että onnen hetket jaetaan ja saavutuksista iloitaan yhdessä, niin myös niinä vaikeina aikoina toinen pysyy rinnalla, eikä jätä yksin vastoinkäymisten keskelle.

Tuo rakastaminen ja uskollisena pysyminen vastoinkäymisissä korostui taas kerran viime viikolla. Mulla oli todella raskas ja vaikea viime viikko. Kuulin ikäviä uutisia perheen sisältä ja pelko, huoli ja ahdistus tulevasta riepotteli mua aikalailla koko alkuviikon. A oli ihanasti tukena. Antoi mun itkeä melkein silmät päästäni uutisen kuultuani, piti huolta ja oli lähellä. Oikeita sanoja oli varmaan vaikea löytää, mutta jo se, että A oli lähellä ja tukena riitti. Jopa se, että toinen peruutti omat iltapäivän suunnitelmansa, etten joudu olemaan yksin merkitsi mulle todella paljon. Olin oikeastaan koko viikon aika pihalla ja väsynyt, jopa ärtynyt monestakin eri syystä, mutta A antoi aikaa ja yritti piristää viikon vastoinkäymisissä parhaalla mahdollisella tavalla.

sad-1452928
Kuva: FreeImages

Parasta on, että vaikka A antaa mun surra rauhassa, niin A myös potkii mua eteenpäin vaikeissa tilanteissa. Pääsykokeisiin lukiessa ja viimeisen hermoromahdusitkujen pyörteessä A sanoi kylmän rauhallisesti, että nyt kannattaa tsempata ja rauhoittua ja lukea uudestaan ne asiat, jotka tuntuu vaikealta. Ja monesti kun mieli on ollut matala, niin A on kannustanut mua menemään harrastusten pariin ja ulos kavereiden kanssa, että saisin muuta ajateltavaa. Ja muistuttaa silloin, kun koen epäonnistuneeni, että tein kyllä taatusti kaiken voitavan.

Pitkän yhteiselon jälkeen voi olla luottavaisin mielin sen suhteen, että kun avioliitto on solmittu, niin toinen tosiaan pysyy vierellä myös niissä vastoinkäymisissä ja niistä vastoinkäymisistä myös selvitään yhdessä.

Loppuun vielä biisi Sannin uusimmalta SANNI -albumilta, jonka muuten heti lähetin Spotifyssä A:lle, kun biisin olin ensimmäistä kertaa kuullut. Niin osuvat sanat.

Sanni - Mörköjä

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Miksi naimisiin?

Hyvää heinäkuuta kaikille! :) Ajatella, miten vauhdilla kesä taas etenee. Kesäkuu ja juhannus ovat jo takanapäin. Itse vietin rauhallista cityjuhannusta yhdessä A:n kanssa. Saunottiin, grillattiin ja ulkoiltiin. Meillä ainakin Oulussa oli juhannuksena yllättävän hyvät ilmat, joten aikaa tuli vietettyä aika paljon myös parvekkeella. Ihan kiva cityjuhannus mökkijuhannuksen elementeillä höystettynä.

Mutta nyt postauksen aiheeseen. Eli miksi ihmeessä mennä naimisiin? Olen itse saanut muutamia kommentteja siitä, kuinka turha avioliitto on ja olen saanut kuulla avioliiton kyseenalaistamista. On läväytetty avioerofaktoja ja suhteen onnistumisprosentteja. :D Kyllähän mä nyt itsekkin tiedän, että avioerot on yleisiä. Hassua vaan, että naimisiinmenoa kommentoidaan niin avoimesti negatiiviseen sävyyn. Enhän mäkään puutu toisten elämänvalintoihin, liittyi ne sitten päätökseen olla menemättä naimisiin, olla hankkimatta perhettä tai mitä tahansa. Kukin tyylillään.

Jotenkin itselle naimisiinmeno tuntuu vain suhteen luonnolliselta jatkumolta. Onhan se totta, että suhdetta avioliitto ei tee sen vahvemmaksi, eikä se suhteen päättymiseltä pelasta. Mutta jos vierelle on löytynyt ihminen, jonka kanssa voisi nähdä itsensä vaikka elämänsä loppuun asti, niin miksi ei? Tärkein syy naimisiin menolle on se, että me tahdotaan. Tässä ollaan oltu yhdessä jo useampi vuosi, ja on ollut myös niitä vaikeita hetkiä lukuisien hyvien ja onnellisten hetkien lisäksi. Ja tässä vaiheessa tietää toisen hyvien puolien lisäksi myös ne huonot puolet ja on valmis hyväksymään myös ne. Tahdotaan myös jatkossa rakastaa toisiamme niin myötä- kuin vastoinkäymisissä, tahdotaan tehdä parhaamme, että suhde toimii ja molemmilla on hyvä olla yhdessä. Ja vaikka sitä on tahdottu jo koko suhteen ajan, niin kyllä se tahtomisen ääneen sanominen alttarilla tuo jonkinlaisen sinetin suhteelle. Itse voin myös myöntää, että mussa on vähän romantikko-optimistin vikaa, joka unelmoi loppuelämän kestävästä avioliitosta (ja jos ei mene, niin se on sitten tarkoitettu niin). Eihän avioliitossa tai edes parisuhteessa ole mitään järkeä olla, jos ajattelee kokoajan eroamisprosentteja ja sitä, että kyllä se ero sieltä kuitenkin tulee.

ido
Kuva: Free Images
Yksi merkittävä syy naimisiinmenolle on myös varmaan perheidentiteetti. Meidän yhteisen elämän haaveisiin kuuluu myös lapsi/lapset. Jos vain se onni myös meille suodaan, niin avioparina ei tarvitse tehdä erikseen isyydentunnustusta ja koko porukalla olisi sitten yksi ja sama sukunimi.

Sitten on tietenkin lakiin perustuvia järkisyitä (avio-oikeus, perintöasiat, lesken oikeudet ym...), joiden lateleminen voi toimia näille eroprosentteja lateleville kyseenalaistajille. Kyllähän nekin on hyviä syitä, mutta kaksi edellä mainittua on merkittävimmät syyt mennä naimisiin.

Haluaisin myös kuulla, että mitkä teillä on ne tärkeimmät syyt avioitua? :) Onko kukaan muu kohdannut vastaavaa avioliiton kyseenalaistamista?