Pienen blogihiljaisuuden jälkeen jälleen täällä! Mulla on aika kulunut uuden arjen totuttelussa, reissaamisessa ja lepäillessä. Vietin huhtikuun ensimmäisen viikonlopun hervottoman hauskoissa merkeissä Helsingissä loistoseurassa ja viime viikolla työpäivien jälkeen aika kului sohvan pohjalla. Liekkö Helsingin Ouluakin kylmemmät ilmat otti ja vilustutti minut, joten täytyi lepäillä, ettei tauti olisi päässyt yltymään pahemmaksi.
Räkätauti ehti parantua kohtuuhyvällä tuloksella lauantaihin mennessä ja hyvä niin, koska viikonlopuksi meille oli sovittu viininmaisteluiltamat kaasojen ja bestmanien kesken. Tarkoituksena oli siis maistella viinejä ja löytää hyvät hääviinit. Kaasoista kaikki ja bestmaneistä toinen pääsi paikalle, eli meillä oli hyvä raati kasassa. ;)
Viinit valikoitiin Alkosta hyödyntämällä ihan asiakaspalvelua. Täytyykin antaa ihan julkisesti palautetta Oulun Raksilan Alkon iloiselle naismyyjälle, joka oli ihan liekeissä meitä palvellessaan. :D Varmaan mukavaa vaihtelua, kun joku kysyy jotain muutakin, kuin että "missä on se pullo, jossa on X etiketti?". Saatiin kyllä todella hyvää palvelua ajan kanssa. Kerrottiin meidän menu ja sen perusteella kysyttiin suosituksia ja sitten saatiin paljon, PALJON, vaihtoehtoja.
Ja täytyy kyllä sanoa, että onneksi kiikutettiin useampi erilainen viini, sillä kyllä niissä eroja oli. Me otettiin maisteltavaksi kolme eri valkoviiniä ja kaksi punkkua. Valkkareita otettiin siksi useampi, kun mulla on niistä enemmän mielipiteitä, ku punkusta. Punkusta osaan sanoa vaan, että onko hyvää vai pahaa. :D
Me sitten oltiin laitettu lauantaina pöytä tarjoiltavista koreaksi ja istuttiin kuuden hengen porukalla alas maistelemaan viinejä. Ja täytyy sanoa, että raati oli yksimielinen! Kyllä tuosta porukasta erottui paha viini ja hyvä viini. Pullon perusteella hienoimmat viinit olisi ollut mun mielestä alun perin Kendermanns ja Finca Las Moras, mutta kumpikin oli mun mielestä pahaa. :D Eikä kumpikaan ollut kovinkaan suuressa suosiossa muun raadinkaan mielestä.
Meidän hääviineiksi päätyi tästä valikoimasta Piedemonte, joka tällaiselle ei-punkun ystävälle oli erittäin positiivinen makuelämys ja valkkareista Devil's Rock. Ja loppujen lopuksi ainakin punkkupullo oli alkuperäistä suosikkia paljon tyylikkäämpi. Kesähäissä käsittääkseni valkkari on yleensä enemmän suosiossa, mutta meidän ruoka on kyllä ehdottomasti enemmän punkkuruokaa, joten varmaan punkkua ostamme valkkaria enemmän. Ruokailua varten haluttiin viinit ehdottomasti pulloissa, mutta illaksi ostamme jonkin verran viinitonkkia, mahdollisesti jotain muuta, kuin ruokaviiniksi valittua viiniä.
Oli kyllä todella hauska ilta ja vaikka porukasta suurin osa näki toisensa ekaa kertaa, niin meininki oli todella rento. Osan porukasta kanssa jatkettiin iltaa Oulun yöelämään ja tuli pitkästä aikaa tanssittua kolmeen asti yöllä. :D Liian harvoin pääsee viettämään mukavaa iltaa noin huipulla porukalla, mutta siitä huolimatta oon onnellinen siitä, että hääviinit täytyy valita vain kerran elämässä...
Joko te olette löytäneet hääviinit? Miten oikeat viinit teidän häihin löytyi?


