Näytetään tekstit, joissa on tunniste laihduttaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laihduttaminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. elokuuta 2016

Projektina morsiuskunto osa 2

Treenit

Kesällä mun treenaamiseen tuli aika iso muutos. Toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa aloin ihmettelemään, kun Heiaheia -merkinnät olivat vähentyneet. Treenikertoja tuli maksimissaan kaksi viikkoon ja salilla käynti tuntui pitkästyttävältä jo pelkkänä ajatukselta. Olin noudattanut siihen asti kolmijakoista saliohjelmaa pidemmän aikaa.

Täytyi ottaa hetki omille ajatuksilleen ja tulin siihen tulokseen, että nyt kaipaan jotain vaihtelua treenaamiseen. Teki mieli käydä pitkästä aikaa jumpissa. Päätin, että annan itseni treenata kesän vapaammin fiilispohjalta, ihan ilman mitään ohjelmia. Tärkeintä oli, että liikkuisin kuitenkin ainakin kolmesti viikossa.

Aikoinaan, kun aloin treenaamaan kuntokeskuksessa, olin intohimoinen jumppapirkko. Jumpat kuitenkin väistyi siinä vaiheessa, kun halusin kehittyä salitreeneissä. Nyt kesällä olen tosiaan ravannut läpi erilaisia Les Millsin jumppia. Annoin BodyAttackille toisen mahdollisuuden ja se olikin ihan huippua. Ja kävin fiilistelemässä vanhaa lemppariani BodyCombattia ja BodyPumppia. BodyCombat on ihanaa, siinä on ihan tekemisen meininkiä. Mutta nyt kesän lopulla olen muistanut, että miksi kyllästyinkään silloin aikoinaan BodyPumppiin...

treenikollaasi


Nyt, kun olen pari kuukautta ollut jumppapirkko, alkaa salitreenin pariin palaaminen jo houkuttaa. Olisin halunnut palata jo tällä viikolla salitreenien pariin, mutta koska lähden ensi viikoksi reissuun, niin heti tulisi este säännölliselle salitreenille, joten paluu salitreeneihin siirtyy. Toki ajattelin reissun päällä käydä salivierailuilla, mutta koska en ehdi kuin maksimissaan kahdesti salille, niin treenaan tehokkaasti koko kroppaa.

Seuraavaksi voisi ajatella, että pitäisi ne ryhmäliikunnat lisänä salitreeneille. Yksi rankempi ja yksi kevyempi ryhmäliikunta voisi olla ihan hyvä kombo salitreenien lisäksi.

Tässä on esimerkki siitä, miltä mun kesän treenit on näyttäny…

KESÄKUU
VKO 23:
ma: kuntosali
ti: -
ke: -
to: kuntosali
pe: -
la: VÄRIESTEJUOKSU! 5km
su: -

VKO 24
ma: sali
ti: -
ke: sali
to: -
pe: -
la: -
su: -

VKO25
ma: kävely 45 min
ti: -
ke: -
to: BodyPump
pe: kävely 45 min
la: -
su: Tennis 30 min & sulkapallo 20 min

VKO 26
ma: BodyAttack
ti: BodyPump
ke: -
to: kuntosali
pe: -
la: BodyAttack
su: -

HEINÄKUU
VKO 27
ma: BodyPump
ti: BodyStep
ke: kuntosali
to: -
pe: -
la: -
su: BodyCombat

VKO 28
ma: Sh’bam
ti: -
ke: -
to: -
pe: kävely 50 min
la: kuntosali
su: -

VKO 29
ma: minigolf & keilailu
ti: -
ke: BodyAttack
to: BodyPump
pe: -
la: -
su: -

VKO 30
ma: hölkkä 45 min
ti: BodyCombat
ke: -
to: -
pe: -
la: -
su: -

Ruoka

Rehellisesti voin sanoa, että kesällä en ole edes yrittänyt pudottaa painoa. Halusin nauttia kesästä ja pyrin koko alkukesän pitämään painon sellaisena, että se ei ainakaan nousisi. Pidin säännöllisen ruokarytmin, mutta välillä tuli herkuteltua jäätelöllä ja ehkä kerran viikossa meni muutama lasillinen viiniä. Kiitos töiden ei juuri tullut riekuttua terassillakaan (itse asiassa, en käynyt ollenkaan terassilla).

Hyvin meni siis siihen asti, kunnes tuli Qstock ja yhdestä viikonlopusta sain taas kerran 2 kg pöhötystä kroppaani. Mua vaan ei ole tehty sellaiseen kahden päivän miten sattuu syömiseen ja juomiseen. Joka vuosi sama juttu tuon Qstockin ja kilojen kanssa. Arvatkaapa vaan, että vaikuttiko hääpäivän valintaan se, että häät on kesällä ennen Qstockia... Pääasiassahan se on vaan nestettä, mutta Qstockin jälkeisenä viikkona oli jotenkin vaikea saada otetta ja viime viikon lauantai meni taas syödessä ja juodessa. Mikäs tässä nyt kesäkiloja tiputellessa. Jospa niistä pääsisi syyskuun alkuun mennessä eroon.

Lisäksi nyt elokuun lopulle otin tavoitteeksi tarkkailla mun ruokavaliota ja karsia mulle sopimattomia ruokia ihan minimiin. Mulla on ärsyttävänä riesana IBS ja välillä pystyn syömään ruokia melko vapaasti ilman ongelmia, mutta nyt on taas ollut aika raskasta tämä elämä mahan kanssa. Melko nopeasti olen jo tämän viikon ruokien ja oireiden seurailun avulla löytänyt mahaoireille altistavia tekijöitä ruokavaliosta. Näyttäisi siltä, että mitä paremmin noudatan gluteenitonta linjaa ruokavaliossani ja mitä vähemmän syön tai juon makeutusaineita sisältäviä tuotteita (voi pepsi max...), niin sitä paremmassa kunnossa maha on.


ruokakollaasi

Syyskuussa aletaankin hakemaan morsiuskuntoa ihan tosissaan, mutta siitä tulen kertomaan lisää myöhemmin. ;)

Postauksen kuvitus on muuten peräisin mun kesän snäpeistä. Tosiaan jos tämän morsiamen meno kiinnostaa, niin somesta mua voi seurailla instagramissa sekä snapchatissa nimimerkillä efmmi.


Mites muilla morsiamilla morsiuskuntoprojektit etenee? :) Entä onko toiveita, millaisia postauksia morsiuskuntoaiheeseen liittyen haluaisitte lukea?

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Projektina morsiuskunto osa 1

Kukapa ei haluaisi näyttää hääpäivänä upealta ja tuntea oloansa hyväksi... Morsiuskunto ja sen tavoittelu on varmasti kanssamorsiammien mielessä. Myös itse haluan näyttää hyvältä ja olla tyytyväinen kroppaani hääpäivänä. En halua, että epämukava fiilis omasta kropasta tai tursuilevista makkaroista näkyy loppuelämän hääkuvista. Mutta omalla kohdalla nyt tavoitellaan morsiuskunnon sijaan ihan elämäni kuntoa, mutta hääblogin puolella kulkekoot tämä projekti nimellä morsiuskunto.

Mulla on tavoitteena pudottaa syyskuuhun mennessä 5-8 kg. En viitsi niinkään kiloja tuijotella, vaan luotan enemmän mittanauhaan ja peilikuvaan. Tavoitteena on kuitenkin polttaa rasvaa menettämättä lihaksia. Kun tavoite on saavutettu, alkaa kunnon ylläpito. Musta tuntuu paljon fiksummalta hoitaa morsiuskunto paljon ennen häitä hitaasti ajan kanssa, koska silloin tulokset pysyvät varmasti paremmin, kuin 2kk pikadieetissä. Lisäksi haluan mielummin olla morsiuskunnossa jo siinä vaiheessa, kun hääpuvun hankkiminen on ajankohtaista, kuin ostaa liian pienen puvun tavoitemekoksi ja stressata sitten häihin asti, että saanko sulateltua mekosta tursuavat selkäläskit.

kollaasi1
PT rääkin jälkeen. Ja minä ADHDtreenaaja joogassa?!

Tällä hetkellä projekti on jo käynnissä ja minulla on nyt vielä toukokuuhun asti projektin alkua helpottamassa ja tsemppaamassa personal trainer opiskelija, jonka harjoitusasiakkaana olen. Ajattelin tässä postauksessa hieman kertoa tarkemmin, että miten tätä morsiuskuntoa olen lähtenyt hakemaan ravinnon ja treenien osalta.

Ruokavalion suhteen minulla ei tosiaan ole mitään tarkkaa ruokavalioa, jossa ruuat on punnittu grammalleen - sellainen esimerkkirunko mulla kuitenkin ruokavaliosta on. Syön aivan tavallista ruokaa ja kerran viikossa syön hieman vapaammin yhden aterian verran ja herkkuina esimerkiksi karkkia. Muuten yritän olla ilman herkkuja, mutta muutamia repsahduksia on tässä matkalla tullut. Oon jo aiemmin huomannut, että 80/20 -periaatteen (syö 80% fiksusti, 20% voi syödä vapaammin) mukaan syöminen ei todellakaan hidasta laihduttamista. Päinvastoin! Vapaa-ateriasta saa puhtia jaksaa taas seuraavaan herkkupäivään asti. Jos menee herkuttelupäivän jälkeen puntarille, niin kyllähän siinä nesteet näkyy. Mutta jo seuraavana päivänä nesteet on yleensä lähtenyt ja paino jatkaa mukavasti tippumista.

kollaasi2
Smoothieta, maustamatonta jugurttia kanelilla ja omenalla ja välillä myös herkuttelua...
Projekti on kuitenkin vasta alussa ja nyt ensimmäinen kuukausi on ollut opettelua. Alussa ollaan panostettu siihen, että ruokamäärät on kunnossa ja että ruokailuvälit ovat säännöllisiä. Seuraavaksi panostetaan enemmän siihen, että ruoka on oikeanlaista ja sitten panostetaan laatuun. Aluksi mulla ruokailuvälit venyivät tosi pitkäksi, mutta nyt olen skarpannut ja muistan kuljettaa välipaloja työpäivinä matkassa mukana. Musta tämä ruokailusysteemi toimii just hyvin ja helpottaa saavutetun kunnon ylläpitoa. Olisi ihan hirveää, jos joutuisi punnitsemaan grammalleen ruokia häihin asti ja syömään kuivaa kanaa ja jauhelihaa siinä pelossa, että tulokset katoavat, kun syö ihan tavallista kotiruokaa.

kollaasi3
Uudet juoksukengät ja kuntotestiä parhaimmillaan sängyssä makoilemalla :D

Treenien suhteen sitten... No treenaan monipuolisesti ja vaihtelevasti. Mun liikuntasuunnitelma sisältää paljon aerobista, koska tavoitteena on tiristellä sitä rasvaa. Lisäksi teen lihaskuntotreeniä salilla ja koko kroppaa kuormittavia toiminnallisia treenejä. Yhden lepopäivistä pyrin käyttämään kehonhuoltoon esimerkiksi kehonhuolto-, venyttely-, jooga- tai BodyBalance tunnilla. Viikkoon sisältyy noin viisi treeniä ja treeniviikot vaihtelevat kevyestä keskikovaan ja kovaan. Aerobiset treenit saan valita ihan oman mieltymyksen mukaan, mutta mieluiten lenkkeilen tai käyn kreisibailaamassa BodyJamissa tai Sh'bamissa. Välillä käydään myös A:n kanssa pelaamassa sulkapalloa tai tennistä yhdessä. Personal trainerin kanssa treenatessa parasta on kuitenkin ollut se, että treeneissä tulee toisen tsempin ansiosta ylitettyä itsensä ja tulee kokeiltua myös paljon uusia juttuja ja tekniikoita. Ja on ollut myös ihana saada kuulla, että kaikissa mulle tutuissa liikkeissä mun tekniikat on hyvät ja oikeat.

Tässä esimerkkinä kahden edeltävän viikon treenit:

Viikko 13
ma: Kuntosali 1 h
ti: Kävely 45 min
ke: Lepo
to: Toiminnallinen harjoittelu 1 h
pe: Lepo
la: Lepo
su: Tennis 1 h

Viikko 14
ma: Kuntosali 1 h
ti: BodyJam 1 h
ke: Jooga 45 min
to: Kuntosali 1 h
pe: Lepo
la: Tennis 1 h
su: Lepo


Joko kanssamorsiammet on käynnistäneet morsiuskunto projektin? Olisi myös mukava kuulla, että millainen "sotasuunnitelma" sinulla on kohti morsiuskuntoa?