Näytetään tekstit, joissa on tunniste suomen häämessut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suomen häämessut. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Suomen Häämessut Oulussa

Vihdoin on aika kertoa viikonloppuisista häämessuista. Tavallaan odotin näitä messuja paljon, koska aikaisemmin olin käynyt vain Helsingin häämessuilla, mutta toisaalta tiesin jo messuille mennessäni, että meidän häät on jo niin hyvässä vaiheessa, että messuilta tuskin tarttuu mitään uutta. Menin messuille kuitenkin avoimin mielin hakemaan inspiraatiota sekä hääfiilistä ja viettämään kaasojeni kanssa laatuaikaa.

haamessut1
Minä ja ihanat kaasoni!
Häämessut järjestettiin Areenalla Oulussa ja ainakin keskustelupalstoilla on tullut hieman negatiivista palautetta Areenasta häämessualueena sen ahtauden vuoksi. Kieltämättä avarampi tila voisi toimia paremmin noin isolle yleisölle ja ehkä näytteilleasettajia mahtuisi silloin enemmän. Me menimme paikalle klo 13 aikaan, jolloin porukkaa oli kyllä paljon, mutta hyvin me mahduttiin sinne sekaan ja melko nopeasti olimme kolunneet messut läpi.

haamessut10

haamessut14

Tarjonta oli mun mielestä mukavan monipuolista. Mun mielestä messuilla oli ehkä kattavin tarjonta kultasepänliikkeistä ja ne oli kyllä todella suosittuja jonoista päätellen. Mullahan on jo vihkisormus löytynyt, mutta A:n vihkisormusta ei olla vielä hankittu. Messuilla olisi ollut paljon hyviä tarjouksia kultasepänliikkeillä, mutta harmikseni ne jäi tosiaan hyödyntämättä, kun A ei ollut mukana. Kultasepänliikkeiden lisäksi messuilla oli edustettuna hyvin pukeutuminen ja asusteet, hotellit ja juhlapaikat. Mutta koska itsellä myös nämä asiat on hyvin hoidossa, niin en näitäkään juuri sen enempää katsellut.

haamessut5

haamessutkollaasi

haamessutkollaasi2

haamessutkollaasi3

Messuilta jäin kaipaamaan ehdottomasti kukkapalveluiden näkyvyyttä. Oulusta ei tainnut olla yhtään kukkakauppaa messuilla, joka oli ehkä pieni pettymys minulle. Lisäksi hääkakkukriisin kehittäneenä olisin toivonut myös enemmän Oululaisia konditorioita messuille.

haamessutkollaasi4
Upeita kakkuja ja ihania kukkia. Mutta Rovaniemeltä. :(
Olisin saanut messuilta varmasti paljon enemmän irti, mikäli häiden suunnittelu olisi vasta alkuvaiheissa. Ja koin, että messut olisivat todella hyödylliset, mikäli häitä varten ei olisi juuri mitään varattuna. Harmi, että viime vuonna messut jäi välistä, koska silloin ei ollut vielä häistä tietoakaan. ;)

Kävitkö sinä Oulun häämessuilla? Mitä pidit? Tarttuiko messuilta jotain erityistä?

maanantai 16. tammikuuta 2017

SUOMEN HÄÄMESSUT OULUSSA 4.2.2017

Toteutettu yhteistyössä Suomen Häämessujen kanssa

Onpa ihanaa päästä taas häämessuille! Aikaisemmin olen käynyt lokakuussa Helsingissä Love Me Do -häämessuilla, joten nyt on mukava päästä tutustumaan ihan oman seudun tarjontaan. Messuille otan kaveriksi mukaan kaikki kolme kaasoani. Tämä onkin ensimmäinen kerta kesän jälkeen, kun meillä on koko porukka kasassa. Mikäs sen parempaa, kuin viettää laatuaikaa kaasojen kanssa häämessuilla?

suomenhaamessut
Kuva: Suomen Häämessut

Oulussa järjestetään Suomen Häämessut helmikuun alusta 4.2. Areenalla. Suomen Häämessut tarjoaa ideoita morsiamille, sulhasille, kaasoille, bestmaneille ja muille hääsuunnittelussa mukana oleville. Lisäksi Suomen Häämessuilla on mahdollista nähdä The National Wedding Show, jossa esitellään kauden morsiuspukumuotia. Lisäksi messuilla on tarjolla alan asiantuntijoiden tietoiskuja ja musiikkia. Loppuhuipennuksena tapahtumassa on kimpunheitto, jonka napanneelle on luvassa upeita palkintoja. Tarkemman ohjelman näet täältä.  Ovet tapahtumaan avautuvat klo 10:00 ja messuhumua kestää klo 16:00 asti


Entäs mitä minä ajattelin erityisesti tsekata messuilta? :)

The National Wedding Show
Kyseessä on näyttävä häämuotinäytös, jossa esitellään kauden morsiuspukutrendejä, sulhasten pukeutumista ja asusteita. Vaikka mekko minulta jo löytyykin, niin on aina kiva ihailla hääpukumuotia ja saan näytöksestä inspiraatiota asusteisiin ja vinkkejä sulhasen pukeutumiseen?

Zazabella, Morsius- ja juhlapukuliike Glamour, Morsiusateljee Katariina
Vaikka oma mekko on jo löytynyt, niin messuilla voisimme yhdessä katsoa kaasojen kanssa, että minkälaista tarjontaa heille löytyisi mekoista. Kaikista yllälistatuista löytyy morsiuspukujen lisäksi paljon upeita juhlapukuja.

Kukkakauppa Kanerva
En ole vieläkään päättänyt, että mistä hankin hääkimput, sulhasen vieheen ja avustajien kukat, joten Kukkakauppa Kanervan piste kiinnostaa.

Make Up Store Oulu
Olen varannut jo ajan meikkiin, mutta kosmetiikka kiinnostaa aina! Ties vaikka Make Up Storelta löytyisi täydellinen häähuulipuna? Mulla on jo vähän osviittaa siitä, millaisen häämeikin haluaisin, mutta huulipunan sävyn suhteen olen vielä kahden vaiheilla.

Naistaivas
Tämä menee samaan kategoriaan, kuin yllä oleva: rakastan kosmetiikkaa! Naistaivas on siis maahantuontiyritys, joka toimittaa laadukkaita ihonhoitotuotteita apteekkeihin ympäri Suomea. Täytyy käydä katsomassa, löytyisikö Naistaivaan messupisteeltä itselle jotain tarpeellista ihonhoitoa varten. Häiden lähestyessä haluan kiinnittää extrahuomiota ihon kuntoon, eli tahdon panostaa oikeanlaisilla tuotteilla ihonhoitoon.

Sun koru, Kultajousi, Oulun koru
Oma sormus on jo löytynyt, mutta miehen vihkisormus vielä uupuu. Ties vaikka messuilta tarttuisi jotain hyviä messualennuksia? Terveisin: Tarjoushaukka

PartyPrint.fi Wedding
Tämä kuulosti niin mielenkiintoiselta, että pakko kyllä käydä katsomassa, että mistä tässä on kyse! Varsinkin, kun vihdoin viime viikolla saatiin päätettyä häähashtag. Musta on ihanaa, että häähashtagin avulla löytää itse instagramista vieraiden jakamat kuvat.

Tämä morsmaikku tunnustautuu pahalaatuiseksi somefriikiksi. Jos häille on valittu häähashtag, niin PartyPrint tulostaa nämä hashtagillä tägätyt kuvat - kuin siistiä?! :D PartyPrintiltä voi valita joko online-palvelun, jolloin tägätyt kuvat postitetaan parissa päivässä kotiovelle, tai sitten voi tilata onsite-tilauksen, jolloin PartyBox toimitetaan juhlapaikalle ja kuvat ovat välittömästi käytössä.

Cocktail Company
Olisihan sekin myös ihan tosi siistiä, jos häissä olisi baarimikot loihtimassa upeita cocktaileja? Pakko käydä katsomassa, mitä Cocktail Companyn messupisteeltä löytyy.


Oletko sinä tulossa Oulun häämessuille?

arvontasuomenhaamessut

ARVONTA! Minulla on myös arvottavana yksi kahden lipun paketti Suomen Häämessuille Oulun tapahtumaan!

Osallistuaksesi sinun tulee... 
1. Kommentoida tähän postaukseen miksi haluaisit mennä Suomen Häämessuille
2. Jätä kommenttiin toimiva sähköpostiosoitteesi
3. Ilmoita kommentissa, mikäli seuraat blogiani bloggerissa tai bloglovinissa. Bloggerin/bloglovinin kautta blogiani seuraavana sinulla on arvonnassa käytössä kaksi arpaa.

Osallistumisaikaa sinulla on 20.1.2017 klo 23:59 asti. Arvonta suoritetaan 21.1.2017.

Arvonta on päättynyt ja voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Uusin Häät ja Juhlat -lehti

Toteutettu yhteistyössä Häät ja Juhlat kanssa

haatjajuhlat3

Sain kivan mahdollisuuden saada luettavaksi syksyn 2016 numeron Häät ja Juhlat -lehteä, eli uusimman numeron postitettuna kotiin. Lehti löytyy tosiaan lehtikauppojen hyllyiltä ja hintaa sillä on 5,60€. Tällä viikolla postimies toikin minulle luettavaksi ihanaa häähömppää - just sopivasti, kun olen joutunut olemaan tällä viikolla paljon yksin kotona, niin on ollut sitten aikaa lueskella lehteä kaikessa rauhassa.

Ensivaikutelma lehdestä oli todella hyvä. Lehdellä on mielestäni kaunis ilme ja se on myös aika painava, mikä on vain hyvä juttu, koska se tarkoittaa sitä, että lehti sisältää paljon luettavaa!

haatjajuhlat1

Lehden kanteen on nostettu esille otsikoita häämuodista, vihkisormuskoulusta, oikean häämatkan valinnasta, sekä Suomen häämessuista. Kannattaa muuten ottaa Suomen häämessujen päivämäärät ylös kalenteriin! Suomen häämessut järjestetään Jyväskylässä 21.1.2017 ja Oulussa 4.2.2017!

Tykkäsin, että lehdessä sisällysluetteloa oli pätkitty aihealueittain eri otsikoiden alle (morsian & sulhanen, koruja, valokuvausta & häämatkoja ja hääsuunnittelu), eli lehdestä oli helppo löytää ne eniten itseä kiinnostavat jutut.

haatjajuhlat2

Lehti sisälsi mielestäni paljon hyödyllistä, fiksua ja hyvää asiaa morsiamille ja myös sulhasille! Lehdessä oli hyviä vinkkejä esimerkiksi omalle kropalle sopivan mekon löytämiseen, THE sormuksen valintaan hyödyllisiä tietoja, vinkkejä hääkenkien löytämiseen sekä kasvonmuotoihin sopivaan hääkampaukseen.

Itse nappasin vinkkejä hääpäivän tuoksun valintaan (jota en ollut edes aikaisemmin ajatellut, mutta onhan erityinen häätuoksu nyt ihan must!), hääjuhlien viihdykkeisiin, kutsuihin ja täydellisiin hääkuviin. Erityisen ihana ja tärkeä juttu oli myös "pidä rakkaus yllä", jossa oli ihania vinkkejä rakkauden ylläpitämiseen.

Joko te olette lukeneet uusimman Häät ja Juhlat -lehden? :) Mitä tykkäsitte?