Näytetään tekstit, joissa on tunniste morsiuskunto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste morsiuskunto. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. lokakuuta 2017

Vaimokunto ja huomenlahja

Yhteistyössä: Fitverstas

Ihmiset on lanseerannut käyttöön sanan vaimotukka, niin lanseerataanpa myös sana vaimokunto. Eli miten elämä on treeni- ja ruokapuolella jatkunut morsiuskuntoprojektin jälkeen?

Häiden jälkeen oon ottanut rennommin ruokailujen suhteen, olen herkutellut enemmän kuin keväällä, mutta silti olen onnistunut pitämään paketin kasassa, enkä ole antanut homman lähteä niin sanotusti lapasesta. Arkisin olen ollut tiukalla linjalla, viikonloppuisin olen syönyt rennommin. Tällä hetkellä tavoitteena on saada treeneillä ja ravinnolla energiaa ja hyvää oloa elämään, sekä kasvatella lihasta rasvanpolton sijasta. Jotenkin mulla on kaikin puolin sellainen hyvä ja rauhallinen olo itseni ja vartalon suhteen. Tuntuu, että kultainen keskitie on löytynyt ja uskon, että sen löytämiseen vaikutti pitkä etävalmennus, jonka aikana tuli opeteltua näitä itselleni toimivia tapoja ja siinä oli koko ajan personal trainer tukena.

IMG_20170925_135324

Häiden jälkeen mulla oli kolmen viikon treenitauko. Ensimmäiset 2,5 viikkoa meni sairastellessa, ehdin käydä tekemässä yhden kevyen treenin ja sitten tulikin jo kesän ainoa festariviikonloppu. Mutta heti elokuun alusta pääsin takaisin treenien pariin. Päätin aloittaa Fitverstaan Hot Booty -ohjelmapaketin ja keskittyä mun heikoimpaan osa-alueeseen, eli alavartalon treenaamiseen.

Ehdinkin suorittaa Hot Bootyä yli puolenvälin, kunnes syyskuun puolessavälissä sain kuulla, että pääsin mukaan Fitverstaan PR-tiimiin ja aloin sen myötä treenaamaan uudella ohjelmapaketilla. Valitsin Be Transformed 2 -paketin ja näin kahden viikon jälkeen voin sanoa, että on kyllä huippu paketti. Treenit on innostavia ja kovia, ja ruokavalio on selkeä. Tykkäsin myös siitä, että jatkoa varten tästä ohjelmapaketista sai hyvät ohjeet ruokavalion asemointiin, eli miten voi koostaa omia tavoitteita tukevan ruokaohjelman. Be Transformedin kaveriksi otin myös rullailupaketin, sillä mulla on nyt loppuvuoden tavoitteena panostaa enemmän myös kehonhuoltoon.

ohjelmapaketitkollaasi
Kuva: fitverstas

IMG_20170921_155511_723

Näitä mun treenikuulumisia voitte seurailla jatkossa enemmän instagramin puolella, josta mut löytää nimimerkillä @efmmi ja snapchatistä löydyn samalla nimimerkillä. Ja kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa myös Fitverstaan nettikaupasta, että löytyisikö sieltä itselle sopivaa ohjelmapakettia tai nettivalmennusta. Valikoimaa riittää kyllä niin moneen tavoitteeseen ja tarkoitukseen.

Ai niin, ja se huomenlahja! Antti ilmeisesti ajatteli pitää huolen, että vaimo ei rupsahda sen jälkeen, kun alttarilla on "tahdon" sanottu. :D No ei nyt sentään, oli varmaan vain miettinyt, että mistä se vaimo mahtaisi tykätä. Moni muu vaimo on varmaan saanut huomenlahjaksi jonkin ihanan korun tai jotain muuta romanttista. Mutta Antti suosii käytännöllisiä lahjoja. ;) Häiden jälkeisenä aamuna paketista paljastui Polarin A370 -fitnessmittari. Ja oon tykännyt kyllä tosi paljon mittarista. Aiempaan Polarin M400:n verrattuna A370 on siro, joten se häiden jälkeen onkin ollut ranteessa lähes joka päivä. Mulle istumatyöläisenä on ainakin hyvä, että mittari muistuttaa lähtemään liikkeille tarpeeksi usein. Lisäksi on mukava lähteä treeneille, kun ei tarvitse huolehtia sykevyötä mukaan, sillä A370 mittaa sykkeen ranteesta.
20170924_211735
Tällaisia fiiliksiä morsiuskuntoprojektin jäljiltä! Ajattelin, että olisi hauska jakaa teille myös näitä häiden jälkeisiä fiiliksiä, kun kuitenkin niin pitkän matkan jaoin teille myös morsiuskunnon työstämisestä. Toivottavasti häitään jo viettäneet morsiamet saivat tsemppiä ja tulevat morsiamet saisivat tsemppiä näistä treenipostauksista. :)

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Kohti morsiuskuntoa: valmennuksen päättyminen ja morsiuskunto viikko ennen häitä!

Mun henkilökohtainen etävalmennus Fitverstaalla on nyt päättynyt ja nyt on aika kertoa, että miten tämä kaiken kaikkiaan sujui. Jos siellä on nyt ihan uusia lukijoita, niin mun matkaa kohti morsiuskuntoa voi seurata aiempien postausten kautta tunnisteella fitverstas.

fitverstas6


Kesäkuu oli viimeinen kuukausi valmennuksessa, mutta sain valmentajaltani Sallalta kuitenkin hyvät vinkit sekä häihin asti, että myös jatkoon häistä eteenpäin. Mutta nyt olen niin sanotusti omillani siinä mielessä, että en ole enää viikoittain yhteyksissä valmentajaan. Mulla oli aika haikeat fiilikset valmennuksen päätöksestä. Aloitin valmennuksen syyskuussa ja lopetin kesäkuussa, yhdeksän kuukautta on todella pitkä aika. Onhan tämä morsiuskuntoprojektin päättyminenkin yhden aikakauden loppu.

Snapchat-4370540012989934677
Joulukuun treenejä - joulukuu vedettiin todella hyvin, vaikka houkutuksia riitti!

Mun projekti oli pitkä, joten ei voi edes olettaa, että se olisi ollut helppoa ja että kaikki olisi edennyt vaivatta. Alku meni todella hyvin, varsinkin ensimmäiset 3 kuukautta. Mutta tämä loppuaika oli todella haastavaa. Voin sanoa, että mulla ei ole ollut mikään ihan helpoin kevät. Loppuvaiheessa todettiin Sallan kanssa, että nyt on vain parempi tehdä treenit ihan fiilispohjalta ja se oli kyllä todella hyvä päätös. Jos olisin ottanut ihan hirveästi lisästressiä treenien aikataulutuksesta kaiken tämän päälle, en olisi varmaan pysynyt enää järjissäni, tai olisin kadottanut kokonaan treeni-innon. Ehkä se, että osasin olla myös armollinen itselleni, oli syy, ettei treenaaminen tökkinyt missään vaiheessa siinä mielessä, että mua ei olisi huvittanut lähteä treenaamaan. Treeni-into ja treenin tuoma nautinto ja ilo on pysynyt matkassa koko valmennuksen ajan ja ne ovat tuoneet helpotusta myös niihin ankeisiin hetkiin. Oon todennut, että hanskat olisivat lentäneet tiskiin ajat sitten, ilman valmentajan tukea. Nyt mun vain pitää muistaa tulevien haasteiden kohdalla kaikki ne hyvät neuvot ja vinkit, mitä olen Sallalta saanut noiden haastavien tilanteiden kohdalla.

fitverstasfoodkollaasi
Ruokailuja matkan varrelta...

Miten ne ruokailut sitten meni? Mun omasta mielestäni kyllä hyvin. Haasteita oli myös ruokien kanssa, houkutuksia on ollut ja ruokavaliosta on myös poikettu. Mutta poikkeamat on ollut etukäteen suunniteltuja ja ruotuun on palattu aina seuraavana päivänä. Samalla meiningillä ajattelin jatkaa eteenpäin. Häiden jälkeen lähden pikkuhiljaa nostattamaan kaloreita kohti sitä, mistä lähdettiin liikkeille syyskuussa. Oon oppinut niin paljon toimivia asioita ruokailujen suhteen, että aion pitää niistä kiinni. Mulla ei ole tosiaan käynyt edes mielessä, että kun häät on vietetty, voisin alkaa syömään ihan miten sattuu. Arkena tiukempaa linjaa, viikonloppuna voi kohtuudella herkutella. Mitään suurempia kroppaprojekteja en ajatellut nyt aloittaa ihan vähään aikaan. Kropan täytyy saada palautua tästä dieetistä ja ehkä samalla myös mun mielen on saatava hieman lepoa. Mulla on ollut koko kevään ajan monta rautaa tulessa, jonka vuoksi väsymystä ja stressiä on ollut ilmassa. Aion vaalia näitä elintapoja ihan vain hyvän olon ja paremman jaksamisen vuoksi. :) Täytyy sitten katsoa, milloin on seuraavan kroppaprojektin aika ja millainen se sitten on. :D

Mutta todellakaan mönkään ei ole mennyt mikään mun mielestä tässä valmennuksessa, vaikka tämä loppuaika on ollut haastavaa. Rehellisesti sanottuna mulla on ollut niin paljon muuta ajateltavaa, että en ole ehtinyt soimata itseäni siitä, etten kiristynyt tarpeeksi häitä varten. Oon todella ylpeä siitä, että sain isoja muutoksia kropassani aikaiseksi valmennuksen aikana ja olen saanut pidettyä niistä hyvin kiinni. Eli jos mietitään sitä, että olenko tyytyväinen mun kroppaan, niin kyllä minä olen. Oikein tyytyväinen. Peilistä kyllä katsoo paljon sporttisempi nainen, mitä se nainen oli silloin syyskuussa. Tällä viikolla sovitin hääpukua ja olin tyytyväinen näkymään, vielä tyytyväisempi olen ensi viikolla, kun tällä viikolla vatsa vähän pöhötti taukoviikon kunniaksi.

20170708_111057

Tässä vielä muutos kuvina sekä kiloina ja sentteinä. Lähtötilanne syyskuulta ja lopputilanne nyt heinäkuun 8. päivä. Tasan viikkoa ennen häitä!

syyskuuheinakuu10kk


syyskuuheinakuusivu10kk
Jo tuo "ryhti", miten syyskuussa kannoin itseni... Huomaa jo siitä, kuinka en viihtynyt kehossani.
Paino: -5,5 kg
Vyötärö: -10 cm (!!!)
Lantio: - 7 cm
Rinta: - 6 cm
Reisi: - 7 cm
Pohje: -1cm
Hauis: - 1cm

9 kuukauden etävalmennus oli kaiken kaikkeaan aivan mieletön matka. Se antoi ja opetti mulle niin paljon ja mulla on jäänyt todella paljon käteen jatkoa varten. Valmentaja osui ihan nappiin, Sallan kanssa kommunikaatio ja luottamus toimi erinomaisesti ja koin, että sain kaiken tarvitsemani avun valmentajalta. Suuret kiitokset yhteistyöstä Sallalle ja Fitverstaalle! :)

Ja toivon, että te lukijat olette saaneet postauksistani motivaatiota, tsemppiä ja oppineet myös jakamiani oivalluksia. Musta on ollut kiva jakaa tämä matka teidän kesken.


Yhteistyössä: Fitverstas
Instagram: @fitverstas

tiistai 30. toukokuuta 2017

Morsiuskuntoon: loppurutistuksen puoliväli

Kerroin teille viimeksi tulevasta 10 viikon loppurutistuksesta morsiuskunnon suhteen. Ja nyt on aika paljastaa, että miten puolet tuosta ajasta on mennyt. Kehityskuvia en ikävä kyllä ole ehtinyt, enkä ole juuri halunnut ottaa. Tässä on kaksi hieman spesiaalia viikonloppua takana ja kehityskuvat tulee napattua arkiaamujen hekitisyyden vuoksi aina lauantai- tai sunnuntaiaamuna.

Kaiken kaikkiaan käytännön tasolla viidestä viikosta kolme viikkoa meni täydellisesti. Söin ohjeiden mukaan ja tein jokaisen treenin. Nyt viimeiset kaksi viikkoa on mennyt treenien suhteen soveltaen, koska kalenteri on ollut oikeasti aika täysi ja viikonloput on mennyt juhliessa. Ja nämä juhlat, joita viimeiset kaksi viikonloppua on juhlittu, oli juuri ne juhlat, jotka etukäteen itselleni sallin: omat valmistujaiset ja polttarit! Voin kertoa, että nautin täysiä noista viikonlopuista, enkä yhtään morkkistele noita. Kuitenkin vedin viikot niin hyvin, kuin vain pysyin treenien kanssa ja ruokavaliota noudattaen.

selkakollaasi
Joulukuu, tammikuu, huhtikuu...

Mutta palataanpa niihin kolmeen ensimmäiseen viikkoon... Jotka olivat melkoista tunteiden vuoristorataa. Olin tarmoa ja motivaatiota täynnä, mutta kaikkea tuota motivaatiota söi se, kun tuo ohjeiden noudattaminen ei ihan toivotulla tavalla näkynyt vaa'alla, peilistä tai mittanauhan kautta. Voin kertoa, että kyllä turhautti, kun päivästä toiseen vastusti töissä ihania jälkiruokia ja raahautui monta kertaa viikossa treenaamaan ja paino vain kohosi. Ja kun vähähiilarisella viikolla paino oli korkeampi, kuin hiilariviikolla. Ei ollut ihan helppoa sulattaa tuota kropan sekoilua, mutta lopulta tuohon kummalliseen painon sahaamiseen ja turvotteluun löytyi syy, jonka taustalle epäilinkin. Ei ehkä kannata kokeilla vetää kolmea pillerilaattaa putkeen, jos sitä kerran on aikaisemmin kokeillut ja todennut itselleen sopimattomaksi... Lopulta lopetin kolmannen laatan kahden viikon jälkeen kesken, annoin taukoviikon tulla ja lopulta sen jälkeen paino ja mitat tasaantuivat ennalleen.

Eli musta tuntuu, että en ole ihan vielä nähnyt tuloksia kunnolla hormonipöhötyksen ja juhlapöhötyksen vuoksi. Harmittaa, että tästä 10 viikosta meni niin paljon aikaa tuohon kropan sekoiluun. Mutta onneksi on vielä 5 viikkoa jäljellä (häihin 7 viikkoa!) ja mulla on ainakin edelleen kova luotto, että hyvä tästä tulee. Nyt vain mahdollisimman positiivisilla fiiliksillä, ohjeita noudattaen ja liikaa stressaamatta eteenpäin.

Yhteistyössä: Fitverstas
Instagram: @fitverstas

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Morsiuskuntoon: 10 viikon loppurutistus

Viikonloppuna käytiin mun personal trainerin Sallan kanssa vähän läpi tilannetta, eli missä mennään ja mihin vielä tähdätään. Mielenpäällä mulla on nyt enimmäkseen ollut ärsytys. Mua ärsyttää, että tämän kevään treenaamiset on ollut hyvin katkonaisia. Oon sairastellut enemmän ja vähemmän, eli aina, kun olen päässyt treeneissä hyvään vauhtiin, niin hyvä treeniputki on katkennut melko nopeasti. Toivotaan, että pysyn tämän loppuajan terveenä, eikä treenaaminen enää esty. Mutta tosiaan - onneksi kunto ei ole ottanut ainakaan takapakkia. Sairasteluista huolimatta olen yrittänyt pitää ruokavalion hallinnassa siinä ihan hyvin onnistuen.

Mutta nyt on tosiaan jäljellä enää 10 viikon loppurutistus kohti morsiuskuntoa, sitten homman pitäisi oikeastaan olla kunnossa. Sen vuoksi vähän päivitettiin ravinto-ohjelmaa ja treeniohjelmaa. Tykkään ite ihan hirveästi siitä, kun saa uudet ohjeet kouraan. Se nostaa motivaatiota aina ihan uudella tavalla.

Ravinto-ohjelmaan tuli muutoksena vuoroviikot korkeahiilarisella ruokavaliolla ja matalahiilarisella. Nyt mulla on käynnissä eka hiilariviikko. Kaloreita hiilariviikolla on 1700, eli edelleen alle kulutuksen, mutta tietenkin vähän jännittää, että miten kroppa käyttäytyy, kun hiilarimäärää nostettiin. Toisaalta myös jännittää matalahiilariset viikot sen kannalta, että miten mieli käyttäytyy. :D Mutta syöminen on kivaa ja hyödynnän hiilariviikkoa nyt treenipsyykkaukseen: treenin on pakko kulkea hyvin, kun hiilareita saa hyvin.

Snapchat-153342751 (1)
Ppst! Tiesithän, mua voi seurata snapchatissä nimimerkillä efmmi!

Treeniohjelmaan muutoksina tuli siirtyminen kolmijakoisesta treeniohjelmasta nelijakoiseen treeniohjelmaan. Lisäksi treeniohjelmaan kuuluu 1 plyotreeni sekä kolme intervalleina tehtävää aamuaerobista. Nyt todella toivon, että kun pääsen hyvin alkuun treeneissä, niin keskeytyksiä ei tulisi.

Nyt sitten vain katsotaan, että miten kroppa ottaa ravinto- ja treenimuutokset vastaan. Haluan vetää mahdollisimman hyvin loppuun asti tämän projektin, motivaatio on korkealla. Paljon täytyy priorisoida, sillä kevät on täynnä juhlia, mm. vappua, juhannusta, muiden häitä ja synttäreitä, omat valmistujaiset, omat polttarit. Vapun ja juhannuksen pyrin selviytymään oman ruokavalion puitteissa, mutta omat valmistujaiset ja polttarit yritän juhlia ilman omantunnontuskia, onhan ne kummatkin häiden lisäksi yksiä ikimuistoisimpia ja tärkeimpiä juhlia elämässäni. :) Muut isommat juhlat menen sinne päin panostamalla siihen, että ruokavaliosta poikettaisiin vain sen yhden aterian verran.

Kyllä mulla on luotto sekä omaan valmentajaan, että omaan tekemiseen, eli hyvä tästä morsiuskunnosta tulee. Tässä on tehty jo pitkään muutoksia, ja nyt on enää niin vähän aikaa painaa eteenpäin! Tokikaan mun kroppaprojektit ei tyssää häihin, mutta yksi, iso ja pitkä, kroppaprojekti lähestyy loppuaan, niin onhan tässä odottavan innostuneet ja motivoituneet fiilikset!

Yhteistyössä: Fitverstas
Instagram: @fitverstas

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kohti morsiuskuntoa: motivaatiota musiikista

Ensimmäisenä motivaatiovinkkinä morsiuskuntoprojektiin haluan vinkata musiikin merkityksen treeniin ja treenifiilikseen. Mulle ainakin musiikki tuo treeniin valtavasti energiaa. Se herättelee ja saa paremmalle fiilikselle niissä tapaukissa, kun treenaamaan lähteminen ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Ja silloin, kun treenifiilis on ollut jo alun perin kohdillaan, niin musiikki nostaa fiilistä entistä korkeammalle.

Mun treenimusiikkifilosofia on se, että mitä kovemmat jumputukset, sen parempi treenibiisi. :D Eli tykkään treenatessa sellaisesta musiikista, missä on menoa ja meininkiä.

fitverstas5

Melkein parhaimmat treenibiisit oon löytänyt Les Millssin tunneilta. Erityisesti kärkeen kiilaavat Body Jam tunneilta tutut biisit. Jos ei ole mahdollista päästä fiilistelemään Les Millssin tuntien treenienergiaa tuovia soittolistoja tunneille, niin kannattaa inspiroitua selailemalla Les Mills tuntien tracklistoja tai etsiä soittolistoja esimerkiksi youtubesta tai spotifysta. Mutta jos on mahdollista päästä tunneille asti fiilistelemään, niin suosittelen! Itsellä on ryhmäliikuntatunnit jäänyt pitkäksi aikaa kiireiden vuoksi pois, mutta on kieltämättä hauska, kun kesken treenin tulee Body Jamista tuttu huippubiisi ja huomaa fiilistelevänsä nolosti musiikin tahdissa. Vielä en ole sentään vanhoja koreografioita alkanut jammaileen, vaikka parhaimmista biiseistä ne kyllä mielessä on. ;)

Niiden huippujen jumputusbilebiisien lisäksi tykkään fiilistellä treenatessa myös vähän rauhallisempia biisejä, jos niissä on motivoiva sanoma - näistä lemppareita löytyy lähinnä suomi hiphopin puolelta. Uniikin tikis ja Elastisen hallussa on kestosuosikeita treenimusiikissa. Pirteämpää bailumeinnkiä treeniin tuo Antti Tuiskun hitit.

Ja miten siitä musiikista treenaamisen yhteydessä saa sitten enemmän irti? Mun vinkki on, että hanki hyvät kuulokkeet. Mulla itsellä on käytössä JBL:n langattomat bluetooth kuulokkeet, jotka on kyllä todella hyvät. On mukava treenata, kun johdot ei ole tiellä. Toinen vinkki on, että tee tai etsi motivoiva soittolista salille. Oon itse koonnut Spotifyn kautta teille jaettavaksi Morsiuskuntoon 2017 -listan, ottakaa ihmeessä lista haltuun, mikäli kaipaatte inspiraatiota ja vinkkejä treenimusiikkilistalle. Mun soittolista löytyy tästä postauksesta ja blogin valikosta oikealta. :) Toivottavasti tykkäätte!



Millaista musiikkia te kuuntelette treenatessa ja miksi? :)


Yhteistyössä: Fitverstas
Instagram: @fitverstas

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Kohti morsiuskuntoa: puolenvuoden muutos ja tulevaisuuden kuviot

Lupasin päivitellä lähiaikoina enemmän morsiuskuntoprojektin tilanteesta ja puolenvuoden muutoksesta. :) Nyt on aika tuoda esiin puolenvuoden muutos, sekä kertoa hieman tulevaisuuden kuvioista.

Kerroin tosiaan, että meillä on ollut puhetta valmennuksen jatkumisesta. Jatkan Fitverstaalla Sallan etävalmennuksessa kesäkuun loppuun asti. Jotenkin on sellainen olo, että vaikka kroppa on muuttunut tosi hyvin, niin kunto ei ole vielä omaan silmään valmis. Enkä myöskään jotenkin vielä halua jäädä yksin ilman valmentajan tukea toteuttamaan ja ylläpitämään muutosta. Tämähän tarkoittaa sitä, että saatte seurata morsiuskuntoprojektiani häihin asti! :D

Viime viikonloppuna otin vihdoin kuntokuvat. Kuvat otin vähän jännittyneillä fiiliksillä, kun helmikuu ei mielestäni mennyt parhaalla mahdollisella tavalla. Olin kuitenkin ennen kuntokuvia ehtinyt tehdä hyvinkin ryhtiliikkeen takaisin ruoka- ja treenirutiineihin. Kuvat sekä mitat yllättivät mut positiivisesti. Taas kerran kunto näyttää menneen eteenpäin! :) Itse asiassa näiden kuvien ottaminen aiheutti jännitystä myös sen vuoksi, koska kyseessä oli aikalailla puolenvuoden muutos. Aloituskuvat otin syyskuun alussa ja viimeisimmän kuvan nyt maaliskuun alussa.

6kkmuutos


Ja miltä tuo muutos sitten sentteinä näyttää?
Rinta: -5 cm
Vyötärö: -8 cm
Lantio: - 6 cm
Reisi: -6 cm
Paino: -3 kg

Sallakin huomautti mulle, että ei ole paljosta kiinni, että vyötäröltä on karistettu 10 cm. Tuo lukema on ihan parin sentin päästä kiinni - ajatelkaa mikä määrä rasvaa tuo on pois vyötäröltä? Ja täytyy sanoa, että nämä kuvat rinnakkain laitettuna itellä motivaatio nousi entisestään. En voi uskoa, että mä olen tuossa oikeanpuoleisessa kuvassa. Että olen todellakin tehnyt omalla toiminnallani ja Sallan ohjeita noudattamalla tuon muutoksen. Vasemman puolisessa kuvassa oli tilanne, jossa en viihtynyt kropassani yhtään, mutta en ikinä ajatellut, että todellakin olisin noin lihava ollut. Tuo kontrasti tämän hetkiseen kuntoon on niin iso, että nyt sen tajuaa.

Mullahan on tosiaan sellainen tilanne, että häämekko on roikkunut viime vapusta asti vaatehuoneessani. Mekko istui ihan täydellisesti jo ostohetkellä, mitä nyt pömppis ja selkäläskit vähän häiritsi. Puhuin ihan vasta yhdelle kaasoistani siitä, että harmittaa, ettei oikein ole ollut hyvää tilaisuutta sovittaa mekkoa. Kaaso kysyi multa, että pelottaako mua se, että mekko on jo liian iso. Naureskelin vaan, että en kai minä nyt niin paljoa ole pienentynyt. Mutta onhan tuossa paljon senttejä pois kropasta. Jotenkin sitä ei vaan oma pää pysy muutoksen perässä.

Onneksi mekon suhteen ei ole paniikkia, sillä olen varautunut korjausompelua budjetoidessani siihen, että lyhennyksen lisäksi mekkoa voi joutua myös kaventamaan. Nyöritys toki antaa jonkin verran varaa kiristykseen, mutta olkaimettoman mekon pitää istua just eikä melkein, erityisesti rintojen kohdalta. Uskon kuitenkin, että mekko näyttää muutoksen myötä entistä paremmalta mun päällä - mun vyötärö on kapeampi, pömppis varmaan pienempi ja muutenkin kroppa sporttisempi. Toukokuussa viimeistään mekko pitää kiikuttaa ompelijalle, eli tässä on vielä hyvin aikaa muokata kroppaa ja sitten voi yrittää pitää tuloksia hyvin yllä häihin asti.

puolivuottafitverstas
Ensimmäisessä yhteistyöpostauksessa olin kirjoittanut tavoitteistani näin:
"Mulla on tavoitteena muokata kroppaa morsiuskuntoon, johon olen tyytyväinen. Tällä kertaa en ole asettanut mitään pudotettavaa kilomäärää, vaan luotan peilikuvaan ja omaan fiilikseen kropasta. Ja mitä sitten haluan sieltä peilikuvasta nähdä? Naisen, jolla on sporttinen kroppa ja joka on kroppaansa tyytyväinen. Haluan kiinteytyä ja saada lihaserottuvuutta."

Miten olen omasta mielestäni onnistunut tavoitteissani? Oon edelleen tyytyväinen siitä, että en tosiaan asettanut mitään pudotettavaa kilomäärää, koska motivaatio olis lopahtanut melko nopeasti, koska mulla nuo kropan muutokset ei ole vaa'alla oikein näkynyt. Peilikuvasta katsoo kyllä jo sporttisempi nainen, joka on huomattavasti tyytyväisempi kroppaansa.

Mutta mitä haluan vielä maalis-kesäkuun aikana saavuttaa, niin haluan kiinteytyä entisestään. Alakroppa tuntuu kehittyvän hitaammin, kuin yläkroppa - siellä taitaa olla rasvat melko tiukassa kiinni. Jospa kovalla treenillä ja oikeanlaisella ruokavaliolla saisi kehitystä myös noihin ongelmakohtiin. Enkä pane pahakseni, jos vyötärö kaventuu vielä ja jenkkakahvat katoaa. ;)

Kevät ja kesä tuo varmasti omat haasteensa. Huhti-toukokuussa olisi useampikin viikonloppu, jolloin juhlittavaa olisi. Mutta koska joulukaudestakin selvittiin, niin selvitään tästäkin! Täytyy vain asettaa itselle etukäteen ne päivät, jolloin annan itselleni luvan nauttia juhlaherkuista ja hieman juhlajuomasta. Muulloin juhlitaan tiukemmalla linjalla.

Ajattelin, että vaikka projektini on kesken, niin puolenvuoden elämäntapamuutoksen jälkeen mulla on kuitenkin taskussa hurjasti vinkkejä ja ajatuksia elämänmuutoksen toteuttamisesta. Siitä, mikä auttaa, mikä motivoi ja miten selvitä arjesta. Tämän vuoksi ajattelin, että näiden mun omien kuulumisten lisäksi alan jakamaan teille enemmän erilaisia vinkkejä ja ajatuksia, jotka auttaa toivottavasti myös teitä muita samojen asioiden kanssa painivia, oli sitten kyseessä morsiuskuntoprojekti, tai mikä tahansa kuntoprojekti. Miltäs kuulostaisi?

Näillä eväillä mennään eteenpäin kohti loistavaa morsiuskuntoa (elämänkuntoa). ;)

Yhteistyössä: Fitverstas
Fitverstas @ facebook
Instagram: @fitverstas
Tmi Salla Hänninen @ facebook

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Mitä kuuluu morsiuskunnolle?

Kuten muutama viikko sitten mainitsin, niin elämässä oli päällekkäin hirveän paljon muuta ajateltavaa, kuin häät. Samalla tuntui, että oma napa ei pyörinyt niin paljoa mielessä ja tavoitteena oli lähinnä selvitä haasteista repimättä liikaa ylimääräistä stressiä, joten myös morsiuskuntoprojekti oli muutaman viikon niin sanotusti taka-alalla.

Eli mitä se taka-alalla oleminen tarkoitti, niin treenit jäi valitettavasti vähäisiksi, mutta ruokavaliossa olen pyrkinyt pysymään kiinni mahdollisimman hyvin. Taas kerran kuitenkin tuli osoitettua, että tunteiden vaikutusta syömiseen olisi syytä miettiä. Mulla ei ole sitä ongelmaa, että söisin tunteisiini, vaan mulla on se ongelma, että ruokahalu katoaa ja ajatuskin ruuasta oksettaa. Valmentajani Sallan ohjeita olen kuitenkin yrittänyt noudattaa sen suhteen, että mitä tahansa kriisitilanteita tulee, niin kun pyrkii syömään mahdollisimman normaalisti ja pitämään arjen rutiineita yllä, niin on mahdollista selvitä hyvinkin vaikeista tilanteista.

Ja tähän väliin tahdon sanoa, että meillä ja mulla on kaikki hyvin. Kriisiä ja huolta aiheutti rakkaiden lemmikkien terveys, mutta nyt tilanne on hoidossa ja tästä toivottavasti selvitään, niin voidaan keskittyä paremmilla fiiliksillä kesän ja kevään odotteluun. :) Itse olen vain tunneihminen, joka ottaa jotkut asiat todella raskaasti ja koska ihminen on iso fyysinen, psyykkinen kokonaisuus, niin mulla nuo kriisitilanteiden kohtaaminen aiheuttaa haasteita, joista kuitenkin onneksi aina selvitään.

morsiuskuntoon

Helmikuun puoliväliin asti valmennus sujui entisellä, hyvällä mallilla, ennen kuin muut ajatukset sekoittivat päätä. Nyt kun asiat näyttää kaikin puolin elämässä valoisammalta, niin olen myös tehnyt ryhtiliikkeen sekä treenien, että ruokavalion suhteen. Nyt tavoitteena on syödä kakki, mitä ruokaohjelmassa lukee ja tehdä kaikki treenit. Mun elämä tulee myös mullistumaan ajankäytön suhteen, eli nyt viimeistään: NO excuses. :D Gradu on lähestulkoon pois päiväjärjestyksestä, eli mulla vihdoin vapaa-aika on vapaa-aikaa. Lisäksi tehtiin päätös yhteisen auton hankkimisesta, eli salitreeneille on helpompi päästä myös talvella - ei tarvitse varata enää 40 minuuttia salimatkaan.

Mutta mitä tähänkin muutaman viikon "ei niin täysillä" -jaksoon tulee, niin suuntahan on tästä vain ylöspäin. Olo on tietenkin löysempi, mutta mulla on vielä paljon aikaa hakea sitä loistavaa morsiuskuntoa ja ohjeita noudattamalla olo ja olemus kiristyy varmasti nopeasti. Tärkeintä, että en heittänyt tuona aikana elämää ihan risaiseksi ja yritin parhaani mukaan pitää kiinni opituista elämäntavoista ja olla stressaantumatta lisää. Viime viikolla myös tein treenejä lähinnä kotioloissa soveltaen, että tuntuma treeniin pysyisi yllä. Vaan kyllä tuntui hyvältä käydä eilen salilla tekemässä kunnon jalkatreeni.

Palailen lähiaikoina näiden asioiden merkeissä tekemällä koostepostauksen puolenvuoden matkasta. Yhteistyö tosiaan oli sovittu alustavasti syyskuusta helmikuuhun ja se jakso on nyt päättynyt. Ollaan kuitenkin Sallan kanssa puhuttu jatkosta, koska mun matkani kohti elämäni kuntoa on vielä kesken.

Tästä on hyvä jatkaa taas paremmilla fiiliksillä eteenpäin. :)

Vaikuttaako teillä tunteet ja kriisitilanteet syömisiin ja liikkumisiin? Jos vaikuttaa, niin miten? Ja haluan kuulla myös, miten yritätte hallita tilannetta treenien ja ruokailujen suhteen, kun muut asiat painavat mieltä?

perjantai 3. helmikuuta 2017

Kohti morsiuskuntoa: miten dieetti etenee?

Oh my, aika juoksee niin nopeaa, tammikuu on jo ohi! Tasan kuukausi sitten kerroin teille fiiliksiä kiristelyjakson alkamisesta tässä postauksessa. Ja nyt on aika kertoa, että miten on mennyt.

fitverstas6

Mä oon vähän hämmästynyt, kun voin kertoa, että dieetti on mennyt ihan hemmetin hyvin. Tosiaan oon ollut ihan ihmeissäni, kun mulla ei ole ollut mitään ongelmia ruokailujen tai treenien suhteen ja myös fiilis on ollut kokoajan tosi hyvä. Ainoana vastuksena on ollut sairastelut. Olin ensimmäiset kaksi viikkoa dieetillä kipeänä, mikä tarkoitti treenitaukoa. Mutta ruokavaliossa pysyin sairastelusta huolimatta. Mulle se on tosi iso juttu, koska kipeänä mulla ei ole ruokahaluja ja aikaisemmin olen skipannut sairastellessani oikeat ruuat ja syönyt karkkia niin sanottuna lohturuokana. Mä kokoajan uskottelin itselleni, että paranen nopeampaa, jos syön hyvin. Yhtään sen nopeampaa en parantunut, mutta ainakin dieetti eteni. ;)

Treeneissä ei ole oikeastaan tullut muutoksia. Oon edelleen tehnyt kaksi aamuaerobista, kolme salitreeniä, kahdesti HIIT-treenit salitreenin perään ja yhden palauttavan aerobisen. Ollaan tehty enemmän muutoksia ruokavaliossa. Alkuun olin pari viikkoa 1700-1800 kcal ruokavaliorungolla ja sen jälkeen olen noudattanut 1500-1700 kcal dieettiä. Kahdesti viikossa kalorit on 1500 ja muut viisi päivää 1700 ja tuo kaloriero tulee aamupalasta, eli kahdesti viikossa syön puuron tilalta munakkaan. Vaikka kalorit on tippunut muistaakseni noin 2000-2100 hujakoilta, niin nälkä ei ole juurikaan vaivannut. Ehkä koko kuukauden ajalta muistan 4 päivää, jolloin on ollut nälkä. Oon panostanut tammikuun aikana enemmän myös mealprepiin, eli olen tehnyt yhtenä päivänä viikon ruoka-annoksia valmiiksi mahdollisimman pitkälle. Tää helpottaa tosi paljon käytännön toteutusta.

fitverstas8

fitverstas9

Tammikuusta tuli dieetin myötä ihan huomaamatta myös tipaton ja herkuton. Tipattomuus ei ole mulle haaste, mutta karkeista ja herkuista noin pitkä erossa olo on tosiaan mun kohdalla jo ihme. Mutta mä pystyin siihen, tai siis myös siihen. Johan tässä valmennuksen aikana olen ylittänyt itseni jo useampaan otteeseen.

Herkuttomuus meni yllättävän kivuttomasti. Alkuun oli viikonloppuina ehkä vähän tyhjä olo, kun olin tottunut pitämään sen yhden vapaa-aterian jälkkäreineen. Täytyi vaan opetella erilaisia tapoja viikonloppuina. Ollaan joka viikonloppu tehty A:n kanssa parempaa dieettiruokaa ja syöty pöydän ääressä kynttilän valossa ja illuusion luomiseksi olen juonut meidän kynttiläillallisilla viinilasista pepsi maxia. ;) Edes vähän jos tekee poikkeusta arjen ruokailuun, niin tulee se viikonloppufiilis ja mikä parasta: sen pystyy tekemään ruokavalion rajoissa. Oikeastaan vain yksi viikko oli tämän kuukauden aikana sellainen, että herkkuja teki ihan koko ajan mieli ja olisin antanut vaikka pääni irtareista, mutta sen jälkeen herkkuhimo ei ole enää kolkutellut.

fitverstas5


Eli summasummarum: kannatti pitää maltti tässä touhussa ja tehdä pohjatyö kunnolla, koska se on todennäköisesti se syy, miksi tämä on ollut niin helppoa. Ja myös tuloksia on tullut. Täytyy sanoa, että oon todella tyytyväinen itseeni ja omaan toimintaani. Ja haluan taas kerran korostaa, että älkää tuijottako liikaa sitä vaakaa. Mulla tämän syyskuusta asti kestäneen projektin aikana vaa'alla ei ole tapahtunut ihmeitä, mutta kehonkoostumus on muuttunut hurjasti. Painoa on pudonnut vain 2 kiloa dieetin aikana, mutta mittanauha ja kuvat kertoo paremmin kehityksen.
fitverstas12
Ajattelin piilottaa nuo naamat, mutta koska mua itseä nauratti tämä perinteinen muutoskuva-asetelma: aloituskuvassa myrtsi ilme ja viimeisimmissä kuvassa hymy on jo herkässä. ;D
Huomenna vietän kaasojeni kanssa laatuaikaa. Käymme Oulun häämessuilla ja illalla menemme ravintolaan syömään. Kuukauden herkuttomuuden jälkeen syön täysin hyvällä omatunnolla cheatmealiksi jonkun ihanan aterian ja jälkiruuan. Sitten jatketaan loppuun asti yhtä hyvällä meiningillä, kuin tähänkin asti. ;)

Yhteistyössä: Fitverstas
Instagram: @fitverstas

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Kohti morsiuskuntoa: yhden päivän kunto?

Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa tästä morsiuskuntoaiheesta hieman eri näkökulmasta. Blogissa tämä mun kroppaprojekti on kulkenut alusta asti ns. työnimellä morsiuskunto. Tämä voi aiheuttaa hieman harhaanjohtavia käsityksiä, jonka vuoksi haluan valoittaa enemmän tämän projektin tarkoitusta.

Joidenkin mielestä voi tuntua pinnalliselta, että ihmisillä on tiettyjä tavoitteita morsius/hääkunnon suhteen - yhden päivän vuoksi! Omalta osaltani kyse ei kuitenkaan ole yhdestä päivästä, vaan halusta saada itsensä vihdoin siihen kuntoon, mihin olen jo pitkään halunnut. Mulla mun ihannekroppa on melko kaukana lähtöpisteestä, joten tämän morsiuskuntoprojektin puitteissa on tullut tehtyä aika isoja muutoksia elintavoissa. Treenaaminen on kuulunut säännöllisenä osana mun elämään jo useamman vuoden, joten elintaparemppaan on joutunut ravitsemuspuoli, samalla myös tietyt käyttäytymistavat. Mulla on ollut useita yrityksiä päästä elämäni kuntoon, mutta aina jossain on mennyt pieleen. Nyt häät on vain antanut lisämotivaatiota tähän hommaan ja vihdoin on sellainen olo, että tämä menee hyvin ja tulee kantamaan pitkälle.

fvfoodkollaasi

Eli tavoitteena ei ole näyttää hyvältä vain hääpäivänä, vaan myös häiden jälkeen. Häät toimii tavallaan hyvänä deadlinena, mutta tavoitteena on, että nämä tämän projektin aikana opetellut elintavat jäisivät pysyviksi. Häidenkin jälkeen aion syödä säännöllisesti ja terveellisesti, herkuttelen kohtuudella kerran viikossa ja rajaan alkoholin minimiin spessutilantesiin.

Mulla ei ole käytössä sellaista sitten kun valmennus on ohi... ajattelutapaa siihen, että palaisin entisiin elintapoihini. Olen oppinut paljon hyödyllisiä asioita, löytänyt itsestäni niin itsekuria kuin armollisuutta ja onnistunut hylkäämään entisiä toimintamalleja ja luomaan uusia, parempia tilalle. Kaikki sujuu nykyään ruokavalion suhteen niin helposti, niin miksi pilaisin tätä kaikkea häiden jälkeenkään tätä elämäntapaa?

nowicangetfat
EI NÄIN! Haluan näyttää hyvältä morsiamena, mutta haluan näyttää hyvältä myös vaimona. ;)

Sitten on näitä argumentteja hääkuntoprojekteja vastaan, että miksi laihduttaa/muokata kroppaa häiden vuoksi, kun miehesi pitäisi rakastaa sinua ulkomuodostasi huolimatta, onhan hän valinnut sinut kaikista näistä ihmisistä.

Kyllähän minä sen tiedän, että A rakastaa minua koostani riippumatta, johan tuo on mua kohta 6 vuotta katsellut. Mutta teenkin tämän itseäni varten. Olen ollut itsessäni tyytymätön ulkomuotooni ja jo nyt pienten muutosten jälkeen olen paljon tyytyväisempi itseeni. En arvota itseäni painon tms. perusteella, mutta haluan muokata kroppaani omaa silmääni miellyttävämpään suuntaan. Pidän kyllä itsestäni, mutta mun mielestä siinä ei ole mitään pahaa, jos tahtoo pitää itsestään vielä enemmän viilaamalla niitä kohtia, joihin on tyytymätön?

Olen muuten myös rehellisesti sitä mieltä, että jos tekisin tämän kaiken vain hääpäivän takia, niin motivaationi ei olisi tällä tasolla ollenkaan, millä se on nyt ollut koko valmennuksen.

Millaisia ajatuksia sinulla on morsiuskunnon suhteen? Ja olen myös kiinnostunut kuulemaan, että miten siellä morsiuskuntoprojektit etenee? :)


Yhteistyössä: Fitverstas
Instagram: @fitverstas

tiistai 3. tammikuuta 2017

Kohti morsiuskuntoa: DIEETTI!

Joulu ja joulukuu on nyt vihdoin ohi. Ja arvatkaa mitä - mä selvisin siitä! Toki joulukuu toi omat haasteensa ja päättäväisyyttä sekä suunnitelmissa pysymistä vaadittiin. Joulupyhinä vähän hölläsin luvan kanssa valmennuksesta ja söin ihan vain fiilispohjalta. Joulupöhötystä ei oikeastaan juuri pahasti tullut. Voisi sanoa, että joulukuussa ei hirveästi tullut edistystä, mutta parasta on se, että en myöskään pilannut jo saatuja tuloksia joulukuun aikana! :)

Yritän joka vuosi olla menemättä siihen new year, new me -hehkutukseen, mutta tavallaan pari asiaa nyt tuo muutoksia elämään heti näin vuoden alkuun. Toinen niistä on mun etävalmennuksessa nyt alkava dieettijakso! Tänään sain ruokavalion käsiini.

Nyt alkaa siis valmennuksessani kunnon kiristelyvaihe. Vaikka olen tässä jo syyskuusta asti harjoitellut uusia elämäntapoja, niin kyllä musta tuntuu, että dieettijakso tulee tuomaan omat haasteensa aikaisempaan verrattuna. Mutta toki haasteethan on tehty voitettaviksi? ;) Näinhän mä tein myös joulukuun kanssa!

seleka
Lokakuu VS tammikuu

Tähän asti oon saanut syödä melko reiluilla kaloreilla ja ollaan rakennettu hyvää pohjaa tulevalle kiristelyjaksolle. Dieettijaksolla on tietenkin tiputeltu kaloreita, hiilareita ja rasvoja. Alkuun voi siis nälkä yllättää. Lisäksi vapaa-ateriat on nyt pois ruokavaliosta. Onneksi tykkään mun ruokavaliorungon aineksista, eli ei muuta, kuin kokeilemaan tarpeeksi monipuolisia yhdistelmiä, että saa vaihtelua. Ja herkkuina menkööt nyt propudit, jotka on muuten ihan naminamin makuisia proteiinivanukkaita.

Innolla odotan, miten kroppa reagoi ruokavaliomuutoksiin ja miltä se alkaa kohta näyttämään. Tässä on tehty pitkäjänteistä työtä ja sitä tullaan tekemään myös jatkossa. Tahtoa tullaan varmasti vaatimaan tammikuun pimeyden ja kylmyyden keskellä.

Tulen kertomaan teille fiiliksiäni dieettijakson etenemisestä, voisin myös harkita pitkästä aikaa videopostaustakin?

Energistä tammikuuta!


Yhteistyössä: Fitverstas
Instagram: @fitverstas

torstai 15. joulukuuta 2016

Kohti morsiuskuntoa: Fitverstaan etävalmennuksen puoliväli

Huh. Mulla on teille tässä postauksessa niin paljon kerrottavaa. Toivottavasti saan asiat puettua fiksusti sanoiksi ja välitettyä teille kaiken sen tärkeimmän, mitä olen kokenut ja oppinut.

Mulla on mun mielestä mennyt tämä etävalmennus hyvin ja hyvällä fiiliksellä, vain yksi kokonainen viikko on ollut oikeasti hankala ja raskas, eikä ruokavalion noudattaminen oikein sujunut. Olin silloin kuullut ikäviä uutisia perheen sisältä ja muutenkin kaikki asiat vastusti. Tuon viikon jälkeen huomasin, että tunteiden vaikutus syömiseen on yks mun suurimmista haasteista. Suklaat huutaa mun nimeä kovaan ääneen silloin, kun olen surullinen, väsynyt tai ahdistunut ja oikea ruoka ei meinaa silloin maistua. Oon tarkkailut tuon viikon jälkeen enemmän mun tunnesyömistä. Jos olen yhtään stressaantunut tai alakuloinen, niin vaatii vähän extrapsyykkausta, että pystyn syömään ohjeiden mukaan ja olemaan altistumatta houkutuksille. Kuitenkin hyvin syöneenä alakuloa, väsymystä tai stressiä on helpompi hallita, kuin nälkäisenä sokeriövereissä. Onneksi nuo huonot päivät on todellakin harvinaisempia esimerkiksi kuukauden sisällä ja suurin osa ajasta porsuktellaan hyvällä fiiliksellä eteenpäin. Mutta on tärkeää funtsia noita omia ongelmakohtia, että niistä jatkossa selviää paremmin.

Treenit ja ruokailut on iskostunut niin hyvin mun arkeen, että niissä on harvoin mitään ongelmia. Oon oppinut soveltamaan ruokavalio tosi hyvin mun arjessa. Oon saanut kavereilta hämmästelyä siitä, että miten tavallista mun ruoka sitten kuitenkin on ja kuinka tämä ulospäin näyttää kaikin puolin fiksulta ja terveeltä toiminnalta. Vissiin semmonen askeettinen fitnesskuplassa eläminen ja kaikesta kieltäytyminen tulee ihmisillä mieleen, kun kertoo, että nyt on tällainen projekti. Ja tosiaan, ehkä tää vaan on niin helppoa, koska mun ruokavalio koostuu loppujen lopuks ihan tavallisista ruoka-aineista, mitä kuuluu aivan perus ruokavalioon: lihaa, kanaa, kalaa, pastaa, riisiä, bataattia, salaattia, rahkaa, raejuustoa, kananmunia, puuroa, marjoja, hedelmiä... Musta tuntuu, että todellakin elän tervettä, tasapainoista, aktiivista elämää. Tällaista tunnetta ei ole ihan hetkeen ollut.

Mun mielestä tässä valmennuksessa hyvää on ollut se, että asioita on lähdetty toteuttamaan asteittain. Ensin on opeteltu syömään hyvin ja riittävästi sekä oikea ruokarytmi, on opeteltu vähentämään herkkuja ja saamaan treeniviikot rullaamaan hyvin. Sitten vasta on lähdetty kiristämään ruokavaliota ja lisäämään treenejä. Suunnilleen marraskuun alussa/puolivälissä mulle lisättiin treeniviikkoon (3 x sali, 2 x aerobinen) yksi HIIT -treeni salitreenin perään ja ruokavaliosta tiputeltiin hieman kaloreita, hiilareita ja rasvoja. Marraskuun lopulla tehtiin muutoksia salitreeneihin, sain uudet treeniohjelmat, lisättiin toinenkin HIIT-treeni salitreenin perään ja lisättiin yksi rasvanpolttotyylinen PLYO-treeni alakropalle treeniviikkoon. Aerobiset mennään nyt kahdella aamuaerobisella ja yhdellä palauttavalla lenkillä. Näiden treenien toteuttaminen vaatii aikalailla suunnittelua kalenteriin.

joulukuu

Fitverstas saa multa kiitosta erityisesti asiakaslähtöisyydestä. Varmaan kaikki hyvinvointiyritykset markkinoivat asiakaslähtöisyydellä, mutta ainakin Fitverstaalla asiakaslähtöisyys toteutuu. Musta ainakin tuntuu, että mun toiveet, haasteet ja tavoitteet on otettu todella hyvin huomioon sekä treeniohjelmassa, että ravinto-ohjelmassa. Ei ole todellakaan mitään liukuhihnakamaa. Ja apua mieltä askarruttaviin kysymyksiin olen saanut aina tarvittaessa Sallalta. Musta ton asiakaslähtöisyyden näkee aika hyvin myös, kun selaa vaikka instagramista kuvia #fitverstas. Huikeita onnistumistarinoita ja oivalluksia myös muilla asiakkailla. Niitä on aina ilo lukea, saa tsemppiä tähän omaankin tekemiseen.

Sitten hieman tärkeitä oivalluksia matkan varrelta...

Vaikka oon tehnyt muutoksen eteen paljon fyysistä työtä: treenejä ja syönyt oikeanlaista ruokaa, niin tuntuu, että psyykkisellä puolella joutuu tekemään enemmän töitä ja ponnisteluita. Treenaaminen on ollut osa mun elämää jo pitkään, mutta oikeanlainen ruokavalio on ollut haasteena. Oon periaatteessa tiennyt, miten pitää syödä, mutta olen antanut aikaisemmin liikaa periksi houkutuksille ja syönyt monesti liian vähän ja liian huonosti. Tää projekti on vaatinut aika paljon ajatustavan muuttamista ja käsitysten muuttamista. Tiedättekö, kun monella naisella on se "en varmasti syö yli 2000 kcal ja hiilareita vältän kuin ruttoa" -asenne? Sitä on jotenkin juurtunut sellaiseen ajattelutapaan, että se on ainoa oikea keino saada tuloksia. No mun aloitusruokavaliossa oli 2300 kcal ja hiilarit kuului osaksi jokaista ateriaa. Ruuan määrä tuntui alkuun ihan kamalalta ja totta kai sitä mietti, että nyt mää varmasti paisun. Lopulta ensimmäisestä kehityskuvasta näin, että kroppa näyttää paljon paremmalta, kun aloittaessani. Arvatkaa oliko ihana älytä, että saa syödä (paljon!) ja silti on kroppa muuttunut parempaan päin. :D

Voin sanoa rehellisesti, että ilman valmentajan apua en olisi jaksanut tehdä tätä näin pitkäjänteisesti. Ton kalorikammon lisäksi mun mieli oli jotenkin niin takertunut myös vaa'an lukemaan. Olisin yksinään heittänyt 100 varmasti hanskat tiskiin siitä tympääntyneenä, kun vaa'an lukema lähti aluksi nousuun, sitten ei hetkeen liikkunut minnekään. Salla on mulle monta kertaa kertonut, että sitä vaa'an lukemaa ei kannata tuijottaa, koska siihen vaikuttaa niin moni asia ja paino vaihtelee monestakin eri syystä.

Heivaa siis vaaka helvettiin. Tai älä ainakaan ravaa vaa'alla usein. Saatoin tosiaan käydä useamman kerran viikossa vaa'alla ja stressasin sitä lukemaa. Nyt olen opetellut, että käyn maksimissaan kerran viikossa vaa'alla. Vaakaa tärkeämmät mittarit on mittanauha ja kuvat. Itsellä edes peili ei kerro tarpeeksi. Helpompaa asettaa tietyin väliajoin otetut kuvat vierekkäin ja katsoa se muutos ruudulta.

vertailusivusyysmarras/div>
Näiden kuvien avulla viimeistään huomasin painon vähäisen merkityksen kehonmuokkauksessa. Ensimmäisessä kuvassa näette minun aloituskuvan, toisessa kuvassa paino on aloitukseen verrattuna +1,3 kg ja viimeisessä kuvassa paino on aloituksesta -0,1 kg. Mutta onhan mun kehonkoostumus ensimmäisessä kuvassa huomattavasti rasvaisempi, kuin viimeisessä, vaikka painoero kuvien välillä on lähes mitätön. Ajattelin, etten ikinä julkaisisi näitä vähissä vaatteissa otettuja kuvia blogiin, mutta musta tämä on niin hyvä esimerkki, että olkoot tämä nyt julkaisun arvoinen.

Lähtötilanteesta mainittakoon, että kesä meni aikalailla treenatessa fiilispohjalta, lähinnä ryhmäliikunnoissa ja syötyä vähän miten sattuu. Ei välttämättä määrällisesti niin paljon, mutta laadullisesti ei kovinkaan hyvin. Syyskuussa sitten aloitin tämän projektin, palasin valmennuksen myötä takaisin salitreenien pariin ja aloin syödä hyvin ja oikein.

Kannattaa olla rehellinen itseä ja valmentajaa kohtaan. Valmentajalta saa parhaan mahdollisen avun, jos on rehellinen valmentajalle. Etävalmennuksessa olen yhteyksissä Sallaan viikkoraporttien merkeissä ja olen niissä rehellisesti kertonut, että mitkä treenit olen tehnyt ja miten ruokailujen kanssa on mennyt.

Itselle rehellisenä oleminen on myös tärkeää - jos huijaa jatkuvasti itseään, niin saa sitä ihmetelläkin, että miksi ei tapahdu muutosta. Mä olen aina aikaisemmin sortunut itseni huijaamiseen, kun olen yrittänyt tehdä jotain kroppaprojekteja. No itseäsi voit aina huijata, mutta kroppaa et. Jos yrittää muokata kehoa, niin kyllä se keho vaan ne liialliset suklaat, karkit, sidukat ja hampparit ym. ottaa vastaan, vaikka mieli niiden vaikutuksen ignoraisikin.

Oon itse yrittänyt pitää tiukkaa linjaa: silloin herkutellaan, kun siihen on lupa. Alkuun mulla oli 1-2 herkkuhetkeä viikkoon ja aikalailla se 2 herkkuhetkeä tuli pidettyä. Nyt mulla on käytössä 1 vapaa-ateria ja jälkkäri, mikä on ollut todella toimiva käytäntö. Herkut maistuu muutenkin paljon paremmalta, kun niitä ei syö usein ja mikä parasta: ei todellakaan tule huonoa omatuntoa. Mä nautin aina 100% mun vapaa-ateriasta ja jälkkäristä ja sen voimalla jaksan taas syödä ohjeiden mukaan koko viikon.

Oon saanut paljon kyselyjä myös alkoholinkäytöstä, jostain syystä se puhuttaa ihmisiä paljon. Alkoholin suhteen olen ottanut kokoajan tiukempaa linjaa tämän etävalmennuksen aikana. Myönnän, että hyvä viini ja Somersbyn omenasiideri maistuu ihan pirun hyvältä, mutta jätän alkoholin ihan spessutilanteisiin. Kaikenmaailman kissanristiäisiä ja muita "hyviä tekosyitä" juoda olis useamman kerran kuukaudessa, mutta uutena opetteluna on nyt ollut se, että menen kyllä paikalle sosialisoitumaan, mutta juhlin sitten selvinpäin veden, pepsi maxin tai esimerkiksi kahvin voimalla (vaikkakin raskausutelut turhauttaa...). Alkoholi pistää kropan sen verran sekasin (kannattaa ottaa selkoa, suosittelen Sport 10/2016 lehden "salilta skumpalle" -juttua), että jätän mielummin välistä. Mulle siiderin tai viinin tissuttelu ei ole sellainen prioriteetti, että järjestäisin viikon treenit siten, että tissuttelu onnistuisi. Onneksi mulla on hauskaa selvinkin päin  ;)

Motivoidu itsestäsi. Muista ajatella niitä positiivisia asioita, missä olet onnistunut ja hae niistä motivaatiota. Positiivisella energialla pääsee paljon pidemmälle, kuin negailemalla ja mahaa peilin edessä puristelemalla. Älä jää harmittelemaan sitä, mitä et ole vielä saavuttanut vaan iloitse sitä, mitä olet jo saavuttanut. Mulla esimerkiksi tuntuu, että alakroppaan muutosta tulee tooooodella hitaasti, mutta haen sitä positiivista energiaa sitten siitä, että ainakin yläkroppa on ottanut treeniä hyvin vastaan. Muutenkin itellä kokoajan vaan kasvaa luotto tähän omaan tekemiseen, että hyvä tästä tulee, joten eiköhän se alakroppakin saada muuttumaan.

kollaasietu>
Syyskuu VS Joulukuu. Kolmen kuukauden jälkeen myös olkapäässä alkaa näkyä kehitystä!

Ja mitä ikinä teetkin, niin pidä tavoite mielessä. Kaikki lähtee kuitenkin loppupeleissä itsestäsi. Valmentaja voi antaa tosi hyvät ohjeet, vinkit ja neuvot kohti tavoitettasi, mutta kukaan muu ei voi sun puolesta toteuttaa niitä käytännön tasolla, kuin sinä itse. Kaikki mitä teet voi olla joko kauemmas tai lähemmäs tavoitteestasi. Itellä on ainakin tavoite ja tahto saavuttaa se on niin tarkkana mielessä, että se auttaa mua puurtamaan eteenpäin.

Matka jatkuu vielä kohti tavoitteita. Kiitos Fitverstaalle, erityisesti Sallalle tähän astisesta yhteistyöstä!

Tämän puolivälin kunniaksi mulla olis teille myös Fitverstaan kanssa järjestetty arvonta! Arvonta on mun instagramissa @efmmi, jossa pääset osallistumaan arvontaan!
arvonta

Arvontaan osallistuaksesi sinun  tulee:
1. klikata itsesi Fitverstaan seuraajaksi instagramissa @fitverstas
2. Käydä tutustumassa Fitverstaan ohjelmapaketteihin osoitteessa www.fitverstas.com ja
3. kommentoida instagramissa arvontakuvan alle minkä ohjelmapaketin tahtoisit voittaa itsellesi ja merkata kommenttiisi myös #fitverstas
Osallistumisaikaa on 22.12.2016 klo 00:00 asti!


Yhteistyössä: Fitverstas
Instagram: @fitverstas

torstai 1. joulukuuta 2016

Kohti morsiuskuntoa: onnistumisen hetkiä

Tällä kertaa haluan postailla teille morsiuskuntoprojektini aikana koettuja onnistumisen hetkiä. :) Olen alusta asti halunnut ja yrittänyt parhaani mukaan tehdä tätä muutosta positiivisuuden kautta, mutta varmaan kaikki joskus kelaa asioihin, jotka teki väärin tai huonosti ja jotka olisi voinut tehdä paremmin. Mulla on mennyt aikalailla 80% tämä valmennus todella hyvällä draivilla ja positiivisessa hengessä, mutta kuten kaikilla, niin myös minulla on välillä ollut niitä huonompia hetkiä.

Tähän postaukseen olen koonnut onnistumisen hetkiä matkan varrelta, tein tämän heti valmennuksen alussa blogipostausten luonnoksiin. Mun mielestä näiden onnistumisten pohtiminen on tärkeää, koska positiivisuuden kautta on paljon mielekkäämpää toteuttaa muutosta, kuin niiden negatiivisten hetkien kautta. Palaan ihan varmasti itse lukemaan tätä postausta silloin, kun tuntuu, ettei tapahdu edistystä tai jos muuten vain tarvitsee lisätsemppiä jaksamiseen.


- Kun yliopistolla oli tarjolla hernekeittoa ja PANNAREITA (!), mutta ohitin mielitekoni ja otin päättäväisesti kanasalaatin.

- Kun suunnitelmat meni ihan uusiksi, mutta siitä huolimatta lähdin salille. Oltiin sovittu A:n kanssa, että mennään illalla autolla salille. A sitten soitteli töidensä jälkeen, että auto ei lähtenyt käyntiin ja se piti viedä hinauksella huoltoon. Kotona A feidasi, ettei jaksakaan lähteä kaiken tuon seikkauksen jälkeen salille, joten jouduin yksin lähtemään myöhään illalla pyörällä salille. Tähän vielä sellainen huomio, että tykkään yksin treenata mieluiten salilla aamusta/päivästä. Mutta kaikesta ketutuksesta huolimatta lähdin sinne salille ja vedin hyvän treenin. Arvatkaa oliko voittajafiilis?

- Kun lautaselle koottu annos maistuu liian hyvälle ollakseen täysin sallituista ruoka-aineksista. Se tunne, kun saa syödä herkkuruokaa ruokavalion rajoissa!

ruokapaivakirjaaamupala1


- Kun vuorotyö ja opintokiireiden keskellä ehtiikin laittaa eväät valmiiksi ja onnistuu noudattamaan ruokavaliota myös kiireen keskellä.

- Kun kaapeissa on karkkia ja sipsiä ja huomaat, että niitä ei tee edes mieli! Saavat pysyä kaapissa siihen asti, että on vapaa-aterian ja jälkkärin paikka. Tai sitten saavat mennä parempiin suihin. :)

- Ja kun A haluaa syödä poppareita tai sipsejä, pystyt hymyilemään toiselle ja sanomaan: "syö vaan". Eikä edes harmita, ettei itse "saa" niitä syödä.

cheatmeal
CHEATMEAL!

- Ja kun herkkuhetkenä ei käy snackidenttiä! Eli kun syö sen määrän, minkä oli suunnitellut.

- Kun odotat irtarihyllyllä, että pikkusisko saa lapattua 5,95/kg tarjouksessa olevia irtareita itselleen ja onnistuit itse jättämään väliin, vaikka tarjous olikin houkuttava (irtarit on mun heikkous!).

- Kun huonona aamuihmisenä saakin potkittua itsensä salille. Kyllä siitä treenistä saa energiaa ja hyvää fiilistä päivään! :)

- Kun huomaa, että treeni tuottaa tulosta: jaksaa tehdä isommilla painoilla ja jaksaa muutenkin paremmin. Jopa niissä itselle haastavammissa liikkeissä.

treenikollaasi2

- Kun gradua tehdessä ei ole tullut syötyä yhtään tylsyysherkkua. Kandia tehdessä ostin monesti karkkipussin ja napsin niitä samalla tylsyyteeni ja "piristykseksi". Vitsailinkin silloin, että hitsi musta tulee lihava, kun gradua joutuu tekemään enemmän ja pitempään, kuin kandia. Vaan eipä tässä huonompaan suuntaan pääse, kun gradun teon lomassa ei napsi karkkia, vaan syö niitä ruokia, mitkä mun ravinto-ohjelmaan kuuluu!

- Kun onnistuu tekemään ryhtiliikkeen huonon päivän tai huonon viikon jälkeen.

- Kun tuloksia alkaa huomaamaan myös ulkonäössä.. se motivaatio mikä tuloksista tulee! :)

- Kun onnistuu tekemään tärkeitä oivalluksia, mitkä auttaa tässä projektissa eteenpäin.

Ihana huomata, että multa löytyy sitä itsekuria ja päättäväisyyttä. Ehkä tämä kerrankin on mennyt niin hyvin, kun olen lähtenyt ihan oikeasti miettimään omaa toimintaani ja tehnyt omia tavoitteitani tukevia valintoja. Oon tehnyt todella paljon toisin siihen verrattuna, miten ennen tein. Oon ennenkaikkea ollut rehellinen itselleni, kun aikaisemmin sorruin monesti vähän sellaiseen itseni huijaamiseen: "ei se haittaa, jos vähäsen...".

Millaisista hetkistä sinä saat onnistumisen kokemuksia? :)


Yhteistyössä: Fitverstas
Instagram: @fitverstas

torstai 17. marraskuuta 2016

Kohti morsiuskuntoa: ruokapäiväkirja

Oon saanut lukijatoiveena lisäjuttuja ruokavaliosta ja ajattelin postailla aiheen tiimoilta jo aiemminkin mielessä pyörineen postauksen muodossa: eli ruokapäiväkirjana! Salla päivitteli viikonloppuna mun ruokavaliota. Ruokavaliosta tiputeltiin kaloreita ja vähennettiin hiilareiden ja rasvan määrää. Lisäksi välipala on vähän erilainen salitreeni- ja lepopäivänä. Itse en laske ruokavaliostani kalorimääriä tai makroja, vaan syön Sallan laatiman ohjeen mukaan. Tuntuu, että pääsen itse paljon helpommalla tällä tavalla, kun ei tarvitse itse miettiä sopivia ruokamääriä. Fitverstaaltahan voi tosiaan ostaa myös yksittäisiä palveluita ilman isompaa valmennuskokonaisuutta, eli voit ostaa vaikka pelkästään ravintovalmennuksen, jos juuri ruokapuoli tuottaa ongelmia (tsekkaa hinnastoa täältä).

Tämän postauksen ruuat on salitreenipäivältä. Tarkkoja määriä en tietenkään kerro, koska ruokavalio on henkilökohtaisesti minulle suunniteltu. Tästä näette vähän sinne päin, mitä syön. Laitoin myös kellonajat tähän postaukseen vähän sinne päin, aikalailla 3-4 h välein syön, mutta en tietenkään juuri tasatunnein. :D


8:00 AAMUPALA


ruokapaivakirjaaamupala1

Lemppariaamupala, eli kaurapuuroa raejuustolla ja marjoilla! Edellisenä päivänä mulla oli raejuusto loppunut kaapista, niin olin paistanut munakkaan aamupalalle kaurapuurosetin kaveriksi, mikä oli tosi harmi, koska tuo raejuusto+kaurapuuro on vain niin lemppariyhdistelmä - vaikka pari vuotta sitten en voinut sietää tota komboa!

Sain muuten snäpissä aamupalaharmitteluun vinkin Lauralta, että ne munat voi sekoittaa myös puuron sekaan. Ja tosiaan, olinhan minä aiemminkin kuullut valkuaispuurosta. Täytyypä joskus sekoittaa, ties vaikka raejuusto+kaurapuurokombo saisi hyvän vastustajan?


11:00 VÄLIPALA


ruokapaivakirjavalipala1


ruokapaivakirjavaipala2

Tää on toinen mun lempparisetti: kerroksittain kaurapuuroa, marjoja ja Lumo-rahkaa. Aikaisemmin heitin nuo ainekset sekaisin blenderiin ja tein smoothien, mutta sitten hoksasin, että voihan ne kaurahiutaleet syödä puurona muulloinkin, kuin aamulla. :D

Käytän muuten gluteenittomia kaurahiutaleita, nuo Provenan gluteenittomat kaurahiutaleet on parhaita. Mulla on IBS, jonka vuoksi suosin ruokavaliossani gluteenittomia tuotteita. Joskus vatsa on paremmassa kunnossa, joskus huonommassa. Ilokseni mun maha on kestänyt jo pitkään kahvia paremmin, kuin esimerkiksi vuosi sitten. Ihana pelastus tuo kofeiini tähän kaamokseen.

ruokapaivakirjavalipala3
Välipalan perään keitin itselleni vanilja teetä ja jatkoin opiskeluhommia.

14:00 LOUNAS


ruokapaivakirjalounas

Tein pikaisen lounassekoituksen: riisiä ja tonnikalaa. Pilkoin perus salaatti-tomaattikurkkusekoituksen ja heitin riisin ja tonnikalan sekaan vähän sipulia ja paprikaa. Lorautin oliiviöljyä salaatin päälle.

Tonnikalaruokaa on monesti vähän ärsyttävä tehdä, kun kaksi karvaista ystävää yrittää päästä osingoille... Riittää, että kissat pelkästään kuulee mun avaavan tölkin (oli se sitten tonnikalaa/ananasta) siihen, että ne ovat hetkessä jaloissa puskemassa ja kehräämässä.

17:00 VÄLIPALA (=iltapala, vaihdoin sen paikkaa aikaisemmaks)


ruokapaivakirjavalipalavol2


ruokapaivakirjavalipalavol2vrs2
Tarkoituksena oli mennä A:n kanssa illalla salille. Monesti tykkään mennä rauhallisempaan aikaan salille, koska mulla on aikataulutus aikalailla omissa käsissä. Ajattelin kuitenkin, että pääsen helpommalla, kun pääsen salille ja takaisin auton kyydissä, joten sovittiin, että mennään salille sitten tarpeeksi myöhään, että siellä alkaa väki jo vähetä.

Söin maitorahkaa päärynällä ja cashewpähkinöitä.

19:30-20:30 TREENI

Treenasin alakroppaa, olkapäitä ja vatsoja. Vaikka salilla näytti olevan aika paljon porukkaa, niin sekaan mahtui ihan hyvin tekemään treeniä, jopa ilman jonotusta! Treenin jälkeen join heraproteiinia.

21:30 PÄIVÄLLINEN


ruokapaivakirjapaivallinen

Ajattelin pitkästä aikaa syödä perunaa hiilarina. Olin punninnut ja pilkkonut perunat valmiiksi jääkaappiin. Paistoin perunat pannulla ja ihan loppuvaiheessa heitin sekaan edellisenä päivänä paistetun ja punnitun jauhelihan ja vähän sipulia. Laiskana pilkoin vain salaattia ja tomaattia ja lorautin päälle taas oliiviöljyä.


Niin kuin näette, niin en tosiaan jaksa tehdä arjen keskellä kummosempia ruokia - usein parempia ruokakokeiluja tulee tehtyä viikonloppuna. Arkena riittää, että saan ruokaa nopeasti ja oikean määrän.

Ja mitä tässä ruokapäiväkirjassa ei aterioilla näy, niin join vettä lasillisen ruokailujen yhteydessä ja muutenkin juon vettä paljon päivän aikana.


Yhteistyössä: Fitverstas
Instagram: @fitverstas

perjantai 4. marraskuuta 2016

Kohti morsiuskuntoa: kaksi kuukautta takana

Onpa aika mennyt vauhdilla! Mulla on nyt takana Fitverstaan etävalmennusta kaksi kuukautta. Marraskuun jälkeen ollaan jo puolivälissä. Mua vähän jännittää tuleva pikkujoulukausi ja joulunaika, sitä motivaatiota tullaan kysymään todella. Täytyy pitää tavoite kirkkaana mielessä, jotta selviää kunnialla tulevasta kahdesta kuukaudesta.

Mutta mennäänpä sitten fiiliksiin kahdelta kuukaudelta. Varoitan, tästä tulee metripostaus! :D

Mun mielestä mulla on mennyt tämän valmennuksen suhteen todella hyvin. Ruokailu ja treenit ovat iskostuneet jokapäiväiseen elämään todella hyvin. Esimerkiksi kauppareissut ovat helppoja, kun tietää, mitä syö ja laatii sen perusteella kauppalistan. Yleensä maanantain kauppareissuilta raahaan mukanani viikon lihat, raejuustot, rahkat, kananmunat ja marjat. Kasviksia ja hedelmiä täytyy täydentää viikon aikana, eli kauppareissuja tulee yleensä kaksi - ihan maksimissaan kolme. Joidenkin mielestä terveellisesti syöminen on kallista, mutta enpä nyt tiedä. Itsellä ainakin näin opiskelijana helpottaa suunnitella kuukauden budjettia, kun tietää viikon ruokakulut aika hyvin. Ja verrattuna siihen, jos söisin mitä mieli tekisi, ostaisin viikonloppuisin sidukkaa ja viikolla useamman pussin karkkia, niin mun ruokakulut olisivat aika paljon enemmän siitä, mitä ne tällä suunnittelulla ruokavaliolla on.

Kun ruokavalio on iskostunut todella hyvin päähän ja osaksi elämää, niin olen oppinut myös soveltamaan sitä aika hyvin. Olen kokeillut tehdä välillä erilaisia herkkuruokia ruokavalioni aineksista siinä todella hyvin onnistuen. Vaikka pääasiassa ruuat on perustylsää lihaa + pastaa/riisiä -meininkiä, niin ruokailuun tuo paljon piristystä, kun hakee välillä vaihtelua. Myös kodin ulkopuolella ruokavalion soveltaminen onnistuu alkuun verrattuna paljon paremmin.

fvruokaa


Ja treenit on mennyt myös hyvin, kehittymistä on ihan selkeästi tapahtunut. Jaksan paremmin ja olen saanut kasvatettua treenipainoja. Ihan huippua! Mulla vatsalihakset on ollut aikaisemmin sellainen lihasryhmä, joka tuntui todella haastavalta ja jonka suhteen luovutin aika helposti, jos ei vaan huvittanut. Nyt oon tehnyt vatsat ohjeiden mukaan luovuttamatta koskaan ja tulosta on tullut, jopa lankku haarahypyllä meni viime viikolla liian helposti. Nyt lisättiin mun treeneihin yhden salitreenin päätteeksi HIIT-treeni. Sain Sallalta myös vinkkejä siihen, miten liikkeistä saa enemmän irti ja niitä hyödyntämällä oon saanut entistä paremman tuntuman treenattavaan lihakseen.

Treenit on tosiaan mulle tällä hetkellä todella tärkeitä, eikä tulisi mieleenkään skipata treenejä ilman todella hyvää syytä. Vaikka tällä hetkellä joudun pitämään töistä taukoa, niin kyllä muakin väsyttää - gradun puurtaminen on yllättävän rankkaa ajatustyötä ja jatkuva stressi tykyttää takaraivossa aikataulujen suhteen. Eikä gradun puurtamista voi jättää töiden tavoin työpaikalle, vaan kyllä se mun mielessä pyörii aamusta iltaan, oli viikonpäivä mikä tahansa. Täytyy vain itse osata asettaa ne hetket, kun tekee ja ajattelee jotain ihan muuta. Eli ihan yhtälailla mullakin on samaa laiskotusta/väsymystä, mikä töistä tai luennoilla pyörimisestä aiheutuu.

fvworkout

Mutta kun mietin, että lähdenkö treenaamaan vai jäänkö sohvalle löhöilemään, niin kysyn aina mielessäni yhden kysymyksen itseltäni: muuttuuko se väsymys kummemmaksi kotisohvalla? No ei muutu, entistä flegmaattisempi olo tulee. Mutta treenin jälkeen olo on energisempi ja iloisempi, samalla unohtuu kaikki muu. Eli mulla tulee vain niin hyvä olo treeneistä, että sen vuoksi jaksan tehdä sen viisi treeniä viikossa. Pelkästään ulkonäköasiat tai se, että mulla on kalenteri pakollisilta menoilta tällä hetkellä lähes tyhjä, ei riitä olemaan se syy, miksi lähden treenaamaan.

Ja sitten se ulkonäkö, eli onko tullut muutoksia? On tullut! Vaa'alla tulokset ei näy ja olen tällä viikolla pitänyt vaakalakkoa, koska se vaakalukema ei kerro mitään. Mulla vaakalukema on peräti noussut alusta, mutta kuvat on kuitenkin näyttänyt sen tosiasian, että kyllä sitä höttöä on sulanut. Käskin A:ta ottaa mulle viime viikon alussa vertailukuvat, kun painolukema ahdisti. Painosta huolimatta kuvissa näkyi muutosta. Lähetin samat kuvat myös valmentajalleni Sallalle ja sain kuulla, että kyllä siinä selvää muutosta näkyy. Ja voi sitä motivaation määrää, mikä muutoksesta tuli!

Tässä teille blogiin soveltuvaa muutoskuvaa. :D Vasemmalla puolella kuva syyskuun lopulta ja oikealla puolella marraskuun alusta.

syyskuulokakuuvrt

Oon saanut kropasta omaan silmään paljon miellyttävämmän jo tässä vaiheessa, vaikka olen syönyt sellaisia kalorimääriä, mitä moni mimmi kavahtais ja vaikka olen syönyt myös niitä monille kamalan pelottavia hiilareita. Mutta kun on ammattilaisen tekemät ohjeet ja noudattaa niitä, niin kyllä sitä muutosta tapahtuu. Oon oivaltanut vihdoin, että todellakin se suurin osa morsiuskunnosta tehdään keittiössä - sillä on merkitystä, että mitä sinne suuhunsa laittaa. Totta kai ainakin mun tavoitteita kehonmuokkauksessa tukee treenit, mutta on turha kuvitella, että huonoa syömistä voi kompensoida treeneillä.

Matka on vielä kesken kohti tavoitetta, mutta tästä on hyvä jatkaa.

Energistä viikonloppua! :)


Yhteistyössä: Fitverstas
Instagram: @fitverstas

perjantai 28. lokakuuta 2016

Kohti morsiuskuntoa: VIDEO, viikko mun matkassa

Kuvailin mun viime viikosta teille koosteen, jossa näkyy pähkinänkuoressa mun treeniviikko. Videosta näkyy vähän ruokia, mitä viikolla tuli syötyä ja kuulette vähän mun ajatuksia viikon varrelta. Videossa tiivistyy treeni&ruoka puolen lisäksi myös mun tämän hetkinen tylsä arki aika hyvin, eli teen gradua päivät pitkät kotona, mikä on aika yksinäistä ja tylsää puurtamista (en malta odottaa, että pääsee joulukuun lopulla takaisin töihin!). Tämän vuoksi en hirveästi mealpreppaile ruokia etukäteen, vaan teen ruokaa maksimissaan pari annosta kerrallaan, koska kieltämättä ruoka on parhaimmillaan tuoreena. Kuitenkin arki sisältää melko nopeita ja simppeleitä ruokia, eli salaatteja esimerkiksi kanalla tai kalalla ja hiilariksi yleensä keitän joko riisiä tai gluteenitonta pastaa. Viime viikolla muutamalla annoksella söin 2 palaa Fazerin vatsaystävällistä ruisleipää hiilarina, koska pakkohan se oli kokeilla, että kestäisikö vatsa sitä. Kastikkeena noissa salaattisekoituksissa käytän oliiviöljyä ja balsamicokastiketta.

Mielelläni kuulen teiltä mielipiteitä videosta ja kertokaa ihmeessä, jos haluatte lisää. :) Todennäköisesti voisin kiristelyjakson aikana ainakin jotain kuvailla teille, mikäli tykkäätte, tosin ehkä hieman tiiviimmässä muodossa esimerkiksi muutamalta treenipäivältä.

Mun treeniviikko oli viime viikolla tällainen...
Ma: BodyJam
Ti: lepo
Ke: Sali (jalat-olka-vatsat)
To: Kävelylenkki
Pe: Sali (rinta-olka-kädet)
La: lepo
Su: Sali (selkä-vatsat)

Treeniviikosta teki erityisen hyvän se, että sain monessa liikkeessä nostettua painoja. Vähän harmitti, että A:n kanssa meni treenipäivät ihan ristiin, enkä saanut videokuvaa itse salitreenistä. Yleensä käydään ainakin kerran viikossa yhtä aikaa salilla.

Maanantai oli muuten sellainen päivä, että kuvasin koko päivän ruuat, eli siinä näkyy niin sanottu ruokapäiväkirja, eli mikäli sellainen kiinnostaa, niin kannattaa ainakin se vilkaista videosta. Voisin joskus myös päivittää ruokapäiväkirjaa ihan kuvallisena versiona tänne blogiin.

Sitten videon pariin!




Mitä tykkäsitte tällaisesta vaihtelusta morsiuskuntopostauksiin? :)

Yhteistyössä: Fitverstas
Instagram: @fitverstas