Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 3. kesäkuuta 2017

P O L T T A R I T !

Vihdoin pääsen kertomaan mun viime viikonloppuna vietetyistä polttareista. Oli kyllä ihanat ja ikimuistoiset polttarit ja siitä iso kiitos rakkaille, jotka päivään osallistui joko olemalla paikalla tai hengessä mukana. Mulla on kyllä maailman parhaat ystävät. Ootte täyttä kultaa. ♥

Pohjustetaanpa vähän tätä tarinaa.. Meillä on tosiaan kaksi kissaa, joita ei luonnollisesti voi jättää yksin ilman hoitoa. Ja koska polttareiden kuuluisi olla yllätys, niin oltiin ilmoitettu bestmaneille ja kaasoille, että ovathan yhteyksissä keskenään, että polttarit EI osu samalle viikonlopulle.

Olin ehkä ärsyttävällä tavalla pohtinut etukäteen viikonloppuja, jolloin polttarit ei voisi olla. Bestmanit oli mulle kertonut, että Antin polttarit on 27.5, joten se oli tietenkin mulle niitä viikonloppuja, jolloin polttarit ei ole. Kaasoille pahoittelut, että olin ajat sitten penkonut Antista sen tiedon, että polttarit ei ole heinäkuussa, joten kun toukokuuta oltiin menty jo pitkälle, eikä polttareita ollut kuulunut, eikä näkynt, niin olin melko varma, että polttarit olisivat tänään 3.6.

Mutta kun kumpikin varjeli salaisuutta samasta päivästä, niin yhtäkkiä jutut meni jotenkin ristiin ja tajusin sen, että meillä voi olla sittenkin samana viikonloppuna polttarit. Tällaiselle kontrollifriikille se oli shokki, koska se tietäisi sitä, että todennäköisesti meille on järjestetty kissojen hoitaja meille kotiin. Ehkä ihan hyvä, että osasin sitten varautua, että polttarit voi olla samana viikonloppuna. Meidän toisella kissalla on melko tarkka hoito ruokavalion ja maitohappobakteerien suhteen keväisen kamaluuden vuoksi, joten varauduin hoitajamahdollisuuteen tekemällä huolelliset ruokinta ja lääkitysohjeet. Lisäksi pyrin pitämään kämpän siistinä Antin polttariviikonloppuun asti. Onneksi appiukko tuli vierailulle helatorstaina, joten sai ohjattua Antinkin mukaan siivoamiseen paljastamatta ylläriä siitä, että Antin perjantain työpäivästä oli tulossa todella lyhyt.

En voinut olla viime viikon lopullakaan varma, että mulla ne polttarit olisi. Antti tosiaan haettiin perjantaina kesken työpäivän omien polttareidensa viettoon, joten Antti ei mun polttarihämäykseen olisi voinut osallistua millään tavalla. Myöskään kukaan mun kavereista tai perheenjäsenistä ei ollut tehnyt mun kanssa mitään suunnitelmia. Mietin, että ottavatko tytöt todella riskin, että esimerkiksi mä en ole kotona, vai onko polttarit joskus muulloin. Koska kukaan ei ollut tehnyt mitään aloitetta sen suhteen, että mulla olisi hämysuunnitelmia, päätin tehdä ihan normaaleja omia suunnitelmia lauantaille.

Lauantainen aamu alkoikin normaalisti. Aloitin aamun somen selailulla ja nousin ruokkimaan kissat. Olin tekemässä yhdeksän aikaan aamupalaa. Olin keittänyt kahvin ja laittanut puuron mikroon. Puuron valmistuessa muistin siivota kissojen hiekkikset ja päätin lisätä hiekkaa. Hiekkaa lisätessäni kuulosti siltä, että ovikello soi ja pianhan se soi uudestaan... Vaikka olin aika varma, että mitä tulee sittenkin tapahtumaan, niin silti jännitti hulluna mennä avaamaan ovea. Ja tosiaan, oven takana oli kaikki kolme kaasoani popittamassa Robinin puuttuvaa palasta: YLLÄTYS! Sun polttarit alkaa nyt!

polttarit3
Olivat rontit stalkannut aamulla, että koska näyn Whatsappissa paikalla olevana... :D


polttarit4


Mikropuuro vaihtui skumppaan, mutta aamukahvit hörppäsin pakkaillessani minulle annetun pakkauslistan mukaisia tarvikkeita kasaan. Mikropuuro kehotettiin heittämään menemään, koska matka tulisi jatkumaan. Mä tietty aamurähjäisenä ihmettelin monta kertaa, että voi ei, mitä teen mun naamalle. :D Onneksi sain aikaa myös meikata, koska pakkaaminen sujui suhteellisen nopeasti. Kissoille oli tosiaan järjestetty minun äiti hoitajaksi meille ja vaikka aina vähän hermostuttaa jättää kissat hoitoon, niin tiesin kuitenkin, että äiti kyllä pitää pojista huolen. Totta kai muutamilla viesteillä kyselin kissojen kuulumisia, mutta sen olisin tehnyt varmasti siitä huolimatta, vaikka Antti olisi ollut kissojen kanssa kotona.

Sitten, kun olin vihdoin saanut itseni lähtökuntoon, laitettiin mulle huivi silmille ja lähdettiin kohti määränpäätä ja lopulta, kun huivin sain pois silmiltä, olimme mökillä, jossa oli odottamassa ystäviä, jotka oli myös kattaneet meille ihan mielettömän brunssin. Olin ensin aivan ymmällään, että missä ollaan, kun suuntavaisto ei ihan toiminut huivi silmillä. Oltiin meidän kotoa noin 8 kilometrin päässä Nallikarin lomakylässä, josta tytöt oli vuokrannut aivan ihanan mökin meille viikonlopuksi. Siinä hetken meni sisäistäessä koko päivän alkua ja sitä, mitä tulevan pitää, mutta pikkuhiljaa alettiin herkuttella sillä ihanalla brunssilla. Tytöt olivat nähneet ihan mielettömän vaivan - oli niin paljon eri sorttia ihania brunssiherkkuja. Lisäksi mökki oli koristeltu ihan viimeisen päälle.

polttarit1


polttarit2

Brunssin aikana kaasot alkoivat varottelemaan, että seuraavaksi on luvassa treenaamista, eli ihan supertäyteen ei kannata syödä. Mulle paikka pysyi salaisuutena taas sinne asti, että oltiin perillä, eli kun brunssi oli saatu katettua pois ja pakattua tarvittavat kamppet mukaan, niin mulle laitettiin taas huivi silmille ja edettiin seuraavaan kohteeseen. Kaasot kyseli, että mitä luulen, että mitä mennään tekemään. Veikkasin kiipeilyä.

Mutta kohteena olikin Kamppailu Klubi. Mua kieltämättä vähän jännitti, kun tultiin Kamppailu Klubille, että mitähän tulee tapahtumaan... Mutta valituksi lajiksi paljastui thainyrkkeily ja edessä oli tunnin setti thainyrkkeilyä. Thainyrkkeily oli tosi kivaa: uutta, mutta ei liian eksoottista. :D Ja koko porukka näytti viihtyvän hikoillen tunnin thainyrkkeilyn merkeissä.

polttarit5
Morsianta viedään...

polttarit6

Thainyrkkeilyn jälkeen meillä oli aikaa hieman fiksata naamaa ja hiuksia, ennen kuin edettiin seuraavaan paikkaan jälleen huivi silmillä. Mulla alkoi nälkä jo olla ja mun salainen toive olikin, että pääsispä syömään. Ja kolmas kohde olikin Rooster, jossa syötiin herkulliset burgerit.

polttarit8


polttarit17

Ruokailun jälkeen olikin ehkä yks päivänä parhaista jutuista: selfieralli! :D Propsit kyllä kaasoille, kun tuon olivat kehitelleet, sillä tuo aiheutti aikamoiset naurut. Jakauduttiin kahteen ryhmään. Aikaa oli 40 minuuttia ja piti käydä ottamassa selfie 15 eri paikassa. Kuvista sai pisteitä, jos oli otettu oikeassa paikassa ja lisäksi jaossa oli tyylipisteitä. Kummatki porukat tais ottaa kisan aika tosissaan ja siinä sai ihan juoksuksi pistää, että ehdittiin jokaiseen paikkaan. Kummatkin joukkueet ehti tavoiteajassa ja voin kertoa, että oli hitusen hauskaa käydä nuo kuvat sitten läpi, kun palattiin takaisin mökille.


polttarit13

polttarit12
Selfie hienon värisen auton kanssa :D
polttarit11
Milloin viimeks oot valvonu aamuun,
milloin viimeks oot nauranut näin?
Meil on ain ollu tää sama taajuus,
voidaan jatkaa siit mihin jäi. 
♥



Loppuilta meni rennoissa meiningeissä mökillä. Ei ollut ainakaan syötävästä tai juotavasta puutetta, haha. :D Kaasot olivat kehitelleet juomapelin, jota varten he olivat kyselleet Antilta kysymyksiä. Jos tiesin, mitä Antti oli vastannut, piti muiden juoda, mutta jos en tiennyt, niin oli mun vuoro juoda. Lisäksi oli tietovisa liittyen morsiameen ja sain toimia tuomarina pisteitä jakaessa. ;) Lisäksi sain ihan mielettömän ihanan polttarikirjan, jonka koko polttariporukka oli askarrellut yhdessä. Tuossa vaiheessa mulla hanat aukesi liikutuksesta, jotenkin niin ihana, kun oli kansien välissä niin paljon yhteisiä hauskoja muistoja kaikkien eri kavereiden kanssa. Mulla on tosiaan kavereita useammasta eri porukasta, eikä sellaista isoa kaveriporukkaa, joka olisi ollut aina yhdessä. Lisäksi suurin osa mun läheisimmistä ystävistä on sellaisia, joihin olen tutustunut aikuisiällä. Siitä huolimatta olin niin fiiliksissä, että kaikki näytti tulevan toimeen ja kaikki näytti viihtyvän. ♥

polttarit14

polttarit15

Mulla jäi kyllä niin ihanat muistot polttareista. Tytöt olivat nähynt todella ison vaivan, että yllättyisin ja viihtyisin. Tuntui, että nuo pippalot oli järjestelty mua ajatellen ja mun toiveita kunnioittaen. Halusin mukavaa yhdessä oloa, urheiluaktiviteettia ja halusin, etten joudu nolatuksi. En kaivannut mitän isoa extremeä ja täyttä luksusta, sillä tärkeintä on tosiaan ne ihmiset. Tietenkin harmitti, että kaksi ei päässyt paikalle, mutta oli he ainakin mun mielessä mukana.

Nyt kummankin meidän polttarit on juhlittu ja voidaan keskittyä nyt häiden järjestämiseen. Kaasojen kanssa meillä on yksi pieni asia vielä hoidettavana, joten ihan minimaaliset jälkipolttarit on luvassa. ;) Ihan mieletöntä ajatella, että seuraavan kerran näen kaikki nuo mun rakkaat ihmiset kasassa, kun 15. heinäkuuta kävelemme Antin kanssa yhdessä kohti alttaria ja saadaan jakaa taas kerran yksi ikimuistoinen päivä parhaiden ihmisten kanssa. Ei voi muuta, ku Cheekkiä siteerata: oon kiitollinen, siunattu, onnellinen.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Valmistujaiset juhlittu, häitä odotellessa...

Huh! Nyt on 2017 kevään ja kesän omista juhlista toiset juhlittu. Eilen juhlittiin vihdoin minun valmistujaisia, muutama kuukausi jälkikäteen valmistumispäivästä. Minähän tosiaan luulin, että ehdin valmistua vasta 18.5., joten olin etukäteen päättänyt, että juhlat pidetään 20.5. Vaikka valmistuin jo maaliskuun lopussa, niin päätin pysyä päätetyssä päivämäärässä. Ja hyvä niin, eiliselle sattui oikein kaunis ilma valmistujaisjuhliin ja fiilis oli paljon keväisempi ja sopivampi valmistujaisjuhlille, kuin kevään lumisadepäivät.

fb
Kuusi vuotta sitten, kun juhlin pienimuotoisesti lähihoitajaksi valmistumista, juhlat vietettiin päivällä vanhempieni luona ja illalla kavereiden kanssa rennosti illanistujaisissa. Itse en siis hirveästi silloin nähnyt vaivaa juhlieni eteen. Nyt kuitenkin ajattelin, että haluan järjestää valmistujaisjuhlat kokonaan meidän omassa kodissa. Sukulaiset oli kutsuttu päiväksi ja kaverit illaksi.

valmistujaiset3

Ja täytyy sanoa, että onneksi häiden järjestelyssä asioita on ulkoistettu. :D Tarjoiltaviin sain apua äidiltä sen verran, että hän teki suolaiset tarjoiltavat, joten mun vastuulle jäi makeat tarjoiltavat. Ja kyllähän siinä meni kaksi kokonaista iltaa leipoessa työpäivän päätteeksi. Lisäksi aikaa meni tietenkin pitkin viikkoa järjestelyyn ja siivoamiseen, kun itse tykkään, että koti on siistissä kunnossa, kun juhlat järjestetään. On ihana, että häiden järjestelyssä ei tarvitse itse huolehtia syötävistä, siivoamisesta, meikkaamisesta eikä hiusten laittamisesta. :D Saa oikeasti vaan realta. Kovin homma on raahata kaikki tarvittava juhlapaikalle ja koristella. Toki myös juhlapaikan väki koristelisi meidän puolesta, jos ei itse jakseta sitäkään tehdä.


valmistujaiset5

valmistujaiset1


valmistujaiset4

valmistujaiset2

Mutta valmistujaiset oli oikein onnistuneet. Mulla oli todella hauska päivä ja ilta. Oli ihanaa, että kaikki tärkeät pääsivät paikalle ja sain aivan liian ihania lahjoja. Tarjoiltavat ja booli keräsi kehuja ja olin myös itse niihin tyytyväinen. Tuli juhlittua pitkästä aikaa myös itse rennommalla meiningillä, kun on niin monet juhlat juhlinut hillitysti ja vältellyt myös alkoholia. Mutta voin kertoa, että kyllä tuo rennosti juhliminen on kostautunut tämän päivän olossa, mutta onneksi oli sen arvoista.

Ja nyt voi keskittyä taas häiden järjestelyihin, kun sai valmistujaiset juhlittua onnistuneesti. Toki on pieni aavistus, että pian taas juhlitaan, mutta onneksi itse en ole niistä juhlista vastuussa... ;)

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Kolkuttaa muutokset ovella...

Mä olen niin hämmentynyt. Nyt on vasta keskiviikko ja tällä viikolla on tapahtunut todella paljon. Voisi sanoa kliseisesti, että elämässä puhaltelee uudet tuulet. Vaikka tämä on hääblogi, niin morsiamena mun omakin elämä pakostakin näkyy täällä blogissa, joten tahdon jakaa teille myös muita elämässäni tapahtuvia asioita.

Ensi viikolla maanantaina aloitan uusien haasteiden parissa uudessa työssä. En todellakaan odottanut, että paikka tärppäisi! Mun mielestä haastattelu ei mennyt hyvin ja jäin katumaan tosi paljon vastauksiani, mutta ilmeisesti turhaan, koska sain paikan. Työ vastaa myös mun koulutusta ja voin sanoa, että olen todella onnellinen siitä, että pääsen oppimaan uutta ja tekemään haastavaa ja vastuullista työtä. Alkuun työ on puolenvuoden pesti, mutta sekin on jo pitkälle eteenpäin!

changepexels
Kuva: Pexels

Onnelliset uutiset eivät jääneet vain työpaikkaan. Laitoin tosiaan gradun laturiin tarkastettavaksi ja hyväksyttäväksi eilen ja tänään sain jo tiedon siitä, että gradu on jo arvosteltu. Sain toisiksi parhaan mahdollisen arvosanan - uskomatonta! Vaikka gradun arvosanalla ei loppujen lopuksi ole mitään väliä, niin se, että arvosana on 4/5, ei myöskään haittaa yhtään mitään. Ja kaiken lisäksi valmistun nyt kaksi kuukautta etukäteen. Olin tavoitellut 18.5 valmistumispäivää, mutta musta tulee terveystieteiden maisteri ensi viikon torstaina. Valmistujaisia juhlitaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti vasta 20.5, silloinhan on hyvällä säkällä jo ihan kesä. ;)

Taas käännetään yksi sivu elämässä taakse ja jatketaan eteenpäin. Niin paljon ihania ja iloisia muutoksia. Olen käsittämättömän onnellinen tällä hetkellä.

Nyt tietenkin jännitetään, että irtoaako häitä varten muutama palkaton vapaapäivä. Jos ei irtoa, niin onneksi ollaan valittu paikka, jossa kaikki hoidetaan koristeluista asti, mikäli itse ei ehdi/halua. Huh. Mutta nuo on myöhemmän ajan murheita. :)

Kolkuttaa muutokset ovella.
Tää onni pelottaa,
mitä jos se katoaa?
Valvottaa, maailma kutittaa, se saa mut nauramaan, uuteen uskomaan.
Jannika B - Kuu kukkuu

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

HÄÄVUOSI 2017

Se on täällä, meidän vuosi! Jotenkin itellä tänä vuonna "new year, new me" -jutut ei tunnu pyörivän yhtään niin mielenpäällä, kuin ajatus siitä, että tämä on todellakin se vuosi, jolloin sanon tahdon elämäni miehelle. Sattuipa muuten sopivasti, että Suomi 100 -juhlavuoden teema on yhdessä.

haavuosi

Otettiin vuosi 2017 vastaan rennoissa merkeissä. Alun perin oli tarkoitus mennä viettämään uutta vuotta kaveripariskunnalle, mutta flunssa-aalto haittasi suunnitelmia. Loppujen lopuksi myös A sairastui flunssaan, eli vietettiin rauhallista uutta vuotta kotona kahdestaan. Käytiin kuitenkin kaupungilla pyörähtämässä ja katsomassa Oulun kaupungin järjestämä ilotulitus. Rento uusi vuosi sopi hyvin kyllä minulle, koska nyt joulun alla olen saanut tehdä töitä ja olo oli työputken jälkeen aika väsynyt.

Otin vuoden 2017 ilolla vastaan. Vuosi 2016 oli alkanut tuntua jo aika raskaalta loppua kohti. Alkuvuosi sisälsi kyllä paljon ihania ja onnellisia hetkiä, mutta kieltämättä loppuvuosi tuntui melkoiselta rämpimiseltä. Toki loppuvuosi ei mitenkään täysin epäonnistunut ja ankea ollut, oon kiitollinen niistä huipuista ihmisistä, jotka tekivät ankeammistakin hetkistä kelpoja. Mutta jotenkin on ollut sellainen fiilis, että ehkä vuosi 2017 kohtelee mua paremmin, kuin vuosi 2016.

haavuosi2017

Vuosi 2017 tulee sisältämään ainakin ensimmäisen puolenvuoden ajan paljon uusia asioita ja suunnitelmia. Häiden lisäksi mulla on tarkoitus saada maisterin paperit kasaan ja jos kaikki menee hyvin, niin olen terveystieteiden maisteri 18.5.2017. Eli tekemistä riittää gradun puurtamisessa ja häiden järjestämisessä. Loppu puolivuotta on täysi arvoitus - toiveena olisi, että löytyisi joku uutta koulutusta vastaava työpaikka ja saisin uusia haasteita työrintamalle.

Miten teillä meni vuodenvaihde? :)