Olin saanut sähköpostia, josta selvisi, että olen ehdolla vuoden hääblogiksi 2017 kategoriassa vuoden 2017 uusi hääblogi. Olen todella otettu tästä ehdokkuudesta.
Aloitin blogini maaliskuussa, hääblogin perustaminen tuntui luonnolliselta jatkumolta lifestyleblogilleni. Blogin perustamisen jälkeen huomasin, että lifestyle blogille minulla ei ole tällä hetkellä mitään annettavaa ja suljin blogin yleisöltä. Sen sijaan haluan keskittyä tähän hääblogiin, sillä minusta tuntuu, että mulla on teille ja tälle hääblogille vielä paljon annettavaa. :)
Jo pian hääblogin perustamisen jälkeen sain myös huomata, että tämä hääblogi on todella hyvä kanava ajatusten vaihtoon. On ihanaa, kun häihin liittyviä asioita ei joudu pyörittelemään mielessä yksin, vaan saan jakaa niin inspiraatiota, ideoita kuin myös stressin aiheita teidän lukijoiden kanssa. Olen saanut kullanarvoisia ajatuksia ja vinkkejä sekä muilta morsiamilta, että jo häitänsä viettäneiltä.
Olen kiitollinen joka ikisestä lukijasta ja kommentista, sillä teidän ansiosta tämä blogaaminen on entistä antoisampaa.
Jos olet viihtynyt hääblogini matkassa, käy äänestämässä blogiani vuoden 2017 uudeksi hääblogiksi TÄÄLLÄ.
Palataan vielä hetkeksi lauantain hääblogimiittiin, tällä kertaa goodiebagin esittelyn merkeissä. Love me do oli tosiaan järjestänyt mukavat sponsorit meille hääblogimiittiin. Suurin osa sponsoreiden tuotteista liittyi kauneudenhoitoon ja itse kosmetiikkafriikkinä mielelläni testailen goodiebagistä saatuja tuotteita. Ties vaikka sieltä löytyisi jotain todellisia helmiä kauneuden hoitoon. :)
Pretty.fi oli sponsoroinut goodiebagiin NYXin huulimeikkejä, eli Slim Lip Pencil -huultenrajauskynän sävyssä 810 natural ja Lip Lingerie mattahuulipunan sävyssä 03 Lace Detail. Näistä ilahduin, sillä olen kuullut NYXin huulimeikeistä pelkkää hyvää, mutta en ollut vielä itse ehtinyt kokeilla. Pretty.fitarjoaa myös teille -10% alennuksen NYX-tuotteista. Tarjous on voimassa 9.10.2016 asti ja alennuksen saat koodilla LOVEMEDO10.
Goodiebagistä löytyi minulle ennestään tuntemattomia ihonhoitotuotteita ja merkkejä. Kummatkin näistä ovat käsittääkseni ekotuotteita, mikä on tietenkin plussaa. Mádara oli sponsoroinut kirkastavan AHA-kuorintanaamion, joka antaa iholle välittömän upean kuulauden. Tuote lupailee kuulasta, säteilevää, kaunista ja pehmeää ihoa. Sitten goodiebagistä löytyi Mia Höytö Cosmeticsin kosteuttava ja rauhoittava KAUNIS kasvojen puhdistusgeeli. Kaunis puhdistusgeeli lupaa puhdistaa ihon meikeistä ja epäpuhtauksista tehokkaasti, mutta hellävaraisesti. Tuotteessa on kosteuttavaa aloeveraa sekä rauhoittavaa ja ihon aineenvaihduntaa vilkastuttavaa ruiskukkavettä. Tuo puhdistusgeelin purkki on jotenkin ihanan ylellinen.
Lisäksi ihonhoitoon goodiebagistä löytyi Lieracin silmänympärysgeeli ja Jamela 24k Kultakollageeninaamiot silmänalusille. Tulipa tarpeeseen, sillä alkaa tämä vanhuus jo näkyä silmänympäryksissä. :D Toki silmänympärysvoidetta olisi varmaan kannattanut käyttää ennaltaehkäisevästi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. ;)
Ihonhoitotuotteiden lisäksi goodiebagistä löytyi myös hiustuotteita. Ibero oli sponsoroinut aina tarpeellisia pinnejä ja ponnareita sekä juhlakäyttöön sopivia helmipinnejä. Batistie oli sponsoroinut Marrakech kuivashamppoon, joka tulikin heti reissussa käyttöön ja totesin todella hyväksi. :) Biozell oli puolestaan sponsoroinut tuuheuttavan suolasuihkeen. Suolasuihke antaa hiuksille voimakasta tukea ja rakennetta ja tekee niistä helpommin käsiteltävät. Mulla ei ole aikaisempaa kokemusta suolasuihkeista, joten hauska päästä testailemaan.
Vitamin Well oli lahjoittanut goodiebaggeihin virkistävän ja kosteuttavan vitamiinijuoman. Vitamin Well on vähäkalorinen juoma, johon on lisätty vitamiineja ja mineraaleja. Vitamin Well juomissa on hedelmäsokeria 4,2g/100ml. Aika reippaasti siis 500ml kohden, mutta pienissä määrissä menee herkkuna. :)
Lisäksi saimme uusimman Häät -lehden ja ahminkin koko lehden kannesta kanteen kotilennolla. Tuo oli mun ensimmäinen häälehti ja tykkäsin kyllä. Ihastelin lehden kauniita kuvia ja mielenkiinnolla luin juttuja toisten häistä. Ehkä mielenkiintoisin juttu oli häistä ulkomailla, koska myös me pyöriteltiin ajatusta naimisiin karkaamisesta aikoinaan.
Tälläisiä tuotteita löytyi goodiebagistä. Ihana päästä testailemaan ja tutustumaan uusiin tuotteisiin. :)
Onpa kyllä mukava viikonloppu takana! :) Helsinki-viikonloppu oli todella onnistunut. Tuli vietettyä ystävän kanssa laatuaikaa oikein kunnolla pitkästä aikaa, naurettua ihan mielettömästi, syötyä hyvin ja myös vähän shoppailtua. Kiitokset vielä Annille majoittamisesta ja seurasta!
Helsinki-viikonloppuna sain tosiaan nauttia myös häähömpästä, sillä kuten jo kerroin, niin osallistuin lauantaina Love me don häämessuille ja hääblogimiittiin. Jännittyneillä fiiliksillä lähdin lauantaina aamupäivästä kohti Kaapelitehdasta. Edellinen pitkä päivä töissä ja junassa vähän väsytti aamusta, enkä päässyt liikkeille ihan niin aikaisin, kuin olin suunnitellut, joten ihan hirveästi en ehtinyt kiertelemään messuilla ennen hääblogimiittiä. Itse pitkänlinjan bloggarina olen käynyt monenlaisissa blogitapahtumissa, mutta tällä kertaa hääblogiskenen myötä vastassa oli minulle ihan tuntemattomia naamoja. Iiriksen kanssa oltiin vaihdettu facebookin kautta muutama sana ja Whatsappin avulla etsimme toisemme ennen hääblogimiittiin menemistä ja yhdessä sitten lähdettiin kohti blogiloungea.
Blogiloungessa meitä odotti noin kaksikymmentä muuta hääbloggaria ja meille katettu herkullinen lounas. Lounaan meille tarjosi vuoden hääpitopalvelu Willitomaatti Catering ja tarjolla oli vaikka mitä ihanaa. Joskus olen ollut melko nirso vastaavien ruokien kanssa, mutta nyt maistoin kaikkea mitä oli tarjolla ja voi miten herkullisia makuja lautaselta löytyikään. :) Henkell Co Suomipuolestaan tarjosi viinit.
Ruokailun yhteydessä tuli tutustuttua pöytäseurueeseen, erityiskiitokset hyvästä seurasta Iiriksen lisäksi Jennalle ja Jonnalle! Oli mukava höpistä häistä ja vaihtaa vähän ajatuksia ja kuulla, että millaisia häitä muilla on.
Ohjelmassa meillä oli sekä kansainvälinen, että kotimainen häämuotinäytös. Kotimaisen häämuotinäytöksen huipennukseksi valittiin vuoden suomalainen hääpukusuunnittelija ja kyseinen pesti meni ansaitusti Fitting roomin Aurora Raiskiselle. Olipa muuten onni, että vaikka näki paljon upeita häämekkoja, niin oma mekko tuntuu edelleen parhaalta ja juuri oikealta minulle. :)
>
Muotinäytösten lisäksi asiantuntijavieraana Häät -lehden päätoimittaja Sari Yli-Salomäki ja muodin ja tyylin asiantuntija Mirva Saukkola kävivät tervehtimässä ja juttelemassa meidän kanssa blogiloungessa. Juttuhetki asiantuntijoiden kanssa oli todella rento ja mukava tilanne. Paljon hyödyllistä tuli asiaa tuli ilmi mm. juhla- ja pukuetiketeistä. Kiersin vielä kotimaisen häämuotinäytöksen jälkeen häämessuilla ennen poislähtöä. Kävin nappaamassa ideoita kortteihin ja kattauksiin, että saisi ajatuksen juoksemaan vähän paremmin häiden tyylin suhteen.
Tyylikkyyttä....
...vai enemmän maalaishenkeä?
Saimme muuten hääblogimiitistä kotiin vietäviksi goodiebagit, jotka olivat täynnä vaikka mitä ihanaa sponsoreiden tarjoamia tavaroita. Ajattelin kuitenkin esitellä goodiebagin sisältöä erillisessä postauksessa. :)
Tässä vielä pieni video Love me do -häämessuilta, niin saatte nähdä, millaisissa tunnelmissa minun lauantai kului häähömpän parissa ja vähän parempaa vilkaisua häämuotinäytöksiin. Klikatkaa videon asetuksista HD, niin videon laatu on parhaimmillaan! :)
Kiitokset vielä Love me don väelle kutsusta hääblogimiittiin ja häämessuista!
Huomenna lähden melkein suoraa töistä junalla kohti Helsinkiä viettämään viikonloppua ystävän luokse ja samalla reissulla tulee pyörähdettyä jo aikaisemmin mainitsemallani Love me do -häämessuilla ja hääblogimiitissä.
Ainakin Laura on julkaissut blogissaan omanLove me do -messutärppilistansa ja ajattelin hieman myös itse listata, että mistä messutarjonnasta olen erityisen kiinnostunut. Koska niin moni asia häiden järjestelyiden suhteen on jo kunnossa ja suurin osa kiinnostavista palveluista Love me do -messuilla on Etelä-Suomesta, niin minua koskettava messutarjonta jää aika rajallisesti. Mielelläni kuitenkin vilkaisen, mitä kaikkea siellä päin Suomea on tarjolla.
Askartelu, somistus sekä juhla- & painotuotteet
Messuilta ajattelin hakea inspiraatiota juhlien somistukseen. Sen jälkeen, kun meillä juhlatila vaihtui, ei vanhan tilan perusteella mietityt värit ja tyylit oikein sovikaan häihin. Meidän hääpaikalla on kyllä koristeita, joita saa käyttää, mutta tarkoitus olisi tuoda myös jotain omaa. Ajattelin katsella messuilla, että löytyykö jotain meidän häihin toimivia teemoja/värimaailmoja somistuksen suhteen. Erityisesti Decora Housen piste kiinnostaa somistuksen suhteen. Myös Pop up kemujen piste kiinnostaa ennakkotutustumisen perusteella. Pop up kemujen nettisivuilta bongasin lightboxin, jonka ehdottomasti haluaisin kotiin ja häitä varten. Hauska nähdä, mitä muuta kivaa Pop up kemuilta löytyy.
Sinellin pisteeltä olen puolestaan kiinnostunut vilkaisemaan askarteluvinkkejä, sillä joko osa tai kaikki häiden paperituotteista olisi tarkoitus työstää itse.
Tosiaan häiden paperituotteista kutsut aiheuttavat eniten päänvaivaa. En tiedä, että tehdäänkö myös kortit itse vai otetaanko kortit painotuotteena. Siksi ajattelin ehdottomasti katsoa, millaista tarjontaa Now & Foreverillä, Personally Sweet Stationeryllä ja Papershopilla on.
Häämatkat
Vaikka ei olla vielä tehty päätöstä häämatkan suhteen, niin olen silti kiinnostunut vilkaisemaan vaihtoehtoja, koska eiköhän me häämatkalle päästä ennemmin tai myöhemmin. Häämatkatarjonnasta tärpeiksi nousi Helin Matkatja Toscanan tuuli. Liian paljon ihania häämatkavaihtoehtoja!
Media & muut ihanuudet
Totta kai tahdon pyörähtää myös Suomen johtavan häälehden, eli Häät-lehti/Häät.fi -pisteellä. Amoriini.com Juhlaopas on myös koonnut ainutlaatuisen valokuva- ja dokumenttinäyttelyn, jossa pääsee tutustumaan menneiden aikojen häihin. Kuulostaa kyllä kiinnostavalta, joten täytyy vilkaista!
Oikeastaan ihanaa, että tärppilistani on melko lyhyt, niin pystyy katsomaan kaikkea mahdollista hakien inspiraatiota. Jää hyvin myös aikaa hääblogimiitin ihaniin morsiamiin tutustumiseen. Innolla odotan myös sekä kansainvälistä että kotimaista häämuotinäytöstä.
Kannattaa vilkaista vielä Love me don ohjelma ja nettisivut, että löydät juuri ne itseäsi kiinnostavat tärpit messuilta. Nähdään Love me do messuilla Kaapelitehtaalla lauantaina! :)
Häiden suunnitteluun on ihana hakea mahdollisimman paljon inspiraatiota eri kanavien kautta. Ja yks ihan paras keino sen inspiraation hakemiseen on käydä häämessuilla. Helsingissä järjestetään nyt syksyllä ensimmäinen lokakuuta Kaapelitehtaalla Love me do -häämessut, jonne myös itse olen menossa hääblogimiitin merkeissä ja samalla tietenkin tutustumaan häämessutarjontaan. Samalla reissulla tulee vihdoin kyläiltyä pääkaupunkiseudulle muuttaneen ystävän luona viikonloppu. Ihanaa nähdä saman viikonlopun aikana ystävää pitkästä aikaa ja tutustua myös uusiin kasvoihin. Mukavaa nähdä ihan kasvotusten seuraamieni blogien kirjoittajat!
Love me do häämessut on ihan ilmainen tapahtuma Kaapelitehtaalla, joka on tunnettu laajasta kattauksesta hääyrityksiä- ja palveluita. Lisäksi messuilla pääsee katsomaan erilaisia näytöksiä, kuuntelemaan asiantuntijaluentoja, pääsee maistelemaan maistiaisia sekä kokeilemaan testereitä, unohtamatta huikeita messutarjouksia. :) Lisää messutarjonnasta ja näytteilleasettelijoista voi vilkaista täältä. Lisäksi mikäli häämuoti kiinnostaa, niin Love me do häämessuilla pääsee nauttimaan myös häämuodin uusimmista tuulista. Päivän aikana järjestetään 3 kansainvälistä muotinäytöstä, jota mahtuu seuraamaan rajallinen määrä messuvieraita. Mikäli haluat varmistaa pääsysi häämuotinäytökseen, niin kuhunkin kolmeen näytökseen on myynnissä kutsuvieraspaikkoja, katso lisää täältä.
Nyt ihan uutena juttuna Love me do häämessuilla valitaan Love me do -morsian! :) Sinulla on mahdollisuus olla Love me do -morsian, mikäli sinulla on tulossa häät aikaisuntaan helmikuussa 2017. Hakuaika päättyy tänään, eli vielä ehtii laittaa hakemusta! Love me do -morsiamelle Love me do järjestää hemmottelua, lahjoja ja jotain jännittävää erilaisten yhteistyökumppaneiden voimin, mm. Sincerity Bridal lahjoittaa morsiamelle unelmien hääpuvun! Love me do -morsiamelta odotetaan iloista ja positiivista asennetta, rohkeutta kokeilla uusia asioita ja aktiivisuutta sosiaalisessa mediassa. Tarkoituksena on, että Love me do -morsian 2017 kertoo joko Love me don kautta tai mahdollisesti omassa blogissaan kuulumisistaan, kokemuksistaan ja odotuksistaan muutamia kertoja matkan häihin saakka. :) Mikäli kiinnostuit, niin laita pikaisesti hakemusta! Katso tarkemmat ohjeet tästä.
Love me do häämessuilla nähdään! Onko teistä kukaan menossa Love me do häämessuille tai tulossa jopa hääblogimiittiin?