torstai 29. syyskuuta 2016

Love me do -häämessutärpit

Huomenna lähden melkein suoraa töistä junalla kohti Helsinkiä viettämään viikonloppua ystävän luokse ja samalla reissulla tulee pyörähdettyä jo aikaisemmin mainitsemallani Love me do -häämessuilla ja hääblogimiitissä.

Ainakin Laura on julkaissut blogissaan oman Love me do -messutärppilistansa ja ajattelin hieman myös itse listata, että mistä messutarjonnasta olen erityisen kiinnostunut. Koska niin moni asia häiden järjestelyiden suhteen on jo kunnossa ja suurin osa kiinnostavista palveluista Love me do -messuilla on Etelä-Suomesta, niin minua koskettava messutarjonta jää aika rajallisesti. Mielelläni kuitenkin vilkaisen, mitä kaikkea siellä päin Suomea on tarjolla.


lmd


Askartelu, somistus sekä juhla- & painotuotteet

Messuilta ajattelin hakea inspiraatiota juhlien somistukseen. Sen jälkeen, kun meillä juhlatila vaihtui, ei vanhan tilan perusteella mietityt värit ja tyylit oikein sovikaan häihin. Meidän hääpaikalla on kyllä koristeita, joita saa käyttää, mutta tarkoitus olisi tuoda myös jotain omaa. Ajattelin katsella messuilla, että löytyykö jotain meidän häihin toimivia teemoja/värimaailmoja somistuksen suhteen. Erityisesti Decora Housen piste kiinnostaa somistuksen suhteen. Myös Pop up kemujen piste kiinnostaa ennakkotutustumisen perusteella. Pop up kemujen nettisivuilta bongasin lightboxin, jonka ehdottomasti haluaisin kotiin ja häitä varten. Hauska nähdä, mitä muuta kivaa Pop up kemuilta löytyy.

Sinellin pisteeltä olen puolestaan kiinnostunut vilkaisemaan askarteluvinkkejä, sillä joko osa tai kaikki häiden paperituotteista olisi tarkoitus työstää itse.

Tosiaan häiden paperituotteista kutsut aiheuttavat eniten päänvaivaa. En tiedä, että tehdäänkö myös kortit itse vai otetaanko kortit painotuotteena. Siksi ajattelin ehdottomasti katsoa, millaista tarjontaa Now & Foreverillä, Personally Sweet Stationeryllä ja Papershopilla on.

Häämatkat

Vaikka ei olla vielä tehty päätöstä häämatkan suhteen, niin olen silti kiinnostunut vilkaisemaan vaihtoehtoja, koska eiköhän me häämatkalle päästä ennemmin tai myöhemmin. Häämatkatarjonnasta tärpeiksi nousi Helin Matkat ja Toscanan tuuli. Liian paljon ihania häämatkavaihtoehtoja!

Media & muut ihanuudet

Totta kai tahdon pyörähtää myös Suomen johtavan häälehden, eli Häät-lehti/Häät.fi -pisteellä. Amoriini.com Juhlaopas on myös koonnut ainutlaatuisen valokuva- ja dokumenttinäyttelyn, jossa pääsee tutustumaan menneiden aikojen häihin. Kuulostaa kyllä kiinnostavalta, joten täytyy vilkaista!


Oikeastaan ihanaa, että tärppilistani on melko lyhyt, niin pystyy katsomaan kaikkea mahdollista hakien inspiraatiota. Jää hyvin myös aikaa hääblogimiitin ihaniin morsiamiin tutustumiseen. Innolla odotan myös sekä kansainvälistä että kotimaista häämuotinäytöstä.

Kannattaa vilkaista vielä Love me don ohjelma ja nettisivut, että löydät juuri ne itseäsi kiinnostavat tärpit messuilta. Nähdään Love me do messuilla Kaapelitehtaalla lauantaina! :)

1 kommentti: