Näytetään tekstit, joissa on tunniste kauneus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kauneus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Hampaiden valkaisu: yhteistyössä Koulukadun Hymy Oy

Yhteistyössä: Koulukadun Hymy Oy

Paljastinkin jo aikaisemmin teille, että olen menossa kesäkuun lopulla hampaiden valkaisuun. Nyt hampaat on valkaistu ja kyllä nyt kelpaa hymyillä leveästi, eikä haittaa, vaikka hampaat näkyvät. Olen nimittäin todella tyytyväinen lopputulokseen. Hampaiden lähtötilanne oli tosiaan keltainen. Tästä voi varmaan syyttää hampaita värjäävien juomien ylikulutusta: kahvia, teetä, pepsi maxia. Lisäksi aikoinaan paheena oli tupakointi, jota harrastettiin vain juhliessa (ja juhlittua tuli aikoinaan tiuhaan...). Tuossa on varmaan suurimmat syyt hampaiden kellastumiseen. Mulla tuo keltainen hymy vaikutti jo itsetuntoon negatiivisesti. Onneksi Katriina Järvelä Koulukadun Hymystä halusi tehdä blogiyhteistyötä ilomielin, joten sain ihanan mahdollisuuden valkoisempaan hymyyn näin häiden alla.

koulukadunhammaslaakari1
Odotusaula

Aloitinkin viikonlopun viikon perjantaina Koulukadun hymyn kautta. Koulukadun hymy löytyy Oulun keskustasta osoitteesta Koulukatu 5. Mun edellisestä hammaslääkäri käynnistä oli jo vierähtänyt hetken aikaa, joten oli hyvä, kun sai tietää hampaideni tämänhetkisen tilanteen valkaisun yhteydessä, kun alkuun tehtiin hampaiden tarkastus. Tarkastuksen lisäksi poistettiin hammaskiveä ultraäänilaitteella.

koulukadunhammaslaakaritkollaasi2
Ensimmäisessä kuvassa hampaat ei ole veressä, vaan niissä on valkaisuainetta - joka siis on punaista! Kuvasta näkyy myös hyvin apuväline, jolla suu pysyi auki valkaisuoperaation ajan. ;)

Hammaskiven poiston jälkeen hampaita myös kiilloteltiin ja putsattiin hohkakivellä. Sitten alkoi itse hampaiden valkaisu! Apuvälineenä käytettiin suun aukipitäjää ja lisäksi ikenet suojattiin. Perfect bleach office -valkaisuainetta laitettiin kolme kertaa hampaisiin, vaikutusaika oli joka kerralla noin 15 minuuttia ja sitten aine pyyhittiin pois. Valkaisun jälkeen lopuksi laitettiin hampaisiin vielä fluorivoide. Etukäteen tietenkin jännitin, että sattuuko valkaisu. Itse valkaisu ja sen aikana tuntunut ajoittainen vihlonta ei ollut kivuliasta, varsinkaan verrattuna hammaskiven poistoon, joka on minun mielestä aina yhtä tuskaista. Valkaisun jälkeen hampaita kyllä vihloi loppu päivän, mutta otin Katriinan ohjeiden mukaan vihlontaan särkylääkettä. Lauantaiaamuna vihlonta oli jo poissa, eikä arkuutta enää ollut.

koulukadunhammaslaakaritkollaasi1
Hampaat ennen valkaisua, heti hampaiden valkaisun jälkeen ja kaksi vuorokautta valkaisun jälkeen. Kahden vuorokauden aikana hampaiden valkaisun jälkeen hampaat ottavat takaisin valkaisun aikana menettäneensä nesteen, jolloin hampaiden sävy tasoittuu ja saattaa jopa vaalentua lisää.

Sain myös hyvät vinkit kotihoitoon ja valkaisun ylläpitämiseen. Valkaisun jälkeen tuli olla kaksi tuntia syömättä ja juomatta, ainoastaan vettä sai juoda. Lisäksi kahden vuorokauden ajan tuli vältellä värjääviä ruokia ja juomia. Onneksi olin jo aiemmin vieroittanut käsistä lähtenyttä kahvin juomista yhteen kuppiin päivässä, niin viikonloppu ei ollut ihan niin tuskainen ilman kahvia. Ja ainakaan ei tullut herkuteltua viikonloppuna, kun karkkihimoa hillitsi se, että myös salmiakki ja laku oli kiellettyjen ruokien listalla. ;)

koulukadunhammaslaakarit4


Kotihoito ja ylläpitovinkeistä otin heti kiinni, enkä lähtenyt ihan tyhjin käsin kotiin! Ostin mukaani valkaisevan hammastahnan. Marketeissa myytävät valkaisevat hammastahnat voi olla aivan liian hankaavia, joten kannattaa ostaa esimerkiksi hammasklinikoilta/apteekista kunnollinen hammastahna tähän tarkoitukseen. Lisäksi vinkeistä innostuneena tilattiin heti lauantaina sähköhammasharjat. Antille uusi vanhan tilalle, mutta minulle ihan ensimmäinen, koska olen tähän asti pessyt hampaani ihan tavallisella hammasharjalla. Haluan tosiaan nyt parhaani mukaan panostaa siihen, ettei hampaat menisi uudestaan keltaisiksi ja muutenkin aion ajatella myös suun terveyttä entistä enemmän. Häihin asti olen totaalilakossa Pepsi maxin juomisen suhteen (ja sen jälkeen en palaa entiseen) ja kahvin/teen olen myös vähentänyt yhteen kuppiin/päivä.

Kiitos yhteistyöstä Koulukadun Hymyn Katriinalle! Nyt kehtaa tämä morsian hymyillä hääkuvissa myös niin, että hampaat näkyvät! :) Ja mikäli Oululaiset morsiamet tai sulhaset innostuivat tämän myötä valkaisusta, niin vielä näyttäisi olevan voimassa tarjous hampaiden valkaisupakettiin 245€ (normaalisti 330€). Paketti sisältää tarkastuksen, hammaskiven poiston, putsauksen, fluorauksen ja vastaanotolla suoritettavan tuolivalkaisun.
Ajan voi varata numerosta 044-0489 700 ja 044-739 3377.

Kuinka moni aikoo valkaista hampaat häitä varten? 

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Hääpäivän pelastus: valkoisempi hymy

Mä oon ollut jo pitkään epävarma mun hymystä. Tämä siksi, että hampaat on ottaneet vähän osumaa kahvin, teen ja Pepsi maxin suurkulutuksen vuoksi. Nyt keväällä mun kahvinjuonti lähti jo ihan lapasesta ja nyt olen pikkuhiljaa opetellut vähentämään kahvia yhteen mukiin päivässä. Noiden värjäävien juomien vuoksi hampaat on tietenkin värjäytyneet aikalailla ja se kellertävä hymy on ahdistanut tosi paljon kaikissa niissä kuvissa, joissa hymyilen aitoa leveää hymyä suu auki.

IMG_20170616_182712_300
Suu kiinni hymyillen hääpäivänä? Ei onneksi!

Mulla on ollut suunnitelmissa valkaista hampaat häitä varten. Kaveri suosittelikin hyvää kotivalkaisua, mutta sain vielä paremman vaihtoehdon, eli hampaiden valkaisun tekee ihan hammaslääkäri! Tämä on varmasti turvallisin, tehokkain ja parhain vaihtoehto.

Tulen tekemään yhteistyötä Koulukadun hammaslääkäreiden Katriina Järvelän kanssa. Mulle on sovittu aika hampaiden valkaisuun 30.6 eli kaksi viikkoa ennen häitä. Innolla odotan, miten tämä purukalusto valkaistuu! Ja tietenkin jaan teille sitten kokemukset ennen ja jälkeen -kuvien kera sitten heinäkuun alussa.

Ja Oulun seudun morsmaikut ja sulhot huomio! Katriina Järvelän facebook -sivuilta bongasin valkaisupakettitarjouksen. Hampaiden valkaisupaketin saa nyt hintaan 245 € (normaalisti 330€) ja se sisältää tarkastuksen, hammaskivenpoiston, putsauksen ja fluorauksen sekä tarvittaessa röntgenkuvauksen ja vastaanotolla suoritettavan tuolivalkaisun. Jos kiinnostuit, niin kannattaa varailla aika numerosta 044 739 3377 tai tohtorille.fi aika Katriina Järvelälle.

Aiotko sinä valkaista hampaasi häitä varten?



YHTEISTYÖSSÄ:

torstai 16. maaliskuuta 2017

Häätuoksu - morsianten hullutuksia

Olen niitä ihmisiä, jotka yhdistää tietyt tuoksut tiettyihin hetkiin. Lisäksi olen kosmetiikkafriikki. Rakastan kosmetiikkaa, meikkejä, tuoksuja, hiustuotteita. Siksi olenkin miettinyt, että pitäisikö panostaa häätuoksuun. Häätuoksun ideahan on se, että sitä käytetään ensimmäisen kerran hääpäivänä, jolloin tuoksun tulee yhdistämään onnellisiin muistoihin hääpäivästä. Olisi ihana löytää joku raikas ja romanttinen tuoksu hääpäiväksi, jonka jälkeen tuoksun yhdistäisi aina yhteen elämäni tärkeimmistä päivistä.

haatuoksu
Tämän hetken lempparit hajuvesikokoelmasta

Mutta sitten toisaalta: olen maailman laiskin hajuvesien käyttäjä. Tähän varmaan vaikuttaa se, että en suihkuttele hajuvesiä omaksi ilokseni vain kotona ollessani ja siitä, että tähän mennessä olen ollut lähinnä sellaisissa työpaikoissa, joissa hajuveden käyttäminen ei ole suotavaa. Ja tämähän tarkoittaa sitä, että mulla on kaapeissa jo valmiiksi hajuvesiä. Olen kyllä elämäni aikana saanut käytettyä useamman hajuvesiputilon loppuun, mutta pullojen tyhjentymisessä kestää ikuisuus.

haatuoksu3
Tätä postausta varten penkoessani hajuvesiä löytyi myös hajuvesi, jonka olemassaolon olin unohtanut! :D

Sehän on toki vain positiivista, että edes jokin kosmetiikka ei kulu nopeasti, eikä hajuvedet mene miksikään muutamassa vuodessa, kunhan niitä säilyttää oikein. Sinänsä häätuoksun ostaminen ei välttämättä olisi niin järkevää, mutta voiko tälle häähulluudelle nyt enää mitään? ;) Vielä en ole edes joutanut pyöriä hajuvesiosastoilla etsimässä tuoksua. Mutta mikäli keväällä tulee vastaan täydellinen häätuoksuksi sopiva hajuvesi, niin jospa ostan itselleni valmistujaislahjaksi täydellisen häätuoksun?

haatuoksu2
Ja sitten toisaalta: en ole saanut edes noin pientä pulloa tyhjäksi?
Järki: "et tarvitse häätuoksua!"
Tunteet: "kyllä muuten tarvitset!"

Meinaatko hankkia itsellesi häätuoksun? Joko on tietty tuoksu mielessä?

maanantai 13. helmikuuta 2017

Ripsien kestotaivutus testissä

Toteutettu yhteistyössä Zaparon kanssa

Sain mahdollisuuden Zaparolta testata ripsien kestotaivutusta, eli niin sanottua ripsien tyvikohotusta. Olin ihastellut taas kerran Tanian tekemiä räpsyripsiä Zaparon instagramista @zaparoulu. Olen myös aikaisemmin kääntynyt ripsiasioissa Tanian puoleen, kun kesällä testailin volyymiripsiä, siitä voit lukea lisää tästä postauksesta. Tarkoitus olisi ottaa volyymiripset myös häitä varten, mutta tähän väliin oli kiva testata vähän muuta.

Tässä tyvikohotuksessa ripset saadaan kaartumaan kauniisti heti tyvestä, jolla saadaan ripsien kohotus, eli katse niin sanotusti avartumaan. Tyvikohotus on mahdollista saada luonnollisella taivutuksella isommalla koolla, tai sitten niin sanottuna jyrkemmällä taivutuksella, jolloin tuloksena on oikein kunnon tähtisilmät ja räpsyripset. Itse otin sen luonnollisemman taivutuksen. Tyvikohotuksen lisäksi värjättiin mun ripset ja mun mielestä ilme on tummilla kauniisti kaartuvilla ripsillä paljon freshimpi jopa ilman silmämeikkiä.

ripsientyvikohotusoulu2


Ite kyllä tykkään lopputuloksesta. Mun mielestä tosiaan avartaa jotenkin katsetta kauniisti tämä tyvikohotus ja ripset kaartuu kauniimmin, kuin ripsientaivuttimella taivutettuna. Tätä havainnollistaa parhaiten alla oleva kuva, jossa ylempi on ennen kestotaivutusta, eli ripsientaivuttimen ja ripsivärin jäljiltä, kun taas alemmassa kuvassa olen laittanut ripsiväriä kestotaivutuksen jälkeen. Huomaatteko eron? :) Lisäksi pääsee paljon helpommalla, kun ei tarvitse taistella ripsientaivuttimen kanssa aamuisin. Mulla on ainakin tosi itsepäiset suorat ripset, joten jos haluan saada ne kaartumaan, tulee olla todella nopea ripsivärin levittämisessä heti taivuttamisen jälkeen. Eikä puhettakaan, että voisin käyttää mun itsepäisiin piikkisuoriin ripsiin muita ripsivärejä, kuin vedenkestäviä.

ripsientyvikohotusoulu


Periaatteessa tämäkin voisi olla hyvä vaihtoehto hääripsiksi esimerkiksi irtoripsien tai ripsitupsujen kaverina. Ripsien kestotaivutus pysyy hyvänä jopa pari kuukautta.

Ripsien kestotaivutuksen hinta Zaparossa on 46€, ripsien värjäys kestotaivutuksen yhteydessä 10€. Zaparo löytyy Oulusta osoitteesta Torikatu 3. Ajan voi varata puhelimitse numerosta 044 986 9900 tai netti ajanvarauksesta.

maanantai 6. helmikuuta 2017

Häähiukset: homma etenee!

Aikaisemmin jossain postauksessa mainitsin, että olen löytänyt vihdoin inspiraatiotulvasta sen kampausmallin, jonka pohjalta lähdetään kampaajan kanssa suunnittelemaan mun hääkampausta. Huhtikuussa mietin tässä postauksessa alustavia suuntaviivoja hääkampaukselle ja mieltymykseni niskanutturamalliin sekä letteihin tulee näkymään hääkampauksessani.

hairbyelisajohanna4


Kuvaa lopulliseen hääkampausinspiraatioon en täällä vilauta, koska mun mielestä kampaus on sen verran isossa osassa morsiamen kokonaisuutta, että haluan jättää sen salaisuudeksi. Lisäksi kuva on sellainen, joka ei ole löytynyt Pinterestin ihmeellisestä maailmasta. Suurin osa morsiamista varmaan löytää inspiraatiokuvansa Pinterestistä, joten toivottavasti ihan jokaisella ensi kesän morsiamella ei ole ainakaan juuri samanlaista kampausta, kuin minulla tulee olemaan. :D Kampauksen tarkentuessa mulla on myös selvinnyt se, että mitä koristetta haluan hiuksiini hääpäivänä. Tahdon jonkun kauniin pienen korukamman hiuksiini yksityiskohdaksi.

hairbyelisajohanna2

Korukamman lisäksi paljastan häähiuksistani väriasiat. Kävin viime viikolla taas LS-Stylessä Elisalla asiakkaana ja mietittiin jo nyt hiusväriä heinäkuuta ajatellen. Voin sanoa, että tämän morsiamen onni on vakiokampaaja. Ollaan pystytty miettimään näitä asioita useammalla kerralla ja lopputulos tulee olemaan harkittu ja hieno kokonaisuus ja sen lisäksi pystyn luottamaan kampaajan ammattitaitoon, eli siihen, että sekä väri että kampaus tulee onnistumaan. Ihan vinkkinä niille, joilla ei vakio kampaajaa ole, niin kannattaa ainakin ajoissa olla yhteyksissä kampaajaehdokkaisiin, mikäli hiusvärimuutokset on mielessä. 

hairbyelisajohanna3

Viime kesän lopulla ja syksyllä halusin enemmän lämmintä sävyä, joka ei ehkä ollut niin vaalea sävy, missä monet on mut tottunut näkemään. Nyt lähdettiin hakemaan pituuteen vähän vaaleampaa ja viileämpää sävyä. Seuraavilla värjäyskerroilla hiuksista otetaan vielä enemmän ruskeampaa lämmintä sävyä pois ja tuodaan tuota viileää sävyä ylemmäs. Tyveen jätetään kuitenkin lämpimämpi sävy. Viimeinen värjäys tehdään hääviikolla alkuviikosta ja ajattelin silloin ottaa vielä Olaplexin, että väri on entistä kirkkaampi ja intensiivisempi. Pituudesta ja hiusten riittävyydestä haluamaani kampaukseen ei onneksi ole hätää pitkän kasvatteluprojektin jälkeen.

Mun mielestä näillä hyvillä suunnitelmilla on mukava jatkaa kevein mielin hääsuunnitteluja. Ainakaan hiusasioita ei tarvitse stressata. ;)

Joko teillä on tarkentunut ajatukset häähiuksista?

tiistai 31. tammikuuta 2017

Morsiamen ihonhoito

Kuten olen jo aikaisemmin blogissani maininnut, niin haluan panostaa huolella ihonhoitoon ennen häitä. Mun mielestä ihon kunto vaikuttaa tosi merkittävästi morsiamen hääpäivän lookiin. Mun oma käsitys ihoni kunnosta on se, että se on hyvä. Toki myös epäpuhtauksia ja näppylöitä esiintyy, mutta pahimpina ne ajoittuvat pilleriliuskojen taukoviikoille, eli itsellä ainakin hormonit vaikuttaa ihon kuntoon.

morsiamenihonhoito1

Itse asiassa hormonit vaikuttaa mun ihon kuntoon sen verran, että en aio lopettaa ehkäisypillereiden käyttöä ennen häitä, vaikka muuten pillereiden lopettaminen on pyörinyt jo pidempään mielessä. Mulla oli ennen pillereiden aloittamista iho aika huonossa kunnossa, finnejä oli paljon ja ne oli aika pahoja. Finnit lähti oikeastaan heti pillereiden aloittamisen jälkeen pois. En kestäisi häiden alla mitään pahoja ihokriiseilyjä, mitä pillereiden lopettaminen minun kohdalla hyvin todennäköisesti aiheuttaisi.


Mun päivittäisiin ihonhoitorutiineihin kuuluu melko yksinkertaiset toimenpiteet, eli kasvojen puhdistus aamuin illoin puhdistusmaidolla, vedellä ja kasvovedellä sekä rasvaamalla ihoa. Tuotteina käytän ihan perus markettikamaa, mieluiten Niveaa tai Lumenea. Valitsen herkän tai kuivan ihon tuotteet, koska ne ovat ainoita, joista mulle ei jää kiristävää tunnetta kasvoihin.

morsiamenihonhoito2


Noin kerran kuukaudessa käytän kuorintavoidetta kasvoilleni. Tällä hetkellä mulla on käytössä Love me Do lokakuisen blogimiitin goodiebagista saatu Madaran AHA kuorintanaamio, joka on ollut kyllä erittäin hyvä tuote.

morsiamenihonhoito7

Finneihin käytän ihan apteekista löytyvää antiseptistä desinfiointiainetta. Tämän vinkin sain kosmetologilta (Zaparon Tanialta, hänen puoleensa käännyn aina, kun tarvitsen kosmetologin palveluita) kasvohoidossa.

Lisäksi ihon kuntoa pidän yllä ruokavaliolla ja nesteytyksellä. Pyrin juomaan päivässä ainakin sen 2 litraa vettä, sekä syömään sokeria ja roskaruokia harvoin. Ennen häitä aion pitää tiukkaa linjaa edellä mainituissa ja suosia puhdasta, terveellistä ja monipuolista ruokaa.

morsiamenihonhoito5

Se, missä mun pitäisi ehkä skarpata ihonhoidon suhteen, on silmänympärysihon parempi huoltaminen. Mulla kyllä on silmänympärysvoidetta, mutta unohdan käyttää sitä säännöllisesti. Voisin myös panostaa erikseen päivä- ja yövoiteeseen. Säännöllisemmät kasvohoidotkaan eivät varmaan olisi pahitteeksi. Nyt edellisestä kasvohoito kerrasta on aika jo yli vuosi, mutta näin opiskelijana säännöllisesti kasvohoidoissa käyminen ei tunnu rahallisesti järkevältä panostukselta. Ajatuksissa on, että olisi ihana käydä kasvohoidossa noin kuukausi ennen häitä.

Millaisia ihonhoitorutiineja teillä on? Aiotteko tehdä mitään ylimääräistä (kasvohoidot tms.) ennen häitä?

maanantai 23. tammikuuta 2017

Häämeikki-inspiraatiota

Olen pikkuhiljaa alkanut pohtimaan sitä, että millaisen häämeikin haluaisin. Vielä ei onneksi tarvitse olla täysin selvillä tämän asian suhteen, mutta kyllä mulla on alkanut tulemaan selkeitä suuntia siitä, mitä haluan häämeikiltä.

Minä luotan ehdottomasti hääpäivänä meikin tekemisen ammattilaisen käsiin. Itse asiassa olenkin varannut jo ajan Zaparoon Tanialle. Sen lisäksi, että haluan hääaamun mahdollisimman stressivapaaksi, suuntaan ammattilaiselle sen vuoksi, koska en itse yksinkertaisesti osaa meikata, varsinkaan silmiä. En osaa levittää luomiväriä kauniisti saatikka tehdä hienoja rajauksia, joten ammattilaisen luona saan varmasti kestävän ja kauniin meikin sekä rentouttavan hääaamun. Jätän häämeikin ammattilaisen käsiin myös siksi, koska päivän aikana tulen olemaan kuvattavana. Kaikkihan tietää, että kuva niin sanotusti "syö" meikkiä ja itse en ainakaan osaa meikata tarpeeksi vahvasti, siten että meikki näyttäisi hyvältä niin luonnossa kuin hääkuvissa.

Se mitä haluan häämeikiltä, on kaunis kuulas ja heleä meikkipohja. Mulla on onneksi ihan hyvä iho, mutta mun painajainen on, että juuri hääpäiväksi naamaan pamahtaa iso punoittava finni. Ammattilainen toki osaa peittää finnit ja näpyt paremmin meikkipohjassa, kuin minä itse, mutta taidan kuitenkin laittaa ihonhoitoon extrapanostuksen ennen häitä (ja yrittää olla stressaamatta, syödä hyvin ja juoda riittävästi vettä jne.).

haameikki1


Tahtoisin, että häämeikissä panostettaisiin silmämeikkiin. Itse käytän todella vähän meikkiä arkena, joten kovinkaan tummaa silmämeikkiä en halua. Olen mieltynyt eniten ruskeisiin sävyihin silmämeikissä, joten koen sen turvalliseksi ja parhaaksi vaihtoehdoksi myös hääpäivänä. Haluaisin myös kauniit rajaukset siivellä. Glitteriä en halua häämeikkiini ollenkaan. Helmiäistä saa olla, mutta varsinaista glitterkimalletta ei. Mä miellän glitterin ehdottomasti enemmän pikkujoulukauteen sopivaksi, kuin heinäkuun helteisiin.

haameikki2


haameikki3


haameikki12
Luotto luomiväripaletti: Urban Decay Naked 2

Huulimeikissä ja poskipunassa häämeikki-inspiraatiossa olen puolestaan ihastunut hentoihin vaaleanpunaisiin sävyihin. Olen muuten itse ymmärtänyt, että usein on tapana, että häitä varten kannattaa hankkia huulipuna, koska sitä joutuu luonnollisesti päivän aikana lisäilemään. Todennäköisesti lähempänä häitä alan vilkuilemaan kaupoista sekä täydellisiä häähuulipunia- että kiiltoja.

Näiden ajatusten pohjalta olen lähtenyt pyörittelemään häämeikkiajatuksia. Millaisia suunnitelmia teillä on häämeikin suhteen? Millaisesta meikistä haaveilette? Entä meikkaatko itse, vai menetkö ammattilaiselle?

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Kauneutta Beauty Spotista

Samme Kulumilla bloggaajien kanssa kutsun Beauty Spottiin viettämään iltaa viime perjantaina heidän uusiin tiloihinsa. Beauty Spot on Oululainen kauneushoitola, joka löytyy ihan ydinkeskustasta osoitteesta Kirkkokatu 16. Innolla osallistuin tähän tapahtumaan, koska kukapa morsian ei haluaisi imeä kaikkia mahdollisia vinkkejä hyvään ihoon ja meikkiin?

Beauty Spotissa meidät otti vastaan ihana henkilökunta ja tarjolla oli Black Fridayn mukaisesti mustaa syötävää. Luvassa oli uuden tuotteen lanseeraus, vinkkejä pikkujoulumeikkiin sekä erilaisten ihon tehohoitojen esittelyä.

beautyspot1


beautyspot16


beautyspot5


beautyspot18


beautyspot7


Tämä uusi lanseerattu tuote, josta mainitsin, on BB-kortti. Beauty Spot ja Beauty Center on yhdistänyt voimansa kokonaisvaltaisen kauneuden eteen: BB-jäsenyys yhdistää liikunnan, kauneudenhoidon, pukeutumisen ja stailauksen. BB-jäsenyys sisältää Beauty Center -liikuntakeskuksen vuosijäsenyyden, Beauty Spotin kauneudenhoito- ja stailauspalveluita sekä erilaisia alennuksia mm. Vimaan, Hiusstudio Eleveneen sekä Valkealinnan Optiikkaan.

beautyspot3


beautyspot2

Beauty Spotin Auli näytti meille myös demomeikin pikkujoulukauteen sopivasta meikistä, joka toteutettiin Artdecon Crystal Garden -kokoelman meikeillä. Demomeikissä meikkimallina oli Suortuva -blogin Nanni. Nyt pikkujoulumeikissä glitter on IN, eli saa kimaltaa! Tässähän on hyvä vinkki talven morsiamille: glitteriä, glitterä! ;)

beautyspot11


beautyspot14


beautyspot10


beautyspot12


Beauty Spotista löytyy tosiaan monipuolisesti erilaisia kasvo- ja vartalohoitoja. Haastavampiin iho-ongelmiin Beauty Spotin valikoimasta löytyy erilaisia happohoitoja sekä mikroneulausta. Nämä ei nyt hirveästi itseäni tässä vaiheessa kosketa, kun ikää on vielä alle 30 ja iho on ihan hyvässä kunnossa. Taitaa tälle morsmaikulle riittää ihan perus kasvohoidot häiden alla, mutta tietenkin pistin asiat korvan taakse, niin tietää sitten tulevaisuudessa.

Kiitos mukavasta illasta Beauty Spotille!

lauantai 22. lokakuuta 2016

Hiuspohdintaa

Kävin laittamassa hiukset jälleen kuosiin Elisalla LS Stylessä ja halusin koittaa taas jotain hieman erilaista sävyä. Nyt ennen häitä ehtii vielä kokeilla sävyjä ja miettiä, että mikä on se paras ja sopivin. Onneksi on ammattitaitoinen luottokampaaja, jonka kanssa voidaan pohtia näitä hiusjuttuja häihin liittyen. Vielä tässä vaiheessa hääkampaus ei ole vielä hahmottunut kovinkaan tarkasti mielessä, mutta olen kyllä instagramista selaillut erilaisia hääkampauksia ja ottanut mieluisista screenshotit talteen. Onneksi Elisa hoksasi sanoa mulle, että kannattaa katsoa kampauksia, jotka on tehty vaaleisiin hiuksiin. Ei olisi tullut itselle mieleenkään, että kampaukset toimii erilailla tummissa ja vaaleissa hiuksissa, vaikka nyt jälkeenpäin maalaisjärjellä ajateltuna kuulostaa ihan selvältä asialta.

Tällä kertaa kokeilin lämmintä, hieman hunajaista sävyä. Laitettin myös Olaplex pitkästä aikaa. Lopputulos näkyy kuvassa. Tykkään hirmuna! :)

hiuksetlokakuu2016

Oon käynyt Elisan asiakkaana nyt kaksi vuotta ja ollaan varmaan joka kerta otettu kuva muutoksesta, mikä on ihan huippu juttu, koska pystyy katsomaan ihan kuvalta, että miltä mikäkin väri on näyttänyt. Hiusväri on vaihdellut vähän vuodenajan ja fiiliksen mukaan, mutta vuodenaika vaikuttaa myös helposti siihen, että kallistutaanko enemmän kylmiin vai lämpimiin sävyihin. Mutta onneks voin olla luottavaisin mielin sen suhteen, että hääpäivänä mun hiusväri tulee olemaan upea ja onneksi tässä on vielä aikaa pohtia sitä lopullista hiusväriä ja varsinkin sitä kampausta. :)

Ja tähän loppuun vielä hiushistoriaa kahdelta vuodelta.

hiuskollaasi20142016

1. marraskuu 2014  2. tammikuu 2015  3. maaliskuu 2015  4. kesäkuu 2015
5. elokuu 2015  6. tammikuu 2016  7. huhtikuu 2016  8. elokuu 2016


Ja näistä on omaa henkilökohtaista lempparia tosi vaikea päättää. Pääasia, että aina olen kampaamosta kävellyt tyytyväisenä ulos ja saanut paljon kehuja hiuksistani. Ja yksi todella tärkeä asia mulle on ollut se, että kampaaja ei oikeasti leikkaa liikaa hiuksista pituutta ja nämä kutrit on kasvanut jo melko pitkiksi!

Mikä on sun lemppari mun hiuslookeista? :)

tiistai 11. lokakuuta 2016

Morsiamen kauneudenhoito

Varmaan jokainen morsian haluaa näyttää kauniilta, kun hääpäivänä koko päivän tulee olemaan katseiden kohteena ja päivästä jää myös paljon kuvia muistoksi. Siksi moni panostaakin hääpäivän ulkonäköön aikalailla. Itse on määritettävä se raja, että mikä on sopivaa ja mikä on liikaa. Suomen ihanimmissa häissä yksi morsian otti jopa täytettä huuliinsa hääpäivän ulkonäön vuoksi. Mutta kukin omalla tavallaan ja panostakoot kukin rauhassa siihen, mikä tekee olon itsevarmaksi ja kauniiksi. Itse oon vähän miettinyt, että mihin vedän sen rajan, koska ei varmaan ole mikään ylläri, että kaikki se panostus maksaa (ellei ole taitavia sukulaisia/ystäviä). En kuitenkaan haluaisi maksaa itseäni ihan kipeäksi yhden päivän lookin vuoksi ja yhteisestä budjetista otettuna kaikki ylimääräinen minuun törsättynä ei tuntuisi reilulta, koska yhtälailla A on koko päivän esillä ja kuvissa.

meikkisiveltimet

Tässä vähän kauneudenhoidollisia toimenpiteitä, joita olen miettinyt....


Kampaus & meikki
Hääpäivänä haluan näyttää kauniilta ja siihen nyt vain tarvitsee ammattilaisen apua, joten turvaudun ehdottomasti meikin ja kampauksen suhteen ammattilaiseen. En itse yksinkertaisesti vain osaa laittaa hiuksia, enkä tehdä juhlameikkiä. Itse asiassa hieno ja näyttävä juhlakampaus itse tehtynä kuulostaa tällä hiusmäärällä mahdottomalta. :D Jos osaisin tehdä itse meikin, niin miksi en sitä sitten tekisi... Mutta mielummin istun hemmoteltavana ja vailla stressiä osaavien ammattilaisten käsissä.

Ripsienpidennykset
Itse asiassa mulla on jo hääviikolle aika varattuna, eli näillä näkymin hyvin varmasti otan ripsienpidennykset ja varmaan pidän niitä sitten koko loppu kesän. Perinteiset kesäripset. :D

volyymiripsetoulu
Tania/Zaparo Oulu

Kynnet
Kynsien lakkaaminen on myös sellainen asia, missä onnistun saamaan vain huonoa lopputulosta, jos teen sen kiireessä (esim. hääaamuna?) ja tavallinen kynsilakka lohkeilee niin nopeasti, joten taidan turvautua myös kynsiin ammattilaisen laittamana. Todennäköisesti kestolakkaus taitaa olla enemmän mun juttu, kuin rakennekynnet.

Kasvohoito
Ihon päivittäinen hoitaminen oikeanlaisilla tuotteilla on ihan itsestäänselvyys, mutta voisin hyvinkin käydä hemmoteltavana kasvohoidossa häästressin alla. Saa ihon vähän heleämmäksi, puhtaammaksi ja pehmeämmäksi. Oon muuten hyvin laiska käymään kasvohoidoissa, että en sitten tiedä, onko sillä yhdellä kasvohoidolla sen kummempaa vaikutusta muuten, kuin henkisesti. :D

Suihkurusketus
En ihan hirveästi syty suihkurusketusajatukselle ja toivon, että en joudu siihen turvautumaan! Jos on hyvät ilmat, niin täytyy käydä hakemassa ihan luonnollista rusketusta biitsiltä, mutta jos on surkea kesä, niin sitten on varmaan pakko käydä mielummin suihkurusketuksessa, kuin olla ihan kalpea valkoisen mekon kanssa.

Hampaidenvalkaisu
Haluaisin kyllä valkaista hampaat, mutta tämä vaatisi taas lisää budjetointia morsianta varten. Hampaita voi toki valkaista myös kotona, mutta silloin pitää aika huolellisesti tutustua turvallisiin vaihtoehtoihin. Olisko kellään muuten suosituksia kotivalkaisuun liittyen? Hammaslääkärillä tietenkin saavuttaisi parhaan lopputuloksen, mutta raaskisinkohan kuitenkaan käyttää sellaista hintaa, kun veikkaan, että hampaat värjäytyy melko pian uudelleen, kun kuitenkin juon aika paljon teetä/kahvia ja pepsi maxia... Täytyy varmaan perehtyä tarkemmin tähän hampaidenvalkaisuasiaan. :)


Mihin kaikkeen kauneudenhoitoon panostit/aiot panostaa hääpäivänäsi?

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Hääblogimiitti: goodiebag

Palataan vielä hetkeksi lauantain hääblogimiittiin, tällä kertaa goodiebagin esittelyn merkeissä. Love me do oli tosiaan järjestänyt mukavat sponsorit meille hääblogimiittiin. Suurin osa sponsoreiden tuotteista liittyi kauneudenhoitoon ja itse kosmetiikkafriikkinä mielelläni testailen goodiebagistä saatuja tuotteita. Ties vaikka sieltä löytyisi jotain todellisia helmiä kauneuden hoitoon. :)

goodiebag1

Pretty.fi oli sponsoroinut goodiebagiin NYXin huulimeikkejä, eli Slim Lip Pencil -huultenrajauskynän sävyssä 810 natural ja Lip Lingerie mattahuulipunan sävyssä 03 Lace Detail. Näistä ilahduin, sillä olen kuullut NYXin huulimeikeistä pelkkää hyvää, mutta en ollut vielä itse ehtinyt kokeilla. Pretty.fi tarjoaa myös teille -10% alennuksen NYX-tuotteista. Tarjous on voimassa 9.10.2016 asti ja alennuksen saat koodilla LOVEMEDO10.

goodiebag2

Goodiebagistä löytyi minulle ennestään tuntemattomia ihonhoitotuotteita ja merkkejä. Kummatkin näistä ovat käsittääkseni ekotuotteita, mikä on tietenkin plussaa. Mádara oli sponsoroinut kirkastavan AHA-kuorintanaamion, joka antaa iholle välittömän upean kuulauden. Tuote lupailee kuulasta, säteilevää, kaunista ja pehmeää ihoa. Sitten goodiebagistä löytyi Mia Höytö Cosmeticsin kosteuttava ja rauhoittava KAUNIS kasvojen puhdistusgeeli. Kaunis puhdistusgeeli lupaa puhdistaa ihon meikeistä ja epäpuhtauksista tehokkaasti, mutta hellävaraisesti. Tuotteessa on kosteuttavaa aloeveraa sekä rauhoittavaa ja ihon aineenvaihduntaa vilkastuttavaa ruiskukkavettä. Tuo puhdistusgeelin purkki on jotenkin ihanan ylellinen.

Lisäksi ihonhoitoon goodiebagistä löytyi Lieracin silmänympärysgeeli ja Jamela 24k Kultakollageeninaamiot silmänalusille. Tulipa tarpeeseen, sillä alkaa tämä vanhuus jo näkyä silmänympäryksissä. :D Toki silmänympärysvoidetta olisi varmaan kannattanut käyttää ennaltaehkäisevästi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. ;)

goodiebag9

Ihonhoitotuotteiden lisäksi goodiebagistä löytyi myös hiustuotteita. Ibero oli sponsoroinut aina tarpeellisia pinnejä ja ponnareita sekä juhlakäyttöön sopivia helmipinnejä. Batistie oli sponsoroinut Marrakech kuivashamppoon, joka tulikin heti reissussa käyttöön ja totesin todella hyväksi. :) Biozell oli puolestaan sponsoroinut tuuheuttavan suolasuihkeen. Suolasuihke antaa hiuksille voimakasta tukea ja rakennetta ja tekee niistä helpommin käsiteltävät. Mulla ei ole aikaisempaa kokemusta suolasuihkeista, joten hauska päästä testailemaan.

goodiebag7

goodiebag8

Vitamin Well oli lahjoittanut goodiebaggeihin virkistävän ja kosteuttavan vitamiinijuoman. Vitamin Well on vähäkalorinen juoma, johon on lisätty vitamiineja ja mineraaleja. Vitamin Well juomissa on hedelmäsokeria 4,2g/100ml. Aika reippaasti siis 500ml kohden, mutta pienissä määrissä menee herkkuna. :)

Lisäksi saimme uusimman Häät -lehden ja ahminkin koko lehden kannesta kanteen kotilennolla. Tuo oli mun ensimmäinen häälehti ja tykkäsin kyllä. Ihastelin lehden kauniita kuvia ja mielenkiinnolla luin juttuja toisten häistä. Ehkä mielenkiintoisin juttu oli häistä ulkomailla, koska myös me pyöriteltiin ajatusta naimisiin karkaamisesta aikoinaan.

Tälläisiä tuotteita löytyi goodiebagistä. Ihana päästä testailemaan ja tutustumaan uusiin tuotteisiin. :)

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Volyymiripset testissä

Toteutettu yhteistyössä Zaparon kanssa

Kuinka moni morsian on miettinyt ripsienpidennyksiä? Ei varmaan pieleen mene veikkaus, jos sanon, että tosi moni havittelee hääpäiväksi räpsyripsiä. Itse en ole vielä tämän kesän morsian, mutta halusin antaa ripsienpidennyksille uuden mahdollisuuden, niin uskaltaa sitten myös häävuotena kokeilla räpsyripsiä.

Kävin ottamassa volyymiripset Oulussa Zaparossa Tanialla. Tania on tehnyt ripsiä jo vuosia ja on ihan sertifioitu ripsientekijä. Olinkin ihaillut jo pitkään Tanian tekemiä ripsiä instagramista (@taniansilmin ja @zaparoulu). Volyymiripset Zaparosta saa hintaan 129€ ja huolto maksaa 80€.

Tanialle kerroin haluavani melko luonnolliset, mutta silti näyttävät volyymiripset ja mielestäni lopputulos onnistui täydellisesti. En olisi ikinä uskonut, että mun ripsistä saadaan niin tuuheat - ero esimerkiksi klassisiin ripsienpidennyksiin oli huomattava. Mun ripsiin laitettiin C-kaarta eri pituuksissa (8-11). Ulkonurkkaan ripsiin laitettiin D kaarta pituudella 12 tuomaan nostetta. Ripsien laittaminen ei tuntunut miltään, ihana pakollinen rentoutumishetki maata muutama tunti silmät kiinni. Voi ottaa vaikka päikkärit samalla. ;)

volyymiripsetoulu


Oon ollut kyllä tosi tyytyväinen ripsiin ja olen saanut myös paljon kehuja kavereilta sekä työkavereilta. Ripset on näyttävät, mutta silti todella huomaamattomat itselle ja niiden kanssa on helppo olla. Ja ehkä tällä kertaa olen osannut ottaa rennommin elämän ripsienpidennysten kanssa. :D Viimeksi olin jotenkin ylihysteerinen ja kokoajan harjaamassa ripsiä suoraan. Mutta Tania sanoikin fiksusti ripsien laiton yhteydessä, että ihan normaalia elämää ripsien kanssa ja toi myös esille, että pitkään on ollut sellainen käsitys, että ripsiä ei saisi kastella ollenkaan. Asia ei ole kuitenkaan ihan näin, vaan myös ripsienpidennykset tulee pitää puhtaana.
volyymiripsetoulu2
Meikkaaminen on ripsien ansiosta nopeutunut todella paljon, kun tarvitsee tehdä vain meikkipohja ja se riittää. Palaan itse juhannuksen jälkeen vaatemyyjän tehtävistä takaisin lähihoitajan hommiin ja aamuvuoroihin herääminen tulee olemaan paljon helpompaa, kun meikkaaminen ei vie paljoa aikaa. Ja on ihanaa, kun myös ilman meikkiä ilme on paljon huolitellumpi. Tunteepahan itsensä ainakin jollain tasolla kauniimmaksi, kun kotiopiskelupäivinä ei jaksa paljoa peilin edessä viettää aikaa. Vielä kun tämä Suomen kesä antaisi vähän aurinkoa ja saisi ihon parempaan kuntoon, niin meikkipussilla ei tarvisi välttämättä käydä ollenkaan työpäivinäkään.

hyvatvolyymiripsetoulu1


Vinkkinä muuten ripsistä haaveileville morsiamille: kannattaa ottaa ripsienpidennykset hyvissä ajoin ennen häitä (3-4 viikkoa) ja käydä huollattamassa ripset sitten hääviikolla. Tämä siksi, koska ripsiliimasta voi tulla joillekin allerginen reaktio. Allergiset reaktiot eivät ole kiinni ripsien laittajan ammattitaidosta tai tuotteista, vaan silmien yliherkkyydestä.

Ai niin, ja jos on ammattitaitoinen ripsienlaittaja hakusessa, niin Tanian löytää Zaparon Oulun toimipisteestä, joka löytyy osoitteesta Torikatu 3, eli ihan keskustasta Toripakan pysäkin lähettyviltä. Aikaa Zaparoon voi varailla puhelimitse numerosta 044 986 9900 tai nettiajanvarauksesta täältä. Zaparon nettisivuille pääset tästä linkistä.


Kaikki postauksen kuvat Tanialta.

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Hiukset ovat morsiamen kruunu...

Hiukset ovat morsiamen kruunu, eli ehdoton ei tiaroille, jotka taitaa kuulua enemmän siihen lukioikäisten prinsessapäivään. Mutta postauksen tarkoitus ei ollut mollata tiaroja, vaan esitellä hieman hiushaaveita THE päivän kannalta.

Kävin eilen kampaamossa hakemassa hieman piristystä hiuksiin kevään kunniaksi. Vuoden 2014 lopusta löysin vihdoin ja viimein Oulusta luottokampaajan, jonka asiakkaana olen siitä lähtien säännöllisesti käynyt. Voin kyllä todella suositella LS-Stylen Elisaa ihan kaikille - ja varsinkin niille, joilla joko on jo pitkät hiukset tai joiden haaveena on pitkät hiukset. Elisa on nimittäin aivan huippu erityisesti pitkien hiusten kanssa. Elisan kädenjälkeä voi ihastella esimerkiksi facebookissa Hair by elisajohanna -sivulla. On ihanaa mennä luottokampaajan penkkiin tietäen, että jos itsellä ei ole ideoita, niin kampaajalla on varmasti jotain mielessä ja lopputulos näyttää aina upealta. Eilinen kampaamokäynti sai minut jo hieman miettimään, että millaisen hääkampauksen haluaisin.

Alkuun haluan kuitenkin esitellä, että minkälaisilla hiuksilla astelin eilen kampaamosta ulos.

hiukset3

detailshiukset


Mulla ei ole vielä tarkkaan mielessä, että millaisen hääkampauksen haluaisin. Häät eivät ole ihan heti (onneksi :D), eli mieli ja muoti ehtii muuttua vielä useampaan otteeseen. Tällä hetkellä on suuntaviivoja, joita kampaukseltani tällä hetkellä haluaisin. Ne ovat letit, kiharaa ja niskanuttura... Kokonaisuus ei ole kuitenkaan ihan hahmoittunut. Hiuskorut eivät juuri sytytä, mutta harsokukka hiuksissa voisi toimia. Mulla onneksi hiuksista löytyy sekä paksuutta, että pituutta, eli pystyn aika helposti haaveilemaan erityyppisistä hääkampauksista. 

Saa nähdä, millaiseksi hääkampaushaaveet ajan mittaa muokkautuu. Nyt ei auta, kuin toivoa, että luottokampaaja on töissä meidän hääpäivänä ja saan hiuksistani täydelliset yhtä elämäni tärkeintä päivää varten.

Millaisia hiushaaveita teillä on tai millainen hääkampaus sinulla oli?


Kuvat: Elisa Luomala