Näytetään tekstit, joissa on tunniste bändi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bändi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. syyskuuta 2017

Häätanssi

Olen aikaisemminkin kertonut, että me ei olla Antin kanssa erityisen tanssi-ihmisiä. Päätettiin, että sen kummemmin stressaamatta tehdään häätanssista meidän näköinen, eli päätettiin, että ei edes yritetä liikaa. Emme harjoitelleet tanssiaskeleita, tai miettineet koreografioita. Mutta meille kummallekin oli tärkeää valita häätanssin laulu huolella. Haluttiin häätanssiksi joku laulu, mikä ei ole klisee. Mielessä oli monta kaunista rakkauslaulua, mutta ne kaikki oli niin suosittuja ja sen vuoksi myös ehkä liian kuluneita vaihtoehtoja meidän makuun.

8900-edit

Eräänä päivänä selasin instagramia ja löysin livesovituksen eräästä rakkauslaulusta, jonka sanat ovat todella kauniit ja kuvaa hyvin meidän tunteita toisiamme kohtaan. Laulun alkuperäinen versio on sellainen, että siitä ei saisi häätanssia tekemälläkään, tai ei ainakaan sellaista niin herkkää ja rauhallista, mitä me haettiin. Tässä vaiheessa täytyy sanoa, että onneksi meillä oli bändi varattuna. Etsin livesovituksesta paremman version You Tuben kautta ja linkitin sen meidän bändillemme. Kysyin, että onnistuisiko heiltä oma sovitus kyseisestä versiosta ja sain vastaukseksi, että onnistuu. DJ ei olisi moiseen pystynyt.

Päätimme pitää häätanssin salassa hääpäivään asti kaikilta. Oli jotenkin hauska ajatus, että kukaan ei osannut arvata, minkä laulun tahtiin tanssimme. Se teki siitä häätanssista entistä henkilökohtaisemman.

8847-edit

Häätanssina meillä oli Jannika B:n Siva. Kyseinen rakkauslauluhan on Jannikan tekemä häälahja aviomiehelleen Toni Wirtaselle ja laulun sanat on ihan järjettömän kauniit. Täytyy myös sanoa, että meidän Matkalla -nimisen bändin tekemä sovitus oli todella kaunis, mulla meni oikein kylmät väreet tanssin aikana, kun laulu ja laulajan ääni olivat niin ihanat. Ja se, mitä dj ei olisi myöskään tehnyt, niin se ei olisi vaihtanut yhtä laulun sanaa, joka liittyi toiseen meille tärkeään kappaleeseen. Niin ihana, persoonallinen ja henkilökohtainen laulu häätanssiksi. Onneksi pikkusiskoni kuvasi lähes koko tanssin ja olen kuunnellut bändimme version uudestaan ja uudestaan... :)

Jannika B: Siva
Sinä vain olet mun
juhlien kuohuvaa
Sinä vain olet mun
sydämen humalaa
Ja vain sinun kanssasi
olen tuntenut magneetin voiman

Sinä vain olet mun
siltani tulevaan
Sinä vain olet mun
juoneni tarinaan
Ja vain sinun kanssasi
olen saanut kantavat siivet

Vannon sulle rakkauden
Kotkan lailla meistä taistelen
läpi hirmumyrskyjen
vuoksi meidän huomisen

Sinä vain olet mun
ikuinen täysikuu
Miä vain olen niin
hulluna sinuun
Ja vain sinun kanssasi
tahdon olla aikamme loppuun

Vannon sulle rakkauden
Kotkan lailla meistä taistelen
läpi hirmumyrskyjen
vuoksi meidän huomisen

Vannon sulle rakkauden
Kotkan lailla meistä taistelen
Koskaan lähde luotas en
Illan tullen sua mä aina suutelen
läpi unen suojelen
vuoksi meidän huomisen



Kuvat: Sarianna Valkama

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Hääpäivän kulku: tunnelmia juhlapaikalta osa 2/2

Ensimmäisen osan juhlapaikan tunnelmista voit lukea täältä!

Kahvien ja puheiden jälkeen oli aikaa vapaalle seurustelulle. Muistaakseni tässä vaiheessa otettiin yhteiskuvia myös kaasojen ja bestmanien kanssa, sekä perheen kanssa. Kun yhteiskuvat saatiin otettua, oli häätanssin vuoro ja alkoi bändin ensimmäinen setti.

Häätanssin suhteen oltiin päätetty, että ei edes yritetä mitään monimutkaisia askelkuvioita, eli simppelisti keinuen mentiin. Häätanssille omistan oman postauksen, joten siitä enemmän myöhemmin. Bändin ensimmäinen setti sisälsi muutaman perinteisen tanssilava biisin, jotka oltiin settiin otettu ihan vain siksi, että jos vanhempi väki haluaisi tanssia - vaan ei halunnut! Muutaman biisin aikana oli ihan tyhjä tanssilattia. Tämä onkin ainoa juttu jonka tekisin toisin häiden suhteen, eli jättäisin ne kappaleet pois kokonaan. Mutta niistä kun päästiin, niin tanssilattialla oli porukkaa joraamassa koko illan. :) Täytyy kyllä kehua, että bändi oli ihan huippu! Oon ollut monesti sellaisissa häissä, joissa bändin biisit ei vaan saa mua tanssilattialle. Meillä bändien kilpailutuksessa tärkeässä osassa oli bändien biisilistat. Muistan, miten meni oikein kylmät väreet, kun bändi lähetti meille listan meidän häitä varten kootuista kappaleista. Ei tarvinnut todellakaan pelätä, että omissa häissä ei huvittaisi jorata tanssilattialla. Meidän häissä soitti Matkalla niminen bändi ja se sai paljon kehuja myös vierailta. Setit oli monipuolisia ja musiikkia oli moneen makuun. Oli ehdottomasti yksi parhaista päätöksistä panostaa bändiin.

8845-edit


Ensimmäisen setin jälkeen käytiin vielä Antin ja valokuvaajan kanssa ottamassa muutama potrettikuva kauniissa ilta-auringossa. Potrettien lisäksi otimme vielä yhteiskuvan kaikkien vieraiden kanssa.

potretitilta

Ensimmäisen ja toisen setin välissä oli myös kimpunheitto, jonka nappasi yksi kaasoistani. Olin päättänyt, että sukkanauhan heittoa ei tule, tai ainakaan sitä ei minun mekon alta tongita. Olisihan sukkanauhan voinut sujauttaa laukkuun, mutta en ehtinyt ajatella asiaa toiminnan tasolle asti. Bestman ilmoitti, että naimattomat miehet jo venyttelevät ja valmistautuvat sukkanauhan heittoa varten, joten sukkanauhan tilalta lensi viehe.

9271-edit

Loppuillasta minulla ei ole juurikaan kuvamateriaalia, koska valokuvaajan päivä päättyi pian kimpunheiton jälkeen. (Blogia lukevat vieraat: lähettäkää mulle, jos teillä on jotain kuvamateriaalia. ;)) Mutta loppuilta meni aikalailla tanssilattialla joratessa. Mulla alkoi illasta flunssa jo painaa ja olo oli aika kipeä. Ääntä ei oikein lähtenyt ja muutenkin olo oli väsynyt. Päätin kuitenkin, että juhlin huoletta niin kauan, kuin bändi soittaa. Bändin toisen ja kolmannen setin välissä oli iltapalaksi lohisalaattia ja patonkia.

9044-edit
Tanssimisessa tuli KUUMA!

Bändi lopetteli puolenyön aikaan ja silloin päätimme jakaa kaason ja hänen miehensä kanssa taksin ja lähteä hotellille hääyötä viettämään. Taksin saapumisessa menikin ihan hyvä tovi, eli ehdittiin sanoa kiitokset ja heipat niille vieraille, jotka alkoivat poistua ja niille, jotka jäi juhlimaan loppuun asti. Kuulin toiselta kaasolta, että juhlat olivat olleet ihan railakkaat. Toki olisi ollut mukava jäädä pidempään juhlimaan omia häitä, mutta oli ihana päästä rauhoittumaan Antin kanssa hääyön viettoon.

Päivä meni aivan kamalan nopeasti ohi. Hääpäivälle osunut paha flunssa ei ollut este, vaan hidaste. Palveluntarjoajien kanssa kaikki meni hyvin, eikä päivästä jäänyt mitään hampaankoloon. Päivä sisälsi hieman jännityksen tunteita ja todella paljon rakkauden ja kiitollisuuden tunteita. 15.7.2017 oli tähän mennessä meidän elämämme onnellisin päivä.

Mielelläni olisin jakanut enemmän kuvia ja tunnelmia, mutta hääblogin huono puoli on se, että kuvissa on paljon muita ihmisiä, eli yritin valikoida sellaiset, joissa taustalla olevia ihmisiä ei kunnolla näy. :) Mutta toivottavasti nämä kuvat antoi vähän osviittaa juhliemme tunnelmasta!


keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Meille tuleekin bändi!

Itse asiassa tämä on jo vanha juttu, mutta nyt vasta avaudun tästä musiikkihässäkästä tänne blogin puolelle. Tämä menee taas siihen "koska olen nainen, voin muuttaa mieltäni" -kategoriaan. :D Johan muutin mieleni aikaisemmin juhlapaikan suhteen (siitä voit lukea täältä).

Aluksi meille piti tulla DJ. Ajateltiin, että ihan hyvin DJ tuo tunnelmaa ja että onpahan musiikkia koko päiväksi, eikä kenenkään tarvitse huolehtia spotifysta taustamusiikkina. Oltiin kumpikin sitä mieltä, että bändi olisi tosi kiva, mutta viitsitäänkö panostaa rahallisesti niin paljon.

Ja tuntu, että kumpaakin harmitti kokoajan häiden järjestämisessä ajatus siitä, että livemusiikkia ei ole. Aloitettiin mieletön kilpailutus bändien suhteen ja todellakin huomattiin, että kyllä se bändi maksaa aikalailla... Varsinkin, jos haluaa ammattitaitoisen bändin. Siitä huolimatta tehtiin se päätös, että panostetaan nyt silti, koska musiikki on niin isossa osassa häiden tunnelmassa. Se, mikä ihmisillä jää häistä mieleen on hyvän ruuan ja juoman lisäksi on hyvä tunnelma, joten mielummin panostetaan musiikin kaltaisiin isoihin linjoihin, kuin todella harkittuihin ja panostettuihin pöytäkoristeisiin.

Ensin oltiin sitä mieltä, että 2 x 45 min setti on hyvä häihin, mutta kun mikään ei riitä... Mua harmitti ajatus siitä, että yksi setti menisi lähes kokonaan tanssimusiikkiin, mistä itse en välitä. Toki häistä voi tehdä juuri itsensä näköiset ja jättää kevyen tanssimusiikin pois kokonaan, mutta kun meillä on myös vanhempaa väkeä vieraana, niin täytyy yrittää ajatella, että jokaiselle on jotain. Päädyttiin sitten, että otetaan 3 x 45 min settiä bändiltä, niin saadaan bailata oikein kunnolla kahden setin verran kevyemmän setin jälkeen. Lopputulos on toki alkuperäiseen DJ-vaihtoehtoon yli 800€ kalliimpi, mutta ollaan tyytyväisiä tästä päätöksestä, vihdoin. :D

Bändiksi meille valikoitui Oululainen bändi nimeltä Matkalla. Bändi löytyi kavereiden suosituksesta ja lopulta otettiin buukkaa bändi -sivuston kautta bändiin yhteyttä. Bändillä on myös omia biisejä, mutta soittavat häissä cover-musiikkia aikalailla pop&rock linjalla. Biisilista miellytti meitä kumpaakin. Saadaan myös esittää muutama toivebiisi, joista yksi menee tietenkin häätanssiin.

MATKALLABAND
Kuva: Matkallaband
En todellakaan aio ihan jokaisen asian suhteen muuttaa mieltä, mutta ihan vinkkinä häiden järjestämiseen: jos valinta yhtään mietityttää, niin se ei todennäköisesti ole oikea vaihtoehto. Esimerkiksi mekon tai sormuksen (tai sulhasen ;D) suhteen ei ole tullut kertaakaan "entä jos sittenkin..." -ajatusta, vaan kumpaankin olen ollut 100% tyytyväinen alusta asti. Miettikää siis huolella, että mihin vaihtoehtoihin päädytte. :)