Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Hääpäivän kulku: tunnelmia juhlapaikalta osa 2/2

Ensimmäisen osan juhlapaikan tunnelmista voit lukea täältä!

Kahvien ja puheiden jälkeen oli aikaa vapaalle seurustelulle. Muistaakseni tässä vaiheessa otettiin yhteiskuvia myös kaasojen ja bestmanien kanssa, sekä perheen kanssa. Kun yhteiskuvat saatiin otettua, oli häätanssin vuoro ja alkoi bändin ensimmäinen setti.

Häätanssin suhteen oltiin päätetty, että ei edes yritetä mitään monimutkaisia askelkuvioita, eli simppelisti keinuen mentiin. Häätanssille omistan oman postauksen, joten siitä enemmän myöhemmin. Bändin ensimmäinen setti sisälsi muutaman perinteisen tanssilava biisin, jotka oltiin settiin otettu ihan vain siksi, että jos vanhempi väki haluaisi tanssia - vaan ei halunnut! Muutaman biisin aikana oli ihan tyhjä tanssilattia. Tämä onkin ainoa juttu jonka tekisin toisin häiden suhteen, eli jättäisin ne kappaleet pois kokonaan. Mutta niistä kun päästiin, niin tanssilattialla oli porukkaa joraamassa koko illan. :) Täytyy kyllä kehua, että bändi oli ihan huippu! Oon ollut monesti sellaisissa häissä, joissa bändin biisit ei vaan saa mua tanssilattialle. Meillä bändien kilpailutuksessa tärkeässä osassa oli bändien biisilistat. Muistan, miten meni oikein kylmät väreet, kun bändi lähetti meille listan meidän häitä varten kootuista kappaleista. Ei tarvinnut todellakaan pelätä, että omissa häissä ei huvittaisi jorata tanssilattialla. Meidän häissä soitti Matkalla niminen bändi ja se sai paljon kehuja myös vierailta. Setit oli monipuolisia ja musiikkia oli moneen makuun. Oli ehdottomasti yksi parhaista päätöksistä panostaa bändiin.

8845-edit


Ensimmäisen setin jälkeen käytiin vielä Antin ja valokuvaajan kanssa ottamassa muutama potrettikuva kauniissa ilta-auringossa. Potrettien lisäksi otimme vielä yhteiskuvan kaikkien vieraiden kanssa.

potretitilta

Ensimmäisen ja toisen setin välissä oli myös kimpunheitto, jonka nappasi yksi kaasoistani. Olin päättänyt, että sukkanauhan heittoa ei tule, tai ainakaan sitä ei minun mekon alta tongita. Olisihan sukkanauhan voinut sujauttaa laukkuun, mutta en ehtinyt ajatella asiaa toiminnan tasolle asti. Bestman ilmoitti, että naimattomat miehet jo venyttelevät ja valmistautuvat sukkanauhan heittoa varten, joten sukkanauhan tilalta lensi viehe.

9271-edit

Loppuillasta minulla ei ole juurikaan kuvamateriaalia, koska valokuvaajan päivä päättyi pian kimpunheiton jälkeen. (Blogia lukevat vieraat: lähettäkää mulle, jos teillä on jotain kuvamateriaalia. ;)) Mutta loppuilta meni aikalailla tanssilattialla joratessa. Mulla alkoi illasta flunssa jo painaa ja olo oli aika kipeä. Ääntä ei oikein lähtenyt ja muutenkin olo oli väsynyt. Päätin kuitenkin, että juhlin huoletta niin kauan, kuin bändi soittaa. Bändin toisen ja kolmannen setin välissä oli iltapalaksi lohisalaattia ja patonkia.

9044-edit
Tanssimisessa tuli KUUMA!

Bändi lopetteli puolenyön aikaan ja silloin päätimme jakaa kaason ja hänen miehensä kanssa taksin ja lähteä hotellille hääyötä viettämään. Taksin saapumisessa menikin ihan hyvä tovi, eli ehdittiin sanoa kiitokset ja heipat niille vieraille, jotka alkoivat poistua ja niille, jotka jäi juhlimaan loppuun asti. Kuulin toiselta kaasolta, että juhlat olivat olleet ihan railakkaat. Toki olisi ollut mukava jäädä pidempään juhlimaan omia häitä, mutta oli ihana päästä rauhoittumaan Antin kanssa hääyön viettoon.

Päivä meni aivan kamalan nopeasti ohi. Hääpäivälle osunut paha flunssa ei ollut este, vaan hidaste. Palveluntarjoajien kanssa kaikki meni hyvin, eikä päivästä jäänyt mitään hampaankoloon. Päivä sisälsi hieman jännityksen tunteita ja todella paljon rakkauden ja kiitollisuuden tunteita. 15.7.2017 oli tähän mennessä meidän elämämme onnellisin päivä.

Mielelläni olisin jakanut enemmän kuvia ja tunnelmia, mutta hääblogin huono puoli on se, että kuvissa on paljon muita ihmisiä, eli yritin valikoida sellaiset, joissa taustalla olevia ihmisiä ei kunnolla näy. :) Mutta toivottavasti nämä kuvat antoi vähän osviittaa juhliemme tunnelmasta!


perjantai 3. helmikuuta 2017

Kohti morsiuskuntoa: miten dieetti etenee?

Oh my, aika juoksee niin nopeaa, tammikuu on jo ohi! Tasan kuukausi sitten kerroin teille fiiliksiä kiristelyjakson alkamisesta tässä postauksessa. Ja nyt on aika kertoa, että miten on mennyt.

fitverstas6

Mä oon vähän hämmästynyt, kun voin kertoa, että dieetti on mennyt ihan hemmetin hyvin. Tosiaan oon ollut ihan ihmeissäni, kun mulla ei ole ollut mitään ongelmia ruokailujen tai treenien suhteen ja myös fiilis on ollut kokoajan tosi hyvä. Ainoana vastuksena on ollut sairastelut. Olin ensimmäiset kaksi viikkoa dieetillä kipeänä, mikä tarkoitti treenitaukoa. Mutta ruokavaliossa pysyin sairastelusta huolimatta. Mulle se on tosi iso juttu, koska kipeänä mulla ei ole ruokahaluja ja aikaisemmin olen skipannut sairastellessani oikeat ruuat ja syönyt karkkia niin sanottuna lohturuokana. Mä kokoajan uskottelin itselleni, että paranen nopeampaa, jos syön hyvin. Yhtään sen nopeampaa en parantunut, mutta ainakin dieetti eteni. ;)

Treeneissä ei ole oikeastaan tullut muutoksia. Oon edelleen tehnyt kaksi aamuaerobista, kolme salitreeniä, kahdesti HIIT-treenit salitreenin perään ja yhden palauttavan aerobisen. Ollaan tehty enemmän muutoksia ruokavaliossa. Alkuun olin pari viikkoa 1700-1800 kcal ruokavaliorungolla ja sen jälkeen olen noudattanut 1500-1700 kcal dieettiä. Kahdesti viikossa kalorit on 1500 ja muut viisi päivää 1700 ja tuo kaloriero tulee aamupalasta, eli kahdesti viikossa syön puuron tilalta munakkaan. Vaikka kalorit on tippunut muistaakseni noin 2000-2100 hujakoilta, niin nälkä ei ole juurikaan vaivannut. Ehkä koko kuukauden ajalta muistan 4 päivää, jolloin on ollut nälkä. Oon panostanut tammikuun aikana enemmän myös mealprepiin, eli olen tehnyt yhtenä päivänä viikon ruoka-annoksia valmiiksi mahdollisimman pitkälle. Tää helpottaa tosi paljon käytännön toteutusta.

fitverstas8

fitverstas9

Tammikuusta tuli dieetin myötä ihan huomaamatta myös tipaton ja herkuton. Tipattomuus ei ole mulle haaste, mutta karkeista ja herkuista noin pitkä erossa olo on tosiaan mun kohdalla jo ihme. Mutta mä pystyin siihen, tai siis myös siihen. Johan tässä valmennuksen aikana olen ylittänyt itseni jo useampaan otteeseen.

Herkuttomuus meni yllättävän kivuttomasti. Alkuun oli viikonloppuina ehkä vähän tyhjä olo, kun olin tottunut pitämään sen yhden vapaa-aterian jälkkäreineen. Täytyi vaan opetella erilaisia tapoja viikonloppuina. Ollaan joka viikonloppu tehty A:n kanssa parempaa dieettiruokaa ja syöty pöydän ääressä kynttilän valossa ja illuusion luomiseksi olen juonut meidän kynttiläillallisilla viinilasista pepsi maxia. ;) Edes vähän jos tekee poikkeusta arjen ruokailuun, niin tulee se viikonloppufiilis ja mikä parasta: sen pystyy tekemään ruokavalion rajoissa. Oikeastaan vain yksi viikko oli tämän kuukauden aikana sellainen, että herkkuja teki ihan koko ajan mieli ja olisin antanut vaikka pääni irtareista, mutta sen jälkeen herkkuhimo ei ole enää kolkutellut.

fitverstas5


Eli summasummarum: kannatti pitää maltti tässä touhussa ja tehdä pohjatyö kunnolla, koska se on todennäköisesti se syy, miksi tämä on ollut niin helppoa. Ja myös tuloksia on tullut. Täytyy sanoa, että oon todella tyytyväinen itseeni ja omaan toimintaani. Ja haluan taas kerran korostaa, että älkää tuijottako liikaa sitä vaakaa. Mulla tämän syyskuusta asti kestäneen projektin aikana vaa'alla ei ole tapahtunut ihmeitä, mutta kehonkoostumus on muuttunut hurjasti. Painoa on pudonnut vain 2 kiloa dieetin aikana, mutta mittanauha ja kuvat kertoo paremmin kehityksen.
fitverstas12
Ajattelin piilottaa nuo naamat, mutta koska mua itseä nauratti tämä perinteinen muutoskuva-asetelma: aloituskuvassa myrtsi ilme ja viimeisimmissä kuvassa hymy on jo herkässä. ;D
Huomenna vietän kaasojeni kanssa laatuaikaa. Käymme Oulun häämessuilla ja illalla menemme ravintolaan syömään. Kuukauden herkuttomuuden jälkeen syön täysin hyvällä omatunnolla cheatmealiksi jonkun ihanan aterian ja jälkiruuan. Sitten jatketaan loppuun asti yhtä hyvällä meiningillä, kuin tähänkin asti. ;)

Yhteistyössä: Fitverstas
Instagram: @fitverstas

tiistai 3. tammikuuta 2017

Kohti morsiuskuntoa: DIEETTI!

Joulu ja joulukuu on nyt vihdoin ohi. Ja arvatkaa mitä - mä selvisin siitä! Toki joulukuu toi omat haasteensa ja päättäväisyyttä sekä suunnitelmissa pysymistä vaadittiin. Joulupyhinä vähän hölläsin luvan kanssa valmennuksesta ja söin ihan vain fiilispohjalta. Joulupöhötystä ei oikeastaan juuri pahasti tullut. Voisi sanoa, että joulukuussa ei hirveästi tullut edistystä, mutta parasta on se, että en myöskään pilannut jo saatuja tuloksia joulukuun aikana! :)

Yritän joka vuosi olla menemättä siihen new year, new me -hehkutukseen, mutta tavallaan pari asiaa nyt tuo muutoksia elämään heti näin vuoden alkuun. Toinen niistä on mun etävalmennuksessa nyt alkava dieettijakso! Tänään sain ruokavalion käsiini.

Nyt alkaa siis valmennuksessani kunnon kiristelyvaihe. Vaikka olen tässä jo syyskuusta asti harjoitellut uusia elämäntapoja, niin kyllä musta tuntuu, että dieettijakso tulee tuomaan omat haasteensa aikaisempaan verrattuna. Mutta toki haasteethan on tehty voitettaviksi? ;) Näinhän mä tein myös joulukuun kanssa!

seleka
Lokakuu VS tammikuu

Tähän asti oon saanut syödä melko reiluilla kaloreilla ja ollaan rakennettu hyvää pohjaa tulevalle kiristelyjaksolle. Dieettijaksolla on tietenkin tiputeltu kaloreita, hiilareita ja rasvoja. Alkuun voi siis nälkä yllättää. Lisäksi vapaa-ateriat on nyt pois ruokavaliosta. Onneksi tykkään mun ruokavaliorungon aineksista, eli ei muuta, kuin kokeilemaan tarpeeksi monipuolisia yhdistelmiä, että saa vaihtelua. Ja herkkuina menkööt nyt propudit, jotka on muuten ihan naminamin makuisia proteiinivanukkaita.

Innolla odotan, miten kroppa reagoi ruokavaliomuutoksiin ja miltä se alkaa kohta näyttämään. Tässä on tehty pitkäjänteistä työtä ja sitä tullaan tekemään myös jatkossa. Tahtoa tullaan varmasti vaatimaan tammikuun pimeyden ja kylmyyden keskellä.

Tulen kertomaan teille fiiliksiäni dieettijakson etenemisestä, voisin myös harkita pitkästä aikaa videopostaustakin?

Energistä tammikuuta!


Yhteistyössä: Fitverstas
Instagram: @fitverstas

torstai 15. joulukuuta 2016

Kohti morsiuskuntoa: Fitverstaan etävalmennuksen puoliväli

Huh. Mulla on teille tässä postauksessa niin paljon kerrottavaa. Toivottavasti saan asiat puettua fiksusti sanoiksi ja välitettyä teille kaiken sen tärkeimmän, mitä olen kokenut ja oppinut.

Mulla on mun mielestä mennyt tämä etävalmennus hyvin ja hyvällä fiiliksellä, vain yksi kokonainen viikko on ollut oikeasti hankala ja raskas, eikä ruokavalion noudattaminen oikein sujunut. Olin silloin kuullut ikäviä uutisia perheen sisältä ja muutenkin kaikki asiat vastusti. Tuon viikon jälkeen huomasin, että tunteiden vaikutus syömiseen on yks mun suurimmista haasteista. Suklaat huutaa mun nimeä kovaan ääneen silloin, kun olen surullinen, väsynyt tai ahdistunut ja oikea ruoka ei meinaa silloin maistua. Oon tarkkailut tuon viikon jälkeen enemmän mun tunnesyömistä. Jos olen yhtään stressaantunut tai alakuloinen, niin vaatii vähän extrapsyykkausta, että pystyn syömään ohjeiden mukaan ja olemaan altistumatta houkutuksille. Kuitenkin hyvin syöneenä alakuloa, väsymystä tai stressiä on helpompi hallita, kuin nälkäisenä sokeriövereissä. Onneksi nuo huonot päivät on todellakin harvinaisempia esimerkiksi kuukauden sisällä ja suurin osa ajasta porsuktellaan hyvällä fiiliksellä eteenpäin. Mutta on tärkeää funtsia noita omia ongelmakohtia, että niistä jatkossa selviää paremmin.

Treenit ja ruokailut on iskostunut niin hyvin mun arkeen, että niissä on harvoin mitään ongelmia. Oon oppinut soveltamaan ruokavalio tosi hyvin mun arjessa. Oon saanut kavereilta hämmästelyä siitä, että miten tavallista mun ruoka sitten kuitenkin on ja kuinka tämä ulospäin näyttää kaikin puolin fiksulta ja terveeltä toiminnalta. Vissiin semmonen askeettinen fitnesskuplassa eläminen ja kaikesta kieltäytyminen tulee ihmisillä mieleen, kun kertoo, että nyt on tällainen projekti. Ja tosiaan, ehkä tää vaan on niin helppoa, koska mun ruokavalio koostuu loppujen lopuks ihan tavallisista ruoka-aineista, mitä kuuluu aivan perus ruokavalioon: lihaa, kanaa, kalaa, pastaa, riisiä, bataattia, salaattia, rahkaa, raejuustoa, kananmunia, puuroa, marjoja, hedelmiä... Musta tuntuu, että todellakin elän tervettä, tasapainoista, aktiivista elämää. Tällaista tunnetta ei ole ihan hetkeen ollut.

Mun mielestä tässä valmennuksessa hyvää on ollut se, että asioita on lähdetty toteuttamaan asteittain. Ensin on opeteltu syömään hyvin ja riittävästi sekä oikea ruokarytmi, on opeteltu vähentämään herkkuja ja saamaan treeniviikot rullaamaan hyvin. Sitten vasta on lähdetty kiristämään ruokavaliota ja lisäämään treenejä. Suunnilleen marraskuun alussa/puolivälissä mulle lisättiin treeniviikkoon (3 x sali, 2 x aerobinen) yksi HIIT -treeni salitreenin perään ja ruokavaliosta tiputeltiin hieman kaloreita, hiilareita ja rasvoja. Marraskuun lopulla tehtiin muutoksia salitreeneihin, sain uudet treeniohjelmat, lisättiin toinenkin HIIT-treeni salitreenin perään ja lisättiin yksi rasvanpolttotyylinen PLYO-treeni alakropalle treeniviikkoon. Aerobiset mennään nyt kahdella aamuaerobisella ja yhdellä palauttavalla lenkillä. Näiden treenien toteuttaminen vaatii aikalailla suunnittelua kalenteriin.

joulukuu

Fitverstas saa multa kiitosta erityisesti asiakaslähtöisyydestä. Varmaan kaikki hyvinvointiyritykset markkinoivat asiakaslähtöisyydellä, mutta ainakin Fitverstaalla asiakaslähtöisyys toteutuu. Musta ainakin tuntuu, että mun toiveet, haasteet ja tavoitteet on otettu todella hyvin huomioon sekä treeniohjelmassa, että ravinto-ohjelmassa. Ei ole todellakaan mitään liukuhihnakamaa. Ja apua mieltä askarruttaviin kysymyksiin olen saanut aina tarvittaessa Sallalta. Musta ton asiakaslähtöisyyden näkee aika hyvin myös, kun selaa vaikka instagramista kuvia #fitverstas. Huikeita onnistumistarinoita ja oivalluksia myös muilla asiakkailla. Niitä on aina ilo lukea, saa tsemppiä tähän omaankin tekemiseen.

Sitten hieman tärkeitä oivalluksia matkan varrelta...

Vaikka oon tehnyt muutoksen eteen paljon fyysistä työtä: treenejä ja syönyt oikeanlaista ruokaa, niin tuntuu, että psyykkisellä puolella joutuu tekemään enemmän töitä ja ponnisteluita. Treenaaminen on ollut osa mun elämää jo pitkään, mutta oikeanlainen ruokavalio on ollut haasteena. Oon periaatteessa tiennyt, miten pitää syödä, mutta olen antanut aikaisemmin liikaa periksi houkutuksille ja syönyt monesti liian vähän ja liian huonosti. Tää projekti on vaatinut aika paljon ajatustavan muuttamista ja käsitysten muuttamista. Tiedättekö, kun monella naisella on se "en varmasti syö yli 2000 kcal ja hiilareita vältän kuin ruttoa" -asenne? Sitä on jotenkin juurtunut sellaiseen ajattelutapaan, että se on ainoa oikea keino saada tuloksia. No mun aloitusruokavaliossa oli 2300 kcal ja hiilarit kuului osaksi jokaista ateriaa. Ruuan määrä tuntui alkuun ihan kamalalta ja totta kai sitä mietti, että nyt mää varmasti paisun. Lopulta ensimmäisestä kehityskuvasta näin, että kroppa näyttää paljon paremmalta, kun aloittaessani. Arvatkaa oliko ihana älytä, että saa syödä (paljon!) ja silti on kroppa muuttunut parempaan päin. :D

Voin sanoa rehellisesti, että ilman valmentajan apua en olisi jaksanut tehdä tätä näin pitkäjänteisesti. Ton kalorikammon lisäksi mun mieli oli jotenkin niin takertunut myös vaa'an lukemaan. Olisin yksinään heittänyt 100 varmasti hanskat tiskiin siitä tympääntyneenä, kun vaa'an lukema lähti aluksi nousuun, sitten ei hetkeen liikkunut minnekään. Salla on mulle monta kertaa kertonut, että sitä vaa'an lukemaa ei kannata tuijottaa, koska siihen vaikuttaa niin moni asia ja paino vaihtelee monestakin eri syystä.

Heivaa siis vaaka helvettiin. Tai älä ainakaan ravaa vaa'alla usein. Saatoin tosiaan käydä useamman kerran viikossa vaa'alla ja stressasin sitä lukemaa. Nyt olen opetellut, että käyn maksimissaan kerran viikossa vaa'alla. Vaakaa tärkeämmät mittarit on mittanauha ja kuvat. Itsellä edes peili ei kerro tarpeeksi. Helpompaa asettaa tietyin väliajoin otetut kuvat vierekkäin ja katsoa se muutos ruudulta.

vertailusivusyysmarras/div>
Näiden kuvien avulla viimeistään huomasin painon vähäisen merkityksen kehonmuokkauksessa. Ensimmäisessä kuvassa näette minun aloituskuvan, toisessa kuvassa paino on aloitukseen verrattuna +1,3 kg ja viimeisessä kuvassa paino on aloituksesta -0,1 kg. Mutta onhan mun kehonkoostumus ensimmäisessä kuvassa huomattavasti rasvaisempi, kuin viimeisessä, vaikka painoero kuvien välillä on lähes mitätön. Ajattelin, etten ikinä julkaisisi näitä vähissä vaatteissa otettuja kuvia blogiin, mutta musta tämä on niin hyvä esimerkki, että olkoot tämä nyt julkaisun arvoinen.

Lähtötilanteesta mainittakoon, että kesä meni aikalailla treenatessa fiilispohjalta, lähinnä ryhmäliikunnoissa ja syötyä vähän miten sattuu. Ei välttämättä määrällisesti niin paljon, mutta laadullisesti ei kovinkaan hyvin. Syyskuussa sitten aloitin tämän projektin, palasin valmennuksen myötä takaisin salitreenien pariin ja aloin syödä hyvin ja oikein.

Kannattaa olla rehellinen itseä ja valmentajaa kohtaan. Valmentajalta saa parhaan mahdollisen avun, jos on rehellinen valmentajalle. Etävalmennuksessa olen yhteyksissä Sallaan viikkoraporttien merkeissä ja olen niissä rehellisesti kertonut, että mitkä treenit olen tehnyt ja miten ruokailujen kanssa on mennyt.

Itselle rehellisenä oleminen on myös tärkeää - jos huijaa jatkuvasti itseään, niin saa sitä ihmetelläkin, että miksi ei tapahdu muutosta. Mä olen aina aikaisemmin sortunut itseni huijaamiseen, kun olen yrittänyt tehdä jotain kroppaprojekteja. No itseäsi voit aina huijata, mutta kroppaa et. Jos yrittää muokata kehoa, niin kyllä se keho vaan ne liialliset suklaat, karkit, sidukat ja hampparit ym. ottaa vastaan, vaikka mieli niiden vaikutuksen ignoraisikin.

Oon itse yrittänyt pitää tiukkaa linjaa: silloin herkutellaan, kun siihen on lupa. Alkuun mulla oli 1-2 herkkuhetkeä viikkoon ja aikalailla se 2 herkkuhetkeä tuli pidettyä. Nyt mulla on käytössä 1 vapaa-ateria ja jälkkäri, mikä on ollut todella toimiva käytäntö. Herkut maistuu muutenkin paljon paremmalta, kun niitä ei syö usein ja mikä parasta: ei todellakaan tule huonoa omatuntoa. Mä nautin aina 100% mun vapaa-ateriasta ja jälkkäristä ja sen voimalla jaksan taas syödä ohjeiden mukaan koko viikon.

Oon saanut paljon kyselyjä myös alkoholinkäytöstä, jostain syystä se puhuttaa ihmisiä paljon. Alkoholin suhteen olen ottanut kokoajan tiukempaa linjaa tämän etävalmennuksen aikana. Myönnän, että hyvä viini ja Somersbyn omenasiideri maistuu ihan pirun hyvältä, mutta jätän alkoholin ihan spessutilanteisiin. Kaikenmaailman kissanristiäisiä ja muita "hyviä tekosyitä" juoda olis useamman kerran kuukaudessa, mutta uutena opetteluna on nyt ollut se, että menen kyllä paikalle sosialisoitumaan, mutta juhlin sitten selvinpäin veden, pepsi maxin tai esimerkiksi kahvin voimalla (vaikkakin raskausutelut turhauttaa...). Alkoholi pistää kropan sen verran sekasin (kannattaa ottaa selkoa, suosittelen Sport 10/2016 lehden "salilta skumpalle" -juttua), että jätän mielummin välistä. Mulle siiderin tai viinin tissuttelu ei ole sellainen prioriteetti, että järjestäisin viikon treenit siten, että tissuttelu onnistuisi. Onneksi mulla on hauskaa selvinkin päin  ;)

Motivoidu itsestäsi. Muista ajatella niitä positiivisia asioita, missä olet onnistunut ja hae niistä motivaatiota. Positiivisella energialla pääsee paljon pidemmälle, kuin negailemalla ja mahaa peilin edessä puristelemalla. Älä jää harmittelemaan sitä, mitä et ole vielä saavuttanut vaan iloitse sitä, mitä olet jo saavuttanut. Mulla esimerkiksi tuntuu, että alakroppaan muutosta tulee tooooodella hitaasti, mutta haen sitä positiivista energiaa sitten siitä, että ainakin yläkroppa on ottanut treeniä hyvin vastaan. Muutenkin itellä kokoajan vaan kasvaa luotto tähän omaan tekemiseen, että hyvä tästä tulee, joten eiköhän se alakroppakin saada muuttumaan.

kollaasietu>
Syyskuu VS Joulukuu. Kolmen kuukauden jälkeen myös olkapäässä alkaa näkyä kehitystä!

Ja mitä ikinä teetkin, niin pidä tavoite mielessä. Kaikki lähtee kuitenkin loppupeleissä itsestäsi. Valmentaja voi antaa tosi hyvät ohjeet, vinkit ja neuvot kohti tavoitettasi, mutta kukaan muu ei voi sun puolesta toteuttaa niitä käytännön tasolla, kuin sinä itse. Kaikki mitä teet voi olla joko kauemmas tai lähemmäs tavoitteestasi. Itellä on ainakin tavoite ja tahto saavuttaa se on niin tarkkana mielessä, että se auttaa mua puurtamaan eteenpäin.

Matka jatkuu vielä kohti tavoitteita. Kiitos Fitverstaalle, erityisesti Sallalle tähän astisesta yhteistyöstä!

Tämän puolivälin kunniaksi mulla olis teille myös Fitverstaan kanssa järjestetty arvonta! Arvonta on mun instagramissa @efmmi, jossa pääset osallistumaan arvontaan!
arvonta

Arvontaan osallistuaksesi sinun  tulee:
1. klikata itsesi Fitverstaan seuraajaksi instagramissa @fitverstas
2. Käydä tutustumassa Fitverstaan ohjelmapaketteihin osoitteessa www.fitverstas.com ja
3. kommentoida instagramissa arvontakuvan alle minkä ohjelmapaketin tahtoisit voittaa itsellesi ja merkata kommenttiisi myös #fitverstas
Osallistumisaikaa on 22.12.2016 klo 00:00 asti!


Yhteistyössä: Fitverstas
Instagram: @fitverstas

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Kohti morsiuskuntoa: kasvisruokapäivä

Lokakuu on tunnettu Lihaton Lokakuu -kampanjasta. Lihaton Lokakuu on saanut alun perin alkunsa, kun Docventuresin Riku sai haasteen kokeilla lihatonta kuukautta. Docventures heitti haasteen sitten eteenpäin. Haasteen tarkoituksena on siis lopettaa lihansyönti tai vähentää sitä merkittävästi kuukaudeksi.

Ite myönnän, että rakastan lihaa. En tiedä mitään parempaa ruokaa, kuin kunnon pihvi. Oon ollut elämäni aikana kuitenkin 6 vuotta semivegenä, eli en syönyt punaista lihaa. Semivegeily sai mulla alkunsa ihan puhtaasta nirsoilusta. Aloitin sen kesällä ennen lukioon menoa ja olin silloin hyvin nirso ja muutenkin halusin hyvän syyn vältellä ruokailuja esimerkiksi vierailla. Kuuden vuoden aikana kasvoin ja nirsous sekä ruuan välttely loppui ja huomasin, että ostan ihan turhaan kallista broilerin jauhelihaa, kun naudan jauhelihaa saa enemmän halvemmalla (opiskelijan oivalluksia...). Koska mun semivegeilyn taustalla ei ollut mitään ideologiaa ja olin ennen semivegeilyn aloittamista rakastanut jauhelihaa, niin päätin alkaa syömään uudestaan punaista lihaa ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Mun PT Salla haastoi Fitverstaan tiimiläiset lihattoman lokakuun miniversioon, eli kokeilemaan kasvisruokaa yhden päivän viikossa. Mä kyllä pidän kasvisruuasta ja kasvisruualla saa monipuolistettua ruokavaliota helposti, joten olin ehdottomasti mukana!

kasvisruokapaiva1

kasvisruokapaiva2
Oli niin nälkä, että en muistanut ottaa ruuasta ennen ruokailua kuvaa :D

Monesti olen yliopistolla ottanut kasvisruokaa, jos kasvisruokavaihtoehto on kuulostanut paremmalta, kuin liharuoka. Ja opiskelijaruokalan kasvisruuat on nykyään onneksi ihan eri luokkaa, mitä ne oli esimerkiksi lukiossa ja amiksessa. Muta tämän haasteen myötä olen kokeillut myös kasvisruokien kokkaamista ihan kotona. Kysyin Sallalta hyviä vinkkejä ja sopivat määrät ruokavaliooni. Muutamaa ruokaa olen ehtinyt testaamaan, oon ehtinyt kokeilla mm. uusina tuttavuuksina ruuanlaitossa kikherneitä, linssejä ja MiFua. Tofu on ennestään tuttu, mutta ajattelin ensi viikolla testata tofuwokkia.

kasvisruokapaiva3
MiFuneesi

Mun mielestä kasvisruokapäivä kerran viikkoon on hyvä ajatus vielä lokakuun jälkeenkin, koska ainakin nuo kokkaamani kasvisruuat on ollut niin hyviä, että mielellään tuota kasvisruokaa söisi edes kerran viikossa.

Oletko sinä osallistunut lihattomaan lokakuuhun? Lokakuutahan on vielä viikko jäljellä, niin vielä ehtii kokeilla, miltä lihaton ruokavalio tuntuu esimerkiksi yhtenä päivänä, tai jos pystyy, niin miltä lihaton ruokavalio tuntuu yhden viikon ajan.

Ensi viikolla onkin luvassa vähän erilainen morsiuskuntopostaus. ;) Stay tuned!

Yhteistyössä: Fitverstas
Instagram: @fitverstas

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Kohti morsiuskuntoa yhteistyössä Fitverstaan kanssa: 4 viikkoa takana

Nyt takana on jo neljä viikkoa Fitverstaan etävalmennusta Sallan valmennettavana ja ajattelin kertoa, että miten nämä neljä viikkoa on nyt mennyt valmennuksen kanssa.

Ruokavalio
Tavoitteena ruokavalion suhteen oli, että siistitään ruokapuoli kesän jäljiltä. Monipuolistettiin ruokavaliota lisäämällä kasviksia ja hyviä rasvahappoja. Lisäksi ruokamäärät laitettiin riittäviksi ja ruokavälit pyrittiin saamaan säännölliseksi. Herkkuhetkiä viikkoon sovittiin 1-2, joka on ehdottomasti helpottanut sosiaalista elämää, kun on voinut käydä kerran viikossa ravintolassa tai syödä kotona vähän rennommin. Samalla nuo herkkuhetket on pitänyt motivaation ylhäällä, koska kun se herkkuhetki on ollut sallittu, niin ei ole tullut ylimääräisiä kiusauksia herkkuhetkien ulkopuolella.

fitverstasruokavalio

Ja miten mä olen ruokavalion kanssa onnistunut? Mun mielestä todella hyvin. Oon pitänyt säännöllisistä ruokaväleistä kiinni, syönyt osan ajasta 100% ruokavalioa noudattaen ja poikkeustilanteissa soveltanut parhaani mukaan ruokavalion noudattamista. Tässä neljän viikon aikana poikkeuksia tuli ehkä tavallista enemmän, sillä vaikka normaalisti en hirveän usein reissaa, niin neljän viikon aikana olin kahdesti reissussa.

fitverstasruokavalio2

Parasta on ollut huomata, että annoskokoihin tottui hyvin nopeasti ja sen myötä makeannälkä ja mieliteot katosivat. Mun ruokavaliossa on kuitenkin paljon marjoja ja myös hedelmiä, joilla saa hyvin makeanhimoa tyydytettyä. Jatkossa panostan vielä enemmän huomiota noihin poikkeustilanteisiin. Ja oon myös huomannut, että myös tunteet vaikuttavat syömiseen. Jos on todella innostunut tai todella lannistunut jostain, niin ruoka ei meinaa maistua.

Treenit
Oon noudattanut nyt kolmijakoista saliohjelmaa ja sen lisäksi viikkoon kuuluu 1-2 aerobista. 4 viikon aikana vain kerran jäi salitreenit välistä, eli tosi hyvin olen pysynyt säännöllisessä treenaamisessa kiinni. Ensimmäisenä viikkona ehdin tehdä kaksi aerobista ja loput viikoista mentiin yhdellä aerobisella treenillä. Treeneistä on kyllä saanut hyvät tuntumat ja oon mielelläni aina lähtenyt salille, eli sain sitä kaipaamaani buustia jälleen salitreenaamiseen. Huomaa myös, että nopeasti sitä kehittyy salitreeneissä tauon jälkeen. Salla oli tehnyt salitreeneistä mun toiveiden mukaan tarpeeksi yksinkertaisia, kuitenkin pienellä twistillä, eli myös supersarjoja löytyy mun treeniohjelmasta. Supersarjat onkin kiva lisä treeniohjelmassa, koska niiden avulla saa sykettä koholle, kunnon poltteen lihaksiin ja hieman nopeutettua treenin kulkua

fitverstastreenit

Jatkossa ajattelin lisätä treeneihin nyt sen toisenkin aerobisen ja panostaa kehonhuoltoon enemmän!

PTn tuki ja viikkoraportit
Tässä etävalmennuksessa olen tosiaan viikoittain yhteyksissä Sallaan viikkoraportin merkeissä. Oon kyllä kokenut Sallan tuen ja viikkoraportit erittäin hyvänä. Omalta kannalta on hyvä jäsentää ylös, että miten on mennyt. Tulee tehtyä semmoista henkistä pohtimista jatkuvasti. Ja tavallaan on sellainen lisämotivaatio, kun on "tilivelvollinen" jollekin tekemisistään, eli on mukavampi kertoa viikkoraportissa, että on tehnyt treenit ja syönyt fiksusti, kuin keksiä tekosyitä sille, että miksi ei ole käynyt treenaamassa ja miksi on syönyt huonosti.

Sallalta oon saanut viikkoraporttien yhteydessä kysyä aina myös asioista, jotka mietityttävät ja oon saanut todella hyviä vinkkejä juuri esimerkiksi välipalojen suhteen, jotka kulkee helposti mukana tilanteessa kuin tilanteessa.

Parasta tässä etävalmennuksessa on kuitenkin se, että Salla on ammattilaisena neuvomassa ja rauhoittelemassa silloin, kun itse on malttamaton. Kun saa ohjeet, joita noudattaa, niin varmasti kokoajan tapahtuu jotain. Nyt ensimmäisen kuukauden aikana kropasta oli lähtenyt muutamia senttejä siitä huolimatta, vaikka paino nousi ensin 0,5 kg ja laski siitä sitten 0,3 kg. Arvokkaita neuvoja olen saanut Sallalta tuon vaakalukeman kyttäämisen suhteen, eli pitäisi luottaa enemmän omaan oloon ja siihen peilikuvaan. :)

LUKIJATARJOUS! Eli mulla on nyt teille tarjous! Eli teillä on mahdollisuus saada nyt Fitverstaalta Sallan valmennuspaketeista 20 % alennusta, tarjous koskee sekä etä- että lähivalmennuksia. Eli nyt on hyvä sauma lähteä hakemaan myös itse morsiuskuntoa tai vaikkapa elämäsi kuntoa! :)

Normaalihinta etävalmennuksissa on 150€ 1kk + jatkokuukaudet 119€/kk, eli alennuksen jälkeen hinta on 120€ 1kk ja jatkokuukaudet 95€/kk. Lähivalmennuksissa hinta määräytyy ohjauskertojen mukaan alkaen hinnasta 90€/kk. Lähivalmennukset tapahtuvat Sallan toimialueella (Helsinki ja pk-seutu). Alennuksen saat voimaan koodilla Giveme20. Tästä linkistä pääset tilaamaan valmennuksesi alennuskoodilla, valitset vain kohdan "Räätälöidyt palvelut ja paketit Salla" ja kirjoitat alennuskoodin tilauslomakkeen lopussa kohtaan "Tarjouskoodi".

Yhteistyössä: Fitverstas
Instagram: @fitverstas

perjantai 12. elokuuta 2016

Projektina morsiuskunto osa 2

Treenit

Kesällä mun treenaamiseen tuli aika iso muutos. Toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa aloin ihmettelemään, kun Heiaheia -merkinnät olivat vähentyneet. Treenikertoja tuli maksimissaan kaksi viikkoon ja salilla käynti tuntui pitkästyttävältä jo pelkkänä ajatukselta. Olin noudattanut siihen asti kolmijakoista saliohjelmaa pidemmän aikaa.

Täytyi ottaa hetki omille ajatuksilleen ja tulin siihen tulokseen, että nyt kaipaan jotain vaihtelua treenaamiseen. Teki mieli käydä pitkästä aikaa jumpissa. Päätin, että annan itseni treenata kesän vapaammin fiilispohjalta, ihan ilman mitään ohjelmia. Tärkeintä oli, että liikkuisin kuitenkin ainakin kolmesti viikossa.

Aikoinaan, kun aloin treenaamaan kuntokeskuksessa, olin intohimoinen jumppapirkko. Jumpat kuitenkin väistyi siinä vaiheessa, kun halusin kehittyä salitreeneissä. Nyt kesällä olen tosiaan ravannut läpi erilaisia Les Millsin jumppia. Annoin BodyAttackille toisen mahdollisuuden ja se olikin ihan huippua. Ja kävin fiilistelemässä vanhaa lemppariani BodyCombattia ja BodyPumppia. BodyCombat on ihanaa, siinä on ihan tekemisen meininkiä. Mutta nyt kesän lopulla olen muistanut, että miksi kyllästyinkään silloin aikoinaan BodyPumppiin...

treenikollaasi


Nyt, kun olen pari kuukautta ollut jumppapirkko, alkaa salitreenin pariin palaaminen jo houkuttaa. Olisin halunnut palata jo tällä viikolla salitreenien pariin, mutta koska lähden ensi viikoksi reissuun, niin heti tulisi este säännölliselle salitreenille, joten paluu salitreeneihin siirtyy. Toki ajattelin reissun päällä käydä salivierailuilla, mutta koska en ehdi kuin maksimissaan kahdesti salille, niin treenaan tehokkaasti koko kroppaa.

Seuraavaksi voisi ajatella, että pitäisi ne ryhmäliikunnat lisänä salitreeneille. Yksi rankempi ja yksi kevyempi ryhmäliikunta voisi olla ihan hyvä kombo salitreenien lisäksi.

Tässä on esimerkki siitä, miltä mun kesän treenit on näyttäny…

KESÄKUU
VKO 23:
ma: kuntosali
ti: -
ke: -
to: kuntosali
pe: -
la: VÄRIESTEJUOKSU! 5km
su: -

VKO 24
ma: sali
ti: -
ke: sali
to: -
pe: -
la: -
su: -

VKO25
ma: kävely 45 min
ti: -
ke: -
to: BodyPump
pe: kävely 45 min
la: -
su: Tennis 30 min & sulkapallo 20 min

VKO 26
ma: BodyAttack
ti: BodyPump
ke: -
to: kuntosali
pe: -
la: BodyAttack
su: -

HEINÄKUU
VKO 27
ma: BodyPump
ti: BodyStep
ke: kuntosali
to: -
pe: -
la: -
su: BodyCombat

VKO 28
ma: Sh’bam
ti: -
ke: -
to: -
pe: kävely 50 min
la: kuntosali
su: -

VKO 29
ma: minigolf & keilailu
ti: -
ke: BodyAttack
to: BodyPump
pe: -
la: -
su: -

VKO 30
ma: hölkkä 45 min
ti: BodyCombat
ke: -
to: -
pe: -
la: -
su: -

Ruoka

Rehellisesti voin sanoa, että kesällä en ole edes yrittänyt pudottaa painoa. Halusin nauttia kesästä ja pyrin koko alkukesän pitämään painon sellaisena, että se ei ainakaan nousisi. Pidin säännöllisen ruokarytmin, mutta välillä tuli herkuteltua jäätelöllä ja ehkä kerran viikossa meni muutama lasillinen viiniä. Kiitos töiden ei juuri tullut riekuttua terassillakaan (itse asiassa, en käynyt ollenkaan terassilla).

Hyvin meni siis siihen asti, kunnes tuli Qstock ja yhdestä viikonlopusta sain taas kerran 2 kg pöhötystä kroppaani. Mua vaan ei ole tehty sellaiseen kahden päivän miten sattuu syömiseen ja juomiseen. Joka vuosi sama juttu tuon Qstockin ja kilojen kanssa. Arvatkaapa vaan, että vaikuttiko hääpäivän valintaan se, että häät on kesällä ennen Qstockia... Pääasiassahan se on vaan nestettä, mutta Qstockin jälkeisenä viikkona oli jotenkin vaikea saada otetta ja viime viikon lauantai meni taas syödessä ja juodessa. Mikäs tässä nyt kesäkiloja tiputellessa. Jospa niistä pääsisi syyskuun alkuun mennessä eroon.

Lisäksi nyt elokuun lopulle otin tavoitteeksi tarkkailla mun ruokavaliota ja karsia mulle sopimattomia ruokia ihan minimiin. Mulla on ärsyttävänä riesana IBS ja välillä pystyn syömään ruokia melko vapaasti ilman ongelmia, mutta nyt on taas ollut aika raskasta tämä elämä mahan kanssa. Melko nopeasti olen jo tämän viikon ruokien ja oireiden seurailun avulla löytänyt mahaoireille altistavia tekijöitä ruokavaliosta. Näyttäisi siltä, että mitä paremmin noudatan gluteenitonta linjaa ruokavaliossani ja mitä vähemmän syön tai juon makeutusaineita sisältäviä tuotteita (voi pepsi max...), niin sitä paremmassa kunnossa maha on.


ruokakollaasi

Syyskuussa aletaankin hakemaan morsiuskuntoa ihan tosissaan, mutta siitä tulen kertomaan lisää myöhemmin. ;)

Postauksen kuvitus on muuten peräisin mun kesän snäpeistä. Tosiaan jos tämän morsiamen meno kiinnostaa, niin somesta mua voi seurailla instagramissa sekä snapchatissa nimimerkillä efmmi.


Mites muilla morsiamilla morsiuskuntoprojektit etenee? :) Entä onko toiveita, millaisia postauksia morsiuskuntoaiheeseen liittyen haluaisitte lukea?

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Italialaisia makuja maistelemassa

Viime perjantainen iltapäivä vietettiin aika herkullisissa tunnelmissa. Pääsin nimittäin bloggarikollegoiden kanssa maistelemaan italialaisia makuja Kauppakeskus Valkean Rossossa ja Bacaro Doppiossa ja pyörähdettiin vielä Vanhan Paloaseman uudistetulla terassilla. Itselläkin oli pitkästä aikaa mahdollisuus töiltä ja muilta kiireiltä osallistua bloggareille järjestettyyn tapahtumaan ja innolla odotinkin niitä kaikkia herkkuja, mitä luvassa oli. Me ollaan yhdeksi häämatkakohteeksi mietitty Roomaa, joten oli ihan kiva saada hieman esimakuja herkuista, joita Roomastakin löytyy.

Aloitettiin makumatka Rossosta, joka on kokenut uudistuksen ravintolan siirtyessä Kauppakeskus Valkeaan. En ollutkaan vielä Valkean Rossossa ehtinyt käydä, joten oli mukava päästä tutustumaan uudistettuun ravintolaan. Saatiin kuulla alkuun vähän faktoja Rossosta. Rosso on ollut alun perin ensimmäisiä perheravintoloita Suomessa, mutta nykypäivänä Rosso on muokkautunut entistä enemmän aikuisempaan makuun - ja mun mielestä se huokui esiin ravintolan ruokalistasta ja ilmeestä. Uudistetun Rosson sisustus oli kyllä todella hieno ja miellyttävä, entiseen Rossoon verrattuna paikkaa ei tunnistaisi enää samaksi ravintolaksi. Saatiin valita alkajaisiksi myös alkumaljat italialaisista drinkeistä ja itse päädyin Belliniin, joka oli oikein onnistunut valinta.


arinarosso4

arinarosso8
Kuva: Heidi

Sitten päästiinkin itse asiaan, eli syömiseen. ;) Aloitettiin herkuttelu Rossossa maistelemalla antipastoja, joihin kuului kylmäsavulohta, ilmakuivattua kinkkua ja pariloitua vuohenjuustoa. Maistoin avoimin mielin jokaista sorttia, jopa vuohenjuustoa, vaikka en erityisemmin vuohenjuustoa fanitakkaan. Antipastot olivat mielestäni sopivan kokoisia, jäi nimittäin hyvin tilaa myös pääruualle.

arinarosso7


arnarosso5

Pääruokana saatiin maistella Rosson uusia roomalaisia artesaanipitsoja. Roomalaisten pitsojen ero perinteisiin napolilaisiin pitsoihin on se, että ne paistetaan uunissa vain tomaattikastikkeen kera ja lopuksi täytteet lisätään päälle. Pohja näissä pitsoissa on rapea, mutta ilmava. Yksi uudistus Rossossa on puulla lämpiävä pizzauuni, joka on melkoinen harvinaisuus Suomen ravintoloissa. Saatiin vähän seurailla pääruokaa odotellessa, kun pitsoja paistettiin kyseisessä uunissa.  Pitsauuni näkyy tosiaan ihan ravintolaan asiakaspaikoille, eli nälkäisenä ruokaa odotellessa voi seurailla, kuinka ne pitsat siellä valmistuvat.
arinarosso5


arinarosso1

Jälkiruuille menimme Valkean katutasolle Bacaro Doppio -kahvilaan, joka on saanut vaikutteita venetsialaisista katukahviloista. Bacaro Doppion hitiksi on noussut Sokos Herkussa valmistetut italialaistyyppiset gelato -jäätelöt. Saatiin kuulla hieman gelatojen valmistuksesta ja lopulta päästiin myös maistelemaan kyseisiä herkkuja. Makuja oli niin paljon, että valinta kävi melkein vaikeaksi. Lopulta päädyin maistamaan mustikka-mascarponea, suklaata ja kirsikkaa. Kaikki maut olivat todella hyviä, mutta omaksi lemppariksi nousi mustikka-mascarpone. Bacaro Doppiolla on myös ihana ulkoterassi, jossa näkisin itseni herkuttelemassa gelatolla tai nauttimassa skumppaa lämpimänä kesäpäivänä.

arinabacariodopio2


arinabacariodopio1


arinabacariodopio3

Iltapäivän päätteeksi pyörähdettiin myös Vanhan Paloaseman uudistetulla terassilla. Paikkana Vanha Paloasema onkin minulle tuttu ja myös sen terassilla on tullut vietettyä iltaa useampaan otteeseen. Uudistuksina terassille oli tullut grilli, josta saa tilata pikkupurtavaa kesäjuomien rinnalle ja kivana pikkulisänä juomia varten oli lasinjäähdytin, eli juomat saa nautiskella Vanhan Paloaseman terassilla mukavan kylminä.

arinavanhapaloasemapatio1


arinavanhapaloasemapatio3


arinavanhapaloasemapatio4


Saatiin myös kotiin lahjakortti Rossoon/Bacaro Doppioon, eli ihan mahtavaa päästä vielä uudestaan herkuttelemaan italialaisilla mauilla tuon paremman puoliskon kanssa. Haaveilen jo Salmone & Scampi Rustica -pitsasta, joka kuului noihin uusiin Roomalaisiin pitsoihin ja oli mun ehdoton suosikki. Suuret kiitokset vielä Osuuskauppa Arinalle tästä mahdollisuudesta osallistua italialaiseen makumatkaan ihan Oulun keskustassa.