Lähinnä käytännönongelmana meillä oli kuljettajan rooli ja auton kohtalo: kuka ajaa, millä autolla ja miten auto saadaan juhlapaikalta pois? Toki nämä kaikki olisi ollut ratkaistavissa, mutta haluamme päästä häiden suhteen helpolla, enkä muutenkaan tykkää epävarmuudesta. Todennäköisesti omalla autolla/laina-autolla kuljetukset olisi hoitanut joku häiden avustajista, mutta juhlajuomien vuoksi auto jäisi yöksi juhlapaikalle ja seuraavana päivänä pitäisi säätää kyytejä auton poishakemista varten. Esimerkiksi vuokra-autojen kohdalla onnistuisi auton poisnouto juhlapaikalta samana päivänä 50€ lisämaksusta, mutta auton vuorokausihinnat, mahdolliset lisäturvat, bensat ja lisämaksut eivät pärjänneet tarjoukselle, johon lopulta päädyttiin.
![]() |
| Kuva: Pexels |
Eli päädyttiin käytännön kannalta helpoimpaan vaihtoehtoon: otamme hääkuljetuksen Taksi Kadeniukselta. Kuljetus sisältää auton, kuljettajan sekä pullon kuohuvaa. Taksi Kadenuis on oululainen perheyritys, joka hoitaa taksipalveluiden lisäksi muun muassa hää- ja edustuskuljetuksia. Olin bongannut kyseisen yrityksen instagramissa ja alustavaa tarjousta kyselin jo elokuun puolella. Kuitenkin nyt hääpäivän aikataulu on tarkentunut, joten kysyin sen mukaista tarjousta ja hinta oli meidän mielestä erittäin kohtuullinen, varsinkin kun vertaa palvelun käytännöllisyyteen. Lisäksi viesteihin on vastattu nopealla aikataululla ja tarpeeksi selkeästi. Ollaan kumpiki taas kerran helpottuneita, että yksi asia on saatu ratkaistua ilman, että budjetti kasvaisi hirveästi.
Plussaa oli myös se, että Taksi Kadeniuksen autoissa toteutuu mun toivoma speksi hääautosta: yksinkertaisen tyylikäs. Mun mielestä klassinen, musta auto on paras vaihtoehto hääautoksi. Toki vanhan ajan hääautot näyttävät hienolta, mutta itse tykkään enemmän klassisesta tyylikkyydestä.
Hääauton koristeista ei hirveästi välitetä. Hääauton koristeiden suhteen mun mielestä less is more. Ja esimerkiksi mauttomat kyltit, joissa lukee "game over/kauan naineet, vasta vihityt" on vielä vähemmän meidän juttu. :D
Hääauton koristeista ei hirveästi välitetä. Hääauton koristeiden suhteen mun mielestä less is more. Ja esimerkiksi mauttomat kyltit, joissa lukee "game over/kauan naineet, vasta vihityt" on vielä vähemmän meidän juttu. :D
Millainen hääauto/kuljetus teille on tulossa?
