Vain YKSI kuukausi häihin!

Apua, nyt alkaa jo todenteolla lennellä perhosia vatsassa - meidän päivään on enää kuukausi!

Päätin muuten lopettaa stressaamisen häistä ja paljon positiivisemmalla mielellä olen suunnitellut ja järjestänyt häitä tämän loppuvaiheen. Kaikki tuntui alkuun sekavalta kaaokselta, mutta tein to do -listan sekä ostoslistan ja sekamelskaan alkoi pikkuhiljaa tulla järjestykseen. Stressiä en jaksa muutenkaan ottaa esimerkiksi pienistä yksityiskohdista. Ainoa asia, jossa tulee tehtyä hieman pikkutarkkaa hommaa, on paikkakortit, joista pian kaikki on jo valmiina. Yritämme saada hommat sille mallille, että hääviikko olisi mahdollisimman stressivapaa. Itse vietän arki-iltoja hääviikolla töiden jälkeen kampaamossa ja kosmetologilla, mutta onneksi ne on ihan omaa aikaa, mukavaa ja rentouttavaa aikaa. Ehkä mä olen nuo kaikki kauneushoidot ansainnut. ;)

Kuva: Pexels

Paljon on vielä kuitenkin tehtävää ja muistettavaa kuukaudessa, mutta onneksi olemme mielestäni tärkeimmät palaverit ja yhteydenpidot jo sopinut. Ehkä tärkeimpänä asiana to do -listalla on hommata juomat häihin. Täytyisi tehdä tilaus Alkon nettikauppaan ja ajattelimme kuitenkin vielä pyörähtää Haaparannassa ja ostaa myös sieltä oluita ja siidereitä. Jos tämän to do -asian saisi hoidettua viimeistään kuukauden vaihteessa.

Oon saanut paljon kysymyksiä, että jännittääkö. No ei tavallaan jännitä, mulla on enemmän malttamaton olo! Ehkä jännittävin osuus on vihkiminen, mutta mun mielestä päädyttiin ehdottomasti oikeaan ratkaisuun siinä, että kävellään alttarille tosiaan yhdessä. Se vain tuntuu kaikista luonnollisimmilta vaihtoehdolta. Voi olla, että lähempänä jännitys alkaa tuntua ihan erilailla. Uskomatonta, että aika on mennyt niin nopeasti. Kyllä mulla kävi tänään mielessä aamupalalla, että tasan kuukauden päästä aamupala syödään jännittyneemmissä tunnelmissa...

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin... Päivät sen kun vaan vähenee. ;)

Häiden järjestelyssä minut yllätti...

Budjetin paisuminen
En voinut arvatakaan, kun vuosi sitten meillä oli hahmoteltuna budjetti, että mitä kaikkea mahdollista siitä puuttuu ja miten se tulee paisumaan. Oli monta asiaa, mitä ei osannut huomioida tai mitä ei osannut priorisoida tärkeäksi juhlien tunnelman kannalta. Me kuviteltiin, että selvittäisiin nelinumeroisella budjetilla, mutta jokseenkin häpeillen voin kertoa, että kyllä se summa on tällä hetkellä viisinumeroinen. Mutta kerrankos sitä... Monesta asiasta ja ideasta on tingitty, mutta halutaan meidän näköinen juhla ja panostetaan nyt siihen. Isoimmat kulut ajoittuvat kesä-elokuulle, joten loppujen lopuksi rahanmeno ei ole hirvittänyt ihan niin paljoa, kun kuluja on tullut pikkuhiljaa. Mutta kuten täällä olen maininnut, niin olen miettinyt kyllä, että mitä kaikkea olisimme sillä rahamäärällä muuta saaneet. Mutta toisaalta, noita muistoja, mitkä meidän päivästä jää, ei edes saa rahalla. :) Panostetaan nyt sen verran, että ollaan tyytyväisiä.

Niin monet palaset, mitkä ovat päivän kannalta merkittäviä...
Tiesin kyllä, että häiden suhteen pitää olla niin moneen eri tahoon yhteyksissä, mutta silti jotenkin tuli yllätyksenä, kun pitää tosissaan olla ihan oikeasti todella monen eri tahoon yhteyksissä: pappiin ja kanttoriin, floristiin, valokuvaajaan, kuljetuspalveluihin bändin jäseniin, majoituspalveluihin, juhlapaikkaan... Ja lisäksi tietenkin on pidettävä häiden avustajat ajan tasalla.

Ja organisoijatyyppinä olen suurimman osan yhteydenpidoista palveluntarjoajiin ym. aloittanut, joten välillä ne tuntuu ns. minun taakalta, vaikka vastauksia ja viestejä Antin kanssa yhdessä mietitäänkin.
Olen kuitenkin päättänyt, että hoidan mahdollisimman paljon palavereja pikkuhiljaa touko-kesäkuun aikana, enkä jätä mielellään hirveästi mitään isoja palavereja viimeiselle kuukaudelle.

Vaikeat vieraat...
Hoh hoijaa. Mä jotenkin kuvittelin, että päästäis helpolla vieraiden suhteen. Että kaikki ymmärtäis, että vieraslistan päättäminen on meidän käsissä. Ja että kutsut on tarkoitettu niille, joiden nimi kuoressa lukee. Ja että meidän pieniin häihin ei kutsuta sukulaisia, joiden kanssa ei edes olla tekemisissä. Mutta ei... Tämä on varmaan suurin syy, miksi mulla pinna kiristyy ja asiaa on turha edes yrittää selittää näille sukulaisille. Enkä muutenkaan koe, että olemme tilivelvollisia vieraslistasta sellaisista juhlista, joista 80% maksamme itse ja 20% saamme lahjana vanhemmiltamme. Se on vain fakta, että jokainen vieras maksaa lisää ja vieraan kohdalla puhutaan lähes 100€ kulusta, joka ei mielestäni ihan pikku summa ole. Sen takia me ollaan rajattu vieraslistaa, että saamme pitää juhlat, joissa on meidän lähimmät sukulaiset ja ystävät. Vaihtoehtona pienille häille olisi ollut se, että ei olisi edes pidetty hääjuhlia, joten harmittaa, että ne sukulaiset, jotka listalle on päätynyt, eivät ymmärrä olla tyytyväisiä siihen, että ylipäätänsä ovat kutsuttuja.

Kaikista inhottavinta on, kun kutsutaan itse vieraita meidän häihin asenteella "kyllähän sinne mahtuu!". Vielä inhottavampaa on kuulla välikäden kautta tällaisia ilmoittautumisia, jotka sisältää ihmisiä, joita ei ole edes kutsuttu... En sitten tiedä, oliko se joku looginen taktiikka, vai mikä, että ei muka uskallettaisi sanoa "ei". Kauhulla odottelen, mitä tulevan pitää, kun ilmoittautumisaikaa on vielä kesäkuun puoleenväliin...

Kuinka odottavan aika on pitkä...
Kuinka malttamattomasti olenkaan oikeasti odotellut koko tämän ajan meidän päiväämme! Varmaan lähes joka päivä häät on pyörinyt edes jollain tasolla mielessä, niin kovin minä sitä odotan. Odotan oikeasti eniten sitä, että saan aviomiehekseni tuon yhden ihanan. Joka ikinen kuukausi 15. päivä on hymyillen miettinyt sitä, että kuinka monta kuukautta enää on jäljellä. Huh, en tiedä, miten olisin kestänyt yhtään pidempää aikaa suunnitella häitä, tässä vajaassa 1,5 vuodessa on ollut ihan riittävästi odottelemista, ja tuosta ajasta vielä 2 kuukautta lusimatta. ;) Mutta kokoajan ollaan lähempänä meidän elämän yhtä parasta päivää.

Sukunimen vaihtuminen ja identiteettikriisi

Ennen pääsiäistä teimme verkossa avioliiton esteiden tutkintapyynnön. Ajateltiin hoitaa homma hyvissä ajoin pois alta, kun esteettömyystodistus on kuitenkin neljä kuukautta voimassa. Verkossa tutkintapyynnön täyttäminen oli näppärää ja nopeaa, mutta hetkeksi pysähdyin sukunimi-kohtaan, eli siihen, jossa ilmoitettiin, miten sukunimen käy, kun avioliitto on solmittu...

Oon alusta asti ollut sitä mieltä, että yhteinen sukunimi tulee ja otetaan Antin sukunimi. Mutta tuossa vaiheessa, kun piti kirjoittaa niin sanotusti mustaa valkoiselle, niin alkoi epäilyttää ja vähän ahdistamaan. Vaikka edelleen olin sitä mieltä, että yhteinen sukunimi on kaikista paras ja miellyttävin vaihtoehto. Se kuitenkin luo sitä me -henkeä omalla tapaa ja toivottavasti joku päivä meidän perhe kasvaa ja kaikki jakavat saman sukunimen. Oli ihan lähellä, etten ruksinut vaihtoehtoa "puolisot pitävä oman sukunimensä" ja laittanut sillä vaihtoehdolla eteenpäin hakemusta Antille allekirjoitettavaksi.

Mutta kai se on ihan normaalia ja sallittua tuntea jonkinlaista haikeutta omasta, melko harvinaisesta sukunimestä luopumisesta? Jos on ollut hääpäivään mennessä lähes 28 vuotta Emmi P. ja yhtäkkiä sukunimi on joku ihan muu, niin kyllä sitä myös jonkinlainen identiteettikriisi tulee. Ja olen aikaisemminkin kertonut, että nykyisellä sukunimellä olen ainoa tämän niminen henkilö. Uudella sukunimellä löytyy kaimoja, varsinkin Ruotsista. :D

Me ollaan tietenkin tästä sukunimiasiasta puhuttu Antin kanssa. Antille olisi todellakin ok, jos pitäisin oman sukunimen. Mun vaikeaa, usein muiden toimesta väärinkirjoitettua sukunimeä, ei edes harkittu yhteiseksi sukunimeksi. Mutta tietenkin myös Antista yhteinen sukunimi olisi mieluisin vaihtoehto.

Eli sillä yhteisellä sukunimellä mennään. Valinta tuntui taas kerran oikealta, kun pääsiäisenä kävimme ravintolassa ja minun sukunimellä tehty pöytävaraus oli taas kerran väärinkirjoitettu. :D Ja jos Emmi P:n identiteetistä luopuminen tuo jonkinlaista haikeutta, niin ehkä on aika alkaa brändäämään ja rakentamaan mielessään uudella sukinimellä varustettua Emmiä ja sen identiteettiä. Vähän niinkuin uuden alku. ;)

3 kuukautta häihin ja pinna kiristyy...

Huh, nyt tuntuu, että H-hetki on ihan ovella. Ja se kyllä tuntuu mielenpäällä, eikä pelkästään positiivisessa mielessä. Tässä kolmen kuukauden postauksessa tulee valitettavan rehellistä tekstiä häiden järjestelyn varjopuolista.

Häiden järjestäminen on ollut tähän asti ihanaa ja oon ottanut kaiken todella rennosti. Mental breakdowneja ei ole oikeastaan tullut. Mutta nyt mun mieleen on hiipunut ihan mieletön stressi. Tässä on niin monta palasta, mitkä pitää saada toimimaan. Kaiken onnistuminen vaatii yhteydenpitoa eri palveluntarjoajiin ja tahoihin, eikä niitä vain pysty delegoimaan muille. Antille voisin delegoida yhteydenpidot kuljetuspalveluihin, mutta toisaalta mun sisäinen kontrollifriikki pelkää, että mitä jos asiat eivät hoidu oikein, kun niitä ei itse tee... Mutta pakko delegoida, muuten on liikaa vastuuta omilla harteilla. Lisäksi olen delegoinut hääohjelman kokonaan kaasojen ja bestmanien harteille. Sanoin, että mitä saa olla ja mitä ei saa olla, sen pohjalta saavat itse lähteä suunnittelemaan.

Lisäksi olen muutamaan otteeseen pysähtynyt miettimään, että ollaanko varmasti tarpeeksi mietitty sitä, että viihdytäänkö me omissa juhlissa, kun on pitänyt ajatella niin paljon vieraiden viihtymistä. Kun sanoin, että breakdowneja ei oikeastaan ole tullut, niin yhden kompromissin tekeminen tuli niin hampaat irvessä tehtyä omalta osalta, että oikein ärsytti. Haluan, että vieraat viihtyy ja että kaikilla on hyvä fiilis, mutta en halua tehdä kompromisseja niin paljoa, että lopulta omasta mielestä omat häät on ihan "plaah". Mutta tästäkin Antin kanssa puhuttiin ja tultiin siihen tulokseen, että nyt ajatellaan enemmän sitä, mitä me halutaan. Ihan esimerkkinä: jos yleinen käsitys on, että häissä täytyy olla paritanssia, mutta jos itsestä tuntuu lähinnä teeskentelyltä tanssia paritanssia musiikin tahdissa, josta en pidä, niin miksi meidän häissä niin edes tehtäsi?

Oon alkanut ihannoimaan ihan hirveästi naimisiin "karkaamista" ja pidän todella romanttisena tilanteita, joissa kaksi ihmistä ilman stressiä ja kauheita valmisteluita sanoo tahtovansa vain pakollisten todistajien läsnä ollessa. Se tärkein ei jää kaiken muun hässäkän varjoon. Kompromisseja ei tarvisi tehdä, voisi nauttia päivästä keskenään sellaisen illallisen parissa, johon ei arjessa olisi ikinä varaa ja panostaa yhteiseen matkaan.

Kuva: Pexels

Tässä vaiheessa, kun kutsut ovat perillä ja kaikki niin lähellä, on turha enää perääntyä. Antilla on ollut koko ajan ihan eri fiilis. Se jaksaa hokea mulle, että tuskin jälkeenpäin kaduttaa ja että varmasti meidän päivä on ihan mahtava, ikimuistoinen ja me viihdytään.

Älkää ymmärtäkö kuitenkaan väärin. Kyllä mulla on kutkuttavia ja ihania ajatuksia häistä, vaikka häiden järjestäminen on tällä hetkellä lähinnä stressaavaa ja ärsyttävää. :D Tiedän, että mun häälook on upea ja omanlainen, enkä malta odottaa, että näemme ensimmäistä kertaa 15.7.2017 toisemme. Tänään kävimme ostamassa Antille puvun ja ai että, miten komean miehen kanssa saan kävellä alttarille. Sulhanen tuntuu edelleen parhaalta mahdolliselta ja meillä on niin huippu porukka kasassa häiden avustajien suhteen, joiden ansiosta saamme olla hääpäivänä stressaamatta ja joiden kanssa on huippua jakaa meille tärkeä päivä. Ja varmasti se, kun seisotaan alttarilla ja sanotaan tahtovamme, tuntuu se tilanne sitten ainoalta oikealta ja parhaalta mahdolliselta.

Miten muut morsiamet? Alkaako pinna jo kiristyä? :D Onko kellään muulla tullut tai ollut häiden lähestyessä samanlaista stressipöljäilyä, kuin mulla?

Miten pitkälle vieraiden huomioiminen pitää viedä?

Se on ihan selvä, että vieraat tekevät juhlan. Meille joka ainut kutsuttava vieras on tärkeä ja osallistumalla he tekevät meidän päivästä vielä ikimuistoisemman. Meidän maksimissaan 60 henkilön häissä vieraat on kutsuttu ihan lähipiiristä sekä sukulaisten että ystävien osalta.

Haluamme, että vieraat viihtyvät juhlassa ja heillä on sellainen olo, että heidät on huomioitu. Mutta miten pitkälle tämä vieraiden huomioiminen pitää viedä? Tämä aihe kumpuaa taas kerran hääkeskusteluiden monimuotoisesta maailmasta, jossa erilaiset mielipiteet tulevat hyvin selviksi.

Joidenkin mielestä vieraille pitää hoitaa kaikki valmiiksi majoitusta myöten. Ymmärrän kyllä, että jos vieraita tulee kauempaa, niin heille majoituksen löytyminen halutaan tehdä mahdollisimman helpoksi. Mutta mun mielestä juhlaparin tehtäviin ei kuulu majoituksen tarjoaminen.

Meidän vieraista suurimmalla osalla muualla asuvista kavereista on yösijana omien vanhempiensa kodit ja uskon, että minun sukulaisista osa majoittuu vanhempieni luona. Olemme kuitenkin helpottaneet majoitusta vailla olevien vieraiden majoittumista pyytämällä kiintiöpaikkoja hotelliin ja laitamme nämä tiedot hääinfoon. Varmasti kuka tahansa osaa nykyään etsiä mieluisan hotellin itselleen, jos meidän valitseman hotellin kiintiöpaikat eivät vakuuta.

Mulle tuli häiden järjestelyssä ihan yllätyksenä myös vieraiden kuljetusten hoitaminen. Kun menimme kesällä 2015 häihin vieraina, ajattelimme ilman muuta, että kysellään kyytiä vailla olevia ihmisiä kimppataksiin ja että kotiin lähdetään todennäköisesti taksilla.

Kun törmäsin tähän kyytiseikkaan, niin myönnyin siihen ajatukseen, että kieltämättä vieraiden kannalta on helppoa, mikäli heille on järjestetty kyyti juhlapaikalle. Päädyimme varaamaan bussikuljetuksen kirkolta juhlapaikalle, kun saatiin hyvä tarjous. Mutta meidän raja vieraiden kyyditsemisessä jää siihen. Monet vieraat tulevat yhteiskuljetusmahdollisuudesta huolimatta omalla autolla ja ihmiset lähtevät eri aikoihin kotiin juhlista. Uskon, että yön pikkutunneille asti juhlineet kyllä pääsevät kimppatakseilla kotiin.

Sitten on näitä ei niin merkittäviä seikkoja, joihin käytettyä rahaa ja aikaa en ihan ymmärrä. Esimerkiksi vessakorit. Kun aikuinen ihminen lähtee juhlimaan päiväksi, niin itse oletan, että hän myös osaa ottaa kaiken päivänsä aikana tarvitsevan mukaan hiuslakoista tamponeihin. Tärkeimmät lääkkeet ja esimerkiksi korvatulpat sujahtavat näppärästi kaason laukkuun, jotta tarvittaessa kysyville löytyy.

Mutta se, mistä ei haluta pihistää, on vieraiden huomioiminen juhlissa. Ja mun mielestä siinä tärkeät seikat on se, että ruokaa riittää ja myös erityisruokavaliot on huomioitu, juhlajuomat saa lompakoita kaivelematta ja on että ohjelmaa on tarpeeksi, ei liikaa, eikä liian vähän.

Kaikki tekee kuitenkin tyylillään ja tietenkään vieraiden ajattelu ei ole koskaan huono juttu. Mutta välillä kannattaa suhteuttaa häiden ajattelu ajattelemalla niitä kuin mitä tahansa juhlaa. Hoidatteko vieraille kaiken majoituksesta varasukkahousuihin myös valmistujaisjuhlissa tai synttärikemuissa?

Miten te huomioitte vieraat häissänne?

Kuvat: Pexels

HÄÄVUOSI 2017: Avioliitto on kaikkien oikeus!

Oikein ihanaa maaliskuuta kaikille!

Tämä päivä jää  varmasti historiaan, sillä tänään 1.3.2017 tasa-arvoinen avioliittolaki astui voimaan. Avioliitto on vihdoin kaikkien parien oikeus, eli avioliitto on mahdollista solmia sukupuolesta riippumatta. Jo oli aikakin muuttaa käsitystä rakkaudesta sekä päivittää avioliittolakia pian jo 100 -vuotiaassa Suomessa.

Kuva: Pexels

Minuun tämä lakimuutos ei tietenkään vaikuta mitenkään, koska heterosuhteessa minulle ja A:lle oikeus avioliittoon on kuulunut. Mutta tiedän, että niin monille tämä on onnen päivä. Lakimuutos helpottaa niin paljon esimerkiksi byrokratiaa verrattuna rekisteröityihin parisuhteisiin ja tuo myös sateenkaari pareille yhteisen adoptio-oikeuden.

En edes ymmärrä, miten jotkut edes jaksoivat vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia niin kiihkeästi. Eihän tämä ole keneltäkään pois - kahden ihmisen välinen onni ja rakkaus? Onneksi tämä yhteiskunta on menossa kokoajan enemmän ja enemmän suvaitsevaan suuntaan. Ja vaikka niitä suvaitsemattomia riittää loppuun asti, niin onneksi tällä kertaa suvaitsevaisuuden ääni puhui enemmistönä.

IHANAA HÄÄVUOTTA 2017 JOKAISELLE!

Häämatkahaaveiluja

Kuten olen jo aikaisemmin täällä kertonut, niin meillä ei tule häämatkaa. Tai ainakaan sille ei ole vielä näkyvissä sopivaa ajankohtaa. Tietenkin mua vähän harmittaa, kun hääpalstoilla näkyy ihanaa häämatkahehkutusta, mutta toisaalta, onpahan yksi kulu vähemmän. Vaikka matkailun kautta saatavia kokemuksiahan ei voi rahalla mitata.

Se, miksi meillä häämatka ei ole ajankohtainen, johtuu mun hyvin epämääräisestä tulevaisuudesta. Opinnot on tarkoitus saada pakettiin siten, että juhlittaisiin mun valmistujaisia toukokuun lopulla. Sen jälkeen alkaa työnhaku, joka itse asiassa on kokoajan käynnissä. Totta kai vilkuilen jatkuvasti sopivia työpaikkoja, mutta ainakin kesä on pelastettu siltä osin, että jos mitään pidempää ei siihen mennessä löydy, niin menen kesäksi sinne, missä olen useana aikaisempana kesänä ollut.

Nyt joku voi ihmetellä, että miksi järjestää edes häitä, jos ei ole työpaikkaa tiedossa. Oon ammatiltani lähihoitaja ja keikkaa saa tehdä melkein niin paljon, kuin haluaa, eli töitä kyllä riittää. Mutta tietenkin yritän metsästää tätä mun ns. uuden alan työtä. Ja tahdon olla valmiina ottamaan vastaan hetkenä minä hyvänsä hyvän työpestin, jos sellaista tarjotaan. En ehkä viitsisi olla heti työhaastattelussa silleen, että "voisin kyllä aloittaa tuolloin, mutta menen heti viikoksi lomalle". Ja mikäli työpaikka tärppää, niin pidempiä lomia ei tietenkään ihan hetkeen heru.

Täytyy siis tyytyä vain unelmointiin ja siihen, minne mahdollisesti menisimme ja kartoittaa sen kautta tulevaisuuden häämatkasuunnitelmia. :)

Jos olisi mahdollista, niin totta kai menisimme pariksi viikoksi tai jopa kuukaudeksi jonnekin lämpimään, jossa voisi yhdistää ranta- ja kaupunkiloman. Esimerkiksi Dubai voisi olla tällainen. Toki joku paratiisisaari tai Thaimaa voisi olla myös ihana, mutta toisaalta en välitä liian eksoottisesta enkä myöskään pelkästään rantalomailusta.

Toimivana vaihtoehtona meidän tilanteessa näen pidennetyn viikonlopun jossain Euroopan pääkaupungeista, esimerkiksi pääsiäisen tienoilla tämmöinen onnistuisi ensi vuonna hyvin, vaikka töissä olisikin. Näitä haaveita pidän jopa todennäköisinä ja nämä voisi ehkä toteutuakin. Mua kiinnostaisi nähdä mm. Rooma, Praha tai Madrid seuraavaksi. Tokikin pidennetty viikonloppu olisi aivan liian lyhyt aika tutustua noihin kaupunkeihin, mutta jos pääasia olisi päästä edes matkustamaan yhdessä, niin ajaisi kyllä asiansa.

Pidän myös edullisena ja kiinnostavana häämatkakohteena Kroatiaa. Mulla ei ollut oikeastaan ennen kunnon käsitystä Kroatiasta, mutta Ummikot Ulkomailla ohjelmista näin Dubrovnikin ja ihastuin. Sen jälkeen olen tutustunut Kroatiaan tarkemmin ja löytänyt sieltä useita muitakin ihania kohteita, jossa ehdottomasti haluan käydä, esim. Split ja Brac.

Mutta kun häämatka on kaukana naimisiinmenosta, niin tuntuuko se edes häämatkalta vai tuntuuko se sitten ihan tavalliselta lomalta? Onko kellään kokemuksia?

Menettekö häämatkalle ja jos menette, niin minne? :) Miten päädyitte valitsemaan häämatkakohteen?

Kuvat: Pexels

Oletko bridezilla?

Sanalla bridezilla tarkoitetaan morsianta, joka käyttäytyy hirviömäisesti. Sanahan juontaa juurensa sanasta bride, eli morsian ja Godzilla, eli elokuvasta tuttu hirviö. Varmaan jokaisen sulhasen, kaason, bestmanin tai kenen tahansa morsiamen läheisen pahin painajainen on, että morsian muuttuu bridezillaksi.

Kokosin vähän bridezillan tunnusmerkkejä, jonka kautta kuka tahansa morsian voi pohtia, että onko muuttumassa hirviömorsiameksi... ;)

Tavoittelet täydellisyyttä häiltäsi. Pakkomielteisesti. Eikä päähäsi mahdu juuri mitään muuta, kuin häiden suunnittelu. Värien on mätsättävä keskenään täydellisesti, koristeiden on oltava just, eikä melkein. Kaiken täytyy olla täydellisesti suunniteltuna, eikä mikään saa olla pielessä. Menetät suhteellisuuden tajusi siitä, että mikä on yksinkertaisesti vain liikaa. Pian myös budjetti venyy ja paukkuu suunnitellusta, koska jos olet keksinyt jotain, mitä häissä on olla, niin se on sinne myös saatava. Maksoi mitä maksoi. Sinulla on tietyt visiot häiltäsi ja näistä visioista et halua päästää irti.

Liiallinen täydellisyyden tavoittelu menee ihan liian stressaavaksi, mutta tämä on varmaan bridezillan tunnusmerkeistä sellainen, mihin morsiamet menevät helpoiten, jopa huomaamattaan. Itse luovutin jo ajat sitten täydellisyyden tavoittelusta. Panostamme suuriin linjoihin ja muutamaan mukavaan yksityiskohtaan, mutta muuten en mieti värien mätsäilyä, täydellisten vessakorien kasaamista, tai mitään muuta ylimääräistä turhaa.

Tunteesi ja mielialasi ovat voimakkaita tilanteissa, joissa kaikki ei mene mielesi mukaan. Eli kun täydellisyyden tavoittelussa tulee vastustuksia, hermostut. Tiuskit, kiukkuilet ja raivoat. Olet ylidramaattinen suhteessa asioiden vakavuuteen.

Mä olen onneksi noilta välttynyt. Ehkä oon onneksi onnistunut omaksumaan tämän rennon asenteen ja olen säilyttänyt kaikin puolin järjen häiden järjestelyn suhteen. Mutta voin sanoa, että heittäytyisin varmaan ylidramaattiseksi, jos hääpäivänä tulisi joku iso, juhlien kannalta merkittävä ongelma.

Vaatimuksesi ovat kohtuuttomia. Oletat, että teidän (tai bridezillan tapauksessa sinun) häät ovat kaikille prioriteetti numero 1. Jos kaasoillasi on muka parempaa tekemistä, kuin askarrella viikosta toiseen häitäsi varten tarkkaan suunnittelemiasi pöytäkoristeita tai jos kaasot eivät vastaa nopeasti jatkuvasti lähettelemiisi hääaiheisiin kysymyksiisi, niin uhkailet heitä kaasonpestistä erottamisella ja manaat heidät surkeimmiksi kaasoiksi ikinä. Tai vaihtoehtoisesti vaadit kutsuissasi sitovan ilmoittautumisen neljä kuukautta ennen häitä. Ja lahjatoiveeksi, tai oikeastaan vieraaksi osallistumisen edellytykseksi mainitset vähintään 100€/henkilö.

Nämä kaikki bridezillan tunnuspiirteet on tullut vastaan internetin ihmeellisessä maailmassa (toki hieman väritin esimerkkejä), enkä voi muuta, kuin ihmetellä isosti. Tietenkin häät ovat sinulle itselle yksi elämäsi tärkein päivä, mutta muut ihmiset ympärilläsi elävät omaa elämäänsä ja yrittävät suorittaa oman elämänsä velvollisuuksia. Itse en edes oleta, että mun kaasoilla olisi aikaa jatkuvasti miettiä meidän häitä, olla antamassa mielipidettä joka ikiseen pikkuasiaan saatikka olla askartelemassa sekä palaveeraamassa. Musta tuntuu, että kaasoilla on jo aika kova homma polttareiden järjestämisessä ja kaasojen tärkeimmät tehtävät sijoittuu mun mielestä hääviikolle, varsinkin hääpäivään. Ja mitä tulee kaason pestistä "irtisanomiseen": oletko todellakin valmis uhraamaan ystävyytesi häiden vuoksi?

Lisäksi itse kummastelen noita todella aikaisia, joskus jopa sitovia ilmoittautumisia... Usein on niin, että monella työ sanelee aika pitkälle asioita. Kaikilla ei ole lomat päätettävissä ja itse vuorotyöläisenä tiedän myös sen, että joillakin viikonloppuvapaat ovat hyvin tiukassa. Tietenkin läheiset, joille on tärkeää päästä viettämään tekevät kaikkensa saadakseen päivän vapaaksi, mutta kannattaa säilyttää järki noissa ilmoittautumisissa, vaikka itsestä olisikin kivaa saada kaikki mulle, nyt HETI!

Saat muut häihin osallistuvat olemaan varpaillaan seurassasi. Olet huomannut, että joko häiden avustajat ja sulhanen tai kaikki edellä mainitut välttelevät hääaihetta, ovat vaisuja tai ignoraavat asian kokonaan. Kaikilla kun on se tietty mitta, eikä häiden järjestäminen saa olla syy väsyttää ja hermostuttaa muita.


Tunnistiko kukaan siellä itsestään bridezillan tunnusmerkkejä? ;) Itse voin käsi sydämelläni sanoa, että tämä morsmaikku on vielä tällä hetkellä kaukana bridezillasta (toivottavasti sulhanen ja kaasot ovat samaa mieltä :D). Toivottavasti myös häiden lähestyessä pidän pääni kylmänä, enkä omaksu bridezillan tunnusmerkkejä. Haluan järjestää häitä hyvällä fiiliksellä ja olla aiheuttamatta ylimääräistä stressiä kenellekään muulle meidän häiden vuoksi.

Pysytäänhän kaikki mahdollisimman antibridezilloina?

Kuvat: Pexels

Alttarille yhdessä vai saatettuna?

Oon kuullut, että hääpäivänä jännittävin hetki hääparille on vihkiminen. Itse en ole aikuisiällä käynyt hirveästi häissä, mutta yhdet häät, joissa olimme vieraina, niin kyllä siellä kirkossa jännitystä oli ilmassa. Etenkin sulhasen ilmeestä näkyi jännitys, kun hän odotti alttarilla morsiamen näkemistä ensimmäistä kertaa koko päivänä. Kyllähän se luo semmoisen tietyn jännitteen, kun hääpari näkee toisensa vasta kirkolla, varsinkin, jos yö on nukuttu erillään.

Häitä edeltävä yö nukutaan kyllä erillään ja haluan pitää niin kampauksen, meikin kuin mekonkin salaisuutena A:lta siihen asti, kun kokonaisuus on valmis. Mutta olen miettinyt, että mitä jos ei jätettäisi sitä jännityksen purkautumista alttarille.

Kuva: Pexels

Musta tuntuu, että suurin osa morsiamista haluaa astella isänsä saattelemana alttarille. Mutta esimerkiksi kun mun vanhemmat meni vuonna 83 naimisiin, niin tämä saattaminen ei ollut yleistä. Varmaan sitä pidettiin jenkkileffoista matkitulta ja oudolta. Vanhemmat onkin kummastellut tämän tavan yleistymistä, koska heidän aikaan se ei vain ollut tapana. Tämän vuoksi musta tuntuu, että isäni ei välttämättä välitä saattajana olemisesta, eikä sitä ainakaan oma aloitteisesti ehdota tai edes oleta olevansa saattajana.

Ja siitähän ei ole kovinkaan monta vuotta, kuin esimerkiksi Ruotsissa syntyi haloo tasa-arvosta, kun Victoria oli kävellyt isänsä saattelemana alttarille. Itse en näe, että nykypäiväinen saattaminen sotisi tasa-arvoa vastaan. Eli vaikka ehdottomasti tasa-arvon puolesta liputan, niin en ajattele saattamisesta, että siinä nyt on nainen palannut patriarkaaliseen asetelmaan.

Se, miksi tämä ajatus yhdessä alttarille kävelemisessä on pyörinyt mielessä, johtuu siitä, että A:n seurassa tunnen itseni kaikista rauhallisimmaksi. Mun isä on yhtä temperamenttinen ja hätäinen ihminen, kuin minä, joten mitä jos siinä onkin sitten jotain sählinkiä just ennen alttarille astelua ja sitten mun mielentila olis hermoraunio? :D A:n rinnalla kävelisin alttarille 100% varmuudella rauhallisena ja varmana. Ja jotenkin, kun monelle saattaminen toimii ns. symbolina perheestä irtautumiseen, mutta itse olen asunut omillani jo 10 vuotta, joista A:n kanssa 5,5 vuotta, eli ehkä se irtaantuminen on jo tapahtunut ajat sitten.

Kuva: Pexels

Rauhoittuneen mielentilan saataisiin myös first look -kuvat, vaikka potrettien kuvaaminen myöhemmälle jääkin. Mun mielestä first look -kuvat vaan on ihania: se, kun niistä näkee kummankin ilmeen loppuelämän. Ja ehkä jännityksen purkautuessa aikaisemmin myös ensimmäiset onnenkyyneleet tulisi tirautettua ennen vihkimistä, niin ei vihkimisen aikana silmämeikkikään kärsisi. ;) Ja kun jännitys olisi purkautunut ja olo rauhallinen, niin varmaan jo kirkossa olisi paljon rennompi tunnelma?

Kuva: Pexels

A:lla ei ole mun mielestä selvää mielipidettä tähän asiaan. Tuntuu, että A puolestaan on tottunut näkemään enemmän näitä alttarille saatettuja hääpareja ja se tuntuu hänelle selvemmältä kaavalta, kuin yhdessä käveleminen.

Vaikka mulla on muodostunut itselle aika selvät mielipiteet asiasta, niin tämän asian suhteen mun on varmaan keskusteltava sekä isän, että A:n kanssa ja sitten katsotaan, että mihin ratkaisuun päädytään alttarille kävelyn suhteen.

Miten teillä tehdään tai tehtiin? Kävelettekö alttarille yhdessä vai saatettuna?

Mitä jos raha-asiat olisivat toisin?

Raha on asia, joka on aina melko isossa roolissa häiden järjestelyssä. Sen enempää budjettia avaamatta voin kertoa, että meidän alustavasti mietitystä budjetista ollaan jouduttu kasvattamaan budjettia runsaasti. Alkuun ei osannut edes kuvitella, mitä kaikkea hääbudjettiin pitää huomioida. Toki myönnän, että monen asian suhteen olisi voitu säästellä, mutta kaikesta ei haluta kuitenkaan tinkiä.

Toisaalta on hauska pyöritellä mielessään, että miten sitä tekisi toisin, jos budjetti olisi todella rajallinen, tai jos pätäkkää riittäisi kaikkien mahdollisten ideoiden toteuttamiseen...

Jos rahaa olisi todella rajallinen määrä...

Kuva: Pexels

Todennäköisesti päätyisimme menemään naimisiin pienemmässä tilassa, esimerkiksi pienemmässä kirkossa tai esimerkiksi Oulun tuomiokirkon kryptassa ihan lähimpien perheenjäsenten kesken. Tämän jälkeen varmaan olisi kahvitusta/ruokailua sukulaisten kesken esimerkiksi minun vanhempieni luona. Ruoka olisi tietenkin itse tehtyä, semmoinen perus isommalle porukalle helposti tarjoiltava ruoka, kuten kinkkukiusaus/makaronilaatikko ja kakkukahvit.

Illalla pitäisimme bileet omassa kodissa ystäville. Ystävät olisi kutsuttu hääbileisiin helposti ja näppärästi Facebookin kautta. Tarjolla olisi jonkin verran boolia, mutta facebook-kutsussa olisi ollut maininta siitä, että jos kovin haluaa alkoholia nautiskella, niin omat juomat on suotavaa ottaa mukaan. Tarjolla olisi jotain pientä suolaista ja makeaa. Pääasia olisi, että saataisiin juhlia päivää meille tärkeiden ihmisten kanssa.

Emme olisi käyttäneet rahaa koristeisiin. Itse olisin ostanut lyhyen juhlamekon, en välttämättä edes valkoisena. Myös A olisi pukeutunut pukua rennommin. Musiikkipuoli hoituisi Spotifyn kautta.

Eli hyvinkin rajallisella budjetilla olisi mahdollista juhlia tärkeää päivää läheisten ihmisten kanssa. Emme karsisi vierasmäärästä juuri ollenkaan, toki kauempaa kutsutut vieraat tuskin jaksaisi kotibileiden vuoksi tulla, mikäli muuta menoa tänne päin ei olisi.

Jos rahaa olisi runsaasti enemmän...

Kuva: Pexels

Vierasmäärä pysyisi siitä huolimatta samana, kuin nyt. Meille on ehdottoman tärkeää viettää juuri meille läheisten ihmisten kanssa, eli vaikka rahaa olisi enemmän, ei kutsuttaisi ihmisiä vain velvollisuudentunteesta. Vaikka vieraslistaa ollaan rajattu, niin ei olla jätetty yhtään sellaista henkilöä vieraslistan ulkopuolelle, jonka poisjättäminen harmittaisi. Myöskään esimerkiksi morsiusparin pukeutumiseen ja ulkonäköön emme käyttäisi enempää rahaa, mitä nykyisessä tilanteessa.

Jos rahaa olisi runsaasti enemmän, todennäköisesti panostaisimme juhliin ja ohjelmaan ihan erilailla. Järjestäisimme häät varmaan jossain ravintolassa, keskustan tuntumassa lähellä meidän vihkikirkkoa. Jos rahaa olisi oikeasti runsaasti, niin ravintolassa juomien hankkimisen kannalta pääsisi myös helpommalla. Ruokana olisi varmaan harkitusti koottu kolmen ruokalajin illallinen suositusviineineen. Jälkiruokapöytä olisi runsas ja myös herkut olisi visuaalisesti upeita. Ja totta kai meidän häissä olisi baarimikot tekemässä drinkkejä. Valokuvien lisäksi häät tallentuisivat videolle.  Musiikista vastaisi bändi JA DJ. Juhlien loppuhuipentumana voisi olla ilotulitus-show.

Kuva: Pexels

Mutta näistä haaveiluista huolimatta olemme kummatkin erittäin tyytyväisiä meidän tämänhetkisiin suunnitelmiin. Totta kai ollaan joitain haaveita ja ajatuksia jouduttu hyllyttämään, mutta mistään meille oikeasti tärkeästä ei olla tingitty. Mulla on pelkästään positiiviset ajatukset ja odotukset meidän päivästä, siitä tulee just meidän näköinen juhla tällä budjetilla, johon ollaan päädytty.

Miten te tekisitte toisin, jos häitä varten rahaa olisikin runsaasti vähemmän tai enemmän?

Kohti morsiuskuntoa: yhden päivän kunto?

Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa tästä morsiuskuntoaiheesta hieman eri näkökulmasta. Blogissa tämä mun kroppaprojekti on kulkenut alusta asti ns. työnimellä morsiuskunto. Tämä voi aiheuttaa hieman harhaanjohtavia käsityksiä, jonka vuoksi haluan valoittaa enemmän tämän projektin tarkoitusta.

Joidenkin mielestä voi tuntua pinnalliselta, että ihmisillä on tiettyjä tavoitteita morsius/hääkunnon suhteen - yhden päivän vuoksi! Omalta osaltani kyse ei kuitenkaan ole yhdestä päivästä, vaan halusta saada itsensä vihdoin siihen kuntoon, mihin olen jo pitkään halunnut. Mulla mun ihannekroppa on melko kaukana lähtöpisteestä, joten tämän morsiuskuntoprojektin puitteissa on tullut tehtyä aika isoja muutoksia elintavoissa. Treenaaminen on kuulunut säännöllisenä osana mun elämään jo useamman vuoden, joten elintaparemppaan on joutunut ravitsemuspuoli, samalla myös tietyt käyttäytymistavat. Mulla on ollut useita yrityksiä päästä elämäni kuntoon, mutta aina jossain on mennyt pieleen. Nyt häät on vain antanut lisämotivaatiota tähän hommaan ja vihdoin on sellainen olo, että tämä menee hyvin ja tulee kantamaan pitkälle.

Eli tavoitteena ei ole näyttää hyvältä vain hääpäivänä, vaan myös häiden jälkeen. Häät toimii tavallaan hyvänä deadlinena, mutta tavoitteena on, että nämä tämän projektin aikana opetellut elintavat jäisivät pysyviksi. Häidenkin jälkeen aion syödä säännöllisesti ja terveellisesti, herkuttelen kohtuudella kerran viikossa ja rajaan alkoholin minimiin spessutilantesiin.

Mulla ei ole käytössä sellaista sitten kun valmennus on ohi... ajattelutapaa siihen, että palaisin entisiin elintapoihini. Olen oppinut paljon hyödyllisiä asioita, löytänyt itsestäni niin itsekuria kuin armollisuutta ja onnistunut hylkäämään entisiä toimintamalleja ja luomaan uusia, parempia tilalle. Kaikki sujuu nykyään ruokavalion suhteen niin helposti, niin miksi pilaisin tätä kaikkea häiden jälkeenkään tätä elämäntapaa?

EI NÄIN! Haluan näyttää hyvältä morsiamena, mutta haluan näyttää hyvältä myös vaimona. ;)

Sitten on näitä argumentteja hääkuntoprojekteja vastaan, että miksi laihduttaa/muokata kroppaa häiden vuoksi, kun miehesi pitäisi rakastaa sinua ulkomuodostasi huolimatta, onhan hän valinnut sinut kaikista näistä ihmisistä.

Kyllähän minä sen tiedän, että A rakastaa minua koostani riippumatta, johan tuo on mua kohta 6 vuotta katsellut. Mutta teenkin tämän itseäni varten. Olen ollut itsessäni tyytymätön ulkomuotooni ja jo nyt pienten muutosten jälkeen olen paljon tyytyväisempi itseeni. En arvota itseäni painon tms. perusteella, mutta haluan muokata kroppaani omaa silmääni miellyttävämpään suuntaan. Pidän kyllä itsestäni, mutta mun mielestä siinä ei ole mitään pahaa, jos tahtoo pitää itsestään vielä enemmän viilaamalla niitä kohtia, joihin on tyytymätön?

Olen muuten myös rehellisesti sitä mieltä, että jos tekisin tämän kaiken vain hääpäivän takia, niin motivaationi ei olisi tällä tasolla ollenkaan, millä se on nyt ollut koko valmennuksen.

Millaisia ajatuksia sinulla on morsiuskunnon suhteen? Ja olen myös kiinnostunut kuulemaan, että miten siellä morsiuskuntoprojektit etenee? :)

Yhteistyössä: Fitverstas

Fitverstas @ facebook

Instagram: @fitverstas

Personal trainer Salla Hänninen @ facebook

Miksi kirkkohäät?

Mulla on ollut jotenkin aina itsestään selvää, että haluan kirkkohäät. Sama asia tuntui pätevän A:n kohdalla, sillä kun käytiin läpi vaihtoehtoja mennä naimisiin (eli karataanko, järjestetäänkö pienet lähipiirin häät vai järjestetäänkö juhlat), niin maistraatti tuli esiin vain yhdessä vaihtoehdossa. Mikäli olisimme karanneet naimisiin, niin olisimme varmaan menneet muutaman todistajan läsnä ollessa maistraattiin, käyty porukalla syömässä hyvin ja loput rahat olisi käytetty ulkomaanmatkaan. Kahden muun vaihtoehdon kohdalla haluttiin kumpikin ehdottomasti kirkkohäät. Ja tätä vartenhan se rippikoulukin aikoinaan käytiin... :D

Mutta miksi kirkkohäät tuntuu olevan niin ilmiselvä asia? Me ei A:n kanssa olla erityisemmin uskonnollisia, uskonto ei juuri meidän elämään vaikuta tai näy meidän elämässä. Omasta puolestani osaan sanoa, että uskon kyllä jollain tasolla (mutten osaa tarkalleen sanoa mihin ja miten) ja uskonto tuo mulle jossain määrin lohtua vaikeina hetkinä (esim. läheisen kuoleman kohdalla). Musta tuntuu, että suurin osa kirkossa naimisiin menevistä nuorista pareista on meidän kaltaisia.

Kuva: Pexels

Veikkaan, että tähän vaikuttaa kulttuuri, missä ollaan kasvettu. Kummatkin meistä kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, meidät on ristitty, ollaan käyty rippikoulut ja läpi peruskoulun ollaan istuttu uskonnontunneilla. Ja varmaan tämän myötä ajatus kirkkohäistä on iskostunut meille mieluisimmaksi vaihtoehdoksi. Itse nuorempana vannoin, että eroan kirkosta, kunhan naimisiin olen päässyt, mutta nyt kun häät lähenevät, niin kirkosta eroaminen ei tunnu vaihtoehdolta. En oikeastaan näe mitään syytä erota kirkosta ja mahdolliset tulevat lapset haluamme kastaa kirkon jäseniksi.

Mun mielestä kirkossa on myös todella upeat puitteet mennä naimisiin. Meidät vihitään Oulun tuomiokirkossa, mikä on mun mielestä todella upean näköinen kirkko sisältä ja ulkoa. Onhan se iso kirkko noin 56 vieraalle, mutta ei se minua ainakaan haittaa. Ja sitten on vielä se kaunis musiikki, mitä kirkossa uruilla soitetaan... Oon just niitä tyttöjä, jotka on haaveillut pienestä pitäen kävelevänsä alttarille Prinsessa Ruususen häämarssin tahtiin.

Mun mielestä kuitenkin myös vihkiminen maistraatissa, juhlapaikalla tai missä tahansa on ihan yhtä hyvä vaihtoehto. Tärkeintä on, että sekä vihkiminen, että juhlat ovat hääparin näköinen tapa mennä naimisiin.

Kuva: Pexels

Vihitäänkö teidät kirkossa vai maistraatissa? Mitä ajatuksia teillä on kirkkohäistä?

Ajatuksia polttareista

Tämä häiden järjestely on minunkaltaiselle kontrollifriikille hyvää opettelua siihen, että langat ei ole aina omissa käsissä. Sen lisäksi, että hääpäivänä minun tulee luottaa asioita kaasojen ja bestmanien käsiin ja itse vain nauttia, mun tulee myös hyväksyä se, että joku viikonloppu mua tullaan vedättämään ja suunnitelmat tulee muuttumaan ihan totaalisesti polttareiden myötä. :D

Mulla on kyllä täysi luotto mun kaasoihin, että ne järkkää huiput ja ikimuistoiset polttarit. Ajatus siitä, että saan polttareihin (toivottavasti) kaikki mun parhaat tyypit kasaan on kans parasta polttareista. Uskon, että harmitus kontrollifriikin suunnitelmien peruuntumisesta tulee muuttumaan pian alkuhämmennyksen jälkeen riemuksi.

Kontrollifriikkinä oon heittänyt tietenkin muutaman toiveen (HUOM! toiveen, en käskyä :D) kaasoille polttareista. Toiveisiin kuuluu, että...
1) polttareista tallentuisi valokuvamuistoja
2) polttarit ei sisältäisi mitään nolaamista
3) polttarit sisältäisi liikuntaa jossain muodossa (...koska meneehän mulla nyt treenisuunnitelmatkin silloin uusiksi!)

Lupaan ja vannon, että kaiken muun jätän kaasojen ja polttariporukan suunnitelmien varaan, enkä mutise mitään vastaan vaan yritän nauttia siitä, että kerrankin joku muu on keksinyt, mitä tehdään. ;D Kontrollifriikkinä oon nimittäin tottunut organisoimaan myös kaveriporukoiden tapaamisia, eli hoitamaan raflavaraukset jne.

Kuva: Pexels

Mulle ehdottomasti tärkeintä polttareissa on se, että jos kerran kaikki huiput tyypit myös eri puolelta Suomea on saatu kasaan, niin polttareissa keskitytään enemmän siihen yhteiseen kivaan tekemiseen, kuin siihen, että mä olisin yksin hemmoteltavana ja keskipisteenä. Eli aktiviteetteihin osallistuis koko porukka, ei vain morsian.

Ja kuten aiemmin mainitsin, niin nolaaminen on polttareissa ehdoton ei. En vain näe mitään hauskaa siinä, että kävelisin ympäri kaupunkia myymässä pusuja nolossa asussa. En vain itse löydä siitä mitään hauskaa. Ja muutenkin, en ehkä välittäisi itse olla pukeutunut johonkin asuun ja erottua joukosta. Mielummin, jos on joku asuteema, niin koko porukka olisi siinä mukana.

Mun ajatuksissa polttareita kohtaan korostuu selvästi tämmönen me-henki minä-ajattelun sijasta. Uskon saavani polttareista enemmän irti, kun kaikki mahdolliset muistot ja hetket saa jakaa sen timanttisen porukan kanssa. ♥

Mitä ajatuksia teillä on polttareista? Mitä toivoisitte ja mitä ette tahtoisi missään nimessä?

HÄÄVUOSI 2017

Se on täällä, meidän vuosi! Jotenkin itellä tänä vuonna "new year, new me" -jutut ei tunnu pyörivän yhtään niin mielenpäällä, kuin ajatus siitä, että tämä on todellakin se vuosi, jolloin sanon tahdon elämäni miehelle. Sattuipa muuten sopivasti, että Suomi 100 -juhlavuoden teema on yhdessä.

Otettiin vuosi 2017 vastaan rennoissa merkeissä. Alun perin oli tarkoitus mennä viettämään uutta vuotta kaveripariskunnalle, mutta flunssa-aalto haittasi suunnitelmia. Loppujen lopuksi myös A sairastui flunssaan, eli vietettiin rauhallista uutta vuotta kotona kahdestaan. Käytiin kuitenkin kaupungilla pyörähtämässä ja katsomassa Oulun kaupungin järjestämä ilotulitus. Rento uusi vuosi sopi hyvin kyllä minulle, koska nyt joulun alla olen saanut tehdä töitä ja olo oli työputken jälkeen aika väsynyt.

Otin vuoden 2017 ilolla vastaan. Vuosi 2016 oli alkanut tuntua jo aika raskaalta loppua kohti. Alkuvuosi sisälsi kyllä paljon ihania ja onnellisia hetkiä, mutta kieltämättä loppuvuosi tuntui melkoiselta rämpimiseltä. Toki loppuvuosi ei mitenkään täysin epäonnistunut ja ankea ollut, oon kiitollinen niistä huipuista ihmisistä, jotka tekivät ankeammistakin hetkistä kelpoja. Mutta jotenkin on ollut sellainen fiilis, että ehkä vuosi 2017 kohtelee mua paremmin, kuin vuosi 2016.

Vuosi 2017 tulee sisältämään ainakin ensimmäisen puolenvuoden ajan paljon uusia asioita ja suunnitelmia. Häiden lisäksi mulla on tarkoitus saada maisterin paperit kasaan ja jos kaikki menee hyvin, niin olen terveystieteiden maisteri 18.5.2017. Eli tekemistä riittää gradun puurtamisessa ja häiden järjestämisessä. Loppu puolivuotta on täysi arvoitus - toiveena olisi, että löytyisi joku uutta koulutusta vastaava työpaikka ja saisin uusia haasteita työrintamalle.

Miten teillä meni vuodenvaihde? :)

Karkkibuffet: joo vai ei?

Olen pitkään miettinyt, että lasketaanko budjettiin karkkibuffetia vai ei. Aikoinaan ajattelin, että jos joskus järjestän häät, niin karkkibuffethan on ihan must -juttu. Mutta nyt häitä järjestäessä se ei olekaan tuntunut kovinkaan tärkeältä.

Myönnän, että olen itse todellinen karkkihiiri. Paras herkku, mitä tiedän, on irtokarkit. Varsinkin Makuunin valikoimasta kahmitut irtarit. ;) Ehkä tämän vuoksi karkkibuffet tuntui musta ihan huipulta ajatukselta.

Kuva: Pexels

Mutta kuinka suurella todennäköisyydellä ainakaan itse morsiamena jaksan hihkua karkkibuffetista? Itseni tuntien koko päivä voi olla aika jännittävä ja tunteet voi olla pinnassa, jolloin ruoka ei välttämättä ole ihan ensimmäisenä mielessä juhlissa. Voisin hyvin kuvitella, että jos häihimme karkkibuffet tulee, niin unohtaisin käydä itse siitä karkkeja napsimassa.

Meidän häissä ei tule olemaan alaikäisiä vieraita ja aikalailla 40% porukasta on vanhempaa väkeä, loput suunnilleen meidän ikäluokkaa. Siksi mietinkin, että onko karkkibuffet kovinkaan hittijuttu häissä, joissa ikäjakauma on tällainen? Välittääkö aikuiset karkista?

Kuva: Pexels

Sitten tietenkin olen miettinyt, että kun tarkoitus on pitää budjetti jokseenkin kasassa, niin jos karkkibuffet tulee, niin siihen panostetaan. Mielestäni karkkeja pitäisi olla ainakin 5-6 lajia ja karkit pitäisi valikoida siten, että ne eivät olisi sellaisia, jossa mausta on tingitty hinnan perusteella. Sitten tarvitaan lisäksi kulhot, kauhat ja purkit karkeille. Eli kyllä siihen karkkibuffettiin saa myös rahaa palamaan.

Mulla on myös estetiikka ollut yksi kriteeri tässä karkkibuffetjahkailussa. Mun mielestä häissä karkkibuffetin pitäis näyttää jotenkin hienolta, mutta parhaimman makuiset karkit ei ole välttämättä niitä esteettisimpiä vaihtoehtoja. Toki oon katsellut esimerkiksi Urjalan makeistukusta mahdollisiksi vaihtoehdoiksi niitä karkkeja, jotka sekä maistuu hyvältä, että näyttää hyvältä.

Vakuuttakaa hei mut, miks karkkibuffet pitäis ottaa häihin tai miks sitä ei pitäis? Tuleeko teille karkkibuffa/oliko teidän häissä karkkibuffa?

Häät ja kuningas alkoholi

Mun silmiin osui mtvn lifestyle sivustolta teksti, jossa aiheena oli alkoholittomat häät ja se, että pitääkö häissä tarjoilla alkoholia. Ilmeisesti alkoholittomien häiden suunnittelu oli aiheuttanut jupakan hääsivustolla. Tämä teksti sai minut miettimään samaa aihetta, eli häät ja alkoholi.

Meidän häissä on alkoholitarjoilu ja juhlapaikalle saa tuoda omat juomat - eli jippii, vieraille ilmaisen viinan bileet. :D Toki mua inhottaa ajatus siitä, jos joku ajattelee häitä ilmaisen viinan bileinä, kun tulee mieleen heti kunnon känniörvellys. Mun suhtautuminen on taas kerran ehkä hieman ristiriitainen.

Haluttiin kuitenkin ehdottomasti se vaihtoehto, että tuodaan juhlapaikalle omat juomat. Musta on kurjaa, jos vieraat joutuu kustantamaan juhlajuomat itse ja varmaan moni pyörisi sitten suuren osan ajasta piilopullolla autojen takakontilla. Me halutaan, että sekä alkoholia että alkoholittomia juomia on tarjolla vieraille niin, että ne takaavat hyvän juhlatunnelman ja että juomat ei lopu kesken. Sen verran meillä juomista "rajoitetaan", että baari aukeaa suunnilleen hääkakun aikoihin.

Suomalaisessa kulttuurissa juhlat+alkoholi kuuluu kuitenkin aika vahvasti yhteen, ihan missä tahansa juhlassa. Ite en voi käsittää, että suurin osa suomalaisista juoksee läpi joulupyhienkin baarissa, kun itselle se on enemmän rauhoittumisen aikaa, kun taas joulunpyhistä viikon päästä uusi vuosi on enemmän bilehilejuhla. Mutta pointti oli se, että koska myös häät on juhla, niin kyllä myös sinne se juhlajuoma ja hiprakka kuuluu. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu myös jokseenkin jähmeä käyttäytyminen, jota alkoholi rentouttaa. Musta olis kamalan kiusallinen tilanne, että kaikki istuis haudanvakavina, eikä kukaan tutustuis toisiinsa.

Ja kyllä. Mun mielestä kuohuvalla kilistely kuuluu tilanteisiin, joita tulee juhlia ja mulle meidän häät on sellainen. Ehdottomasti haluan juoda skumppaa onnittelumaljana ja kilistellä hotellilla A:n kanssa yöllä kahden kesken, ehkä jopa kilistellä ensimmäisenä aamuna avioparina. Ja mun mielestä juhlissa hyvän ruuan kanssa kuuluu juoda hyvää viiniä. Ja jos joku haluaa kilistellä pommacilla tai juoda ruuan kanssa vettä tai maitoa, niin se ei ole yhtään huonompi vaihtoehto.

Mulla on vuosien aikana alkoholinkäyttö muuttunut todella paljon. Vielä viisi vuotta sitten juoksin lähes joka viikonloppu baareissa - oli harvinaista jos olin kotona viikonloppuna. Kaksi vuotta sitten alkoholinkäyttö väheni huomattavasti ja nyt viimeisen vuoden sisään se on vähentynyt merkittävästi. Kännissä oon ollut varmaan viimeksi toukokuussa ja baarissa en ole käynyt neljään kuukauteen. En vain saa kännissä heilumisesta enää oikein mitään irti, muuta kuin kahden päivän krapulan ja kamalan morkkiksen. Ja mitä tulee häissä juomiseen, niin en todellakaan halua olla humalassa, vaan pienessä hiprakassa sitten iltaa kohti.

Ilmeisesti alkoholittomissa häissä on tarkoituksena, että ne ovat hääparin näköiset. Ja jos hääpari ei itse käytä alkoholia, niin ilmeisesti sen takia halutaan järjestää alkoholittomat häät. Siitä huolimatta, vaikka itse juhlin nykyään vähemmällä määrällä alkoholia enkä välitä heilua hulluna humalassa, niin en halua rajoittaa muiden tapaa juhlia. Mulle on oikeastaan ihan sama, miten paljon tai vähän vieraat meidän häissä juovat.

...Vaikkakin ehkä salaa mielessäni toivon, etten mieletöntä örvellystä joutuisi häissäni näkemään.

Mitä sinä ajattelet asiasta häät+alkoholi?

Kuvat: Pexels

Miten hääjärjestelyt etenee?

Multa monesti kysytään, että miten hääjärjestelyt etenevät. Tällä hetkellä tilanne on se, että ei juuri mitenkään. Tämä johtuu ihan siitä, että häihin on aikaa 8,5 kuukautta ja kaikki asiat, jotka tässä vaiheessa pitää olla hoidossa, on jo kunnossa. Kun vilkaiset meidän häiden To Do -listaa, niin ymmärrät varmaan.

Nyt on mukavaa aikaa vain fiilistellä mielessään häitä ja häiden tyyliä sekä inspiroitua. Ja aion nauttia tästä rennosta vaiheesta täysillä, koska varmaan viimeistään keväällä voi vähän stressiäkin pukata.

Kuva: Pexels

Moni häiden järjestelyyn liittyvä asia tuntuu tässä vaiheessa vain liian aikaiselta. Välillä kummastelen, kun facebookin hääryhmissä kesällä naimisiin menevät askartelevat jo kovaa vauhtia kutsuja. Itse en aio tuhlata vielä resursseja tai ajatuksia moisille, koska esimerkiksi kutsua ja hääinfoa ja mahdollisia hääohjelmalappusia varten tarvittavat tiedot tarkentuu vasta keväällä. Uskoisin, että viimeistään maaliskuussa täytyy aktivoitua häiden konkreettisissa järjestelyissä. Onneksi häähumu ei pääse kuitenkaan unohtumaan, kun Oulussa on kaksi kivaa häätapahtumaa luvassa ennen maaliskuuta. :)

Tällä hetkellä suurimmat häiden järjestelyjä koskevat ajatukset pyörii lähinnä tämän morsiamen navan ympärillä. :D Kuten esimerkiksi koruissa: mulla on tarkka visio korvakoruista ja tiedän, mistä sen mukaiset korvakorut saan, mutta käsikoru on yksi iso arvoitus, joten välillä pläräilen netistä ja katson korukaupoista tarjontaa. Ja totta kai tuo morsiuskuntoprojekti on ajankohtainen, kun kesän morsiuskuntohan rakennetaan talvella.

Miten muilla morsmaikuilla häiden järjestelyt etenee? :)

"Sust en haluis vaihtaa muuta ku sun sukunimen"

Ei. En ajattele otsikon mukaisesti A:sta. :D A pitäkööt mun puolesta oman sukunimensä.

Itse asiassa me ei olla edes keskusteltu siitä vaihtoehdosta, että A ottaisi mun sukunimen sitten, kun mennään naimisiin. Mulle on ollut jotenkin todella selvää, että otan A:n sukunimen, vaikka ajatus herättää jossain määrin ristiriitaisia ajatuksia.

Mun äiti on monta kertaa sanonut, että olisi pitänyt oman sukunimensä, jos se olisi ollut silloin mahdollista, kun menivät isäni kanssa naimisiin. Mulla tosiaan on vanhemmat vielä naimisissa, eli mistään eron aiheuttamasta sukunimenvaihto-operaatiokatkeruudesta ei ole kyse. On hassua ajatella, että vasta vuoden 1986 lakiuudistuksen jälkeen naisella on ollut mahdollisuus pitää oma sukunimensä. Mutta en halua mitenkään kapinallisesti ajatella sukunimiasiasta, vaikka musta on todella hyvä vaihtoehto, että voisin pitää sukunimeni, jos niin haluaisin.

Olen todella helpottunut, että A:lla on ihan hyvä sukunimi. Se ei ole tavanomaisin mahdollinen suomalainen sukunimi, kuten Virtanen/Heikkinen/tms. eikä se ole sellainen nolo sukunimi, joka herättäisi millään tavalla hilpeyttä. Se on sellainen, jonka mielelläni otan itselleni nykyisen sukunimeni tilalle. Vaikkakin kaikki kaverit ovat sanoneet, että kuulostan suomenruotsalaiselta hienostuneelta rouvalta sen jälkeen.

Ehkä suurin syy, miksi haluan ottaa A:n sukunimen on se, koska mun oma sukunimi on melkoinen sukunimihelvetti! Mun sukunimi on vaikea. Ainakin muiden mielestä sen perusteella, että harvoin mun sukunimen kuulee oikein yhdellä kertaa oikein - vaikka kuinka selkeästi sanoisin sen. Jos en tavaa sukunimeäni kunnolla, niin saan todennäköisesti taas kerran jonkun uuden hauskan variaation sukunimestäni. Välillä kieltämättä kyllästyttää, kun sukunimi lukee niin useaan otteeseen väärin. Anoppi lähetti varmaan kolme vuotta kortteja minulle ja A:lle siten, että minun sukunimi luki väärin. Lopulta jopa vähän asiasta närkästyneenä jouduin kehoittamaan A:ta, että viitsisikö korjata tuon sukunimiasian äidillensä ennen kuin koko sukunimi vaihtuu kokonaan. :D

Kuva: Freeimages

Totta kai sukunimen vaihtoon vaikuttaa myös aikaisemmin blogissani mainitsema perheidentiteetti, eli mikäli niitä lapsia meille suodaan, niin on jotenkin kivempi ajatus, että koko porukalla olisi sitten sama sukunimi.

Se, miksi toisaalta haluaisin pitää oman sukunimeni, johtuu siitä, koska onhan tää mun nimi uniikki. Toista samannimistä ei löydy. Uudella sukunimellä kaimoja löytyy heti useampi. Ja toisaalta sukunimeni vaikeudesta huolimatta olen aina tykännyt siitä, kun sukunimeni on hieman harvinaisempi.

Yhdistelmäsukunimeä en pidä edes vaihtoehtona, koska musta ne on usein tavalla tai toisella vähän pöhköjä. Tai en ainakaan itselleni haluaisi sellaista. Mielummin ton oman sukunimeni esille os."

Miten siihen uuteen sukunimeen ikinä tottuu? Kun häihin mennessä olen ollut melkein 28 vuotta Emmi P., niin miten ihmeessä opin sanomaan tai kirjoittamaan uuden nimeni? Mutta toisaalta en malttaisi odottaa, että olen Emmi L. :D

Miten teillä sukunimen vaihdokset meni tai tulee menemään? :)

Myötä- ja vastoinkäymisissä

Se, miksi A on juuri se oikea mulle ja paras mahdollinen elämänkumppani korostuu monessa tilanteessa. Avioliittoon siunaamisessa on kohta, jossa luvataan osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä.

Meidän pian 6 vuoden suhteen aikana on ollut ehdottomasti enemmän sitä myötäkäymistä, mutta välillä niitä vastoinkäymisiäkin on tullut vastaan, välillä elämä vain potkii niskaan. On ollut kuitenkin ihana huomata, että sen lisäksi, että onnen hetket jaetaan ja saavutuksista iloitaan yhdessä, niin myös niinä vaikeina aikoina toinen pysyy rinnalla, eikä jätä yksin vastoinkäymisten keskelle.

Tuo rakastaminen ja uskollisena pysyminen vastoinkäymisissä korostui taas kerran viime viikolla. Mulla oli todella raskas ja vaikea viime viikko. Kuulin ikäviä uutisia perheen sisältä ja pelko, huoli ja ahdistus tulevasta riepotteli mua aikalailla koko alkuviikon. A oli ihanasti tukena. Antoi mun itkeä melkein silmät päästäni uutisen kuultuani, piti huolta ja oli lähellä. Oikeita sanoja oli varmaan vaikea löytää, mutta jo se, että A oli lähellä ja tukena riitti. Jopa se, että toinen peruutti omat iltapäivän suunnitelmansa, etten joudu olemaan yksin merkitsi mulle todella paljon. Olin oikeastaan koko viikon aika pihalla ja väsynyt, jopa ärtynyt monestakin eri syystä, mutta A antoi aikaa ja yritti piristää viikon vastoinkäymisissä parhaalla mahdollisella tavalla.

Kuva: FreeImages

Parasta on, että vaikka A antaa mun surra rauhassa, niin A myös potkii mua eteenpäin vaikeissa tilanteissa. Pääsykokeisiin lukiessa ja viimeisen hermoromahdusitkujen pyörteessä A sanoi kylmän rauhallisesti, että nyt kannattaa tsempata ja rauhoittua ja lukea uudestaan ne asiat, jotka tuntuu vaikealta. Ja monesti kun mieli on ollut matala, niin A on kannustanut mua menemään harrastusten pariin ja ulos kavereiden kanssa, että saisin muuta ajateltavaa. Ja muistuttaa silloin, kun koen epäonnistuneeni, että tein kyllä taatusti kaiken voitavan.

Pitkän yhteiselon jälkeen voi olla luottavaisin mielin sen suhteen, että kun avioliitto on solmittu, niin toinen tosiaan pysyy vierellä myös niissä vastoinkäymisissä ja niistä vastoinkäymisistä myös selvitään yhdessä.

Loppuun vielä biisi Sannin uusimmalta SANNI -albumilta, jonka muuten heti lähetin Spotifyssä A:lle, kun biisin olin ensimmäistä kertaa kuullut. Niin osuvat sanat.

Sanni - Mörköjä

Save the Date - kun kutsukortit ei enää riitä?

Tällä kertaa jälleen luvassa hämmästelyjä häidenjärjestelyistä ja aiheena on Save the Date -kortit. Jos joku ei tiedä että mistä on kyse (epäilen... :D), niin Save the Date -kortithan Jenkeistä omaksuttu tapa lähetetään vieraille kortti ennen virallisia kutsuja, jotta vieraat osaavat varata päivän vapaaksi.

Itse en ihan hiffaa tuota STD-perinnettä. Missä vaiheessa on käynyt niin, että pelkkä kutsu ei enää riitä? STD -kortit lähetetään yleensä n 6-12 kk ennen häitä ja jos itse sattuisin vastaavan kortin saamaan, niin en voisi olla varma, että pääsenkö päivän varaamisesta huolimatta osallistumaan. Vaikka kuinka päivämäärä olisi tiedossa, niin vuorotyöt, lomien sumplimiset ja muut juhlat ei ole vielä niin pitkälle tiedossa. Totta kai, jos kyseessä olisi hyvän ystävän häät, niin tekisin tietenkin kaikkeni, että päivä on varattu vapaaksi, mutta todennäköisesti olisin päivämäärän jo mieleeni pistänyt ilman STD-korttia... ;)

...Koska kulkeehan se tieto ilman STD-korttejakin! Meillä ainakin läheisimmät ja tärkeimmät sukulaiset tietää jo päivän ja se riittää. Ja ainakin mun puolelta myös kaverit tietää päivämäärän. Ja ne, jotka saattavat olla epävarmoja kutsun suhteen vinkkaan sitten lähempänä, että pistää päivämäärän ylös. Mutta teen tämän ihan vain Whatsappissa tai facebookissa.

Ymmärrän kyllä, että jos kyseessä on isot häät ja haluaa varmistaa, että mahdollisimman moni pääsee, niin STD-kortit on ihan fiksu keino. Mutta itselle riittää, että suurin osa kutsuttavista on jossain vaiheessa ainakin kuullut häistä ja totta kai toivon, että mahdollisimman moni pääsee juhlimaan meidän kanssa. Mutta häiden peruutukset taitaa koostua enimmäkseen niistä viimehetken peruutuksista vaikka vieraat olisivat kuinka tietoisia päivämäärästä ja olisivat sen varanneet vapaaksi.

Olen myös kuullut, että STD-kortit aiheuttaa hieman hämmennystä vanhemmissa ihmisissä, koska eivät ole ihan kartalla, että mistä on kyse. Tuntuis, että tulisi vaan lisää vaivaa siitä selittämisestä, että mistä korteissa oli kyse. :D

Toki STD-kortit on ihan näppäriä yhdistää esimerkiksi joulukortin yhteydessä ja samalla säästää postimerkkikuluissakin. Mutta jotenkin en vain siltikään syty idealle (olen muutenkin aika huono lähettämään joulukortteja...). Meidän häiden suhteen saa riittää suusta suuhun tieto häistä sekä tarpeeksi ajoissa lähetettävä kutsu.

Tuleeko teille Save the Date kutsut?