Sukunimen vaihtuminen ja identiteettikriisi

Ennen pääsiäistä teimme verkossa avioliiton esteiden tutkintapyynnön. Ajateltiin hoitaa homma hyvissä ajoin pois alta, kun esteettömyystodistus on kuitenkin neljä kuukautta voimassa. Verkossa tutkintapyynnön täyttäminen oli näppärää ja nopeaa, mutta hetkeksi pysähdyin sukunimi-kohtaan, eli siihen, jossa ilmoitettiin, miten sukunimen käy, kun avioliitto on solmittu...

Oon alusta asti ollut sitä mieltä, että yhteinen sukunimi tulee ja otetaan Antin sukunimi. Mutta tuossa vaiheessa, kun piti kirjoittaa niin sanotusti mustaa valkoiselle, niin alkoi epäilyttää ja vähän ahdistamaan. Vaikka edelleen olin sitä mieltä, että yhteinen sukunimi on kaikista paras ja miellyttävin vaihtoehto. Se kuitenkin luo sitä me -henkeä omalla tapaa ja toivottavasti joku päivä meidän perhe kasvaa ja kaikki jakavat saman sukunimen. Oli ihan lähellä, etten ruksinut vaihtoehtoa "puolisot pitävä oman sukunimensä" ja laittanut sillä vaihtoehdolla eteenpäin hakemusta Antille allekirjoitettavaksi.

Mutta kai se on ihan normaalia ja sallittua tuntea jonkinlaista haikeutta omasta, melko harvinaisesta sukunimestä luopumisesta? Jos on ollut hääpäivään mennessä lähes 28 vuotta Emmi P. ja yhtäkkiä sukunimi on joku ihan muu, niin kyllä sitä myös jonkinlainen identiteettikriisi tulee. Ja olen aikaisemminkin kertonut, että nykyisellä sukunimellä olen ainoa tämän niminen henkilö. Uudella sukunimellä löytyy kaimoja, varsinkin Ruotsista. :D

Me ollaan tietenkin tästä sukunimiasiasta puhuttu Antin kanssa. Antille olisi todellakin ok, jos pitäisin oman sukunimen. Mun vaikeaa, usein muiden toimesta väärinkirjoitettua sukunimeä, ei edes harkittu yhteiseksi sukunimeksi. Mutta tietenkin myös Antista yhteinen sukunimi olisi mieluisin vaihtoehto.

Eli sillä yhteisellä sukunimellä mennään. Valinta tuntui taas kerran oikealta, kun pääsiäisenä kävimme ravintolassa ja minun sukunimellä tehty pöytävaraus oli taas kerran väärinkirjoitettu. :D Ja jos Emmi P:n identiteetistä luopuminen tuo jonkinlaista haikeutta, niin ehkä on aika alkaa brändäämään ja rakentamaan mielessään uudella sukinimellä varustettua Emmiä ja sen identiteettiä. Vähän niinkuin uuden alku. ;)

"Sust en haluis vaihtaa muuta ku sun sukunimen"

Ei. En ajattele otsikon mukaisesti A:sta. :D A pitäkööt mun puolesta oman sukunimensä.

Itse asiassa me ei olla edes keskusteltu siitä vaihtoehdosta, että A ottaisi mun sukunimen sitten, kun mennään naimisiin. Mulle on ollut jotenkin todella selvää, että otan A:n sukunimen, vaikka ajatus herättää jossain määrin ristiriitaisia ajatuksia.

Mun äiti on monta kertaa sanonut, että olisi pitänyt oman sukunimensä, jos se olisi ollut silloin mahdollista, kun menivät isäni kanssa naimisiin. Mulla tosiaan on vanhemmat vielä naimisissa, eli mistään eron aiheuttamasta sukunimenvaihto-operaatiokatkeruudesta ei ole kyse. On hassua ajatella, että vasta vuoden 1986 lakiuudistuksen jälkeen naisella on ollut mahdollisuus pitää oma sukunimensä. Mutta en halua mitenkään kapinallisesti ajatella sukunimiasiasta, vaikka musta on todella hyvä vaihtoehto, että voisin pitää sukunimeni, jos niin haluaisin.

Olen todella helpottunut, että A:lla on ihan hyvä sukunimi. Se ei ole tavanomaisin mahdollinen suomalainen sukunimi, kuten Virtanen/Heikkinen/tms. eikä se ole sellainen nolo sukunimi, joka herättäisi millään tavalla hilpeyttä. Se on sellainen, jonka mielelläni otan itselleni nykyisen sukunimeni tilalle. Vaikkakin kaikki kaverit ovat sanoneet, että kuulostan suomenruotsalaiselta hienostuneelta rouvalta sen jälkeen.

Ehkä suurin syy, miksi haluan ottaa A:n sukunimen on se, koska mun oma sukunimi on melkoinen sukunimihelvetti! Mun sukunimi on vaikea. Ainakin muiden mielestä sen perusteella, että harvoin mun sukunimen kuulee oikein yhdellä kertaa oikein - vaikka kuinka selkeästi sanoisin sen. Jos en tavaa sukunimeäni kunnolla, niin saan todennäköisesti taas kerran jonkun uuden hauskan variaation sukunimestäni. Välillä kieltämättä kyllästyttää, kun sukunimi lukee niin useaan otteeseen väärin. Anoppi lähetti varmaan kolme vuotta kortteja minulle ja A:lle siten, että minun sukunimi luki väärin. Lopulta jopa vähän asiasta närkästyneenä jouduin kehoittamaan A:ta, että viitsisikö korjata tuon sukunimiasian äidillensä ennen kuin koko sukunimi vaihtuu kokonaan. :D

Kuva: Freeimages

Totta kai sukunimen vaihtoon vaikuttaa myös aikaisemmin blogissani mainitsema perheidentiteetti, eli mikäli niitä lapsia meille suodaan, niin on jotenkin kivempi ajatus, että koko porukalla olisi sitten sama sukunimi.

Se, miksi toisaalta haluaisin pitää oman sukunimeni, johtuu siitä, koska onhan tää mun nimi uniikki. Toista samannimistä ei löydy. Uudella sukunimellä kaimoja löytyy heti useampi. Ja toisaalta sukunimeni vaikeudesta huolimatta olen aina tykännyt siitä, kun sukunimeni on hieman harvinaisempi.

Yhdistelmäsukunimeä en pidä edes vaihtoehtona, koska musta ne on usein tavalla tai toisella vähän pöhköjä. Tai en ainakaan itselleni haluaisi sellaista. Mielummin ton oman sukunimeni esille os."

Miten siihen uuteen sukunimeen ikinä tottuu? Kun häihin mennessä olen ollut melkein 28 vuotta Emmi P., niin miten ihmeessä opin sanomaan tai kirjoittamaan uuden nimeni? Mutta toisaalta en malttaisi odottaa, että olen Emmi L. :D

Miten teillä sukunimen vaihdokset meni tai tulee menemään? :)