lauantai 22. lokakuuta 2016

Hiuspohdintaa

Kävin laittamassa hiukset jälleen kuosiin Elisalla LS Stylessä ja halusin koittaa taas jotain hieman erilaista sävyä. Nyt ennen häitä ehtii vielä kokeilla sävyjä ja miettiä, että mikä on se paras ja sopivin. Onneksi on ammattitaitoinen luottokampaaja, jonka kanssa voidaan pohtia näitä hiusjuttuja häihin liittyen. Vielä tässä vaiheessa hääkampaus ei ole vielä hahmottunut kovinkaan tarkasti mielessä, mutta olen kyllä instagramista selaillut erilaisia hääkampauksia ja ottanut mieluisista screenshotit talteen. Onneksi Elisa hoksasi sanoa mulle, että kannattaa katsoa kampauksia, jotka on tehty vaaleisiin hiuksiin. Ei olisi tullut itselle mieleenkään, että kampaukset toimii erilailla tummissa ja vaaleissa hiuksissa, vaikka nyt jälkeenpäin maalaisjärjellä ajateltuna kuulostaa ihan selvältä asialta.

Tällä kertaa kokeilin lämmintä, hieman hunajaista sävyä. Laitettin myös Olaplex pitkästä aikaa. Lopputulos näkyy kuvassa. Tykkään hirmuna! :)

hiuksetlokakuu2016

Oon käynyt Elisan asiakkaana nyt kaksi vuotta ja ollaan varmaan joka kerta otettu kuva muutoksesta, mikä on ihan huippu juttu, koska pystyy katsomaan ihan kuvalta, että miltä mikäkin väri on näyttänyt. Hiusväri on vaihdellut vähän vuodenajan ja fiiliksen mukaan, mutta vuodenaika vaikuttaa myös helposti siihen, että kallistutaanko enemmän kylmiin vai lämpimiin sävyihin. Mutta onneks voin olla luottavaisin mielin sen suhteen, että hääpäivänä mun hiusväri tulee olemaan upea ja onneksi tässä on vielä aikaa pohtia sitä lopullista hiusväriä ja varsinkin sitä kampausta. :)

Ja tähän loppuun vielä hiushistoriaa kahdelta vuodelta.

hiuskollaasi20142016

1. marraskuu 2014  2. tammikuu 2015  3. maaliskuu 2015  4. kesäkuu 2015
5. elokuu 2015  6. tammikuu 2016  7. huhtikuu 2016  8. elokuu 2016


Ja näistä on omaa henkilökohtaista lempparia tosi vaikea päättää. Pääasia, että aina olen kampaamosta kävellyt tyytyväisenä ulos ja saanut paljon kehuja hiuksistani. Ja yksi todella tärkeä asia mulle on ollut se, että kampaaja ei oikeasti leikkaa liikaa hiuksista pituutta ja nämä kutrit on kasvanut jo melko pitkiksi!

Mikä on sun lemppari mun hiuslookeista? :)

2 kommenttia:

  1. Hei.
    Ihana teksti !
    Olemme avanneet uuden hää-ja julapukuliikkeen keskustan Stockmannille.
    Tervetuloa käymään!
    Ps löydät meidät Facebookista täältä
    https://www.facebook.com/whitedressofficial/
    Terkuin
    WD tiimi

    VastaaPoista