tiistai 11. lokakuuta 2016

Morsiamen kauneudenhoito

Varmaan jokainen morsian haluaa näyttää kauniilta, kun hääpäivänä koko päivän tulee olemaan katseiden kohteena ja päivästä jää myös paljon kuvia muistoksi. Siksi moni panostaakin hääpäivän ulkonäköön aikalailla. Itse on määritettävä se raja, että mikä on sopivaa ja mikä on liikaa. Suomen ihanimmissa häissä yksi morsian otti jopa täytettä huuliinsa hääpäivän ulkonäön vuoksi. Mutta kukin omalla tavallaan ja panostakoot kukin rauhassa siihen, mikä tekee olon itsevarmaksi ja kauniiksi. Itse oon vähän miettinyt, että mihin vedän sen rajan, koska ei varmaan ole mikään ylläri, että kaikki se panostus maksaa (ellei ole taitavia sukulaisia/ystäviä). En kuitenkaan haluaisi maksaa itseäni ihan kipeäksi yhden päivän lookin vuoksi ja yhteisestä budjetista otettuna kaikki ylimääräinen minuun törsättynä ei tuntuisi reilulta, koska yhtälailla A on koko päivän esillä ja kuvissa.

meikkisiveltimet

Tässä vähän kauneudenhoidollisia toimenpiteitä, joita olen miettinyt....


Kampaus & meikki
Hääpäivänä haluan näyttää kauniilta ja siihen nyt vain tarvitsee ammattilaisen apua, joten turvaudun ehdottomasti meikin ja kampauksen suhteen ammattilaiseen. En itse yksinkertaisesti vain osaa laittaa hiuksia, enkä tehdä juhlameikkiä. Itse asiassa hieno ja näyttävä juhlakampaus itse tehtynä kuulostaa tällä hiusmäärällä mahdottomalta. :D Jos osaisin tehdä itse meikin, niin miksi en sitä sitten tekisi... Mutta mielummin istun hemmoteltavana ja vailla stressiä osaavien ammattilaisten käsissä.

Ripsienpidennykset
Itse asiassa mulla on jo hääviikolle aika varattuna, eli näillä näkymin hyvin varmasti otan ripsienpidennykset ja varmaan pidän niitä sitten koko loppu kesän. Perinteiset kesäripset. :D

volyymiripsetoulu
Tania/Zaparo Oulu

Kynnet
Kynsien lakkaaminen on myös sellainen asia, missä onnistun saamaan vain huonoa lopputulosta, jos teen sen kiireessä (esim. hääaamuna?) ja tavallinen kynsilakka lohkeilee niin nopeasti, joten taidan turvautua myös kynsiin ammattilaisen laittamana. Todennäköisesti kestolakkaus taitaa olla enemmän mun juttu, kuin rakennekynnet.

Kasvohoito
Ihon päivittäinen hoitaminen oikeanlaisilla tuotteilla on ihan itsestäänselvyys, mutta voisin hyvinkin käydä hemmoteltavana kasvohoidossa häästressin alla. Saa ihon vähän heleämmäksi, puhtaammaksi ja pehmeämmäksi. Oon muuten hyvin laiska käymään kasvohoidoissa, että en sitten tiedä, onko sillä yhdellä kasvohoidolla sen kummempaa vaikutusta muuten, kuin henkisesti. :D

Suihkurusketus
En ihan hirveästi syty suihkurusketusajatukselle ja toivon, että en joudu siihen turvautumaan! Jos on hyvät ilmat, niin täytyy käydä hakemassa ihan luonnollista rusketusta biitsiltä, mutta jos on surkea kesä, niin sitten on varmaan pakko käydä mielummin suihkurusketuksessa, kuin olla ihan kalpea valkoisen mekon kanssa.

Hampaidenvalkaisu
Haluaisin kyllä valkaista hampaat, mutta tämä vaatisi taas lisää budjetointia morsianta varten. Hampaita voi toki valkaista myös kotona, mutta silloin pitää aika huolellisesti tutustua turvallisiin vaihtoehtoihin. Olisko kellään muuten suosituksia kotivalkaisuun liittyen? Hammaslääkärillä tietenkin saavuttaisi parhaan lopputuloksen, mutta raaskisinkohan kuitenkaan käyttää sellaista hintaa, kun veikkaan, että hampaat värjäytyy melko pian uudelleen, kun kuitenkin juon aika paljon teetä/kahvia ja pepsi maxia... Täytyy varmaan perehtyä tarkemmin tähän hampaidenvalkaisuasiaan. :)


Mihin kaikkeen kauneudenhoitoon panostit/aiot panostaa hääpäivänäsi?

11 kommenttia:

  1. Odotan kun kuuta nousevaa ens kesää, että saan taas ripset! Näytän ihan kuolleelta pojalta ilman niitä. Mun ripset vaan alko hylkimään lisäkkeitä, ja oli pakko ottaa pois, ja olla nyt kunnolla ilman, että pysyy sit pääpäivänä. :)
    Kynnet mulla on ollu noin viisi vuotta. Ja suihkurusketus? Mä joudun koko ensi kesän miettiä, mitä puen päälle, ettei rusketusrajat olisi ihan hirveät. Ja tietenkin meikki ja kampaus. :)
    Pakko muuten sanoa, että luin vasta sun ikäs, ja näytät kyllä nuoremmalta luonnossa, mitä olet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, harmi että ne alko hylkimään! Johtukohan syy liimasta vai mistä? Ite oon ollut hoitoalalla vuodesta 2010 asti ja sitä ennen mäkkärissä töissä, niin mulla ei oo kokemusta rakennekynsistä ollenkaan - varmaan onnistuisin jotenkin räpsäytteleen ne irti hääviikolla ennen hääpäivää. :D Onneks rusketusrajoihin ainakin itsellä toimii aurinkorasvalla läträys! Kunnon kertoimet vaan ja lisäilee tiiviisti sillon, kun ei rajoja halua. ;) Jäi ainakin tänä kesänä vaan bikineistä rajat!

      Tuossa olikin lukenut heinäkuun lopulta asti mun ikä väärin, hups. ;) Haha, toivottavasti oli kohteliaisuus, että näytän nuoremmalta. :D Siihen nuoremmalta näyttämiseen vaikuttaa varmaan aika helposti myös se, kun oon niin lyhyt.... :D

      Poista
    2. Se jäi mysteeriksi, mulle tilattiin uusi, erilainen liimakin mutta ei auttanut. Mä olin kans hetken hesellä, kynnettömänä muuten nää on mulla ollu, enkä osaa enään olla ees ilman!
      Mulle ei auta ees se 50 kerroin, silti jää rajat.

      Ihan kohteliaisuus oli. :)

      Poista
    3. Voi harmi, toivottavasti pysyy sitten häissä ripset! :)

      Poista
  2. Mie ajattelin tehdä meikin itse, kampauksen suhteen oon vielä kahden vaiheilla. :) luultavasti varaan kampaajan! Ripsepidennyksiä miulla ei oo koskaan ennen ollut mutta ensi kesänä olisi tarkoitus ottaa sitten nekin. :) mutta oikeastaan nuo ripset ja hiukset on ehkä ainoa mitä käyn laittamassa ulkopuolisilla, muut teen itse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä kyllä kuulostaa, säästää ison summan rahaaki! ;) Voi että, osaispa itsekkin meikata hyvin! :) Toki ehkä ihan hyvä vaan, että säästää itsensä meikkistressiltä hääaamuna. Ootko jo harjoitellut meikkiä? :)

      Poista
    2. Oon joo alkanut harjoittelemaan jo sekä itsekseen että kaason kanssa :) toivotaan että onnistuu myös sitten hääpäivän aamuna!

      Poista
    3. Varmasti onnistuu! :) Varaat varalta vain vähän extra-aikaa meikin tekemiselle :)

      Poista
  3. Aika paljon näistä meinaan itsekin toteuttaa, erityisesti suihkurusketus tai vastaava on mulle kalkkilaivan kapteenina ihan ehdoton. Rusketusta ei siis tule, vaikka kuinka itseään paahtaisi. Ja toisaalta en halua paahtaa, kun siitäkin iho kärsii. :) Me tehtiin se ratkaisu, että karsittiin näistä kaikki muut paitsi meikki ja kampaus pois budjetista. Lähtevät siis vain omasta lompakosta.

    Anette - Haa-Haa-häät
    haahaahaat.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä onneksi rusketus tarttuu hyvin pintaan, jos ei tarttuisi, niin ehdottomasti menisin itsekkin täydellä varmuudella suihkurusketukseen. Kuitenkin kun puku on valkoinen, niin se näyttää paremmalta päivettyneellä iholla. Mekin ollaan budjetoitu ainoastaan meikki ja kampaus ja kynnet yhteiseen hääbudjettiin, eli loput kauneushumpuukit maksan itse. :)

      Poista
  4. Moi, mä oon käyttänyt nyt jonkun aikaa aktiivihiilijauhetta hampaisiin. Se ei periaatteessa valkaise hammasta, vaan poistaa siitä pinttymiä. Ostin omani Ruohonjuuresta ja suosittelen :)

    VastaaPoista