sunnuntai 18. syyskuuta 2016

LOVE ME DO HÄÄMESSUT 1.10.2016!

Häiden suunnitteluun on ihana hakea mahdollisimman paljon inspiraatiota eri kanavien kautta. Ja yks ihan paras keino sen inspiraation hakemiseen on käydä häämessuilla. Helsingissä järjestetään nyt syksyllä ensimmäinen lokakuuta Kaapelitehtaalla Love me do -häämessut, jonne myös itse olen menossa hääblogimiitin merkeissä ja samalla tietenkin tutustumaan häämessutarjontaan. Samalla reissulla tulee vihdoin kyläiltyä pääkaupunkiseudulle muuttaneen ystävän luona viikonloppu. Ihanaa nähdä saman viikonlopun aikana ystävää pitkästä aikaa ja tutustua myös uusiin kasvoihin. Mukavaa nähdä ihan kasvotusten seuraamieni blogien kirjoittajat!

lmd

Love me do häämessut on ihan ilmainen tapahtuma Kaapelitehtaalla, joka on tunnettu laajasta kattauksesta hääyrityksiä- ja palveluita. Lisäksi messuilla pääsee katsomaan erilaisia näytöksiä, kuuntelemaan asiantuntijaluentoja, pääsee maistelemaan maistiaisia sekä kokeilemaan testereitä, unohtamatta huikeita messutarjouksia. :) Lisää messutarjonnasta ja näytteilleasettelijoista voi vilkaista täältä.  Lisäksi mikäli häämuoti kiinnostaa, niin Love me do häämessuilla pääsee nauttimaan myös häämuodin uusimmista tuulista. Päivän aikana järjestetään 3 kansainvälistä muotinäytöstä, jota mahtuu seuraamaan rajallinen määrä messuvieraita. Mikäli haluat varmistaa pääsysi häämuotinäytökseen, niin kuhunkin kolmeen näytökseen on myynnissä kutsuvieraspaikkoja, katso lisää täältä.

Nyt ihan uutena juttuna Love me do häämessuilla valitaan Love me do -morsian! :) Sinulla on mahdollisuus olla Love me do -morsian, mikäli sinulla on tulossa häät aikaisuntaan helmikuussa 2017. Hakuaika päättyy tänään, eli vielä ehtii laittaa hakemusta! Love me do -morsiamelle Love me do järjestää hemmottelua, lahjoja ja jotain jännittävää erilaisten yhteistyökumppaneiden voimin, mm. Sincerity Bridal lahjoittaa morsiamelle unelmien hääpuvun! Love me do -morsiamelta odotetaan iloista ja positiivista asennetta, rohkeutta kokeilla uusia asioita ja aktiivisuutta sosiaalisessa mediassa. Tarkoituksena on, että Love me do -morsian 2017 kertoo joko Love me don kautta tai mahdollisesti omassa blogissaan kuulumisistaan, kokemuksistaan ja odotuksistaan muutamia kertoja matkan häihin saakka. :) Mikäli kiinnostuit, niin laita pikaisesti hakemusta! Katso tarkemmat ohjeet tästä.

Love me do häämessuilla nähdään! Onko teistä kukaan menossa Love me do häämessuille tai tulossa jopa hääblogimiittiin?




2 kommenttia:

  1. Jee mahtavaa, messuilla nähdään!

    Laitoin sulle myös blogiini haastetta, käyhän katsomassa :)

    VastaaPoista