Häämessut järjestettiin Areenalla Oulussa ja ainakin keskustelupalstoilla on tullut hieman negatiivista palautetta Areenasta häämessualueena sen ahtauden vuoksi. Kieltämättä avarampi tila voisi toimia paremmin noin isolle yleisölle ja ehkä näytteilleasettajia mahtuisi silloin enemmän. Me menimme paikalle klo 13 aikaan, jolloin porukkaa oli kyllä paljon, mutta hyvin me mahduttiin sinne sekaan ja melko nopeasti olimme kolunneet messut läpi.
Tarjonta oli mun mielestä mukavan monipuolista. Mun mielestä messuilla oli ehkä kattavin tarjonta kultasepänliikkeistä ja ne oli kyllä todella suosittuja jonoista päätellen. Mullahan on jo vihkisormus löytynyt, mutta A:n vihkisormusta ei olla vielä hankittu. Messuilla olisi ollut paljon hyviä tarjouksia kultasepänliikkeillä, mutta harmikseni ne jäi tosiaan hyödyntämättä, kun A ei ollut mukana. Kultasepänliikkeiden lisäksi messuilla oli edustettuna hyvin pukeutuminen ja asusteet, hotellit ja juhlapaikat. Mutta koska itsellä myös nämä asiat on hyvin hoidossa, niin en näitäkään juuri sen enempää katsellut.
Messuilta jäin kaipaamaan ehdottomasti kukkapalveluiden näkyvyyttä. Oulusta ei tainnut olla yhtään kukkakauppaa messuilla, joka oli ehkä pieni pettymys minulle. Lisäksi hääkakkukriisin kehittäneenä olisin toivonut myös enemmän Oululaisia konditorioita messuille.
Olisin saanut messuilta varmasti paljon enemmän irti, mikäli häiden suunnittelu olisi vasta alkuvaiheissa. Ja koin, että messut olisivat todella hyödylliset, mikäli häitä varten ei olisi juuri mitään varattuna. Harmi, että viime vuonna messut jäi välistä, koska silloin ei ollut vielä häistä tietoakaan. ;)
Kävitkö sinä Oulun häämessuilla? Mitä pidit? Tarttuiko messuilta jotain erityistä?
Moi, teimme viikonloppureissun sulhon kans Ouluun, vaikka Seinäjoella asumme. Nämä olivat ensimmäiset häämessut, kun häitä 2019 vuodelle suunnittelemme. Oululaisena varmasti saa messuista enemmän irti, mutta itsekin harmittelin kakkujen, kukkien ja pöytäkattausten puutetta, sillä niistä olisin kaivannut inspiraatioita enemmän :/
VastaaPoistaMusta tuntu, että tuolla oli tosi paljon tarjontaa Oulua Pohjoisemmas ja se ehkä vähän harmittikin. Tottakai ymmärrän, ettei Pohjois-Suomeen voi useampia messuja järjestää, mutta kuitenkin, olisin kaivannut kakku- ja kukkapalveuita myös Oulun seudulta.
PoistaToivottavasti sait jotain inspistä kuitenkin häihisi! :)