maanantai 22. elokuuta 2016

Hääunet

Onpas teitä uusia lukijoita tullut paljon lyhyen ajan sisään, haluankin toivottaa teidät kaikki tervetulleeksi blogini pariin. Mukavaa myös, kun te lukijat olette jaksaneet kommentoida postauksiini. On niin ihana jakaa ajatuksia sekä kuulla neuvoja ja vinkkejä. Kiitos valtavasti!

Tällä kertaa halusin postata hääunista, sillä olen jo tässä vaiheessa häiden järjestelyä ehtinyt näkemään niitä. Saapa nähdä, kuinka kammottaviksi hääunet menevät, kun THE päivämäärä lähenee. :D Mun hääunet on ollut lähinnä koomisella tavalla painajaisia, eli asiat ovat aina jollain tapaa pielessä. Mutta paras juttu on se, että ainakin tähän mennessä ollaan kokoajan kaikista vastoinkäymisistä huolimatta oltu ihan alttarille asti menossa A:n kanssa, eli periaatteessahan kaikki on loppujen lopuksi ollut hyvin.

Hääuni nro 1: KAATOKÄNNIT
Tää aihe taisi päästä livahtamaan alitajuntaan, kun olin katsonut Satuhäitä. Morsian veti viiniä suoraa pullosta ja onhan noita kännimorsmaikkuja näkynyt Satuhäiden jaksoissa muutenkin. Ite tykkään kyllä silloin tällöin bilettää, mutta jotenkin hääpäivä on sellainen, että en haluaisi olla humalassa - pikkuhiprakka on OK sitten, kun kaikki virallinen osuus on ohi. No tässä mun unessa me oltiin A:n kanssa aivan kaatokänneissä jo onnittelujen aikaan, oltaisko me sitten tissuteltu koko aamupäivä ja matkalla kirkolta juhlapaikalle vedetty ihan kunnolla. Unessa pyörittiin vaan päissään häissä, ite taisin taistella sammumista vastaan jossain vaiheessa ja sitten herättiin seuraavana päivänä hotellissa kamalassa krapulassa ihmetellen, että ei muista kyllä koko eilisestä mitään.

Oli kyllä ihan kamala uni! Häät on juuri se päivä, jonka haluaisi muistaa hyvin ja haluaisi painaa ne hetket mieleensä, koska itse päivä menee varmasti muutenkin nopeaa.

drunk

Hääuni nro 2: KAIKKI IHAN KESKEN
Hääuni nro 2 taisi olla muistutus, että vaikka olisi kuinka ihanaa pitää häät vaikka heti, niin kannattaa silti rauhassa odottaa tämä aika ja suunnitella hyvin. Nimittäin kyseisessä unessa kaikki oli ihan kesken. Ihan kuin koko päivään ei olisi varauduttu mitenkään.

Oli hääpäivän aamu ja mulla ei ollut aikaa kampaamoon eikä meikkiin. Epätoivoisesti yritin kysellä facebookissa Oulun puskaradiossa, että osaako kukaan tehdä meikkiä ja kampausta. Tuloksetta. Jouduin tekemään itse siinä onnistumatta. Me myös jouduttiin jostain syystä viedä A:ta Oulunsaloon työhaastatteluun, jossa odottelin A:ta ja haahuilin jossain toimistotilan aulassa. Meillä oli ihan auki, että miten ehditään kirkkoon ja lähteminen hidastui kokoajan. Myös mekon pukeminen oli täysi katastrofi. Kukaan kaasoista ei osannut nyörittää eikä saanut nyöritettyä mekkoa tiukalle. Ikinä uni ei edennyt kirkkoon tai juhlapaikkaan asti, vaan valmistelut oli yhtä epätoivoa ja keskeneräisyyttä ja hidasta etenemistä.

Onneksi uni ei edes edennyt kirkkoon tai juhliin asti. Ei meillä varmaan olisi ollut pappia kirkossa tai juhlapaikalla ruokaa eikä juomaa. :D

painajainen

Hääuni nro 3: MAHAKIPU
Mulla on tosiaan mahavaivat ollut loppukesästä taas riesana ja mahavaivat on erittäin ikäviä, jos ne sattuvat jollekin juhlapäivälle tai reissulle. Tää stressi mahavaivoista ja tulevasta mökkireissusta varman hiipi alitajunnan kautta uneen. Ja mun uni mahakivusta hääpäivänä sai mut päättämään, että vaikka yövyn hotellissa häitä edeltävänä yönä, niin pysyn mun turvaruuissa tämän unen toteen käymisen välttämiseksi ja myös häissä noudatan laktoositonta ja gluteenitonta linjaa. :D Kyseisessä unessa mun maha oli vaan niin kamalan kipeä, että jouduin makaamaan sikiöasennossa sängyssä koko aamun ja viettää aikaa vessassa, mutta kipu ei vain helpottanut. En päässyt kampaamoon enkä meikkiin. Maha oli ihan turvonnut ja kipeä ja ajatuskin häämekkoon pukeutumisesta kammotti ja pystyasennossa oleminen sattui. Tämäkään uni ei edennyt hääaamusta mihinkään, mutta tuossahan sitä painajaista oli tarpeeksi.


Onko muut morsmaikut nähnyt hääunia? Kertokaa ihmeessä parhaimmat/pahimmat hääunenne!



Kuvat: Freeimages

4 kommenttia:

  1. Voi ei, nää tällaiset hääunet on kyllä kamalia missä kaikki menee pieleen! :D

    Minulla hääaiheiset unet on liittyneet lähinnä hääpukuun, tai siis siihen että sitä ei vielä ole! Mietinkin että pitäisiköhän tässä varata ensimmäistä sovitusaikaa jo pikavauhtia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos teillä on kesällä (?) häät, niin onneksi on vielä aikaa! :) Mutta ilmeisesti sitä stressaa unissaan asioista, jotka häiden suhteen on vielä kesken. Juuri niinku itsellä kampaus ja meikki. :D

      Poista
  2. Hei ihana hääbloggaaja! Sinulle olisi pieni infopaketti ja blogihaaste osoitteessa http://www.lovemedo.fi/artikkelit/tervetuloa-haablogimiittiin-1102016-0.

    Hyvää alkusyksyä toivotellen,

    Love Me Do -häämessujen Hanna

    VastaaPoista