Lauantaina saatiin vihdoin pidettyä ensimmäinen kaasotapaaminen. Mun kaasot ovat kaikki toisensa nähneet hyvin nopeasti ohimennen, eivätkä kukaan tunne toistaan, niin mun mielestä kaasojen tutustuttaminen on hyvä aloittaa ajoissa, niin on mukavampi sitten lähempänä häitä viettää askarteluiltoja ja tytöillä on myös varmaan helpompi suunnitella sitten mun polttareita.
Ja nyt ensimmäisellä tapaamisella tarkoitus oli vaan viettää yhteistä aikaa ja melko suuripiirteisesti puhua häähöpinöitä. Mitään yksityiskohtia päivästä tai tehtävistä ei vielä tässä vaiheessa päätetty. Toki kerroin, että missä tuun tarvitsemaan apua ja milloin, ja mitä kaasoilta toivoisin (puheet ym.).
Kokoonnuttiin kaasojen kanssa meille istumaan iltaa ja laitettiin pöytä koreaksi nyyttäriperiaatteella. Halusin myös vähän panostaa ja ottaa meidän ihanat drinkkilasit käyttöön, joten tein tytöille alkumaljaksi mansikka margaritat vähän soveltaen. Tequilaa ei kaapista löytynyt, joten ihan perus suomiviina toimi alkoholillisissa versioissa tequilan korvaajana. Mutta siitä huolimatta drinksut onnistui tosi hyvin ja tytöt tykkäs.
Ja lisäksi illan tarkoituksena oli muistaa kaasoja, eli annoin kaasoille kiitoslahjat jo nyt. Häiden aikaan varmaan on niin persaukinen ja kiireinen, että tahdoin panostaa kaasojen lahjoihin tässä vaiheessa, kun niiden ajattelemiselle on vielä aikaa. Kokosin jokaiselle kaasolle kaasopakkauksen, johon olin laittanut kaikkea pientä kivaa.
Kaasopakkauksesta löytyi kaason muistivihko, johon olin tulostanut netistä löydetyn kaason muistilistan. Lisäksi vihkossa oli kaasoille morsiamen kolme toivetta polttareihin sekä niiden henkilöiden nimet ja yhteystiedot, jotka haluaisin polttareihin mukaan. Olin myös valinnut jokaiselle kaasolle kynsilakan. Lisäksi kaason hemmotteluun löytyi kaasopakkauksesta suklaata.
Mutta päälahjana kaasoille oli aivan ihanat kaaso käsikorut, jotka halusin ehdottomasti tytöille antaa lahjaksi ja muistoksi kaason tehtävästä. Ja totta kai toivon, että näen tytöillä nämä korut ranteessa sitten meidän häissä.. :)
Käsikorut on tilattu Silvart koruilta ja päätimme tehdä pienimuotoisen yhteistyön näiden korujen merkeissä. Silvart korut on siis kotimainen yhden naisen pienyritys Lohjalla, jonka parissa häärää 26-vuotias perheenäiti. Korujen pääteemana on herkullisen nköiset massasta valmistetut korut, avainkaulanauhat, avaimenperät ja magneetit. Lisäksi valikoimaan kuuluu mm. tilaustyönä toteutettavat hopeoidut hää- ja juhlakorut, sekä mokkanauhasta valmistetut rannekorut. Jokainen koru on käsityönä valmistettu ja kaikki korunosat ovat nikkeli- ja allergiavapaita. Kaikki tuotekuvat ja tilausohjeet löytyy Silvart korujen Facebook -sivuilta, johon pääset tästä linkistä.
Esimerkiksi kuvassa näkyvän kaasokorun hinta on 12€/kpl. Korut olivat todella upeat, sekä minun että kaasojen mielestä. Ja ehdottomana plussana oli se, että ranneketju oli todella hyvän mittainen, kenelläkään koru ei jäänyt löysäksi. Eli vinkkinä: täydellinen lahjaidea kaasolle. Näitä kaasolaatalla varustettuja koruja oli mahdollista saada myös kaulakoruina.
Mulla jäi ainakin tosi hyvä fiilis meidän tapaamisesta kaasojen kanssa. Kaikki tulivat toimeen keskenään ja puheenaiheita löytyi, ei tullut siis kiusallisia hiljaisuuksia, vaikka toisiansa eivät ennestään juuri tunteneet. Tullaan varmasti viettämään useampaankin otteeseen yhteisiä illanistujaisia.
Miten muut ovat muistaneet/aikovat muistaa kaasojaan? :)
Tosi ihana idea nuo korut! :) Ja se on kyllä tosi huojentavaa huomata et kaasot tulee toistensa kans toimeen. Osallistutko muuten kaasojen mekkokustannuksiin?
VastaaPoistaNuo korut on kyllä niin ihanat! :) Suosittelen! Me ei makseta kaasoille mekkoja (eikä meikkejä eikä kampauksia). Budjetti ei veny ja kolmen kaason mekkokulut ovat yllättävän iso kulu. Saavat tytöt siis itse ostaa mieluisen mekon, toki esitin väritoiveen, että olisi ees sinne päin.
PoistaJep, sain kyllä inspiksen et vois itekki hommata tytöille tuommoset :) Joo meillä on vähän sama juttu, korkeintaan voidaan maksaa osan mekosta. Onko sun kaasot suostunu laittaan sen värisen/väriset mitä oot toivonu? :D
VastaaPoistaSuostui ne! :) Mun toive ois mekko sävyssä vaalean roosa/nude/puuteri -sävyinen, eli ihan kiva! :) Ei ainakaan ääneen kukaan sanonut, että on huono väri.
PoistaOo ihanalta kuulostaa ja pöytä notkuu kaikkia herkkuja, nams!! ;)
VastaaPoistaTuo oli kyllä ihana kesäinen päivä kaasojen kanssa :)
Poista