Päätin muuten lopettaa stressaamisen häistä ja paljon positiivisemmalla mielellä olen suunnitellut ja järjestänyt häitä tämän loppuvaiheen. Kaikki tuntui alkuun sekavalta kaaokselta, mutta tein to do -listan sekä ostoslistan ja sekamelskaan alkoi pikkuhiljaa tulla järjestykseen. Stressiä en jaksa muutenkaan ottaa esimerkiksi pienistä yksityiskohdista. Ainoa asia, jossa tulee tehtyä hieman pikkutarkkaa hommaa, on paikkakortit, joista pian kaikki on jo valmiina. Yritämme saada hommat sille mallille, että hääviikko olisi mahdollisimman stressivapaa. Itse vietän arki-iltoja hääviikolla töiden jälkeen kampaamossa ja kosmetologilla, mutta onneksi ne on ihan omaa aikaa, mukavaa ja rentouttavaa aikaa. Ehkä mä olen nuo kaikki kauneushoidot ansainnut. ;)
![]() |
| Kuva: Pexels |
Paljon on vielä kuitenkin tehtävää ja muistettavaa kuukaudessa, mutta onneksi olemme mielestäni tärkeimmät palaverit ja yhteydenpidot jo sopinut. Ehkä tärkeimpänä asiana to do -listalla on hommata juomat häihin. Täytyisi tehdä tilaus Alkon nettikauppaan ja ajattelimme kuitenkin vielä pyörähtää Haaparannassa ja ostaa myös sieltä oluita ja siidereitä. Jos tämän to do -asian saisi hoidettua viimeistään kuukauden vaihteessa.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin... Päivät sen kun vaan vähenee. ;)

Me myös ollaan suunniteltu, että käveltäisiin yhdessä alttarille. Tai vaihtoehtoisesti, että kumpikin kävelee puolet matkasta yksin ja tavataan käytävän keskivaiheilla, missä normaalisti tapahtuu morsiamen luovutus. Kiva kuulla, että joku muu suunnittelee samoin :) Ihanaa viimeistä kuukautta ennen juhlapäivää!
VastaaPoistaMusta alusta asti se saattaminen on tunutnut vähän oudolta, ei meille sopivalta vaihtoehdolta alkuunkaan. Mä olen kuitenkin asunut 10 vuotta omillani ja Antin kanssa siitä kohta 6 vuotta. Ei vain jotenkin istu isän luovuttaminen edes symbolisessa merkissä. Mulle symbolina se että kävellään yhdessä alttarin käytävä kohti avioliittoa tuntuu merkittävämmältä symbolilta, ku ns. perheestä irtautuminen (johan sitä on irtauduttu :D).
Poista