tiistai 10. tammikuuta 2017

Hääongelma vol 1000: mitä ohjelmaa häihin?

Hääohjelma on aika tärkeässä osassa vieraiden viihtymisen kanalta. Olisi hyvä, että häissä olisi ohjelmaa tarpeeksi, mutta ei kuitenkaan liikaa. Jos hääohjelmaa on liian vähän, voi pitkä päivä tuntua vieraista hieman tylsältä odottelulta ja jos ohjelmaa taas on liikaa, niin ei sekään ole hyvä. Haluan ehdottomasti jättää vieraille aikaa rentoon hengailuun ja seurusteluun.

Aikuisiällä olen käynyt vieraana vain yksissä häissä, joten minulla ei oikeastaan edes ole kummoista käsitystä toimivasta ja hyvästä hääohjelmasta. Mutta onneksi on netin ihmeellinen maailma. Ja onneksi on blogi! Ehkä teillä on mulle taas kerran hyviä ideoita ja neuvoja?


party
Kuva: Pexels

Hääohjelman perusrunko ei tuota mielestäni ongelmia, sehän voi mennä kutakuinkin näin:
Vihkiminen
Onnittelut
Ruokailu
Kakkukahvit
Häätanssi
Bändi & tanssia, bileet!
Iltapala

Mutta sitten se, että mitä kaikkea olisi tuossa välissä sen vapaan seurustelun lisäksi?

Puheet haluaisin ehkä sijoittaa joko ennen tai jälkeen kakkukahvien - ehkä silloin tunnelma on jotenkin kevyempi. Mun mielestä puheita ei saa missään nimessä olla liikaa, eli ihan koko suvun ei tarvitse olla äänessä. Toivoisin, että perinteisesti meidän kummankin isät pitäisivät puheet. Sitten bestmanin/bestmanien puheet ja kaason/kaasojen puheet. Jälkimmäiset puheenpitäjät tehkööt, miten itse parhaaksi näkevät puhejärjestelyissä.

Mutta sitten se kaikki muu suunniteltu ohjelma: mitä me keksitään? Jostain syystä tuntuu, että mun on helpompi luetella asioita, mitä mä en halua häihin - esimerkiksi morsiamen ryöstö ja diaesitykset lapsuudesta kuuluu tähän luokkaan. :D Omiksi lemppareiksi osaan mainita hääbingon ja kenkäleikin ja nämä kummatkin varmasti tulevat myös meidän häihin. Lisäksi yhtenä ohjelmanumerona on tietenkin kimpunheitto, mutta sukkanauhaa ei meidän häissä heitellä.

party2
Kuva: Pexels

Olisi kiva keksiä jotain vieraita aktivoivia ohjelmanumeroita hääbingon ja kimpunheiton lisäksi. Yritän kuitenkin ajatella niissä vieraiden viihtyvyyttä omasta näkökulmastani. Itse en ainakaan tykkää sellaisista leikeistä, mihin on pakko osallistua. Mulla laskee fiilis hetkessä sellaisessa. Mikä olisi siis vieraiden kannalta mukavinta hääohjelmaa? Nyt on kovassa muodissa vieraille annettavat salatehtävät, mutta minulla ei olisi vieraana pokkaa lähteä toteuttamaan salatehtäviä. Mutta esimerkiksi sellaiset esittelytehtävät, joissa ei tarvitse muuta kuin nousta seisomaan/huiskutella servetillä voisi olla tarpeeksi helppoja, Yksissä valmistujaisissa oli myös mun mielestä hauska tietovisa Kahoot -nettisivuilla tehtynä, mihin osallistuttiin ryhminä ja mihin vastattiin älypuhelimilla. Voisi periaatteessa toimia loppuillan ohjelmana ja kysymykset voisi sisältää kysymyksiä kaikesta mahdollisesta morsiameen ja sulhaseen liittyvästä.

Mitä hääohjelmaa teille tulee/mitä hääohjelmaa teillä oli? Aktivoitteko vieraita hääohjelmassa? Ja antakaa ihmeessä vinkkejä hääohjelmaan mulle. :)

17 kommenttia:

  1. Meille tulee juurikin hääbingo, kenkäleikki, kimpun/sukkanauhan heitot ja sitten vielä kivana lisänä tutustumisleikki: morsiuspari on lavalla/edessä selkä yleisöön eli juhlavieraisiin päin. Kaaso näyttää yleisölle aina vaihtuvan sanan esim. "tädit" tai "on hoitanut sulhasta vauvana" yms. ja kuvaukseen sopivat henkilöt nousevat aina seisomaan, jolloin morsiuspari kääntyy ja heidän tehtävänään on arvata seisovien vieraiden yhdistävä tekijä. Hauska, yhteishenkeä nostattava ja ei ketään nolaava leikki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tutustumisleikki kuulostaa kivalta, jotain ton tyyppistä esittelyleikkiä ajattelin. Mutta kiva muunnelma teillä, että te sitten yritätte arvata, että mikä se yhdistävä tekijä on. :)

      Poista
    2. Joo siis sama täällä, mutta otettiin siihen vähän vaikeampia arvailuja, käynyt ulkomailla, yms ja alla mainitut. :)

      Poista
  2. Tätä oon kanssa miettinyt, varmaan yksi niistä hankalimmista ja samalla tärkeimmistä pohdinnoista :D Meille tulossa tällähetkellä: Hääbingo, viesti hääparille-lappujen täyttö, vieraskirja (sormenjäljet), puheet, kenkäleikki pienellä twistillä toteutettuna, kakunleikkuu, kimpunheitto, sukkanauhan heitto (ilman sitä helman alta kaivelua..), häätanssi, bändi soittaa, sauna ja palju lämpenee. Lisäksi pihalla on ulkopelejä esillä niille jotka haluavat pelailla. Tuntuu että jotain tarvitsisi vielä keksiä, mutta kuten sanoit niin liika on liikaa. Ehkä olisi vaan hyvä keksiä varalle joku ohjelmanumero jos tuleekin "tylsä hetki".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin joo, meilläkin on polaroid vieraskirja, niin onhan sekin ohjelmanumero. Toki ajattelin, että kaasot voi ohjata osaa porukkaa vieraskirjalle sillä välin, kun me ollaan potrettikuvauksissa.

      Tosiaan varmaan kannattaa jotain varaohjelmaa keksiä, että jos sitten tosiaan tulee tylsä hetki, niin voi pelastaa tilanteen tyylillä. :)

      Poista
  3. Mie heitin koko ohjelman suunnittelun kaasoille!!! Monesti on myös nii että vihkipari ei saa edes nähdä mitään ohjelmaa ennen juhlapaikalle menoa! Sen stressaaminen ei ole hääparin vaiva, koska teidän ei kuulu stressata koko juhlana yhtään mitään!

    Kun taas saa toki ehdottaa! Mulla oli sellainen "esittely leikki" ja se oli vieraiden mielestä ihan huippu! Me oltiin selkä yleisöön, kaasolla lappu jossa luki "käynyt sulhasen kanssa kalassa" "vaihtanut morsiammen vaipan" yms ja me sitten arvuuteltiin, miksi kyseiset ihmiset seisoo! Tämä oli siis ainoa, minkä minä ehdotin (en siis tiennyt kysymyksiä) ja kaasot oli valinneet kenkäleikin, joka oli kans hauska, olisko ollu 4puhetta, jotka oli meille täysin yllätyksenä ja toki se katastrofaalinen morsiammen ryöstö, joka oli kans kiva :D ei liikaa ohjelmaa, mutta varalta oli kuulemma ollu muutama lisää, mutta niitä ei tarvittu tunnelman vuoksi :) ja toki siis muu oheistoiminta eli valokuvanurkka, ystäväkirja ja ulkona myös sukkanauha ja kimppu lensi, vaikkei sitä oltu erikseen sovittu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Mieki ajattelin ettei lapsuuskuvia tai morsiammen ryöstöä ja ne kaksi oli juhlan parhaimmat osuudet vieraiden mielestä 😂 Ja musta kans ihan huippuja vaikken niitä halunnu!

      Poista
    2. Tottta - kaasojen ja bestmanien vastuullahan tuo ohjelma on! :) Mutta on hyvä miettiä yhdessä porukalla sitä, että mitä ohjelmaa tulee, käytännön järjestelyt jätän heille sitten. ;)

      Toi esittelyleikki kuulostaa kyllä hyvältä, mäpä otan ton puheeksi sitten, kun suunnitellaan hääohjelmaa porukalla. Oon kans hoksannu jo niissä yhissä häissä, että kannattaa varalle olla jotain ohjelmaa, kerrohan mulle vaik facessa, mitä ohjelmaa teillä oli varalla! :)

      :D Mä veikkaan, et kaasot ei tohdi lähteä kokeilemaan, että miten suhtaudun, jos häissä tuleekin esille niitä asioita, jotka oon kieltäny...

      Poista
    3. Ja olisin ehdottomasti halunnut salatehtävät meille mutta kukaan kaaso yms. Ei ymmärtänyt ideaa.. ja kaverin häissä oli yks ihana laatikko leikki, kerron sulle vaikka myöhemmin! :)

      Poista
  4. Mulla on kans ihan hell no -listalla ryöstö ja kaikenmaailman kuvien ja videoiden katselu screeniltä. Jos polttarikuvia tai lapsuuskuvia haluaa näyttää, voi niistä tehdä jonkun kirjan, jota ihmiset saavat käydä omaan tahtiin tutkimassa :)

    Meille tulee suht sama perusrunko kuin teille. Puheet pidämme ruoan ja kahvin välissä ja ruokailun aikana tai ennen kahvia(odotellessa) vieraat vastaavat pöytäkunnittain tietokilpailuun, jossa on siis kysymyksiä meistä kahdesta. Voittajapöytä palkitaan kuohuviinipulloilla sitten kahvin jälkeen. Perinteisistä leikeistä juuri tuo kenkäleikki on sellainen mitä olen toivonut kaasoiltani eli ohjelma on siis heidän käsissään. Kenkäleikin lisäksi voisi olla ehkä 1-2 muuta ohjelmaa. Kimppuani en ajatellut heittää ja toivon ettei sulhanen halua kaivella helman alta sukkanauhaa... Lisäksi vieraita "aktivoi" vieraskirjapuu ja DJ.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esimerkiks joku polttarivideo ois huippu - ainoo mitä suostuis screeniltä näyttää! Jos video ei sisältäis mitään noloa. :D Polttarikuvat vois olla esillä just jossain kirjassa, musta kylä kiva idea. Semmosia polttarikansioita on vissiin paljon.

      Ai teille tulee tietokilpailu! :) Musta se tuntuu ideana kyl kivalta vaihtoeholta, siihen vois ryhminä vastata niin tulis vähän keskusteluakin vieraiden parissa.

      Mäkään en varmaan raaskis kimppuaheittää, mutta otan heittokimpun sitä varten. :)

      Poista
  5. Meille on tulossa jonkinlainen esittelyleikki, hääbingo twistillä (bingo koostuu vieraista ja heidän harrastuksistaan, täytyy löytää tietyt henkilöt keihin bingossa näkyvät kuvaukset sopivat), sit salatehtäviä, open mic -tunti (josta vieraat saa tietää jo etukäteen: sis. puheita, esityksiä, runoja tms. sen mukaan, mitä vieraat haluaa) ja tietysti sit nää perinteiset kakun leikkaukset ja kimpun heitot.

    Ollaan mietitty myös mun siskojen aka morsiusneitojen kanssa, että mut ryöstetään ja miehelle ei puhuta halaistua sanaa asiasta. Mies on semmonen, että tykkää haasteista, joten otetaan se sitten.

    Tässä on PALJON ohjelmaa, kun meille tulee vielä kuitenkin trubaduuri esiintymään, mutta osa on myöskin sellaisia, mitä voi tehdä itsenäisesti eikä vaadi paljoa aikaa. Minusta on tosiaan hyvä, että on enemmän ohjelmaa mietitty ja karsii itse päivänä, kuin että tulee tenkkapoo ja vieraat vaan istuu pöydissään vaivaantuneena. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, teidän hääbingo kuulostaa vaikealta! :D Mutta tuleepahan varmaan vieraiden seassa keskustelua ja tutustumista.

      Itse tänään luonnostelin päivän kulkua ja tosiaan jo ruokailut ja bändi vie aika paljon aikaa, joten välttämättä kovin paljoa ohjelmaa ei edes tarvitse keksiä. Täytyy miettiä ne MUST-jutut ja sitten muut pitää varasuunnitelmina. :)

      Poista
  6. Vastuu ohjelmasta on siirretty morsiusseurueelle ja mun äidille :D Oletettavasti morsiamenryöstö suomalaisena perinteenä ja jotain muuta pientä hauskaa, mutta pakko sanoa etten oikein ole vielä edes ajatellut asiaa. Ruokaa, tanssia, hyvää seuraa? Eiköhän me näillä mennä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy varmaan pikkuhiljaa ite alkaa delegoimaan näitä stressin aiheita pois päästä. ;) Toki kuten aiemmin olen toitottanut, niin pakko vähän käydä läpi asioita, etten saa slaagia hääpäivänä. :D
      Ruoka, tanssi ja hyvä seura kyllä vie jo aika pitkälle. :)

      Poista
  7. Heippa! Törmäsin tähän sun blogiin sattumalta, ja mietin, että miten ois hääohjelmaan burleskia? Oulussa ainakin vaikuttaa ryhmä nimeltä Kinky Carnival Burlesque ja heihin voi ottaa yhteyttä esim. Facebookissa jos haluaa esitystä hääjuhlaan. Ovat aikaisemmin tehneet mm. Romeo & Juulia burleskin jonnekin häihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :) Kiva kun törmäsit blogiini ja kiitos vinkistä! Burleski kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta tokikin budjetti syistä bändin lisäksi pyrimme keksimään ohjelmaa, jossa ei tarvitse hyödyntää palveluntarjoajia. :) Hyvänä vinkkinä toimii ehdottomasti muille häitänsä suunnitteleville Oulun seudulla!

      Poista