Kävin eilen kampaamossa hakemassa hieman piristystä hiuksiin kevään kunniaksi. Vuoden 2014 lopusta löysin vihdoin ja viimein Oulusta luottokampaajan, jonka asiakkaana olen siitä lähtien säännöllisesti käynyt. Voin kyllä todella suositella LS-Stylen Elisaa ihan kaikille - ja varsinkin niille, joilla joko on jo pitkät hiukset tai joiden haaveena on pitkät hiukset. Elisa on nimittäin aivan huippu erityisesti pitkien hiusten kanssa. Elisan kädenjälkeä voi ihastella esimerkiksi facebookissa Hair by elisajohanna -sivulla. On ihanaa mennä luottokampaajan penkkiin tietäen, että jos itsellä ei ole ideoita, niin kampaajalla on varmasti jotain mielessä ja lopputulos näyttää aina upealta. Eilinen kampaamokäynti sai minut jo hieman miettimään, että millaisen hääkampauksen haluaisin.
Alkuun haluan kuitenkin esitellä, että minkälaisilla hiuksilla astelin eilen kampaamosta ulos.
Mulla ei ole vielä tarkkaan mielessä, että millaisen hääkampauksen haluaisin. Häät eivät ole ihan heti (onneksi :D), eli mieli ja muoti ehtii muuttua vielä useampaan otteeseen. Tällä hetkellä on suuntaviivoja, joita kampaukseltani tällä hetkellä haluaisin. Ne ovat letit, kiharaa ja niskanuttura... Kokonaisuus ei ole kuitenkaan ihan hahmoittunut. Hiuskorut eivät juuri sytytä, mutta harsokukka hiuksissa voisi toimia. Mulla onneksi hiuksista löytyy sekä paksuutta, että pituutta, eli pystyn aika helposti haaveilemaan erityyppisistä hääkampauksista.
Saa nähdä, millaiseksi hääkampaushaaveet ajan mittaa muokkautuu. Nyt ei auta, kuin toivoa, että luottokampaaja on töissä meidän hääpäivänä ja saan hiuksistani täydelliset yhtä elämäni tärkeintä päivää varten.
Millaisia hiushaaveita teillä on tai millainen hääkampaus sinulla oli?
Kuvat: Elisa Luomala


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti