Lopettaminen tuntuu haikealta, mutta täytyy myöntää, että myös helpottavalta. Meidän hääpäivä oli elämäni onnellisin päivä tähän mennessä, mutta aikaa on kulunut häistä jo useamman kuukauden ja elämässä on menty sen verran eteenpäin, että on jo ajatukset ihan muualla, kuin häissä.
![]() |
| Kuva: Sarianna Valkama |
On ihanaa, että omista häistä jäi tällainen muisto, johon voi palata lukemaan ja muistelemaan häiden suunnitteluvaihetta, kaikkea sitä turhaa stressaamista, ihania kaasojen kanssa vietettyjä hetkiä ja häiden tunnelmia. Blogi jää vielä julkiseksi, jotta tulevat morsiamet ja sulhaset saisivat vinkkejä ja inspiraatiota täältä. Voi olla, että jossain vaiheessa yksityiseksi laittaminen tuntuu oikealta, mutta sen aika ei ole vielä.
Vaikka itse hääblogiskenestä lähden ja tietynlainen hääblogiähky on tullut, niin mielenkiinnolla seurailen taustalla muutamien bloggaajien matkaa alttarille, joiden seuraamisen olen ehtinyt jo aloittaa, kun itselläkin häähuuma oli vaiheissaan.
Viimeisenä haluan sanoa teille lukijoille kiitokset siitä, että olitte matkassani. Kiitos kaikista kauniista sanoista ja mielenkiintoisista ajatuksista. Tuleville morsiamille ja sulhasille vinkiksi haluan antaa sen, että älkää stressatko turhista, panostakaa just niihin asioihin, jotka on teille tärkeitä ja muistakaa nauttia sekä häiden suunnittelusta ja itse hääpäivästä.
Samalla päättyy minun pitkä harrastus bloggauksen parissa. Takki on vain tyhjä - en koe, että minulla olisi tällä hetkellä edes lifestyleblogille mitään annettavaa. Jatkossa minua ja kuulumisiani voi seurailla instagramin puolelta nimimerkillä @efmmi. :)
Rakkaudella,
Emmi

Kiitos ihanasta hääblogista! Ehdottomasti jään vielä seuraamaan sun instaa :)
VastaaPoistaDääm, mitä mie nyt luen ku tämä on ollut ainoa, mitä olen aktiivisesti seuraillut :D Mutta ihan totta, häistä ei yksikertaisesti enää jaksa kirjoittaa juhlien jälkeen, mutta ihanat muistot jää sulle tänne blogiin :)
VastaaPoistaSe oli hyvä loppupuhe. Kaikkiaan kiitos sun blogista. Seurasin pitkään ja huolella, ja oli kiva nähdä, että teidän päivä onnistui ja siitä jäi noin ihanat muisto. Tämä lopettamisen varmuus jo aloittaessa on hääblogeissa tosiaan hassu juttu :D Mutta aika aikaansa kutakin. Kiitos ja hyvää jatkoa avioelämälle! :)
VastaaPoistaKiitos ihanasta blogista ja onnellista avioelämää! ❤
VastaaPoista