Se, miksi meillä häämatka ei ole ajankohtainen, johtuu mun hyvin epämääräisestä tulevaisuudesta. Opinnot on tarkoitus saada pakettiin siten, että juhlittaisiin mun valmistujaisia toukokuun lopulla. Sen jälkeen alkaa työnhaku, joka itse asiassa on kokoajan käynnissä. Totta kai vilkuilen jatkuvasti sopivia työpaikkoja, mutta ainakin kesä on pelastettu siltä osin, että jos mitään pidempää ei siihen mennessä löydy, niin menen kesäksi sinne, missä olen useana aikaisempana kesänä ollut.
Nyt joku voi ihmetellä, että miksi järjestää edes häitä, jos ei ole työpaikkaa tiedossa. Oon ammatiltani lähihoitaja ja keikkaa saa tehdä melkein niin paljon, kuin haluaa, eli töitä kyllä riittää. Mutta tietenkin yritän metsästää tätä mun ns. uuden alan työtä. Ja tahdon olla valmiina ottamaan vastaan hetkenä minä hyvänsä hyvän työpestin, jos sellaista tarjotaan. En ehkä viitsisi olla heti työhaastattelussa silleen, että "voisin kyllä aloittaa tuolloin, mutta menen heti viikoksi lomalle". Ja mikäli työpaikka tärppää, niin pidempiä lomia ei tietenkään ihan hetkeen heru.
Täytyy siis tyytyä vain unelmointiin ja siihen, minne mahdollisesti menisimme ja kartoittaa sen kautta tulevaisuuden häämatkasuunnitelmia. :)
Toimivana vaihtoehtona meidän tilanteessa näen pidennetyn viikonlopun jossain Euroopan pääkaupungeista, esimerkiksi pääsiäisen tienoilla tämmöinen onnistuisi ensi vuonna hyvin, vaikka töissä olisikin. Näitä haaveita pidän jopa todennäköisinä ja nämä voisi ehkä toteutuakin. Mua kiinnostaisi nähdä mm. Rooma, Praha tai Madrid seuraavaksi. Tokikin pidennetty viikonloppu olisi aivan liian lyhyt aika tutustua noihin kaupunkeihin, mutta jos pääasia olisi päästä edes matkustamaan yhdessä, niin ajaisi kyllä asiansa.
Pidän myös edullisena ja kiinnostavana häämatkakohteena Kroatiaa. Mulla ei ollut oikeastaan ennen kunnon käsitystä Kroatiasta, mutta Ummikot Ulkomailla ohjelmista näin Dubrovnikin ja ihastuin. Sen jälkeen olen tutustunut Kroatiaan tarkemmin ja löytänyt sieltä useita muitakin ihania kohteita, jossa ehdottomasti haluan käydä, esim. Split ja Brac.
Mutta kun häämatka on kaukana naimisiinmenosta, niin tuntuuko se edes häämatkalta vai tuntuuko se sitten ihan tavalliselta lomalta? Onko kellään kokemuksia?
Menettekö häämatkalle ja jos menette, niin minne? :) Miten päädyitte valitsemaan häämatkakohteen?
Kuvat: Pexels




Onpa ihania kohteita! Kroatia etenkin. :)
VastaaPoistaMeillä on tänä vuonna minihäämatka Suomen sisällä, ehkä syyslomalla (häät 12.08.). Ei oikein voi kaksi opettajaa suunnitella muualle mitään, kun kummallakaan ei oo varmuutta töistä. Mutta sitten ensi vuonna lähdetään kesällä jonnekin häämatkalle. Jospa se silti tuntuis häämatkalta, vaikka häistä onkin silloin jo melkein vuosi aikaa...
Kahdella opettajalla on onneksi se homma, että jos sattuu olemaan työpaikka, niin lomatkin on yhtäaikaa! :) Suomen sisällä reissaaminen on varmasti kans hyvä juttu ja ehtii sitten ulkomailla, kun aika on parempi.
PoistaEuroopasta löytyy aivan ihania kohteita ja meillä oli yhtenä vaihtoehtona Garda-järvi Italiassa. Häämatkan ajankohta siirtyi kuitenkin syyskuulle (työni vuoksi), enkä ollut varma, onko Italiassa silloin enää kovin lämmintä. Joten päädyimme Madeiraan! Jotenkin yhtään ei kiinnostanut tällaiset perinteiset paratiisisaari-tyyppiset resortit, jossa ei ole mitään muuta nähtävää, kuin hotellin uima-allas.
VastaaPoistaUskon kyllä, että häämatka on silti häämatka - oli sitten kuinka kaukana häistä tahansa.
Euroopassa on kyllä ihania kohteita. Ite oon opiskeluaikoina matkustellu liian vähän ja on liian paljon kohteita, missä haluan käydä! :) Mun mielestä on kans vähän pidemmän päälle tylsää, jos on pelkästään uima-allas ja rantaa, jaksaisin sellaista maksimissaan päivän tai pari. Madeira on varmasti hyvä häämatkapaikka! :)
PoistaMinä itse uskon että työnantajan pitäisi olla kyllä sen verran joustava, ettei viikon matka voi estää valituksi tuloa. Jos työnantaja haluaa sinut, ei viikolla ole merkitystä. Minä sain erään asiantuntijatyöpaikan vaikka lähdin neljäksi viikoksi Jenkkeihin vieläpä aika kiireellisenä työaikana, mutta työnantaja odotti, eikä johtunut edes siitä etteikö muut hakijat olisi olleet hyviä pestiin (tunsin kaikki hakijat). Ja samaa minulle sanottiin ihan vasta, että lyhyet lomat ei koskaan ole valituksi tulemisen este. Eli jos oikeasti haluatte häämatkalle heti häiden jälkeen, en jättäisi matkaa varaamatta sen takia että se haittaisi työnhakua, sillä en usko että haittaa :)
VastaaPoistaKiva kun kommentoit ja toit omat kokemuksesi esiin just tällä saralla, mitä stressaan! :) Mukava kuulla, että mun pelko on aiheeton. Jotenkin sitä aina pitää itseänsä niin heikkona hakijana, kun käytännön kokemusta ei ole hirveästi tehtävistä, mihin haluaisi, että työnantaja heti piirtäisi viivan mun nimen yli, kun kuulisi, että on matka tulossa. Vaikka tottakai mulla on todella arvokasta työkokemusta ja opintojen kautta kerrytetty vankka teoriapohja moneenkin asiaan. Perinteisiä valmistuvan opiskelijan kriisejä. :) Täytyy kyllä vähän tarkemmin selvitellä asiaa, jos saataisiinkin joku matka aikaiseksi edes parin kuukauden sisään häistä. :)
PoistaMeillä myös häämatka siirtyy monestakin eri syystä. Lupauduin kaasoksi parhaalle ystävälleni ja häät ovat juuri silloin kuin meidän häämatka olisi ollut ajankohtainen, toiseksi jos ensin järjestää häät ja on lomalla viikon-kaksi ja tahtoisimme olla matkallakin ainakin 2-3 viikkoa niin pitäisi pitää töistä palkatonta, mihin ainakaan oma talous ei anna myöden ja kolmanneksi juuri kustannukset. Meidän reissu tulee maksamaan aikalailla saman kuin häät niin säästämme hetken vielä unelmien matkaamme varten. Tarkoitus olisi siis mennä häistä vuoden päästä eli 2018 häämatkalle ensin shoppailemaan/kiertämään floridaan (ainakin vko) ja siitä Hawaijille rentoutumaan. Me molemmat silti innostuttiin ideasta, sillä vietämme ensimmäisen hääpäivämme häämatkallamme. :)
VastaaPoistaKyllä noiden häämatkojen kanssa saa aikalailla sumplia. :) Meilläkin on sellainen tilanne, että jos en löydä oman ns. uuden alan töitä ennen kesää, niin olen vanhassa tutussa kesätyöpaikassa, josta kehtaan noin 8 päivän putken pyytää vapaaksi häitä edeltävästä viikosta häiden jälkeiseen viikkoon. Ja koska vuorotyössä vapaat jakautuu kolmelle viikolle, niin palkatonta tarvis vaan muutaman päivän. Lisäksi A:lla on vain parin viikon loma, joten ei ihan sillon ehditä pidemmälle lomalle. Ja toisaalta, matkalle ehtii kyllä joka vuosi mutta parhaan kaverin häät on vain kerran. :)
PoistaMutta musta toi ajoittuu teillä tosi kivasti ensimmäiseen hääpäivään. Fiiliskissä voi muistella sitten reissussa häitä. :)
Mehän tehtiin juuri niin että varattiin häämatka (plus kahden viikon kesäloma Kanadaan) ja vasta monta viikkoa myöhemmin alettiin miettiä että niin meillähän taitaa molemmilla olla työnhaku ajankohtainen aihe tässä kohta :D Hups!
VastaaPoistaHups!:D No jospa se ei olisi esteenä työnhaussa!:)
Poista