torstai 2. helmikuuta 2017

Hääauto: problem solved!

Huh. Nyt on taas yksi päänvaiva vähemmän, nimittäin hääauto. Hääauto on meille sellainen asia, että haluttiin pihistellä sen suhteen. Tietenkin sillä on jotain väliä, että miten kirkolta poistuu. Mun mielestä parhaita on kaikki vähän persoonallisemmat keinot, kuten riksat tai vastaavat, mutta meidän hääpaikalle on matkaa kirkolta se 30 kilometriä, joten moottoriajoneuvo on ainoa vaihtoehto ja auto tuntui meille omimmalta tavalta poistua kirkolta juhlapaikalle. Mutta meillä oli vakaa päätös pihistellä budjetissa hääauton suhteen, koska mieluiten panostetaan itse hääjuhlaan. Musta olisi ollut paras, että oltaisiin menty omalla/sukulaisen laina-autolla ja säästetty, mutta käytännön syistä päädyimme kuitenkin toiseen ratkaisuun.

Lähinnä käytännönongelmana meillä oli kuljettajan rooli ja auton kohtalo: kuka ajaa, millä autolla ja miten auto saadaan juhlapaikalta pois? Toki nämä kaikki olisi ollut ratkaistavissa, mutta haluamme päästä häiden suhteen helpolla, enkä muutenkaan tykkää epävarmuudesta. Todennäköisesti omalla autolla/laina-autolla kuljetukset olisi hoitanut joku häiden avustajista, mutta juhlajuomien vuoksi auto jäisi yöksi juhlapaikalle ja seuraavana päivänä pitäisi säätää kyytejä auton poishakemista varten. Esimerkiksi vuokra-autojen kohdalla onnistuisi auton poisnouto juhlapaikalta samana päivänä 50€ lisämaksusta, mutta auton vuorokausihinnat, mahdolliset lisäturvat, bensat ja lisämaksut eivät pärjänneet tarjoukselle, johon lopulta päädyttiin.

haakuljetus
Kuva: Pexels
Eli päädyttiin käytännön kannalta helpoimpaan vaihtoehtoon: otamme hääkuljetuksen Taksi Kadeniukselta. Kuljetus sisältää auton, kuljettajan sekä pullon kuohuvaa. Taksi Kadenuis on oululainen perheyritys, joka hoitaa taksipalveluiden lisäksi muun muassa hää- ja edustuskuljetuksia. Olin bongannut kyseisen yrityksen instagramissa ja alustavaa tarjousta kyselin jo elokuun puolella. Kuitenkin nyt hääpäivän aikataulu on tarkentunut, joten kysyin sen mukaista tarjousta ja hinta oli meidän mielestä erittäin kohtuullinen, varsinkin kun vertaa palvelun käytännöllisyyteen. Lisäksi viesteihin on vastattu nopealla aikataululla ja tarpeeksi selkeästi. Ollaan kumpiki taas kerran helpottuneita, että yksi asia on saatu ratkaistua ilman, että budjetti kasvaisi hirveästi.

Plussaa oli myös se, että Taksi Kadeniuksen autoissa toteutuu mun toivoma speksi hääautosta: yksinkertaisen tyylikäs. Mun mielestä klassinen, musta auto on paras vaihtoehto hääautoksi. Toki vanhan ajan hääautot näyttävät hienolta, mutta itse tykkään enemmän klassisesta tyylikkyydestä.

Hääauton koristeista ei hirveästi välitetä. Hääauton koristeiden suhteen mun mielestä less is more. Ja esimerkiksi mauttomat kyltit, joissa lukee "game over/kauan naineet, vasta vihityt" on vielä vähemmän meidän juttu. :D

Millainen hääauto/kuljetus teille on tulossa?

7 kommenttia:

  1. Mie ensin luin ja ajattelin, että mitenkäs sie nyt meikäläisen ex-sukunimen oot tähän saanut laitettua, mutta sitte hokasin :D Hyvän ratkaisun teitte, tämä on hyvä "pihistä" asia, josta me myös pihistettiin! :) Eikä sillä autolla ole loppupeleissä MITÄÄN merkitystä, ei kukaan edes muista 10 vuoden päästä, minkä värinen tai näköinen auto häissä oli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Haha, hämmennyit varmaan! Mää oon ihan samaa mieltä, että autolla ei ole mitään merkitystä. Onhan se kiva joo, jos haluaa panostaa, mutta ite ainakin kiinnitän muihin asioihin huomiota. Eihän sitä välttämättä siinä hötäkässä ees hoksaa, että millä morsiuspari poistuu, kun ihmiset jo miettii omia kyytejään. ;)

      Poista
  2. Kuulostaa hyvältä ratkaisulta. :D meillä tämä menee vielä enemmän Pihistä-kategoriaan kun vihkiminen juhlapaikalla eli mitään tuollaista hääautoa ei tarvita ollenkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on kyllä ehdottomasti puolensa, kun vihkiminen tapahtuu juhlapaikalla! :) Ei kuljetusongelmia hääparille, eikä vieraille! :) Varsinkin, kun mulla on semmonen käsitys, että pääkaupunkiseudulla kuljetuspalveluista pyydetään isompaa hintaa, kuin täällä Oulussa.

      Poista
  3. Me ollaan kanssa arvottu, että mitä tehtäis auton kanssa. Ei kumpikaan olla yhtään autoihmisiä eikä autoon kiinnostaisi laittaa yhtään rahaa. Siispä varmaan bongataan kaveripiirin hienoin auto ja pyydetään, että hän toimisi kuljettajanamme :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, vähän tätä mekin ajateltiin, mutta ongelmana tosiaan se, että ei haluta ketään pitää kuskin roolissa ja tosiaan olis aika ikävä sumplia sinne 30km päähän kyytiä sille, jonka auto siellä kököttäis. :D Me päästään ja muut pääsee helpommalla. :)

      Poista
  4. ÄLÄ KÄYTÄ RAHOITUSRYHMÄSTÄ OTA YHTEYTTÄ NYT TÄMÄNÄ KAIKKI LAATU ALLE 2%.

    Lainamme on hyvin vakuutettu, jotta suurin turvallisuus on meidän prioriteettiemme. Päämääränä on auttaa sinua saamaan ansaitsemasi palvelun. Meidän laina-ohjelma on nopein. Annamme laina minkä tahansa valitsemassasi valuutassa (dollari, punta, euro, dinaari jne.) Ja kesto on 1-50 vuotta lainan takaisinmaksamiseksi (turvallinen ja vakuudettomaksi).

    Tarvitsetko minkäänlaista lainaa ja sinulla on alhainen luotto-pisteet, onko sinulla vaikeuksia saada lainoja
    paikallisilta pankeilta ja muilta rahoituslaitoksilta? ratkaisu sinun
    taloudellinen ongelma on PROSPER LOAN FIRM. Ehdot ovat erittäin kohtuullisia
    ja huomaavainen. Tarjoamme laajan valikoiman rahoituspalveluja, joihin kuuluvat: yrityslaina, velkojen konsolidointi lainat, henkilökohtaiset lainat, autolainat, hotelliluotot, opintolainat, kotimaisen jälleenrahoituksen lainat, joilla on alhainen korko @ 2% per henkilö, yritys ja yhteisö.

    Kiinnostuneiden hakijoiden tulee ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse: prosperloanfirm1@gmail.com, prosperloanfirm@yahoo.com tai prosperloanfirm@hotmail.com. Käytä ja ole vapaa orjuudesta.

    VastaaPoista