tiistai 27. joulukuuta 2016

Meidän joulu 2016

Joulu on taas taputeltu. Onnistuin suunnitelmissani tyhjentää mielen stressistä ja lepäämisessä. Pidin muutaman päivän myös taukoa ruokavaliosta ja herkuttelin jouluruuilla ja -herkuilla ilman omantunnontuskia. Onpahan nyt höllätty ajatuksia myös ruokavaliosta ja valmistauduttu henkisesti tulevaan kiristelyjaksoon. ;)

joulu2

joulu3

joulu7

joulu6

Aattona heräiltiin omasta kodista. Minä keittelin meille aamuksi riisipuurot ja syötiin pitkästä aikaa aamiainen yhdessä. Puolenpäivän aikaan menimme A:n sukulaisten luokse joululounaalle, josta jatkettiin myöhemmin minun perheeni luokse. Illaksi tultiin omaan kotiin. Myös joulupäivänä käytiin minun vanhemmilla syömässä. Muuten joulu kului todella rennoissa merkeissä kotosalla, pyjama on ollut pyhien univormu. Ollaan katsottu jouluhömppäelokuvia kainalossa, saunottu, ulkoiltu ja nukuttu pitkään. Tapaninpäivänä suostuin vaihtamaan pyjamaunivormun pois ja lähdettiin ihmisten ilmoille, eli kavereiden luokse istumaan iltaa ja Tapsan tansseihin.

joulu8

joulu5

joulu4>

joulu10
Tapsantanssinaama

Lahjojen suhteen A:lla oli lähtenyt taas kerran lapasesta. Sain turhan monta pakettia, mutta sehän vain tarkoittaa sitä, että ainakin olen ollut kilttinä. Paras lahja oli black fridaysta asti odotettu järjestelmäkamera. Oon viettänyt kameratonta aikaa muutaman viikon, kun laitoin vanhan kameran myyntiin. Tilalle sain Canon EOS M10 kameran nyt lahjaksi. Kuvaamisesta tulee nyt paljon mielekkäämpää, kun kamera kulkee näppärästi pienen kokonsa ja kevyen painonsa ansiosta vaikka käsilaukussa. Lisäksi kamerassa on kaivattu selfienäyttö ja Wifi. Johan se oli aikakin päivittää 3 vuotta vanha järkkäri parempaan.

joulu1
Vain pieni osa niistä kaikista lahjoista...

Hauska ajatella, että vuoden päästä vietämme joulua avioparina. Vuoden 2017 lähestyminen tuntuu myös kutkuttavalta ajatukselta. Meidän häävuosi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti