torstai 1. joulukuuta 2016

Kohti morsiuskuntoa: onnistumisen hetkiä

Tällä kertaa haluan postailla teille morsiuskuntoprojektini aikana koettuja onnistumisen hetkiä. :) Olen alusta asti halunnut ja yrittänyt parhaani mukaan tehdä tätä muutosta positiivisuuden kautta, mutta varmaan kaikki joskus kelaa asioihin, jotka teki väärin tai huonosti ja jotka olisi voinut tehdä paremmin. Mulla on mennyt aikalailla 80% tämä valmennus todella hyvällä draivilla ja positiivisessa hengessä, mutta kuten kaikilla, niin myös minulla on välillä ollut niitä huonompia hetkiä.

Tähän postaukseen olen koonnut onnistumisen hetkiä matkan varrelta, tein tämän heti valmennuksen alussa blogipostausten luonnoksiin. Mun mielestä näiden onnistumisten pohtiminen on tärkeää, koska positiivisuuden kautta on paljon mielekkäämpää toteuttaa muutosta, kuin niiden negatiivisten hetkien kautta. Palaan ihan varmasti itse lukemaan tätä postausta silloin, kun tuntuu, ettei tapahdu edistystä tai jos muuten vain tarvitsee lisätsemppiä jaksamiseen.


- Kun yliopistolla oli tarjolla hernekeittoa ja PANNAREITA (!), mutta ohitin mielitekoni ja otin päättäväisesti kanasalaatin.

- Kun suunnitelmat meni ihan uusiksi, mutta siitä huolimatta lähdin salille. Oltiin sovittu A:n kanssa, että mennään illalla autolla salille. A sitten soitteli töidensä jälkeen, että auto ei lähtenyt käyntiin ja se piti viedä hinauksella huoltoon. Kotona A feidasi, ettei jaksakaan lähteä kaiken tuon seikkauksen jälkeen salille, joten jouduin yksin lähtemään myöhään illalla pyörällä salille. Tähän vielä sellainen huomio, että tykkään yksin treenata mieluiten salilla aamusta/päivästä. Mutta kaikesta ketutuksesta huolimatta lähdin sinne salille ja vedin hyvän treenin. Arvatkaa oliko voittajafiilis?

- Kun lautaselle koottu annos maistuu liian hyvälle ollakseen täysin sallituista ruoka-aineksista. Se tunne, kun saa syödä herkkuruokaa ruokavalion rajoissa!

ruokapaivakirjaaamupala1


- Kun vuorotyö ja opintokiireiden keskellä ehtiikin laittaa eväät valmiiksi ja onnistuu noudattamaan ruokavaliota myös kiireen keskellä.

- Kun kaapeissa on karkkia ja sipsiä ja huomaat, että niitä ei tee edes mieli! Saavat pysyä kaapissa siihen asti, että on vapaa-aterian ja jälkkärin paikka. Tai sitten saavat mennä parempiin suihin. :)

- Ja kun A haluaa syödä poppareita tai sipsejä, pystyt hymyilemään toiselle ja sanomaan: "syö vaan". Eikä edes harmita, ettei itse "saa" niitä syödä.

cheatmeal
CHEATMEAL!

- Ja kun herkkuhetkenä ei käy snackidenttiä! Eli kun syö sen määrän, minkä oli suunnitellut.

- Kun odotat irtarihyllyllä, että pikkusisko saa lapattua 5,95/kg tarjouksessa olevia irtareita itselleen ja onnistuit itse jättämään väliin, vaikka tarjous olikin houkuttava (irtarit on mun heikkous!).

- Kun huonona aamuihmisenä saakin potkittua itsensä salille. Kyllä siitä treenistä saa energiaa ja hyvää fiilistä päivään! :)

- Kun huomaa, että treeni tuottaa tulosta: jaksaa tehdä isommilla painoilla ja jaksaa muutenkin paremmin. Jopa niissä itselle haastavammissa liikkeissä.

treenikollaasi2

- Kun gradua tehdessä ei ole tullut syötyä yhtään tylsyysherkkua. Kandia tehdessä ostin monesti karkkipussin ja napsin niitä samalla tylsyyteeni ja "piristykseksi". Vitsailinkin silloin, että hitsi musta tulee lihava, kun gradua joutuu tekemään enemmän ja pitempään, kuin kandia. Vaan eipä tässä huonompaan suuntaan pääse, kun gradun teon lomassa ei napsi karkkia, vaan syö niitä ruokia, mitkä mun ravinto-ohjelmaan kuuluu!

- Kun onnistuu tekemään ryhtiliikkeen huonon päivän tai huonon viikon jälkeen.

- Kun tuloksia alkaa huomaamaan myös ulkonäössä.. se motivaatio mikä tuloksista tulee! :)

- Kun onnistuu tekemään tärkeitä oivalluksia, mitkä auttaa tässä projektissa eteenpäin.

Ihana huomata, että multa löytyy sitä itsekuria ja päättäväisyyttä. Ehkä tämä kerrankin on mennyt niin hyvin, kun olen lähtenyt ihan oikeasti miettimään omaa toimintaani ja tehnyt omia tavoitteitani tukevia valintoja. Oon tehnyt todella paljon toisin siihen verrattuna, miten ennen tein. Oon ennenkaikkea ollut rehellinen itselleni, kun aikaisemmin sorruin monesti vähän sellaiseen itseni huijaamiseen: "ei se haittaa, jos vähäsen...".

Millaisista hetkistä sinä saat onnistumisen kokemuksia? :)


Yhteistyössä: Fitverstas
Instagram: @fitverstas

4 kommenttia:

  1. Ihan mahtavaa että olet saanut onnistumisen fiiliksiä omassa projektissa :) Minulla tällä hetkellä parhaat onnistumiset siitä, että oon vihdoinkin onnistunut taas raahaamaan itseni salille ja treenit on tuntuneet tosi hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Laura! Siitä se taas lähtee. :) Joskus se kynnys nousee liian isoksi lähteä salille, mutta sit kun pääsee vaan vauhtiin, niin siitä se sitten lähtee :)

      Poista
  2. Ihana postaus Emmi :) ps. ootko tulossa tammikuussa Helsingin suuntaan häämessuille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) En oo vielä funtsinu, täytyy kattoa, jos on halpoja lentoja, niin miksi ei!

      Poista