maanantai 28. marraskuuta 2016

Kukkamietteitä

Mulla on vihdoin alkanut hahmottua se, mitä suunnilleen haluan häiden kukilta. Juhlapaikalle kukat tulevat juhlapaikan puolesta niin pöytiin kuin noutopöytäänkin, eli niitä ei joudu onneksi stressaamaan. Varmaan toivon pöytiin ruusuja ja harsokukkaa - yksinkertaisia, mutta mielestäni kauniita kukkia pöytäasetelmissa.

Morsiuskimppu on aiheuttanut siis eniten päänvaivaa häiden kukkapolitiikasta. Aluksi mulla oli ihan hirveä inspiraatiotulva ja oli vaikea löytää niitä juuri mua miellyttäviä asioita. Mutta inspiraatiotulvasta on nyt löytynyt ne kolme ehdotonta suosikkia, joiden pohjalta kimppuinspiraatiota lähdetään rakentamaan ihan uudelle levelille. Tokikin nämä asiat tulevat ajankohtaiseksi vasta viimeistään kesäkuussa, mutta on hyvä, että on edes jotain mielipidettä mietittynä.

Ne mun kolme suosikkia ovat: pioni, neilikka ja ruusu. Täytteeksi voisi laittaa myös harsokukkaa.

neilikat
Neilikat

ruusu
Ruusut
Kuva: Pexels

pioni
Pioni
Kuva: Pexels
Morsiuskimpun malli tulee olemaan ehdottomasti pyöreä ja kooltaan todennäköisesti keskikokoa. Oon bongannut netistä ja instagramista todella ihania kimppuja, joissa edellä mainittuja kukkia on käytetty. Morsiuskimpun kukkien värimaailmassa olen tykästynyt erityisesti persikkaiseen ja/tai hentoon vaaleanpunaiseen sekä valkoiseen tai ivoryyn. Morsiuskimpun lisäksi otan varmaan erikseen heittokimpun - en kyllä usko, että jaksan kauaa säilyttää kotona kuivahtanutta kukkakimppua, mutta raaskisiko sitä itse morsiuskimppua kuitenkaan heittää?

pexels-photo-65038
Kuva: Pexels

Vieheet meillä tulee ainakin A:lle ja kahdelle bestmanille. A:lle voisi olla ruusu+harsokukka viehe ja bestmaneille simppelimmät vieheet pelkällä ruusulla. Se, että tuleeko viehe isälle, riippuu isän roolista häissä eli siitä, että kävelläänkö A:n kanssa kahdestaan alttarille vai olenko saatettavana.

Kaasoille ajattelin, että hiuskukat olisivat kaikista käytännöllisimmät vaihtoehdot. Toki rannekukat ovat hienoja, mutta ehkä vähän tiellä ja hankalana monessa tilanteessa. Hiuksiin noista morsiuskimpun kukista toimisi parhaiten harsokukka yksistään, miksi ei myös neilikka? Mutta tästä täytyy varmaan keskustella tarkemmin lähempänä niiden kanssa, joiden päähän ne kukat tulevat. :D

kukathaat


Olen miettinyt, että kukka-asioissa käännyn joko Sokos Herkun kukkakaupan puoleen tai Kukkakauppa kanervan puoleen - näistä kahdesta olen nimittäin kuullut paljon hyvää. Täytyy joskus ehkä kipaista kysymään arviohintoja Sokokselta, Kanervalta ehdinkin saada viikonloppuna hinta-arviota, kun osallistuin lauantaina kaasojeni kanssa Hääetkot -tapahtumaan,

Otan kyllä mielelläni vastaan vinkkejä ja kokemuksia Oulun keskustan kukkakaupoista!

Millainen hääkimppu sinulle tulee tai millainen hääkimppu sinulla oli? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti