keskiviikko 31. elokuuta 2016

Häät morsiamen prinsessapäivänä?

Haluan vähän jakaa mun omia ajatuksia ja käsityksiä häistä tässä blogissa kaiken pinnallisen häähömpän lisäksi. Korostan, että nämä ovat vain minun omaa ajatusmaailmaa ja kummastelua, enkä halua suoranaisesti arvostella muiden tapoja. :)

Yksi asia, mikä minua on häähumussa ihmetyttänyt, on suhtautuminen häihin morsiamen prinsessapäivänä. Tuleekohan tässä asiassa nyt ikä vastaan, vai mikä on, kun en osaa, enkä halua suhtautua hääpäivään siten, että se olisi tarkoitettu minun prinsessailuun. Jotenkin tuntuu, että mitä kauemmas menee 18-vuoden rajapyykistä, niin sitä vähemmän nuo prinsessajutut nuorelle aikuiselle (tai varsinkaan aikuiselle) kuuluu. Oon jo aikaisemmin tainnut mainita suhtautumisen tiaroihin (ei, ei ja vielä kerran ei). Itse en halua prinsessalookkia, enkä muutenkaan halua alkaa prinsessaleikkeihin häiden suhteen.

tiara
Mulla tulee tuosta prinsessapäivästä mieleen lukiotyttöjen vanhojenpäivä. Ja itsekin Wanhat-kokeneena voin sanoa, että se jos joku on prinsessapäivä kaikkine draamailuineen. Talvella olin vaatekaupassa töissä, kun wanhat tanssivat kyseisessä kauppakeskuksessa. Mun kassalla kävi yhden tytön äiti, joka oli jo aika loppu tyttärensä draamailuun. Jos suhtautuu häihin prinsessapäivänä, kuten lukiolainen Wanhoihin, niin voikohan olla vaarana, että sama draamailu ja tuittuilu tuodaan myös häiden järjestelyyn.

Toki joillain tulee se prinsessapäiväfiilis varmaan siitä, kun hääviikolla saa juosta laitettavana (kynnet, suihkurusketukset, koekampaukset ja meikit ja hääpäivän laittautumiset ym.), mutta mun mielestä nuo on nyt ihan rutiinitoimenpiteitä. Toki kukin vetää rajan sille, mikä on välttämätöntä ja mikä ei morsiamen kauneudenhoidon suhteen.

Yksi suurin syy, miksi en halua tai osaa ajatella häitä mun prinsessapäivänä on se, koska kyse ei ole vain minusta. Se on meidän päivä. Meidän rakkaudenjuhla, johon kutsutaan läheiset mukaan tekemään meidän päivästä ikimuistoisen. Haluan panostaa 100x mielummin siihen, että vieraat viihtyvät juhlissa ja että suku tai A ei ole ihan väsynyt prinsessadraamailuun, kuin että saan itselleni oman täydellisen prinsessapäiväni. Ymmärsittekö pointin?


Onko muilla morsiamilla ajatuksia tähän häiden prinsessaideologiaan?

11 kommenttia:

  1. Jep, täysin samaa mieltä! Musta muutenkin tuntuu, että ne morsiamet, jotka ajattelevat häitä heidän prinsessapäivänään, ei oo tanssinu wanhoja. Ne morsiamet ei oo vielä kokenut sitä päivää, niin ne haluaa kaikki mahdolliset jutut tyrkätä siihen yhteen päivään.

    Mä en ikinä haluais tiaraa. Ei sovi muutenkaan kyllä mun persoonaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu monesti samalta, että ne ei ole sitä prinsessapäiväänsä vielä saanut, niin ottavat sitten prinsessapäiväelementit yhteen päivään.

      Joo, musta tuo tiara on vaan niin turn off -hääasuste, että itselleni en mitenkään ottaisi. :D En voi mitään, että yhdistän tiarat heti prinsessaleikkeihin ja ne ei vaan sovi aikuisille...

      Poista
  2. Sana MEIDÄN on se kaikista tärkein muistaa: Kukaan ei yksin naimisiin mene, ellei mies ole niin tossun (tussun) alla, ettei osaa kissaa sanoa :) Hyvä teksti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tiara.. Tyylinsä kullakin, onhan niitä kauniitakin olemassa ja voihan joku haluta olla se "päivän prinsessa", mutta sen voi tehdä tyylikkäästi ja kantaa itseään kauniisti ilman mitään draamailua :)

      Poista
    2. Kiitos paljon Laura! :) Juurikin ihmetyttää se "prinsessapäiväni" -korostus, kun onhan siinä nyt se toinenkin aika tärkeä häiden osapuoli mukana. Ja sepä se, tyylikkyys ennen kaikkea! :)

      Poista
  3. Joo ei ikinä mitään prinsessameininkejä! Mä en oo tanssinu vanhoja, mutta ei oo kyllä koskaan haaveena olla "päivä prinsessana".

    Tuo "Meidän häät" on tosi tärkeä pointti. Musta on ylipäänsä karseeta,jos morsian päättää kaiken ja sulhanen tavallaa syrjäytetään häiden suunnittelusta pois. Toki helposti morsiammet yleensä on innokkaampia suunnittelee, mut kyllä mun mielestä kuuluu kysyä sulhasen mielipide asioihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä. Valitettavasti noitakin näkee, että morsian suunnittelee omia häitään ja sulhasen mielipiteillä ei ole väliä. Meillä ollaan kyllä tähän asti kaikki tärkeät päätökset tehty yhdessä. Ja oon tosi onnellinen siitä, että meillä A:lla kiinnostaa häiden järjestely ja sanoo myös mielipiteensä asioihin, jotka miehiä yleensä vähemmän kiinnostaa, esim. värimaailmaan ("EI ainakaan vaaleanpunaista", prinsessat ei ois välttis kestäny...). Paljon kivempi suunnitella yhdessä meidän häitä kuin yksin omaa prinsessapäivää.

      Poista
  4. Onhan oikeita prinsessojakin kaiken ikäsiä. ;) Minä olen toisaalta tavallista paremmin kosketuksissa sisäiseen lapseeni, joten en näe olevani ikinä "liian vanha" pitämään hauskaa "lapsellisilla" tavoilla. Mun mies haluaa olla meidän häissä prinssi. Minusta se on aivan ihanaa! (Kruunua tälle prinssille tosin ei tule, mut itselleni voisin kelpuuttaa jonkun herkän pitsitiaran tai pikkukruunun.)

    Mutta siitä olen samaa mieltä, etten halua tilanteesta turhaa draamailua tai diivailua. Meille on suunnitteilla häät ilman vieraita, joten ei tarvitse miettiä muiden kuin omaa viihtyvyyttämme. Ja juuri siksi uskallammekin vähän revitellä juhlinnan ja asujen suhteen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukin tyylillään! :) Ja jos miehesi hauaa olla prinssi häissänne, niin teillähän on yhteinen sävel eikä kyse ole vain sinun prinsessapäivästä, vaan teidän prinsessaprinssipäivästä. :D Heti parempi, hehe.

      Ja varsinkin jos teillä ei vieraita tule, niin revitelkää oikein kunnolla kaikessa, panostakaa kunnolla toisiiinne ja ihanaan yhteiseen päiväänne. :) <3 Vaikka häät meidän päivä onkin, niin vieraat kun siihen mukaan kutsuu joutuu pakostakin ajattelemaan muitakin, kuin vain itseään. Jos mentäisiin pienesti naimisiin niin taatusti mekin panostettaisiin vain meille mieluisiin asioihin. :)

      Poista
  5. Löysin juuri blogisi enkä lukenut vielä muuta kuin tämän postauksen, mutta NIINPÄ!! Kirjoitin samasta aiheesta noin vuosi sitten omaan hääblogiini enkä voisi olla enempää samaa mieltä kanssasi. Minä en ollut häissämme prinsessa eikä se ollut minun päiväni prinsessana, vaan hääpäivämme oli meidän molempien yhteinen, täydellinen ja ihana juhla! :)
    Meidän häitä juhlittiin myös Oulussa kolme viikkoa sitten, kiva löytää toinen Oululainen morsian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että tää postauksen pointti meni niin hyvin perille. :) Juurikin on ihanaa, että morsiamet haluavat suhtautua häihin "Minäminä" -näkemyksen sijasta "me" -näkemykseen.

      Mullahan alkaa nyt kova työ, kun blogiasi en ole aikaisemmin löytänyt ja täytyy alkaa kahlailemaan postauksia läpi! :) Oululaisia hääblogeja on liian vähän ja hääblogit on kuitenkin niin hyvä paikka löytää vinkkejä. Ja muutenkin mukava lukea Oululaisten blogeja.

      Poista