Meillä on periaatteena ollut, että kerran kuukaudessa käydään treffeillä. Treffipäivät on mun mielestä yksi niistä monista keinoista hoitaa parisuhdetta. Yleensä käydään syömässä ravintolassa ja sitten vietetään ruokailun päälle leffailtaa joko leffateatterissa tai kotona. Joskus keksitään jotain yhteistä aktiviteettia ja muutaman kerran ollaan käyty myös kylpylässä. Mutta treffipäivänä ei tarvitse tehdä mitään tosi spesiaalia, kunhan se on vähän arjesta poikkeavaa ja vietetään aikaa yhdessä. Meillä ainakin perusarki on melko kiireistä, kun kummatkin käy töissä ja kummallakin on omia harrastuksia, niin välillä sitä aikaa on vain järjestettävä toiselle.
Tällä kertaa starttailtiin treffipäivä biitsiltä, jossa käytiin nopeasti aurinkoa ottamassa. Bongattiin kiva pieni biitsi ihan meidän kodin läheltä ja täytyihän se käydä testaamassa. Kova tuuli lämpimästä ilmasta huolimatta sai meidät lähtemään kuitenkin kotiin melko nopeasti. Pian biitsireissun jälkeen jatkettiin Oulun keilahallille, jossa nyt kesällä oli ihan kivoja tarjouksia, jolla saa pelata tietyn ajan kaikkia lajeja, eli keilausta, minigolfia ja biljardia. Reippailujen jälkeen jatkettiin treffipäivää vielä Rossossa, jossa käytettiin lahjakortti, jonka sain Arinan järjestämästä bloggaritapahtumasta. Syötiin kummatkin pizzat listalta, tilattiin viini kylkeen ja otettiin myös pitkästä aikaa jälkkärikin pääruuan jälkeen.
Kuinka usein te käytte treffeillä ja mitä teidän treffipäiviin yleensä kuuluu?

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti