keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Hääyö Original Sokos Hotel Arinassa

Tässä kun odottelen vielä kuvamateriaaleja, että pääsen postailemaan muutamista asioista, on hyvä aloittaa siitä, mistä on sitä omaakin kuvamateriaalia. Hääpäivänähän mulla pysyi oma kamera ja kännykkä visusti piilossa, koska en halunnut häiriötekijöitä päivääni. Mutta häiden aattona, hääyönä ja häiden jälkeisenä päivänä tuli talletettua muistoja myös itse. Aloitetaan siis häiden jälkeiset postailut häitä edeltävästä yöstä ja hääyöstä.

Meillä oli varattuna Superior X King huone, joka oli varustettu saunalla, poreammeella ja parvekkeella. Ja voin kyllä kertoa, että vaikka tiesin, mitä huoneesta löytyy, niin olin silti ihan suu ammollani, kun vietiin perjantaina ensimmäinen satsi tavaroita huoneeseen. Aivan mieletön hotellihuone! Meille oli myös katettu hieman herkkuja huoneeseen ja pullo skumppaa oli odottamassa meitä tervetulotoivotuksen kera. Tuli kyllä heti sellainen fiilis, että kyllä täällä kelpaa viettää viimeiset hetket neitinä ja ensimmäiset hetket vaimona. ;)

sokoshotelarina1


sokoshotelarina2


sokoshotelarina7

Sen lisäksi, että meidän huone oli jo ihan viimeisen päälle ja olo tuntui tervetulleelta hotellille, oli myös hotellin palvelu ystävällistä ja sujuvaa. Respassa oli todella ystävällisiä työntekijöitä, jotka auttoivat tarvittaessa kaikessa. Hotellihuone toimi lauantaina minun ja kaasojen tukikohtana, joten oli ihanaa, kun tästä mainitsemalla sain kaikille kaasoille omat avaimet hotellihuoneeseen. Liikkuminen tuollaisessa naisporukassa helpottui huomattavasti, varsinkin, kun meillä kaikilla oli eri aikoina ja eri paikoissa kampaamo- ja meikkiaikoja. Hotellihuoneeseen liikkuminen oli vaivatonta, kun ei tarvinut aina soitella porukkaa läpi, että kenellä on avain, eikä kenenkään tarvinnut keskeyttää omia tekemisiään lähteäkseen hakemaan puuttuvia henkilöitä aulasta. Lisäksi meidän lauantaiaamun hässäkkää ja stressiä helpotti se, että saimme meille perjantaina toimitetut kukat säilöön jääkaappiin hotellille perjantain ja lauantain väliseksi yöksi. Hääaamun valmistelut sujuivat edellä mainittujen tekijöiden ansiosta vaivatta.

Myös hääyön vietto meni ihanissa ja rauhallisissa merkeissä hotellilla. Vaikka samaan aikaan Oulussa oli Rotuaari Piknik, ei huoneeseen enää yhden aikaa yöllä kantautunut ollenkaan häiritsevää meteliä, vaikka juhlijoita varmasti riitti vielä siihen aikaan, kun hotellille saavuimme. Oli ihana rauhoittua pitkän päivän jälkeen saunomalla, kylpemällä poreammeessa ja siemailemalla skumppaa. Saunomisen välillä kävimme parvekkeelta ihastelemassa Oulun valoisaa kesäyötä. Nautimme olostamme kaikessa rauhassa hotellilla ja vasta neljän aikaan aloimme unten maille.

sokoshotelkollaasi1

Ensimmäinen aamu avioparina alkoi myös ihanasti. Olimme varanneet aamupalan huoneeseen, joten oli ihanaa, kun ei tarvinnut erikseen lähteä aamupalalle. Pystyi vain aamupesujen jälkeen heittämään aamutakin päälle ja alkaa nauttia aamiaista. Ulkona oli jo kymmeneltä aamulla lämmintä, joten söimme aamupalan parvekkeella auringonpaisteessa. Huoneeseen toimitettu aamupala oli monipuolinen ja sisälsi paljon vaihtoehtoja. Oli ihanaa herkutella aamiaisella oikein kunnolla, koska hääaamuna tyydyin mahdollisimman turvallisiin ja tavallisiin vaihtoehtoihin hotellin aamupalalla  (puuroa raejuustolla ja marjoilla...), ettei hääpäivä olisi mennyt pilalle vatsan oikkuilujen tai turvotuksen takia. :D

sokoshotelarina16

sokoshotelarinaaamupala

Olimme ottaneet myös myöhäisen huoneenluovutuksen klo 15, joten meillä oli aamupalan jälkeen hyvin aikaa jatkaa saunomista ja kylpemistä. Oli ihana, kiireetön ja rauhallinen meininki. Olimme niin sen tarpeessa, koska häiden järjestäminen oli kuitenkin melko urakka, joten hemmottelu oli tarpeen.

Suosittelen kyllä lämpimästi panostamaan vähän erikoisempaan hotellihuoneeseen ja mukaviin lisäpalveluihin hääyötä varten. Ne toimi meillä todella hyvin, toi tietyllä tapaa luksusta ja saatiin paljon enemmän irti hotelliyöpymisestä. Erityisesti sauna ja poreamme oli meidän kummankin mieleen ja niistä otettiinkin ilo irti vierailun aikana. Me mietittiin, että on kyllä pakko tulevaisuudessa varata huone uudestaan esimerkiksi hääpäivän viettoon. :) Ihanaa kun omassa kotikaupungissakin voi viettää romanttista kahdenkeskistä aikaa ja päästä ihan lomafiiliksiin.

Kiitos vielä Original Sokos Hotel Arinalle yhteistyöstä ja ystävällisestä palvelusta!

2 kommenttia:

  1. Eikä, miten uskomaton huone! <3 Epäilemättä kelpasi luopua neitiydestä ja rouvaantua yöt tuollaisessa huoneessa viettäen! Pisteet erityisesti saunasta, parvekkeesta ja ammeesta. Paljon onnea vielä teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä niin huikea huone, ihan huippu. Mihin sitä sviittiä edes tarvitsis, jos on noin kivoja Superior huoneita. :)

      Poista